Tänä vuonna suurperheemme joulujärjestelyistä vastaa nuoriso. Tuntuu kivalta ja helpottavalta. Itse stressaannun joulusta, vaikka aina sovitaan että ei mitään suurta. Aattona on tarkoitus mennä Esikoisen uuteen kotiin ja jakaa Minien jouluilo - Minien lisäksi meitä on kahdeksan aikuista. Kinkku, laatikot ja lisukkeet valmistetaan nyyttäriperiaatteella. Toivotaan että Esikoinen ei ole perinyt Mummin stressialttiutta. Perästä kuuluu.
Rakastan näitä pikkutonttuja. Harmi kun niitä on vuosien varrella rikkoutunut ja kadonnut. Aikoinaan niitä oli pari kymmentä. Parin sentin korkuiset tontut on ostettu tyttöjen partion joulumyyjäisistä. Tytöt ja heidän ohjaamansa pikkupartiolaiset ovat muovanneet ne massasta ja maalanneet. Kaikki olivat erilaisia ja persoonallisia. Onneksi edes kuusi tonttua on säästynyt. Tykkään myös tosi paljon yllä olevasta lasisesta joulutontusta. Tiffanytyötä? Ostettu pari vuotta sitten varmaankin Naisten messuilta. Jouluisin se roikkuu keittiön ikkunassa ja vähäinenkin valo saa sen hehkumaan. Yksinkertainen on kaunista.
Tänään käveltiin Toolön pieniä katuja. Kauniita, hyvinhoidettuja taloja ja rauhallisia pikkukujia. Lähes jokaisella kadulla varoitettiin katolta putoavasta lumesta ja jäästä - nähtiinkin useita lumenpudotuspartioita. Tämä on uutta. Toki se on turvallista, mutta en muista moista aiemmilta vuosikymmeniltä. Miten ne lumet silloin tulivat alas? Oliko paljon vaaratilanteita? Lumipelko tekee kävelyn keskustan kaduilla tosi vaikeaksi. Eilisellä kävelyllä Kaivopuiston lähetystöalueella nähtiin tuuheahäntäinen, hyvinvoiva kettu. Se löntysteli vain pari metrin päässä rauhallisesti ympäristöä tutkien. Todellinen city-kettu. Kumma että hienostoalueellakin löytyy sille ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti