Ilo ja haikeus sekoittuvat. Ilo siitä kun pikkuH palaa Köpiksestä Suomeen, mutta haikeus kun joudumme luopumaan Koirasta. Punkkikauden jälkeen Koira on saanut nukkua vieressämme, yleensä Mummin tai Ukin jaloissa, joskus Mummin vieressä. Silloin Koira kurluttaa tyytyväisenä ja ojentaa päänsä takakenoon raajat levällään. Nautiskelee. Samoin Mummi. Viime päivinä se on viihtynyt myös pikkuM:n sängyn jalkopäässä lämmittämässä.
Surku on luopua päiväkävelyistä Koiran kanssa. Tunnin saarikierroksella Koira on oppinut että alku- ja loppumatkan se saa juosta remmin päässä, mutta keskimatka pitää kävellä kiltisti vasemmalla sivulla "sivu" komennon jälkeen. Arkuuttaan Koira haukkuu helposti juokseville lapsille ja pimeässä vastaantulijoille. Pieneksi koiraksi hämmentävän kova ja komentava ääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti