lauantai 29. joulukuuta 2012

Matkoja ja matkoja

Sisko lähtee tänään Etelä-Ranskaan, Siima lähti Tapaninpäivänä Floridaan ja ystäväni Ina lähtee parin päivän päästä Afrikkaan. Ehkä olen hieman kateellinen. Palautuu mieleen meidän mönkään mennyt Thaimaan matka. Mutta  minäpä lähden huomenna mökille Suomusjärvelle - nykyään kuuluu Saloon. Ukki, Juniori, Lontoon tyttö Röbö ja Koira lähtevät mukaan. Onneksi naapurissa asuva maanviljelijä on aurannut mökkitien. Pihassa odottaa kuitenkin lumityöt; polut saunalle, huussiin ja majakkahuoneeseen - ja halkoja pitää pilkkoa saunaan ja takkapuiksi. Viimeksi kävin mökillä lokakuun alussa ja Ukki pistäytyi marraskuun lopussa.

Syötiin vielä joulun jäämiä. Ukin suolavedessä uitetusta kalkkunasta tuli herkullinen ja varsinkin kastikkeesta. Nam! Aluksi minua harmitti kun Ukki oli ostanut niin ison kalkkunan. Nyt olen vain tyytyväinen, sillä olemme syöneet sitä eri lisukkeilla useita päiviä. Tänäänkin perunamuusin ja salaatin kanssa. Ekan kerran saimme aikaiseksi myös keittää kalkkunan luut. Pakkaseen pantiin kolme purkkia kasaankeitettyä lientä Ukin risottopohjiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti