tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulupäivää

Aattona syötiin riisipuuro pikkuH:n isossa yksiössä Kalliossa. Kaikki kahdeksan aikuista ja kaksi miniä ja Koira mahduttiin hyvin. Tyttö on saanut Köpiksestä paluun jälkeen kotinsa ihanaksi. Kuudennen kerroksen ikkunoista on rauhoittava kaupunkinäkymä. Vastapäiset monimuotoiset kerrostalot ovat sopivasti vinossa, pärjää hyvin ilman verhoja kun makuualkovi on ison huoneen perällä. Röbön Lahdessa tekemä sohva ja iso öljyvärityö, Isomummilta perityt Pirkka-tuolit, isoisovanhempien Karkun kaupasta kulkeutunut narulaatikosto, Ikean matto ja Köpiksestä tuotu moderni pöytä sopivat kaikki rinnakkain ja korostavat sopivasti toisiaan. Kahden litran puurokin onnistui hyvin - ekaa kertaa kuulemma. Riitti juuri ja juuri. Mummilta tarvittiin lainaksi puurokattila ja pari lisälautasta.

Puuron jälkeen käveltiin Esikoisen kotiin Sörnäisiin. Vasta muuttivat kahden pikkupojan kanssa. Käsittämätöntä energiaa - lähes kaikki tavarat ovat jo paikoillaan. Viikko sitten keittiön kaakelit olivat paketissa, kirjahyllyt kaupassa ja sauna täynnä remonttirojua. Vain loppusilaus puuttuu, kuten Esikoinen sanoi. Kerrostalokoti on vanhassa tehdasrakennuksessa, joten huoneet ovat korkeita ja valoisia. Kaunis ja mukava koti tulossa. Keittiö ja olohuone muodostavat ISON yhtenäisen olotilan. Oli kiva valmistella ruokaa keittiön pöydän ääressä kun tunsi kuitenkin olevansa olohuoneessa muiden kanssa. Olotilaan mahtui myös iso ja kaunis kuusi. Syötiin perinteiset jouluherkut. Hyvää, mutta miksi aina syö ähkyksi. Juustot jätettiin suosiolla jääkaappiin ja suklaat rasioihin. Kahdessa kakussa, vihreissä kuulissa, pähkinöissä, poikien tuomissa irtokarkeissa, pikkuH:n valmistamassa suklaasalamissa ja Isomummin tekemässä hedelmäsalaatissa oli enemmän kuin tarpeeksi yhdelle illalle. Koira luuhusi koko illan isännän jaloissa kinkun muruja odottaen. Pukkikin löysi uuteen kotiin. Pikkupoikien mentyä nukkumaan Mummi ja Ukki lähtivät väsyneinä ja kiitollisina kotiin.

Joulupäivänä Isomummi ja Poikakaveri tulivat syömään kalkkunaa Mummin ja Ukin seuraksi. Hedelmäsalaattiakin vielä riitti ja suklaata. Heikin ja vaimon marraskuussa tuomaa Pentikin tuikkuastiaa on käytetty tauotta. Kiitos osuvasta tuliaisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti