Kallis reissu

Tarkoitus oli tehdä kahden vanhan ystävän Siiman ja Inan kanssa halpa yhden yön Tallinan reissu. Toisin kävi. Yksi yö oltiin, mutta reissu tuli kalliiksi.

Menomatka perjantaina meni kivasti kuulumisia vaihdellen ja kuohuviiniä maistellen. Old Meriton-hotelli todettiin mukavaksi ja huoneet (yhdenhengen huone 47 euroa/yö) pieniksi, mutta siisteiksi. Seuraavaksi suunnattiin syömään eikä Vene-kadun Dominic taaskaan pettänyt. Parasystävä Siima ylisti juustosalaattia "parasta ikinä", Ina kehui liha-annostaan ja minun tryffelirisottoni oli taivaallista, puhumattakaan heikkoudestani - creme bruleesta. Ja sitten kukkaroita kaivamaan.

Mutta! punaista lompakkoani ei löytynyt mistään. Tutkittiin ravintolan sohvan nurkat ja pöydän aluset, palattiin hotelliin ja pengottiin huoneet. Kadonnut mikä kadonnut. Tai selvemmin sanottuna VARASTETTU! Lompakko oli varastettu käsilaukustani ilmeisesti kun kävelimme kymmenisen minuutin matkan hotellilta ravintolaan. Kaikki, mitä isoon naisen lompakkoon mahtuu, meni. Rahat, pankki-, visa- ja etukortit, henkilöllisyyskortti ym. ym. ym.

Seuraavat tunnit menikin poliisiasemalla, jossa pakollisen tulkin avustuksella yksityiskohtaisesti käsin kirjattiin ylös eestiksi tarkat kellonajat ja jokainen lompakossa ollut etukortti. Ystävällinen tulkki jaksoi monta kertaa muistuttaa "rahoja varten hotellissa on tallelokerot" "ylimääräiset pankkikortit pitää jättää Suomeen" "Eestin varkaat ovat kaikki venäläisiä".

Ensi kerralla yritän pitää tiukemmin kiinni käsilaukustani ja jättää turhat kortit kotiin. Nyt korttien hankkimiseen kulunee toinenkin päivä. Enkä varaa rahaa mukaan "varmuuden vuoksi", kuten nyt olin tehnyt. Onneksi seura pelasti ja kaikesta harmista huolimatta matka oli mukava.

Kevään ensi kukkanen

Halpa herkku

Kulosaaren metroasemalla on vuosia ollut pieni kioski/kuppila, jonka pitäjät ovat vaihtuneet tiuhaan. Ohimennessäni olen joskus ostanut iltapäivälehden, muuten en ole tutustunut. Vajaa vuoden ikkunoissa on lukenut Kulosaaren Herkku ja sisälle on ahdettu pari pientä pöytää tuoleineen. Eilen metromatkalla poikkesin ekaa kertaa. 

Mukavanoloinen aasialainen naismyyjä tarjoili kahvia ja esitteli ystävällisesti suolaisia ja makeita tarjottavia. Kaikki näyttivät tuoreilta ja olivat kohtuuhintaisia. Ostin kolmella eurolla ison juustolla ja kananmunalla täytetyn sämpylän. Kelmusta huolimatta sämpylä oli sopivan rapea ja täytteet tuoreita. Tuntui, että sämpylät täytettiin menekin mukaan myymälän pienessä takahuoneessa.

Positiivinen yllätys! Ilmankos olen kiinnittänyt huomiota, että kuppilassa nykyään - aiemmasta poiketen - usein istuu yksi tai kaksi asiakasta.

Rintarinnan

Toukokuussa 35 vuotta!

Missä Vallu?

Tutustuin englantilaisen Martin Handfordin lastenkirjoihin 1990-luvulla alkujaan saksankielisinä käännöksinä, kun Esikoisen saksalaisen vaihtoperheen äiti lähetti Wo ist Walter -nimisen kirjan perheemme nuorimmille. Myöhemmin kirjoja ostettiin myös suomenkielisinä käännöksinä, mm. Martin Handford: Missä Vallu? (Kustannus-Mäkelä Oy 1996).

Isokokoisissa kirjoissa on vähän - jos ollenkaan - tekstiä, mutta sitäkin runsaampi pikkutarkka kuvitus, jota nelivuotias tutkii yksinkin innoissaan. Kirjojen idea on etsiä joka aukeamalta mielenkiintoisten tapahtumien ja satojen ihmishahmojen seasta silmälasipäinen Vallu. 

Vallun etsinnässä Mummi jää pääosin toiseksi - onneksi edes joskus Mummikin onnistuu. Nelivuotias on huomattavasti tarkkasilmäisempi, vaikka Mummi yrittää tosissaan.

Kahvikuppini 8/5

Poikkesin viime viikolla Stockan ja Akateemisen kirjakaupan kulmassa olevaan uuteen amerikkalaiseen Starbuck's-kahvilaan. Ulkoapäin kuppila näytti täydeltä, hälisevältä ja Mummin makuun liian nuorekkaalta.  

Mutta yllätyksekseni viihdyin. Jopa niin hyvin, että vein sinne seuraavana päivänä Siskonkin. Kahvi oli hyvää ja pienin kuppi (Starbuck's-kielellä tall) oli sopivan kokoinen eli iso. Ja laakea kuppi sopi rennosti käteen. Sisällä oli täysistä pöydistä huolimatta tilavan tuntuista, kadulle avautuvat isot ikkunat toivat sopivasti valoa ja asiakkaina oli nuorison lisäksi vanhempaakin väkeä. Syötäviä en toistaiseksi ole maistanut.

Sekoilin, kun nuori myyjä kyseli, minkä kokoisen kahvin haluaisin. Hänen tarjotessa tall-kokoa änkytin toistuvasti, että haluan pienemmän. Vasta jälkeenpäin äkkäsin, että tarjolla on kolmea kuppikokoa - tall, medium ja grande - joista tall (= korkea, kookas) on pienin. Ulkomailla näyttää olevan edellisten lisäksi pienempiäkin kokovaihtoehtoja eli demi ja short.

Onneksi pääsimme yhteisymmärrykseen kupin koosta - muutkin mummit lienevät tyrineet.

Koskettava tango

Tango on latinaa ja tarkoittaa suomeksi koskettaa tai kosketella jotakuta. Eli tangossa ollaan lähekkäin ja tunnelmoidaan yhdessä eikä vain tanssita askeleita mekaanisesti. Mielikuvissa tykkään tangosta ja välillä olen luullut sitä vähän osaavanikin, mutta eilisissä tangotreeneissä tanssi oli kaukana tunnelmoinnista ja hurmiosta.

Eilen kaikki oli vaikeaa - asento, askeleet ja seuraaminen. Tango, jonka muka pitäisi olla helpoin ja tutuin tanssi suomalaiselle. Mutta minun nuoruuteni oli tangoton - 1960-luvun lopussa ja 1970-luvulla ei tanssittu, vaan jorattiin eli hytktyttiin ja riehuttiin parin kanssa mutta pääosin erillään "rautalankamusiikin" innoittamina. Pari rauhallista sylitanssia saatettiin soittaa loppuillasta, mutta ei koskaan tangoja. Nykyään käyn tositosi harvoin tanssimassa oikeissa tanssipaikoissa, joissa tangoa soitettanee paljon, ja viikottaisissa tanssitreeneissä tangotunteja on harvoin - fuskut, buggit ja muut menevät edelle.

Tangossa ollaan koko ajan alhaalla polvet koukussa ja takapuoli alhaalla lattiaa kohti - ei mutkalla taaksepäin - ja astutaan eteenpäin aina kantapään kautta. Liike lähtee tukijalan työnnöstä. Tanssijan Paritanssipäiväkirjan (täällä) mukaan tangon askelrytmi on jaaaaaaaa-hidas, jolloin tukijalalla pysytään koko jaaaaaan ajan. Kopiona (ammatti?)Tanssijan blogista miehen askelrytmi:

• jaaaaaaaaa – painotonta jalkaa ojennetaan eteenpäin suorana, kanta edellä mutta hiukan irti lattiasta. Työjalka tekee töitä. Varo, ettei yläselkä sorru taaksepäin!
• hidas – painoton jalka tulee uudeksi tukijalaksi, ja takimmainen jalka siirtyy nopeasti ja välittömästi tukijalan viereen ja ojentuu sen ohi eteenpäin.

Eilisissä treeneissä Malmin työväentalolla oli normaalista poiketen huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Naiset odottivat salin reunalla vaihtojonossa, josta miehet pokkasivat ensimmäisen, tanssittivat kierroksen ja jättivät jonon viimeiseksi. Koska naisten jono oli lähes salin pitkän seinän pituinen, tanssikierros supistui käytännössä vain puoleksi kierrokseksi. Eli nopeimpien viejien matkassa ehti olla vain pari pyörähdystä. Kun viejiä oli jokalähtöön ja itse oli aloittelija, niin tuntui ettei päässyt mukaan yhdenkään vientiin.

Plörinäksi meni Mummin eilinen kolmetuntinen. Koko ilta pelkkää kömpelyyttä ja tanssin ilo hakusessa. Mummilla aina väärä jalka tai väärä rytmi. Ihan kuin ensimmäisillä tanssitunneilla pari vuotta sitten. Minne kaikki oppi ja treenaus olivat kadonneet?

Kahvikuppini 7/5

Jatkan edelleen kahvikuppi-haastetta, jota olen pikkuhiljaa täydennellyt. Aloitin jutut kupeista ja kahviloista jo marraskuussa (täällä) saatuani haasteen PirjoW:lta VirtuaaliMoleskine-blogista (täällä).

Ilmojen lämmitessä tykkään kahvitella ulkona - parvekkeella, omalla pihalla, toreilla ja ulkokahviloissa. Mutta mikään ei voita eväskahveja Ukin kanssa. Lähtiessämme tänään koiralenkille Ukki ehdotti termoskahvien mukaan ottamista: "Aurinko paistaa niin ihanasti ja kutsuvasti. Reitin varrelta löytyy varmaan suojaisa paikka." Pakkasin kevyeen selkäreppuun termoskannullisen kuumaa maitokahvia, mukit, makeutuspillerit ja viikonlopulta jääneen korvapuustin. Ja lämmikkeeksi pyllynaluset.

Retkikuppeina käytämme joku vuosi sitten kirpputorilta hankkimiani Tupperwaren paksuja muovimukeja, joita parilla eurolla ostin neljä - kaksi valkoista ja kaksi punaista. Mukavankokoisia ja käteensopivia!

Keltaiset tulppaanit kaunistavat olohuonetta ja ensimmäiset ruukkunarsissit kuihtuvat ikkunalaudalla. Kevät keikkuen tulevi!

Ystävyydestä

Ystävystyminen ja ystävyyden vastaanottaminen - liittyminen toiseen ihmiseen - on ollut minulle aina vaikeaa. Smalltalk luontuu ja jutustelu vieraiden ja puolituttujen kanssa on mukavaa - hetken juttu, joka ei sido pidempään suhteeseen. Tykkään torista ja kuunnella toisten arkipäivän mietteitä - jutella ihmisten kanssa kadulla, torilla, puistossa, kahvilassa ja ovensuussa. Menen mykäksi suuressa seurassa, hienoissa juhlissa, asiantuntijaraadeissa ja tilanteissa joista en halutessani pääse pois.

Ystävyys on minulle pyhää. Asetan ystävyydelle ja ystävälle korkeita vaatimuksia - ikääntymisen kokemuksella sanoisin, että liian korkeita. Olen ehdoton oinas ja ystävyys on jotain rakkauttakin tärkeämpää ja merkityksellisempää - sitovampaa ja pitkäaikaisempaa. Olisi helpompi ystävystyä ja asettua ystäväksi, jos vaatimukset eivät olisi taivaissa.

Onneksi olen pystynyt luomaan ja ylläpitämään joitakin ystävyyssuhteita ihmisiin, jotka hyväksyvät, tukevat, kannustavat, kuuntelevat ja rakastavat, vaikka edelleen opettelen vastaanottamaan ystävieni positiivisia tunteita. Ihmisiä, joita minä osaan ja saan tukea, kannustaa, kuunnella ja rakastaa. Ihmisiä, joiden kanssa voimme yhdessä nauraa, iloita ja tarvittaessa surra.

Tällaisia mietteitä Ystävänpäivänä 2015.

Taimet multaan

Eilen istutettiin Pikkupojan kanssa 35 pelarkuun taimea vanhoihin muoviruukkuihin. Kaikki mahtuivat lasikon kolmelle seinähyllylle, jossa nyt odottavat aurinkoisia alkukevään päiviä. Lasikko on etelään, joten valoa ja lämpöä riittää jo helmikuussa, kunhan aurinko vain näyttäytyy. 

Pikkutaimet venynevät vikkelästi kevään edetessä. Sitä odotellessa.

Tanssivat kädet

Miehen kroppa ja kädet vievät tanssia. Taitavan viejän käsissä aloittelijakin tuntee itsensä taituriksi ja kokemattomasta naisesta voi kuoriutua taitava tanssija. Kunhan nainen malttaa kuunnella viejää.

Suljetussa otteessa naisen vas käsivarsi lepää kevyesti miehen oik käsivarren päällä niin, että nainen kuitenkin kannattelee oman kätensä. Toiset kädet yläotteessa kohdaten tanssiparin keskellä. Tanssijoiden vartalot ovat vastakkain - tanssista riippuen kokonaan tai puolittain - eli rintamalinja paria kohti. Katse pariin tai korvan ohi, ei jalkoihin.

Avo-otteessa kädet vyötärön alapuolella, naisen kädet yleensä päällä kämmen alaspäin, ei peukalo-otteita. Ei pyöreitä ranteita, vaan ranteet lievästi koukussa alaspäin. Rentoa jäntevyyttä ja sopivaa vastetta. Olkavarsi vartalon tasossa tai etupuolella. Kainalot hieman auki eli "pesäpallo kainalossa."

Kädenalituksissa naisen käsi 90 asteen kulmassa omien kasvojen edessä. Pyörähtäessä nainen näkee koko ajan alitettavan kätensä. Nainen saa pyörähdyksiin paremman tuen, kun hän ei nosta kättään liian korkealle - riittää kun kämmen on noin omien hiusten tasolla. Pyörähdyksiin lähdettäessä nainen pitää alitettavan kätensä kämmenen suorana miehen kämmentä vasten pehmeän jäntevästi. Ei puristavia otteita.

Tanssissa käsienkin pitää elää kauniisti musiikin tahtiin. Vielä on Mummilla treenaamista. Onneksi - voi hyvällä syyllä jatkaa kursseilla käymistä.

Raitaa sukkaan

Rakastan raitasukkia ja mitä useamman värisiä raitoja sitä parempi. Mutta ja iso mutta - inhoan lankojen päättelemistä. Eli aika huono yhtälö. Siksi usein tyydynkin vain pariin väriin ja ohuisiin raitoihin, jolloin langat juoksevat kutimen lomassa. Tai käytän valmiiksi raidoitettuja lankoja. Viimeksi viehätyin seiskaveikan sininen-lime-vaaleanpunainen-raitalangasta, johon lisäsin yksivärisestä sinisestä kantapään ja kärkiosan.

