torstai 12. tammikuuta 2017

Valssiin vie

Susan kolmetuntinen valssitreeni Hiekkaharjussa. Ohjelman mukaan treenin piti olla hitaan valssin jatkotasoa, mutta minusta se oli pääosin alkeisjatkoa - oikea ja vasen käännös, ohiaskel ja kehräkäännös. Yleensä Susan treenit ovat olleet vaativia sisältäen paljon mm. lihas- ja tasapainoharjoittelua - keskivartalon hallintaa (täällä). Liekö kevennetyn oppitunnin syynä ollut osin se, että Susa kertoi edellisenä yönä palanneensa kaksiviikkoiselta Kuuban matkalta? Toisaalta ainakaan viejille eilinen opetus ei olisi saanut olla yhtään vaativampaa. Eikä minua häirinnyt, sillä tykkään perusasioiden junnaamisesta.

Kolmetuntisen ainut uusi oppi liittyi kehräkäännöksen saksiliikkeeseen. Oikean käännöksen alun (yks,kaks,kol) jälkeen nainen astuu oik jalalla miestä kohti tämän jalkojen väliin (yks). Astuessaan kääntyvään kehräaskeleeseen vas jalan päkiälle miehen ohi ja kääntäessään selkänsä menosuuntaan (kaks) nainen samalla heilauttaa oik jalkansa kevyesti polvet suorina saksiliikkeellä koskettamaan vas jalkaansa ennen kuin astuu oik jalalla takaisin tulosuuntaan päkiän kautta koko jalalle (kol). Kehräkäännökseen saa vauhtia polvien koukistamisesta, käännöksen vauhdikkuus on myös naisen vastuulla.

Susan valssivinkki: Vedä kakkosella polvet yhteen, niin muistat kierrättää astuvan jalan seisovan jalan kautta ennen sivuaskeleeseen vientiä.

Pystyin seuraamaan sananmukaisesti jokaista viejää, jopa paria epärytmistä tuttua herraa. Tämän selittää pääosin se, että parhaat ja samalla kiemuroissaan haastavimmat viejät eivät olleet paikalla. Pieni osuus asiassa lienee tanssi- ja seuraamistaitoni petraantumisella.

2 kommenttia:

  1. Lukiessani juttuasi oppitunnin tasosta, tuli mieleen lause, joka olikin sinun viimeinen. Eli olen ihan varma siitä, että tunnet helppouden (ehkä välillä liiankin) sen takia, kun jo hallitset paljon, asiat on jo sekä mielen että luun ja kropan muistissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki kannustuksesta! Eilen todella tuntui että jotain olen oppivuosieni aikana oppinut...

      Poista