Kallis reissu

Tarkoitus oli tehdä kahden vanhan ystävän Siiman ja Inan kanssa halpa yhden yön Tallinan reissu. Toisin kävi. Yksi yö oltiin, mutta reissu tuli kalliiksi.

Menomatka perjantaina meni kivasti kuulumisia vaihdellen ja kuohuviiniä maistellen. Old Meriton-hotelli todettiin mukavaksi ja huoneet (yhdenhengen huone 47 euroa/yö) pieniksi, mutta siisteiksi. Seuraavaksi suunnattiin syömään eikä Vene-kadun Dominic taaskaan pettänyt. Parasystävä Siima ylisti juustosalaattia "parasta ikinä", Ina kehui liha-annostaan ja minun tryffelirisottoni oli taivaallista, puhumattakaan heikkoudestani - creme bruleesta. Ja sitten kukkaroita kaivamaan.

Mutta! punaista lompakkoani ei löytynyt mistään. Tutkittiin ravintolan sohvan nurkat ja pöydän aluset, palattiin hotelliin ja pengottiin huoneet. Kadonnut mikä kadonnut. Tai selvemmin sanottuna VARASTETTU! Lompakko oli varastettu käsilaukustani ilmeisesti kun kävelimme kymmenisen minuutin matkan hotellilta ravintolaan. Kaikki, mitä isoon naisen lompakkoon mahtuu, meni. Rahat, pankki-, visa- ja etukortit, henkilöllisyyskortti ym. ym. ym.

Seuraavat tunnit menikin poliisiasemalla, jossa pakollisen tulkin avustuksella yksityiskohtaisesti käsin kirjattiin ylös eestiksi tarkat kellonajat ja jokainen lompakossa ollut etukortti. Ystävällinen tulkki jaksoi monta kertaa muistuttaa "rahoja varten hotellissa on tallelokerot" "ylimääräiset pankkikortit pitää jättää Suomeen" "Eestin varkaat ovat kaikki venäläisiä".

Ensi kerralla yritän pitää tiukemmin kiinni käsilaukustani ja jättää turhat kortit kotiin. Nyt korttien hankkimiseen kulunee toinenkin päivä. Enkä varaa rahaa mukaan "varmuuden vuoksi", kuten nyt olin tehnyt. Onneksi seura pelasti ja kaikesta harmista huolimatta matka oli mukava.

Kevään ensi kukkanen

Halpa herkku

Kulosaaren metroasemalla on vuosia ollut pieni kioski/kuppila, jonka pitäjät ovat vaihtuneet tiuhaan. Ohimennessäni olen joskus ostanut iltapäivälehden, muuten en ole tutustunut. Vajaa vuoden ikkunoissa on lukenut Kulosaaren Herkku ja sisälle on ahdettu pari pientä pöytää tuoleineen. Eilen metromatkalla poikkesin ekaa kertaa. 

Mukavanoloinen aasialainen naismyyjä tarjoili kahvia ja esitteli ystävällisesti suolaisia ja makeita tarjottavia. Kaikki näyttivät tuoreilta ja olivat kohtuuhintaisia. Ostin kolmella eurolla ison juustolla ja kananmunalla täytetyn sämpylän. Kelmusta huolimatta sämpylä oli sopivan rapea ja täytteet tuoreita. Tuntui, että sämpylät täytettiin menekin mukaan myymälän pienessä takahuoneessa.

Positiivinen yllätys! Ilmankos olen kiinnittänyt huomiota, että kuppilassa nykyään - aiemmasta poiketen - usein istuu yksi tai kaksi asiakasta.

Rintarinnan

Toukokuussa 35 vuotta!

Missä Vallu?

Tutustuin englantilaisen Martin Handfordin lastenkirjoihin 1990-luvulla alkujaan saksankielisinä käännöksinä, kun Esikoisen saksalaisen vaihtoperheen äiti lähetti Wo ist Walter -nimisen kirjan perheemme nuorimmille. Myöhemmin kirjoja ostettiin myös suomenkielisinä käännöksinä, mm. Martin Handford: Missä Vallu? (Kustannus-Mäkelä Oy 1996).

Isokokoisissa kirjoissa on vähän - jos ollenkaan - tekstiä, mutta sitäkin runsaampi pikkutarkka kuvitus, jota nelivuotias tutkii yksinkin innoissaan. Kirjojen idea on etsiä joka aukeamalta mielenkiintoisten tapahtumien ja satojen ihmishahmojen seasta silmälasipäinen Vallu. 