Nykyään kudon seiskaveikkaa kolmosen puikoilla. Vanhemmiten neulejälkeni on ilmeisesti löysentynyt, sillä aiemmin käyttämilläni 3,5 puikoilla syntyy nykyään liian löysät sukat.

Taimet hankittu

Tai ainakin osa... Ostin nimittäin eilen 35 pelarkuun taimea. Monenmoisia: kirjavalehtisiä, riippuvia lajeja sekä puna- ja valkokukkaisia. Toistaiseksi en vielä erota lajeja niiden tieteellisten nimien perusteella, vaan ostan taimen sen kuvan ja lehtien värin mukaan. Eli vielä on matkaa tosifaniksi.

Pikkutaimet maksoivat Plantagenissa 1,49 euroa/kpl, kun viime vuonna samoja taimia sai viidellä eurolla viisi kappaletta eli euron taimelta. Huima hinnannousu!

Loppuviikosta istutuspuuhiin! Pestyt vanhat muoviruukut jo odottavatkin (täällä). Ja puolen vuoden kuluttua nähdään, miten upeiksi taimet ovat venyneet.

Muumin mökki

Merestä voimaa

Vajaa kaksi viikkoa sitten Lontoontyttö muutti työn perässä Atlantin rannikkokaupunkiin Luoteis-Espanjaan. Asuttuaan yli kaksi vuotta Lontoossa tyttö oppi rakastamaan kaupunkia - sen hektisyyttä, värikkyyttä ja mahdollisuuksia. Muutos pieneen perusespanjalaiseen kaupunkiin on ollut suuri. Kaikki on muuttunut - kieli, kulttuuri, ruoka, työ, ystävät...

Onneksi Tyttö äitinsä tavoin rakastaa merta - sen tyrskyjä ja tyventä, veden värin jatkuvaa vaihtelua. Ja merellistä ruokaa, joka pikkukaupungissa on tuoretta, halpaa ja hyvää "Espanjan parasta". Työtoverit osaavat hyvin englantia (vaikka puhuvatkin mieluummin espanjaa), mutta turistialueen ulkopuolisessa Espanjassa kaupoissa ja ravintoloissa englantia ymmärretään huonosti. Onneksi tällä viikolla tyttö aloittaa espanjan intensiivikurssit.

Mummi odottaa innokkaasti elämänsä ensimmäistä reissua Luoteis-Espanjaan. Kutsu on jo tullut, mutta päivämäärä on vielä sopimatta.

Herkku

Olen koko elämäni rakastanut jäätelöä. 1960-luvulla Karkussa taatan läheisestä baarista ostamia ohutkuorisia eskimoita (täällä). Kielenvieviä vielä kovettumattomia (!) tuutteja, joita 15-vuotiaina saatiin maistella Malmin seurakunnan rippileirin tekemällä retkellä Valion Turengin jätskitehtaalle. Jättipehmiksiä Hiidenveden kioskilla, jossa viisilapsinen perheemme 1980- ja 90-luvuilla pysähtyi pissitauolle mökkimatkoilla - lyhyelläkin matkalla aina jollekin tuli yllätyshätä. Suussa sulavaa, täyteläistä suklaajäätelöä Rooman kahviloissa Ukin kanssa 1990-luvulla.

Nykyään herkuttelemme (liian) usein Ukin kanssa alkuaan amerikkalaisella Ben&Jerry's -jäätelöllä, jota Suomestakin löytyy toistakymmentä eri laatua. Rasvaista, ylimakeaa ja täyteläistä. Mutta aaah niin hyvää. Parasta Ukin valkosipulissa marinoitujen jättikatkarapujen, sitruunarisoton ja kylmän eteläafrikkalaisen valkoviinin jälkeen - kuten tänä viikonloppuna mökin rauhassa.

Onneksi mökin lähikaupasta saa nykyään Ben&Jerryä. Vai olisiko parempi, ettei saisi...

Mökin lumo

Näkymä lasikosta saunarantaan aamulla auringon noustessa.

Sama alkuillasta auringon laskiessa.

Hanskojen hankinta

Rakastan villisiannahkaisia käsineitä. Nahan pehmeys ja rosoisuus viehättää. Mutta haittana on niiden kalleus, joten toistaiseksi olen tyytynyt Äitimuorilta perittyyn hanskapariin. Äitimuori satsasi työvuosinaan laadukkaisiin - usein hintaviinkin - asusteisiin (nahkahanskoihin, huiveihin ja sukkahousuihin), joita eläköidyttyään 70-vuotiaana (!) auliisti jakoi minulle ja Siskolle. 

Harmikseni viime talvena hävitin toisen perityistä ja rakkaaksi tulleista siannahkahanskoistani. Ennen joulua aloinkin kaihoisasti näplätä Stockmannilla myytäviä Sauson mustia villavuorisia nahkakäsineitä "genuine peccary - a wild hog". Mutta hinta - 119 euroa - mietitytti. 

Viime viikolla Stockan kanta-asiakkaille jaettiin etusetelit, joilla saisi 20 %:n alennuksen naisten muodista. Silloin päätin, että nyt tai ei koskaan, ja marssin hanskojen ja ale-setelin kanssa onnellisena kassalle. "Alennus koskee vain naisten vaatteita ja kenkiä, ei käsineitä." "Eikö käsineet ole naisten muotia?", kysyin hölmistyneenä. "Eivät ole, vaan naisten asusteita, joita alennus ei koske." Ja niin jätin (vielä) hanskat ostamatta.

Harmissani ja sisuuntuneena päätin yrittää keskustan Stockalta, josko siellä olisi erilainen tulkinta asiasta. Oinaksen itsepäisyyttä. Eilen astelin määrätietoisesti kohti nahkahanskoja keskustan tavaratalon ensimmäisessä kerroksessa. Löysin helposti tutut villisiannahkaiset hanskat. Tunnustelin jälleen niiden pehmeyttä - ja hämmästyin! 179 euroa! Presiis samat Sauson käsineet, ja Itiksen Stockalla ne maksoivat 119 euroa. 

Ja niin Mummi huristi takaisin Itikseen ja osti mustat villisiannahkaiset käsineet 119 eurolla - ilman alennusta, mutta 60 euroa halvemmalla kuin keskustan liikkeessä. Miksi? Liekö Itiksen hanskat vanhaa erää, koska niitä oli Itiksessä vain yksi pari - sattumoisin koko 7,5 - ja keskustassa samoja hanskoja oli kymmeniä?

Mummin missit

Kääpiösnautseri Muru vajaa 2 vuotta.

Espanjanvesikoira Chloe 7 vuotta.

Rypytkö rumia?

Taimia odotellessa

Heitin tänään partsille jääneet viimevuotiset, kuihtuneet riiippapelarkuut roskiin - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toisaalta roikkuvat kukat suojasivat kuihtuneinakin pitkälle alkutalveen kadulle avautuvia olohuoneen ikkunoitamme uteliaiden kulkijoiden katseilta.

Tänään oli sopiva suojasää tyhjentää ja pestä muoviruukut, jotka säästin uusia taimia varten. Vanhoista postauksistani huomaan (päiväkirjablogistani on hyötyä), että viime vuonna istutin pelarkuun taimet jo helmikuussa (täällä). Lähiviikkoina pitääkin käydä Plantagenissa kyselemässä hyväksihavaitsemieni pikkutaimien perään.

Olen ihastunut riippapelarkuiden pikkutaimiin, jotka viime vuonnakin kasvoivat tosi näyttäviksi (täällä). Olen jo parina vuonna istuttanut taimet pääsiäisnarsisseista säilyneisiin keltaisiin muoviruukkuihin - toimineet hyvin koko kasvukauden ilman mitään ruukkujen vaihtoa. Halpaa, helppoa ja yksinkertaista! Sopii kömpelömmällekin kotipuutarhurille.

Nyt vaan taimia ja kevättä odottelemaan!