perjantai 23. elokuuta 2013

Pikkumiehen taivas


Lähdettiin Ukin, kaksivuotiaan Ykkösen ja Murun kanssa aamulla mökille tarkastamaan viikolla aloitettua likakaivoprojektia. Olemme uusimassa mökillä yli 30 vuotta vanhaa jätevesisäiliötä. Uusien määräysten mukainen säiliö saostusalueineen vaatii yllättävän laajat kaivuutyöt.

Ykkönen ei suostunut edes menemään pihalle eli "työmaalle" ilman kirpparilta hankittua työhaalaria. Haalari olikin tarpeen, kun pikkumies kulki isännän ottein mutamaalla. Pääsipä poika jopa kokeilemaan istumista kaivurin ohjaamossa.

Mukava päivä - Ykkönen nautti isoista koneista ja Mummi nautti katsoa pikkupojan innostusta.


4 kommenttia:

  1. upea kuva Kosmasta ja kaivurista, päivä jää pojan ja varmaan mumminkin, mieleen lähteämättömästi. onneksi lepuuttelit eilen koipiasi vapaapäivän merkeissä, tuon urakan tiimoilta taas riittämiin puuhaa, tiedän kokemuksesta, meil isäntä teki saostuskentän toissasyksynä. (nyt sen päällä kasvattelen noita tiikerinkaunosilmiä, joita kerään värikollaasi postauksessani)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkipihaa on vedetty muualtakin auki, koska aikuistuneet ja perheellistyvät nuoremme tarvitsevat enemmän yksityisyyttä kuin nuorempina ja rakennamme lisämökkiä pihanreunaan. Joten maatöitä ja istutusta riittää.

      Poista
  2. Siellä onkin ollut pienellä miehellä paljon ihmeteltävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma miten jaksaa ihmetellä. Pikkupojilla on varmaankin jokin traktorigeeni!

      Poista