Vallun etsinnässä Mummi jää pääosin toiseksi - onneksi edes joskus Mummikin onnistuu. Nelivuotias on huomattavasti tarkkasilmäisempi, vaikka Mummi yrittää tosissaan.

Kahvikuppini 8/5

Poikkesin viime viikolla Stockan ja Akateemisen kirjakaupan kulmassa olevaan uuteen amerikkalaiseen Starbuck's-kahvilaan. Ulkoapäin kuppila näytti täydeltä, hälisevältä ja Mummin makuun liian nuorekkaalta.  

Mutta yllätyksekseni viihdyin. Jopa niin hyvin, että vein sinne seuraavana päivänä Siskonkin. Kahvi oli hyvää ja pienin kuppi (Starbuck's-kielellä tall) oli sopivan kokoinen eli iso. Ja laakea kuppi sopi rennosti käteen. Sisällä oli täysistä pöydistä huolimatta tilavan tuntuista, kadulle avautuvat isot ikkunat toivat sopivasti valoa ja asiakkaina oli nuorison lisäksi vanhempaakin väkeä. Syötäviä en toistaiseksi ole maistanut.

Sekoilin, kun nuori myyjä kyseli, minkä kokoisen kahvin haluaisin. Hänen tarjotessa tall-kokoa änkytin toistuvasti, että haluan pienemmän. Vasta jälkeenpäin äkkäsin, että tarjolla on kolmea kuppikokoa - tall, medium ja grande - joista tall (= korkea, kookas) on pienin. Ulkomailla näyttää olevan edellisten lisäksi pienempiäkin kokovaihtoehtoja eli demi ja short.

Onneksi pääsimme yhteisymmärrykseen kupin koosta - muutkin mummit lienevät tyrineet.

Koskettava tango

Tango on latinaa ja tarkoittaa suomeksi koskettaa tai kosketella jotakuta. Eli tangossa ollaan lähekkäin ja tunnelmoidaan yhdessä eikä vain tanssita askeleita mekaanisesti. Mielikuvissa tykkään tangosta ja välillä olen luullut sitä vähän osaavanikin, mutta eilisissä tangotreeneissä tanssi oli kaukana tunnelmoinnista ja hurmiosta.

Eilen kaikki oli vaikeaa - asento, askeleet ja seuraaminen. Tango, jonka muka pitäisi olla helpoin ja tutuin tanssi suomalaiselle. Mutta minun nuoruuteni oli tangoton - 1960-luvun lopussa ja 1970-luvulla ei tanssittu, vaan jorattiin eli hytktyttiin ja riehuttiin parin kanssa mutta pääosin erillään "rautalankamusiikin" innoittamina. Pari rauhallista sylitanssia saatettiin soittaa loppuillasta, mutta ei koskaan tangoja. Nykyään käyn tositosi harvoin tanssimassa oikeissa tanssipaikoissa, joissa tangoa soitettanee paljon, ja viikottaisissa tanssitreeneissä tangotunteja on harvoin - fuskut, buggit ja muut menevät edelle.

Tangossa ollaan koko ajan alhaalla polvet koukussa ja takapuoli alhaalla lattiaa kohti - ei mutkalla taaksepäin - ja astutaan eteenpäin aina kantapään kautta. Liike lähtee tukijalan työnnöstä. Tanssijan Paritanssipäiväkirjan (täällä) mukaan tangon askelrytmi on jaaaaaaaa-hidas, jolloin tukijalalla pysytään koko jaaaaaan ajan. Kopiona (ammatti?)Tanssijan blogista miehen askelrytmi:

• jaaaaaaaaa – painotonta jalkaa ojennetaan eteenpäin suorana, kanta edellä mutta hiukan irti lattiasta. Työjalka tekee töitä. Varo, ettei yläselkä sorru taaksepäin!
• hidas – painoton jalka tulee uudeksi tukijalaksi, ja takimmainen jalka siirtyy nopeasti ja välittömästi tukijalan viereen ja ojentuu sen ohi eteenpäin.

Eilisissä treeneissä Malmin työväentalolla oli normaalista poiketen huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Naiset odottivat salin reunalla vaihtojonossa, josta miehet pokkasivat ensimmäisen, tanssittivat kierroksen ja jättivät jonon viimeiseksi. Koska naisten jono oli lähes salin pitkän seinän pituinen, tanssikierros supistui käytännössä vain puoleksi kierrokseksi. Eli nopeimpien viejien matkassa ehti olla vain pari pyörähdystä. Kun viejiä oli jokalähtöön ja itse oli aloittelija, niin tuntui ettei päässyt mukaan yhdenkään vientiin.

Plörinäksi meni Mummin eilinen kolmetuntinen. Koko ilta pelkkää kömpelyyttä ja tanssin ilo hakusessa. Mummilla aina väärä jalka tai väärä rytmi. Ihan kuin ensimmäisillä tanssitunneilla pari vuotta sitten. Minne kaikki oppi ja treenaus olivat kadonneet?

Kahvikuppini 7/5

Jatkan edelleen kahvikuppi-haastetta, jota olen pikkuhiljaa täydennellyt. Aloitin jutut kupeista ja kahviloista jo marraskuussa (täällä) saatuani haasteen PirjoW:lta VirtuaaliMoleskine-blogista (täällä).

Ilmojen lämmitessä tykkään kahvitella ulkona - parvekkeella, omalla pihalla, toreilla ja ulkokahviloissa. Mutta mikään ei voita eväskahveja Ukin kanssa. Lähtiessämme tänään koiralenkille Ukki ehdotti termoskahvien mukaan ottamista: "Aurinko paistaa niin ihanasti ja kutsuvasti. Reitin varrelta löytyy varmaan suojaisa paikka." Pakkasin kevyeen selkäreppuun termoskannullisen kuumaa maitokahvia, mukit, makeutuspillerit ja viikonlopulta jääneen korvapuustin. Ja lämmikkeeksi pyllynaluset.

Retkikuppeina käytämme joku vuosi sitten kirpputorilta hankkimiani Tupperwaren paksuja muovimukeja, joita parilla eurolla ostin neljä - kaksi valkoista ja kaksi punaista. Mukavankokoisia ja käteensopivia!

Keltaiset tulppaanit kaunistavat olohuonetta ja ensimmäiset ruukkunarsissit kuihtuvat ikkunalaudalla. Kevät keikkuen tulevi!

Ystävyydestä

Ystävystyminen ja ystävyyden vastaanottaminen - liittyminen toiseen ihmiseen - on ollut minulle aina vaikeaa. Smalltalk luontuu ja jutustelu vieraiden ja puolituttujen kanssa on mukavaa - hetken juttu, joka ei sido pidempään suhteeseen. Tykkään torista ja kuunnella toisten arkipäivän mietteitä - jutella ihmisten kanssa kadulla, torilla, puistossa, kahvilassa ja ovensuussa. Menen mykäksi suuressa seurassa, hienoissa juhlissa, asiantuntijaraadeissa ja tilanteissa joista en halutessani pääse pois.

Ystävyys on minulle pyhää. Asetan ystävyydelle ja ystävälle korkeita vaatimuksia - ikääntymisen kokemuksella sanoisin, että liian korkeita. Olen ehdoton oinas ja ystävyys on jotain rakkauttakin tärkeämpää ja merkityksellisempää - sitovampaa ja pitkäaikaisempaa. Olisi helpompi ystävystyä ja asettua ystäväksi, jos vaatimukset eivät olisi taivaissa.

Onneksi olen pystynyt luomaan ja ylläpitämään joitakin ystävyyssuhteita ihmisiin, jotka hyväksyvät, tukevat, kannustavat, kuuntelevat ja rakastavat, vaikka edelleen opettelen vastaanottamaan ystävieni positiivisia tunteita. Ihmisiä, joita minä osaan ja saan tukea, kannustaa, kuunnella ja rakastaa. Ihmisiä, joiden kanssa voimme yhdessä nauraa, iloita ja tarvittaessa surra.

Tällaisia mietteitä Ystävänpäivänä 2015.

Taimet multaan

Eilen istutettiin Pikkupojan kanssa 35 pelarkuun taimea vanhoihin muoviruukkuihin. Kaikki mahtuivat lasikon kolmelle seinähyllylle, jossa nyt odottavat aurinkoisia alkukevään päiviä. Lasikko on etelään, joten valoa ja lämpöä riittää jo helmikuussa, kunhan aurinko vain näyttäytyy. 

Pikkutaimet venynevät vikkelästi kevään edetessä. Sitä odotellessa.