Elokuu.

Vielä hetki herkuttelua: suomalaisia vadelmia, saksalaisia pensasmustikoita, 

vaniljajätskiä ja kinuskikastiketta. Aaaaah! 

Seuraavaksi aletaankin odottaa puolukkapiirakkaa - Äitimuorin herkkua.
Ja välissä tattirisottoa, jota Ukki tänään loihtii koko poppoolle.

Sukkia syksyyn + ohje

Se on syksy, kun kutimet alkaa kutittaa. Koko kesä hurahti ilman neulomista, mutta alkuviikosta 

lopettelin taas perusseiskaveikka-sukat. Yksivärisyys puree Mummin nuoriin - toiveissa perusvärejä: mustaa, tummansinistä, harmaan eri sävyjä ja beigeä. Ja niitähän Mummi yrittää toteuttaa, vaikka lankakori pursuaa vuosientakaisia väri-ilotteluja. Ehkä niistä keksii kehitellä jotain muuta....

Olen muokannut 7-veljestä -perussukkien ohjetta omaan (40) ja tyttärieni (39) jalkaan sopivammaksi:

• luon nro 3 tai 3,5 sukkapuikoilla tavanomaiset 48 silmukkaa
• neulon 2o2v- vartta 10-11 cm (28-30 krs) 
• toistan kantatilkun oikea/nurja -kerroksia 12 tai 13 kertaa
• kun 9 silmukkaa jäljellä, neulo 2 yhteen (jää 7s)  ja käännä, nosta 1s neulomatta, neulo 6s ja sitten 2 yhteen (jää 7s)
• poimin kantatilkun reunasta 12 tai 13+1 silmukkaa
• aloitan kiilakavennukset heti ensimmäisellä kerroksella
• teen kiilakavennukset joka toisella kerroksella kunnes puikoilla on 12 silmukkaa
• jatkan sileää neuletta kunnes pohjan pituus kantatilkun reunasta on 18,5 cm
• aloitan kärkikavennukset kaikilla puikoilla: ensimmäiset 2s yhteen, 4s o, 2s yhteen, 4s o
• jatkan loppuun: kolme kerrosta, kavennuskerros (2s yht, 3s o, 2s yht, 3s o), kaksi kerrosta, kavennuskerros (2s yht, 2s o, 2s yht, 2s o), yksi kerros, kavennuskerros (2s yht, 1s o, 2s yht, 1s o), kavennuskerros (2s yht, 2 s yht) ja lopetus.

Mamun Muru

Kynitty koira etsiytyy filttien alle. Ehkä koirapostaukset tältä erää riittää....

Kunnon käppänä

Mummin pörrö-Murusta kuorittiin eilen edustava kääpiösnautseri. Turkki trimmattiin, korvakäytävät nypittiin ja kynnet leikattiin. Kaunis tuli, mutta koira tuntui kutistuvan puoleen entisestä. Pieni se onkin - painaa vain 5,9 kiloa. Muru oli itsekin trimmin jälkeen ihmeissään, hinkkasi loppupäivän vuoroin Mummin, Ukin ja Juniorin jaloissa.

Ja kaulapantakin tuntuu pidentyneen monta senttiä!

Koiran koulutusta

Lähiö- ja mökkikoirana Muru ei ole tottunut liikkumaan julkisissa liikennevälineissä, vaikka automatkat mökille ja takaisin se pärjää loistavasti omassa kuljetuskopissaan. Tänään vein Murun keskustaan eläinlääkäriin rokotettavaksi ja päätin samalla tutustuttaa koiraa metroon. 

Autolla Kulosaareen ja metrolla Kamppiin - ja eläinlääkärin jälkeen sama toisin päin. Se oli suunnitelmani, mutta tulomatkalla päätinkin pidentää harjoitusta - matkasimme metrossa lähes tunnin: ensin Kampista Itikseen, takas Itiksestä Hakikseen ja vielä Hakiksesta Kulosaareen - ja vasta sitten autolla kotiin. Törmättiin tarkastajalaumaankin.

Alussa Muru tärisi ja oli levoton, ja pelkäsi varsinkin rullaportaita. Loppumatkasta se jo istui rauhallisena metron lattialla jalkojeni välissä. Viimeksi - yli puoli vuotta sitten - tein sen virheen, että annoin koiran nuuhkia ympäristöä tyhjässä vaunussa ja rauhoittuminen oli vaikeaa. Nyt pidin koiran tiukasti yhdessä paikassa ja levottomuus väheni vähitellen. Uskalsi jopa välillä laskea päänsä lepäämään jalkateräni päälle. 

Eipä tällaiseen "turhaan" metromatkusteluun työikäisenä olisi ollut aikaa eikä voimia!

Kastike salaattiin

Olen ollut tosi huono sekoittamaan salaattikastikkeita. Nyt olen löytänyt klassisen yhdistelmän, joka tekee yksinkertaisimmistakin TUOREISTA salaattiaineksista herkkua. 

Salaatti

Jäävuorisalaattia (Vaanelan puutarha, Perniö)

Hollantilaisia - tositosi makeita - kirsikkatomaatteja (Hakaniemen torilta)

Punasipulia silputtuna

Tuoreita basilikan lehtiä pilkottuna

Kastike

3 rkl kreikkalaista ekstra-neitsytoliiviöljyä (Filos koroneiki-lajike)

1 rkl omenaviinietikkaa (Rajamäki)

1 rkl hunajaa (Pirkka)

1 valkosipulin kynsi murskattuna

ripaus jauhettua mustapippuria

Kastikeainekset sekoitetaan keskenään ja kastike sekoitetaan salaattiin juuri ennen tarjoilua. Tätä ennen tomaattien päälle ripotellaan hippunen sormisuolaa. Lopuksi salaattikeon päälle raastetaan runsaasti Parmesan-juustoa.

Miesten juttuja?

Taas Pikkupojat vanhusten ilona yhden päivän ja yhden yön. Touhuttiin pieniä arkisia asioita, joista pienten kanssa tulee arkea suurempia. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että usein myös työläämpiä.

Nukuttiin kaikki hyvin, vaikka Pikkupojat heräsivät reippaina jo ennen puolta kuutta todeten: "Minä menen ulos maisemaa katselemaan!" Pikkukorvat taisivat eilen kuunnella tarkkana, kun Mummi useita kertoja kehui ja kuvasi kaunista järvimaisemaa.

"Tullaan taas sitte ensi viikolla", kaksi- ja kolmevuotias totesivat iloisesti lähtiessään. Kiva niin!

Tähän en väsy

Mökin ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa jaksan tuijottaa pitkiä aikoja ja kymmeniä kertoja päivässä. Pilvien leikkiä ja järven heijasteita, jotka vaihtuvat ja uudistuvat jatkuvasti ollen aina yhtä lumoavia. Tänäänkin näkymä muuttui lähes tunnin välein - eikä tarvinnut muuta kuin istua tuolissa ja nostaa katseensa. 

Kesäöisin auringon noustessa maisema salpaa hengen (täällä) ja ilahduttaa unetonta.

Alla näkymä lauantaiaamuna Pikkupoikien herätessä puoli kuuden aikoihin ja toinen iltapäivärauhan laskeuduttua poikien lähdettyä.

Etanan kohtalo

Inhoan etanoita, jotka yrittävät vallata puutarhani varjopaikkoja ja nakertaa kuunliljamättäitäni. Yleensä sateen jälkeen poimin kourallisen etanoita, suljen ne koirankakkapussiin ja heitän roskikseen - ilman mitään tunnontuskia.

Tänään aamulenkillä Murun kanssa tapahtui kuitenkin jotain yllättävää. Hiekkapolulla eteni terhakas kotiloetana. "Murskaanpa tuonkin harmituksen lenkkarin alle", ajattelin. Jalan liike kuitenkin pysähtyi ja jäin seuraamaan etanan määrätietoista ponnistelua polun yli nurmikolle. Tuntosarvet hellyyttävästi heilahdellen. "Etana, etana nosta sarvess...", niinhän sitä lapsena hoettiin.

Siihen se etana sitten jäi etsimään nurmikon reunaa Mummin ja Murun jatkaessa matkaansa. Ehkä se aikanaan löytää minunkin kuunliljat...

Partsi elokuosissa

Paljon samaa kuin toukokuussa (täällä). Paitsi että upeat lobeliat kuihtuivat heinäkuun helteissä ja pelakuut kasvoivat ja rehevöityivät. Suurin muutos partsia - ja koko puutarhaani - kohtasi kuukausi sitten, kun partsia suojaava iki-ihana yli 60-vuotias omenapuu halkesi ja puolet puusta rojahti maahan. Johtunee huonosta hoidosta, kuivuudesta ja poikkeuksellisen suuresta ja painavasta raakilemäärästä. 

Kesät talvet omenapuu on kukkineen ja lumipeitteineen kehystänyt eteläaurinkoon ja autotielle avautuvaa isoa parvekettamme. Kodista - fyysisesti -  on tullut paljon tärkeämpi osa elämääni, kun toista vuotta sitten lopetin ansiotyöt. Se omenapuu vain kuului kotiimme!

Aluksi olin murheen murtama. Vähitellen olen alkanut nähdä muitakin vaihtoehtoja suojata partsiamme. Ensimmäiseksi nostin pelarkuuruukut korkeammalle ja viikonloppuna ostin kolme villiviinin tainta, jotka istutan puutarhaan parvekkeen alle. Toivotaan että viiden vuoden kuluttua villiviinit alkavat saavuttaa partsin ja lasikonkin seiniä.

Kaiteelle nostetut riippupelarkuut, jotka olen kasvattanut 

Plantagenista keväällä ostetuista euron taimista.

Takana omenapuun mentävä aukko.