Goodbye syyskuu!

Mökkivieraita

Tänä kesänä mökillä on ollut tavallista hiljaisempaa. Ei sukujuhlia eikä ystävävierailuja. Joutsenten lipumista lahdella ja kurkiparin lentoa odotetaankin innolla. Saa nähdä oliko viimeinen kerta tänä vuonna, kun näimme tutuksi tulleen joutsenperheen. Onneksi lintujen lisäksi iloa ovat tuoneet aikuiset lapset ja Äitimuori kumppaneineen. Ja tietysti erityiskävijät Kosma ja Oiva, joista on kasvamassa täydellisiä mökki-ihmisiä.

Vielä ei Mummi ole uskaltanut pukea pikkupoikia aitoon mökkiasustukseen: vanhoja, puhkikuluneita - mutta aah, niin mukavia - verkkareita ja kollareita. Ehkä ensi kesänä.

Pissakivi

Lontoon tyttö pyysi: "Jos oot mökillä, niin lähetä kuva siitä saunan vieressä olevasta kivestä. Teen kouluun tutkielmaa kivistä." Mamma teki työtä käskettyä. Otin valokuvan kivestä, jota tytöt pienenä kutsuivat pissakiveksi. Kehtaanko edes paljastaa, että kolme pikkutyttöämme kävivät aina saunapisuilla kiven päällä. Perverssi perhe! 

Mistä lie keksivät. Saunalla ei ollut vessaa ja tapa taisi syntyä syksyisin ensilumien aikaan.

Syksyä mökillä.

Syyskuun koira

Kosma-päivä

Saamme Ukin kanssa kerran viikossa viettää Ykkös-päivää. Haemme vajaa kolmevuotiaan Sörnäisistä aamulla ja viemme takaisin äidin, isän ja Pikkuveljen luokse viiden aikoihin.

Eilen oli kivaa: jaettiin Hakaniemen hallin sokerinen munkkipossu kolmeen osaan, ihasteltiin torille eksynyttä hienosti entisöityä linja-autoa, syötiin sammitalossa perunamuusia ja nakkeja, nukuttiin päikkärit Ukin kainalossa ja rikottiin puistossa Mummin kanssa rakennettu hiekkapyramiidi.

Ennen Pojan kotiin menoa käytiin vielä Opiskelijatytön luona laulamassa "paljon onnea vaan, paljon onnea vaan". Pikkupoika ja synttärisankari kauhoivat Kolmen kaverin mansikkajäätelöä. Mummille, Ukille, Opiskelijapojalle ja Juniorille jätettiin  "sukkaa"jäätelö.

Ihana päivä - arjen huolet unohtuivat!

Opiskelijatyttö 27 v

On syyskuun loppu vuonna 1986, olen 34-vuotias ja odotan kolmatta lastamme. Ukki on viikon työmatkalla Amerikassa. "Synnytyshän on jo tuttua puuhaa, jos lapsi päättää syntyä matkan aikana", ajattelemme molemmat.

Perjantaina iltapäivällä supistukset tuntuvat alkavan. Olen yksin kotona 5- ja 3-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Soitan Äitimuorille, joka tulee pikavauhtia meille. Äitimuori huomaa puolukat jääkaapissa ja ehdottaa: "Mitä jos ennen lähtöä leipoisit vielä sen herkullisen puolukkapiirakan." Mikäs siinä, tuumasta toimeen. Kun piirakka on uunissa, tilaan taksin, joka vie minut tutulle Kätilöopistolle.

Nojaan selkä kyyryssä synnytyssalin sänkyyn pukeutuneena ankeaan synnytyskaapuun. Supistukset voimistuvat ja tihentyvät. Tuttua aiemmista kerroista. Mutta nyt olen yksin ja ulkona on pimeää. Tuntuu kurjalle ja yksinäiselle. Pelottaakin. Soitan Parasystävä Siimalle, joka asuu kävelymatkan päässä Kumpulassa. "Täällä on kauheaa. Voisitsä tulla tänne mun seuraksi?" Puolen tunnin päästä Siima istuu vieressäni pukeutuneena outoihin sairaalan "isävaatteisiin" ja hiukset on piilotettu kummallisen kertakäyttöhatun sisään. Helpottaa, kun vieressä on Ystävä, jota pitää kädestä.

Synnytys etenee mutkattomasti ja ennen puoltayötä saamme yhdessä kokea syntymän ihmeen. Silläaikaa kun Parasystävä pesee vastasyntynyttä tyttövauvaa viereisessä huoneessa, minä soitan Äitimuorille ja pyydän häntä ilmoittamaan ilouutisen vauvan isälle Amerikkaan. Kolmas tyttö!

Keskiviikkokävelyt

Tammarinlahdella sama paikka aina hurmaa - paikka, jossa valo kohtaa varjon.

Aamulla Murun ja päivällä Äitimuorin kanssa. Maassa jo syksyn ensimmäiset kuurat. Hanhet olivat pari viikkoa kadoksissa, mutta ovat nyt palanneet sankoin joukoin ainakin Otsonlahdelle. Vaikka en kakkaavista hanhista tykkääkään, niin joukkoesiintyminen oli vaikuttava, hyvä kun lahteen mahtuivat. Lintujoukkio piti korvia huumaavaa ääntä, liikkui kuin johdettuna eestaas lahdella ja kansoitti lopulta laajan nurmialueen.

Isoisomummilta

Tilkkupeitot ja niiden kutominen kulkee näemmä suvussa. Oma isoäitini, jota pikkumummiksi kutsuttiin, oli ahkera käsityöihminen. Muiden ompelusten rinnalla hän neuloi vuosikymmenien ajan jämä- ja jätelangoista 10x10 cm:n neliöitä, joita kokosi erikokoisiksi päiväpeitoiksi, tuolinsuojiksi, tyynyiksi jne. Lankoina hän käytti sananmukaisesti jätelankoja - hän jopa keräsi kaikki löytämänsä langanpätkät kadulta, pesi ja käytti uudelleen. Langan värillä ei ollut väliä, koska neliöt neulottiin räsymattoperiaatteella.

Esikoisen toivomuksesta kokosin pikkumummin neliöistä päiväpeitot (80x130) pikkupoikien sänkyihin. Eli pojilla on isoisoisoäitinsä ompelemat peitot! Aika huimaa!

Neliöpeiton ohje löytyy mm. täältä. Upeita tilkkupeittoja on kuvattu myös Vaaka ry:n sivuilla (täällä).

Isoisomummin tilkkupeitto pääsi myös Lontoon tytön lopputyöhön.

Memories-sohva 2012

Autuas olo

Kirjojen mukaan kääpiösnautserit eivät ole sylikoiria. Muru on ilmeinen poikkeus. Vai muuttuukohan vanhetessaan? Nyt viisikuisena ainakin rakastaa olla ja nukkua sylissä, varsinkin kuvassa olevassa asennossa. Sopii meille, vapaaherroille. Lämmittääkin niin mukavasti.

Väsypäivä

Hauras ja herkkä, 

Kiemurainen, mutta läpinäkyvä.

Se on Ilonan enkeli, ostettu keväällä Salon torilta.

Nyt se katselee elämänmenoa takan päällä Evankallion mökillä.

Syksyn iloja!

Seikkailuja

Olin Parasystävän kanssa kaffella Akateemisen kirjakaupan Aalto-kahvilassa. Kahvila, jossa kuuskymppiset tuntevat olevansa ikäistensä parissa. Puolenpäivän aikaan paikka oli lähes täynnä ja keski-ikä yli 50 vuotta. Mukavaa! Kiva rupattelupaikka.

Kahvila on ovelasti toisen kerroksen perällä. Sinne kulkiessa on käveltävä kirjahyllyjen ohi. Sopii minulle. Nyt silmät nauliintuivat Sukututkimuksen käsikirjaan (Huovila, Liskola, Piilahti 2009). Piti ostaa, vaikka oli kallis (47,90e). Ja vaikka en varsinaista sukututkimusta olekaan aloittamassa, on kiva katsoa miten toiset ovat päässeet esi-isiensä jäljille. Ja tiedon lähteitä. Seikkailua sukuun!

Mukaan tarttui myös upea kirja Etelänapaa etsimässä (Herbert, Lewis-Jones 2011). Olen kotihiiri, mutta en voi vastustaa kirjoja ja elokuvia, joissa kerrotaan napajäätiköistä, vuorikiipeilystä tai sukellusveneistä. Mitä uhkarohkeampaa tai vaarallisempaa, sitä kiinnostavampaa. Ja jos vielä perustuu tositapahtumiin, niin Mummia viedään!

Tieteen kuvalehti 13/2012

Koiraterapiaa

Hämärää, vaikka kello on jo yli kahdeksan aamulla. Väsyttää ja tympii. Ja koira pitäisi ulkoiluttaa. "Jaksaisit sä?" "No ku mul on toi kurkku vielä kipee." "Okei, mä meen", sanon harmistuneena. Vaihdan aamutakin ulkovaatteisiin, sujautan makupaloja ja kakkapussin housuntaskuun ja kiinnitän talutushihnan Murun kaulaan. Lähden vastahakoisesti ovesta innostuneen pienen koiran kanssa. En ollut huomannut että ulkona sataa, ja sade kiihtyy koko ajan. Sekin vielä! Onneksi päällä on goretexia.

Kävelen laiskasti Itä-Helsingin rantoja. Ei montaa ihmistä, ei edes koiranulkoiluttajia eikä työmatkapyöräilijöitä. Päästän pikkukoiran juoksemaan vapaasti. Askeleeni reipastuvat, ryhti kohenee ja mieli paranee. Ei edes sade enää haittaa, vaan puut ja nurmikot näyttävät ihanan vehreiltä.

Kaunista ja hiljasta. Nautin. Kiitos taas Muru!

Vie vanhus ulos

Huomaan toteuttavani Ikäinstituutin kampanjaa joka keskiviikko: kävelemme Äitimuorin kanssa toistatuntia Tapiolassa. Aloitettiin vuosi sitten, taukoa vain keskikesän lomien ja Äitimuorin keväisen sairastumisen aikana. Nyt ollaan taas takaisin entisessä tahdissa. Käsikynkkää mennään, ja molemmat jaksetaan ja nautitaan.

Äitimuori on intoutunut jatkamaan jopa napatanssia, jonka joutui keskeyttämään pari vuotta sitten olleen sairauskohtauksen takia. "Kyllä se edelleen tekee minut onnellseksi", sanoo 85-vuotias napatanssista. Että ottakaapas rouvat esimerkkiä!

Halpaa ja hyvää

Istuu käteen, ei paina liikaa eikä liian vähän. Kauniita ja kohtuuhintaisia. Muuta en aterimilta kaipaa. Pitkään etsin - kokeilin perittyjä ja ostettuja. Lopulta mukavimmat ja sopivimmat löytyi kirpputorilta. Nyt näitä on kertynyt suurperheellekin riittävä määrä sekä kaupunkikotiin että mökille. Mökille valikoitui puupäiset (ei kestä konepesua) ja kaupunkiin mustapäiset (pakeliittia?). Kuvissa olevat löysin viikonloppuna Hietsusta 0,5 euroa kappaleelta. Eli tosi halpoja - kuusi settiä (haarukka, veitsi ja lusikka) saa yleensä alle kympillä.

Merkkiä en tiedä, ilmeisesti ulkomaalaisia (japanilaisia?). Mutta kestäviä ja sopusuhtaisia ovat.

3 x 3 valmis

Sukulaisvauvan tilkkupeitto tuli valmiiksi. Ja ennen vauvan syntymää, laskettu päivä oli eilen. Tilkkuja oli tosi kiva ja helppo (ainaoikeeta) neuloa, mutta päätteleminen oli tuskaa. Tuli aika sekovärinen - käytin jämälankoja, mutta uskon että nykynuoriso tykkää.

PS. Keskimmäinen tilkku olisi pitänyt kääntää vielä kerran. Nyt keltaiset sivut koskettaa toisiaan ylätilkun kanssa. Virhe!! Ilonan kommentin jälkeen käänsin ylimmän tilkun ja tuli parempi, ks.alla.

Epämääräinen ohje löytyy yhdestä elokuun postauksesta täällä. Vinkinhän sain Parasystävältä, jonka peitto valmistui jo alkukuusta. Täytyy myöntää, että Parasystävän jälki on tasasempaa. Eikä edes värit kosketa missään toisiaan. Hyvä Siima!

Lapsellinen viikonloppu

Ukin kanssa nautittiin pikkumiesten seurasta koko viikonloppu. Perjantaiaamuna haettiin Pikkupoika ja ajettiin yhdessä mökille, jossa maankaivuut lisärakennusta varten jatkuvat. Lauantaina Mummi palasi bussilla Helsinkiin. Ukki ja Pikkupoika jäivät miehissä mökinvahdeiksi ja palasivat kaupunkiin vasta sunnuntaina. Lauantaina Mummi haki Pikkuveljen, joka puolestaan yöpyi Mummin kanssa kaupunkikodissa.

Vajaa 3-vuotias on Ukin ja Mummin kanssa jo kuin kala vedessä, mutta 1,5-vuotias kaipaa vielä ajoittain oman pehmonallen tukea.

Esikoinen 32 v

Loppukevään ja kesän 1981 kuljen ylpeänä vatsa pystyssä. Odotan innolla esikoisemme syntymää. Vakosamettiset, tummansiniset Emmaljungat odottavat pienen kaksion eteisessä Helsingin Munkkiniemessä. Kai-serkun käyttämät hoitopöytä ja rottinkinen vauvankori ovat valmiina tulevien vanhempien sängyn vieressä. Moneenkertaan hipelöidyt äityispakkauksen vaatteet ja Kim-serkulta saadut röyhelöpaidat ja froteepotkuhousut viikattuina hoitopöydän laatikoissa. Ja valtava kasa päärmättyjä sideharsovaippoja. Kolme ensimmäistä kuukautta vaipat pestään käsin Äitimuorin neuvomalla "vauvan iholle sopivalla" Marseille-saippualla.

On sunnuntai 13. päivä ja seuraavana päivänä synnytys on tarkoitus käynnistää yliaikaisuuden takia. Olemme Ukin kanssa vanhempieni luona saunassa. Ei supistuksia. Teen ahkerasti kyykkyyn-ylös -liikkeitä yrittäen saada synnytyksen alkamaan, mutta Vauva vain potkii tyytyväisenä vatsassa.

Maanantaiaamuna ajamme Ukin kanssa rauhallisen vatsavauvan kanssa Kätilöopistolle. Synnytys käynnistetään ja iltapäivällä ihmettelemme suloista tyttövauvaa. Illalla Ukki ajaa tyhjään Munkkiniemen kotiin ja minä alan opetella imettämistä neljän tunnin välein - kuuliaisesti kellosta seuraten. Joskus - kärsien huonosta omastatunnosta - rauhoitan itkevää Vauvaa antaen tissiä suosituksia tiheämmin.

On ihanaa olla äiti.

Mökillä, jee

Ukki, Mummi, Kosma ja Muru.

Aurinko ja kanttarellit. 

Työmiehenhaalarit ja multakasat. 

Sauna ja pikkukonjakki.

- jokaiselle jotakin -

Ulkohaalarit

Olin käytännöllinen äiti. Lastenvaatteissa tärkeitä asioita olivat: materiaalit (puuvilla, villa), helppo pukea päälle, mukavia ja taipuisia lapsen päällä ja konepestävyys. Kasvuvara ja kestävyys olivat myös tärkeitä, minkä lapset hyvin muistavat.

Viisilapsisessa perheessä vaatteita kierrätettiin ahkerasti. Lontoon tyttö jätti kerran ala-asteella tarkoituksella hintalapun näkyviin puseron selkään, jotta kaverit huomaisivat että hänellä on UUSI pusero, ei Esikoisen tai serkun vanha.

Vanhoja valokuvia selatessa huomasin, että äidinäitinikin on ollut yhtä käytännöllinen. Kuvassa Äitimuorilla ja isoveljellä on haalarit, jotka vartavasten kuulemma teetettiin kestävästä kankaasta pihaleikkejä varten. Äitimuorin mukaan ensimmäisiä lasten ulkohaalareita 1930-luvulla Helsingissä, tavallisesti lapsilla oli erillinen takki ja housut.

Arvaa mikä?

Rakastan himmeleitä. Olen monesti ajatellut hankkia himmelin olohuoneen korkeaan käytävään. Mutta ne ovat tosi hintavia ja hanke on jäänyt toiveeksi. Olen myös ajoittain ajatellut tehdä itse himmelin. Mutta se vaatii rutkasti taitoa, näppäryyttä ja kärsivällisyyttä. Liian monta muttaa.

Maanantaina kiersin pitkästä aikaa Senaatintorin pikkukauppoja. TaitoShopissa huomasin noin 20 senttisen siron himmelin tarvikepaketin. Katsotaan voittaako tekemisen into kärsimättömyyden. Kuvassa on siis äärestohut neula, jolla lanka pujotetaan pikkuruisten olkien läpi.

Karkun mummi 10.9

Mummi nuorena kotitalonsa pihalla Karkussa.

Isäni äiti Martta Johanna eli Karkun mummi syntyi 10. syyskuuta 1894 eli 119 vuotta sitten Lammilla Kanta-Hämeessä (Paimiossa?). Martta oli Iita (Ida) Johanna ja Kustaa Emil Wainion ensimmäinen lapsi. Myöhemmin perhe muutti Karkun Palvialaan, jossa Kustaa Emil piti sekatavarakauppaa. Martalla oli 13-vuotiaana kuollut Vieno-sisko (1902-15) ja kaksi veljeä: 21-vuotiaana ylioppilaana kuollut Eino (1897-1918) ja Vilho, joka eli poikamiehenä pitkän elämän Lammilla.

Vanhemmat kuolivat kulkutautiin (?) yhdeksän päivän välein vuodenvaihteessa 1923-24, jolloin Martta asui vielä kotona ja oli 29-vuotias ns. vanhapiika (yli 24v). Hän hoiti työkseen kaupan yhteydessä toimivaa postia, mutta Kustaa Emilin kuollessa kauppa jäi ilman vakinaista hoitajaa. Isäni muistiinpanojen mukaan molemmat vanhemmat haudattiin 12.1.1924, jolloin Martta oli keuhkokuumeessa.

Vuoden päästä (1.1.1925) Martta avioitui itseään kolme vuotta nuoremman Arnold (Aarno) Johanneksen kanssa. Isäni mukaan Aarno tutustui Marttaan vasta tämän vanhempien kuoleman jälkeen. Aarno oli kiertävä kulkukauppias, joka naimisiin mentyään jatkoi menestyksellisesti kuolleen appensa kaupan hoitamista toimien myöhemmin vuosia myös pankinjohtajana Karkun Säästöpankissa.

Isäni Esko syntyi maaliskuussa 1928 ja Essi-sisko elokuussa 1931. Martta eli loppu elämänsä Karkussa, jossa hän helmikuussa 1975 kuoli 80-vuotiaana. Naimisiin mentyään hän jatkoi vielä vuosia postinhoitajana, minkä lisäksi hän auttoi miestään kaupassa sekä hoiti kodin ja lapset.

Minä olin Karkun mummin kuollessa 22-vuotias opiskelija. Muistan mummin lähinnä lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta, jolloin Siskon kanssa kävimme kesäisin ja joskus talvilomilla Karkussa. Muistan mummin sivussapysyvänä, hiljaisena tarkkailijana, joka tuntui arastelevan äitini kaupunkilaisuutta. Mummi oli lämmin ja herkkä ihminen, joka huolehti ja huolestui herkästi. Hän oli kiinnostunut yhteiskunnan asioista ja paikkakunnan tapahtumista - lehdet luettiin antaumuksella ja radiota kuunneltiin ahkerasti ja keskittyneesti.

Karkun mummi täytti 50 vuotta syksyllä 1944, jolloin paikallislehdessä häntä onniteltiin seuraavasti:

Mennyt aika

Lehtikuva isoäidistäni vuodelta 1954

Jäätyäni pois työelämästä minua on alkanut kiinnostaa sukuni historia - vanhempieni ja isovanhempieni elämänvaiheet. Sysäyksen tähän antoi kirjepino, jonka löysimme lapsuudenkodistani kun se myytiin ja tyhjennettiin vuosi sitten keväällä. Pääasiassa isäni kirjoittamia kirjeitä äidilleni 1940- ja 50-luvuilla, joukossa jokunen vanhempikin lähinnä äitini lapsuudesta.

Toistaiseksi olen keskittynyt faktoihin eli vuosilukuihin - syntymät, kuolemat, avioliitot ym. Ehkä muistelut vähitellen johtavat myös henkilökohtaisempiin tunnemuistoihin.

Pentu talossa

Syksyn juhlia

Tänään käveltiin pari tuntia pitkin Helsingin rantoja. Ekaa kertaa pikku-Murukin pääsi mukaan pitkälle kävelylle ja jaksoi hyvin. Matkalla poikettiin Kauppatorilla lepuuttamassa silmiä torin syystarjonnassa. Pöydät pursuavat syksyä: juureksia, omenoita, marjoja, luumuja ja sieniä. Tuntuu, että nyt löytyy kaikkea, vaikkei metsään menisikään eikä olisi jaksanut työstää omia viljelmiä.

Illalla kävin Murun kanssa koirapuistossa, jossa jouduttiin keskelle juhlia. Kaksi mäyristä juhli kuulemma 10-vuotissynttäreitä. Juhlijat olivat saanneet lahjapaketteja ja emännät kohottelivat kuohuviinilaseja (!!). Että sillai Itä-Helsingissä!

Kiviportaat

Pari vuotta kuljettiin uudelle rantamajalle mutaista ja liukasta polkua pitkin. Vajan takana oli kasa tarpeettomia kulmakiviä ja elokuun lopussa saatiin viimein valmiiksi kiviset askelmat alas rantaan. Mummikin on tyytyväinen lopputulokseen!

Tulkoon syksy ja sateet, nuoriso pääsee lähes puhtain jaloin vanhustentalolta unimajaansa.

Mökkitöitä

"Missä Ukki?" herätti Mummin kuuden jälkeen. Ukki oli jo viiden aikaan hipsinyt tuvan puolelle takkaa sytyttämään. Mummi, Ykkönen ja Muru kömpivät perässä. Paistettiin parit nakit, syötiin pika-aamupuuro ja luettiin muumikirjasta, kuinka Nyyti rohkaistui karkoitamaan Mörön sotatanssilla.

Ennen kahdeksaa oltiin jo ulkona ihmettelemässä usvaa ja tutkimassa hämähäkinseittejä. 

Matkalla

Mummin ja Ykkösen ensimmäinen matka! Mentiin Helsingistä expressbussilla mökille Saloon. Tunti vajaa kolmevuotiaan kanssa sujui mukavasti. Istuttiin etupenkeillä - Ykkönen turvatyynyllä - ja seurattiin tarkasti bussikuskia (nainen). "Onks toi bussikuski? Minne toi bussi menee? Onks toi bussipesula? Onks täällä telkkaria? Nyt ajettiin kolari!" Tiuhti nautiskeli pillimehusta ("tosi kirpeetä") ja pikkumyy-pastilleista ("tää jäi hampaiseen") ja Mummi sai valmiiksi pari neliötä sukulaisvauvan tilkkupeittoon.

Kitulassa vastassa olivat Ukki ja Muru. Mökillä odotti savustettu taimen, kanttarellikastike ja tomaattisalaatti. Ykkönen keskittyi valkosuklaajäätelöön. Ja saunan lämmitykseen.

Äitimuori 85 v

Äitimuori syntyi syyskuussa 1928 37-vuotiaan lastenlääkärin ja 41-vuotiaan armeijan eläinlääkärin toiseksi lapseksi tasan 11 kuukautta esikoispojan syntymän jälkeen. Tämän jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi tyttöä vuosina 1930 ja 1934. Kuusihenkinen perhe asui Helsingin Töölössä, molemmat vanhemmat kävivät töissä ja kotiapulainen hoiti kodin ja lapset. Kesiksi huusholli muutettiin porvariperheiden tapaan maalle eli Lauttasaareen (!), jonne kuljettiin lautalla.

Äitimuorin ollessa 11-vuotias alkoi talvisota, joka jatkui 1941 jatkosotana loppuen vasta syyskuussa 1944. Sotavuosina Äitimuori sisaruksineen oli useaan otteeseen pommituksia paossa isänsä kotitalossa Lapualla. Sodan loputtua Äitimuori kirjoitti ylioppilaaksi, aloitti yliopisto-opinnot Helsingissä tammikuussa 1946 ja valmistui keväällä 1953. Siitä asti Äitimuori on tehnyt antaumuksella rakastamaansa työtä jääden eläkkeelle vasta 70-vuotiaana.

Äitimuori meni naimisiin Töölön kirkossa opiskelukaverinsa eli isäni kanssa juhannuksena 1951, ja minä synnyin nuorenparin esikoisena säällisesti maaliskuussa 1952.

PS. Nukke ja pehmolelu oli lainassa valokuvaajalta.

Rakkaat

Juhlahumua

Järjestimme Siskon kanssa Äitimuorille 85-vuotisjuhlat. Mukavaa - juhlijoita 1-vuotiaasta Oivasta 90-vuotiaaseen Poikakaverin isosiskoon. Ukin ja Siskon värkkäämät herkkuleivät vietiin käsistä ja Äitimuorin vaatima pullalendikin teki kauppansa.

Sukunaisten kanssa sovittiin seuraava naistenmatka Siskon tiluksille Ranskaan. Nyt jaksaa pimeän syksyn ja kylmän talven kevätreissua odotellen. Täältä tullaan Siskoseni! 

85-vuotias synttärisankari ja sankarin pikkusiskot

Peruna/retiisi-, muna/katkarapu- ja suolasiikaleipiä. Nam!