sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Potta tarpeeseen


Mökkieläjälle sattuu ja tapahtuu. Ukki oli viikonlopun, ja lähtiessään hän vilkaisi varmuudeksi paskasäiliötä. Ääriään myöten täynnä, joten rouvan toaletin käyttö loppui hetsillään. Säiliöauto pääsee paikalle vasta perjantaina, joten keskiviikon pikamatka Tallinaan osuu sopivaan saumaan.

Onneksi pihanperällä on edelleen vanha, mutta toimiva huussi. Eläkeläisen yöpisuja varten kaivoin varastosta varmuudeksi vanhan joulunpunaisen potan. Hippo-potta on palvellut perhettämme uskollisesti. Ensin omilla lapsilla 1980-luvulla, ja viime vuodet Esikoisen pikkupoikien mökkipottana.

Ja nyt Mummin yökaverina!

2 kommenttia: