Picasson kaikuja

Yllä olevassa valokuvassa konkretisoituu, mistä Malagan Picasso-museon El eco del Picasso -nimisessä näyttelyssä on kyse. Maaliskuun loppuun kestävässä näyttelyssä on esillä erimaalaisten ja eri-ikäisen kuvataiteilijoiden maalauksia, piirroksia, veistoksia ja tilateoksia - yhteensä 55 taiteilijaa ja 85 taideteosta. Kaikkien teosten luomisessa innoittajana on ollut Malagassa syntynyt Pablo Picasso (1881-1973) - yksi 1900-luvun kuuluisimmista taiteilijoista.

Osa näyttelyn teoksista oli esillä Picasson oman, alkuperäisen teoksen ympärillä, kuten valokuvassa oikealla oleva Zio Zieglerin (s.1988) Creation Figure -niminen maalaus ja vasemmalle aseteltu Sarah Lucasin (s.1962) Dimsy Gilly Flower -tilateos - molemmat 2020-luvulta. Näiden välissä seinällä oli Picasson lähes 80-vuotiaana maalaama Istuva nainen nojatuolissa -öljymaalaus. Kaikki samaa värimaailmaa ja muotokieltä.

Näyttelyssä oli myös useita vanhempia, 1940- ja 1960-luvuilla toteutettuja teoksia, kuten esimerkiksi ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oleva, kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija Louise Bourgeoisin (1911-2010) vuosina 1947-1949 toteuttama Woman in a Shape of a Shuttle -veistos. Tämän valkoiseksi maalattua pronssia olevan teoksen pariksi oli ripustettu Picasson 20 vuotta aiemmin maalaama Pareja al borde del mar -niminen pienehkö taulu. 

Lähes sata vuotiaaksi elänyt ranskalais-amerikkalainen Bourgeois on tullut tunnetuksi etenkin suurikokoisista hämähäkkiveistoksista, jollaisen näin syyskuussa 2015 Bilbaon Guggenheim-museon edessä (täällä). Vuosi sitten luin Hesarista pikku-uutisen, jonka mukaan yksi kuvanveistäjän hämähäkkiteoksista oli huutokaupattu Yhdysvalloissa 30 miljoonalla eurolla :)

Kävin Picasso-museossa Fuengirolassa luonamme vierailulla olleen Lontoontytön kanssa (täällä). Aikomuksemme oli käydä tutustumassa minulle tuttuun museon perusnäyttelyyn (täällä). Yllättäen kuulimme vasta ovella, että perusnäyttelyä uudistettiin ja nähtävänä oli ainoastaan lokakuussa avattu El eco del Picasso -näyttely. Tämän kuultuaan moni tulija kääntyi ympäri…

Onneksi Lontoontyttö ja minä päätimme mennä sisälle, sillä me molemmat ihastuimme El eco del Picasso (suom. Picasson kaiku) -näyttelyyn, josta löytyi sananmukaisesti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä :) 

Helposti lähestyttävä ja hienosti kuratoitu - ranskalaisen kriitikko ja kuraattori Erik Troncyn (s.1965) työtä. Asia, johon etenkin Lontoontyttö kiinnitti huomiota. 

Cy Twombly (1928-2011): Copy of a Picasso (Erään Picasson kopio), 1988

Brian Calvin (s.1969): Flower (Kukka), 2023

Tursic & Mille: Bicolic Cow (Maalaislehmä), 2022

Tursic & Mille on serbialainen Ida Tursic (s.1974) ja ranskalainen Wilfried Mille (s.1974)

Louise Bourgeois: Woman in a Shape of a Shuttle (Sukkulanmuotoinen nainen), 1947-1949

Seinällä Pablo Picasso: Pareja al borde del mar (Pariskunta merenrannalla), 1928

Kukkia kallionkoloissa

Kevät koittaa Andalusiassa. Myös vuoristossa - Caminito del Reyn vaelluksen (täällä) varrella - alkoi näkyä kevään merkkejä, kuten kukintaansa aloittavia helmililjoja ja kämmekkäkasveja. Ja ikivihreiden pikkutalviomattojen keskellä loisti jo yksittäisiä lilan värisiä talvion kukkia. 

Vuorten välisissä laaksoissa mantelipuut ovat kukkineet täysillä jo pari viikkoa. Tällä hetkellä lisäväriä pumpulisille mantelinkukille toivat kukintansa aloittaneet keltaiset nuokkukäenkaalit, joita joissakin kohdin näkyi silmin kantamattomiin. 

Eikä mene montakaan viikkoa, kunnes myös vuoriston jokaisessa kalliokolossa kukkii…

Mantelipuiden kukinta on loppusuoralla.

Caminito del Reyn metsäosuutta - vas alareunassa kääpiöpalmupuska. 

Kääpiöpalmu on Espanjan ainoa kotoperäinen palmu, 

ja muut maassa viihtyvät lukuisat palmulajit ovat istutettuja.

Italialaista Espanjassa

Tagliolini allo Scoglio bianco ”del senorito”

Lontoontyttö lensi Englannista viikonlopuksi Ukin ja minun seuraksi Fuengirolaan. Yhdessä olemme ehtineet jo nauttia hyvistä yöunista, leppoisista aamukahveista tutussa lähibaarissa ja pitkästä merenrantakävelystä. Ja herkullisesta lounaasta italialaisen Limoncello-ravintolan ulkoterassilla.

Alkupalaksi jaoimme ohuenohuista kesäkurpitsan siivuista tehdyn carpaccion, joka tarjoiltiin tuoreiden ja kuivattujen tomaattien, sitruunankuoren sekä raastetun parmesaania muistuttavan Grana Padano -juuston kanssa, sekä salaattiannoksen, jossa rukolan lisäksi oli pehmeää burrata-juustoa, minitomaatteja ja kahta erilaista pestoa. Pääruoaksi minä valitsin ”kokin suosikkiannoksen”, jossa oli itsetehtyä tagliolini-nauhapastaa merenelävien kanssa - ja se oli supermaukasta. Vaikka kaikkien kolmen mahat olivat jo enemmän kuin täynnä, minä en kuitenkaan voinut poistua italialaisravintolasta maistamatta paikan tiramisua, mikä osoittautuikin kuohkeaksi, kosteaksi ja ”kevyeksi” eli juuri sopivaksi jaettavaksi jälkkäriherkuksi :)

Kaikkinensa Limoncello oli ihana, mukava ja maukas lounaspaikka. Leppoisa ulkoterassi, ystävälliset tarjoilijat, monipuolinen italialainen ruokalista sekä herkulliset ja (ehkä jopa liian) isot pasta-annokset. Ja erikoiskiitos siitä, että sekä tarjoilijat että muut asiakkaat kestivät tosi hyvin Murun ajoittaiset haukut :) 

Lisäys maaliskuussa 2025: Tämän vuoden talvikuukausina olen kymmeniä kertoja kävellyt lounasaikaan Limoncellon ohi ja joka kerta se on ollut lähes tyhjä. Ravintolan nimi on edelleen sama, mutta liekö omistaja vaihtunut. Ainakaan se ei enää näytä yhtään kutsuvalta, mutta ruoasta en tiedä…

Carpaccio di Zucchine

Burrata con pesto

 

Lumoava Kuninkaan polku

Olin täysin lumoutunut ja ihastuksesta sykkyrällä, kun alkuviikosta pääsin kävelemään Caminito del Reyn rotkovaelluksen El Chorron kylässä noin 80 km päässä Fuengirolasta. Olen kuullut ja lukenut sekä kehuja että pelotteluja tästä noin kahdeksan kilometrin pituisesta vaellusreitistä, joten odotukseni - ja vähän myös jännitykseni - olivat korkealla.

Odotukseni palkittiin moninkertaisesti ja jännitykseni oli ollut turhaa. Varsinainen Caminito del Rey on noin 3 km pituinen, mutta tämän lisäksi kävelymatkaa Caminiton lähtöportille (Acceso Norte) ja loppuportilta (Acceso Sur) autoille tulee pari kilometriä suuntaansa eli yhteensä matkalla on käveltävä 7-8 km. 

Caminito del Reyn vaellus ei vaadi erityiskuntoa eikä -osaamista, ja mielestäni se sopii hyvin normikuntoisille aikuisille ja eläkeläisille sekä useimmille yli 8-vuotiaille lapsille (kielletty alle 8v). Kolme asiaa kannattaa kuitenkin huomioida, kun suunnittelee osallistuvansa vaellukselle. 

Osa poluista kulkee äkkijyrkällä kallioseinämällä sadan metrin korkeudella ja täydessä auringossa, joten vaellus kannattaa jättää väliin, jos pelkää korkeita paikkoja, enkä itse lähtisi matkalle kuumina kesäkuukausina. Kolmas huomioitava asia on portaat, joita on aika runsaasti viimeisen parin kilometrin matkalla. Minulle paljon kävelevälle, 71v eläkeläiselle ne eivät olleet haaste, eikä myöskään seurueemme muille eläkeikäisille, jota vaikutti olleen ainakin kolmannes 30 hengen suomalaisryhmästä. Loppuosaa lukuunottamatta vaelluksella ei ole mainittavia nousuja eikä laskuja - mitä nyt pitkiä matkoja kävellään korkealla rotkon seinämällä :)

Itse kolmen kilometrin pituinen Caminito del Rey jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kilometri kuljetaan vajaa metrin levyisellä lankkutasanteella korkealla rotkon seinämällä, toinen osa on leppoista ja leveää metsäistä vuoristopolkua ja viimeinen kilometrin kävellään taas rotkon seinämällä. Ja reitin lopussa vajaa kymmenen metrin levyinen rotko ylitetään vaijerisiltaa pitkin. 

Caminito del Rey rakennettiin runsas sata vuotta sitten, kun vuoristoon valmisteltiin patoa ja vettä kuljettavia kanavia. Vaikeakulkuista ja vaarallista polkua tarvittiin työmiesten ja tarvikkeiden kuljettamista varten. Espanjan kuningas Alfonso VIII (1886-1941) osallistui padon avajaisiin, minkä jälkeen vuoristoreitti sai nimen Caminito del Rey eli Kuninkaan polku. Yhtä hyvin se voisi olla Camino del Rey, mutta Caminito on ikäänkuin mini-camino :)

Padon ja kanavien valmistuttua reitti oli pitkään omatoimisten vaeltajien käytössä, mutta sen hoitamisesta ei vastannut kukaan. Vuonna 2001 viranomaiset kielsivät vaeltamisen rotkoreitillä sen huonokuntoisuuden ja vaarallisuuden takia. Reitti kunnostettiin ja se avattiin uudelleen vartioituna ja maksullisena vuonna 2015.

Minä osallistuin vaellukseen matkatoimisto Meriaturin järjestämällä ryhmämatkalla. Bussi kuljetti osallistujat vaelluksen lähtöpaikalle ja loppupaikalta takaisin Fuengirolaan. Kun olimme suomalaisen oppaan kanssa kävellen ohittaneet lähtöportin lipun tarkastuksen, sovimme tapaavamme 2,5 tunnin kuluttua kolmen kilometrin pituisen Caminiton loppuportilla. Hitaasti kulkevillakin oli näin riittävästi aikaa kävellä rauhassa, pysähdellä ja syödä jopa eväitä :) Eli jokainen ryhmäläinen sai kulkea Caminito del Reyn omaan tahtiinsa - kuka yksi, kuka ryhmässä.

Nykyään Kuninkaan polkua vaeltaa parhaimmillaan yli tuhat turistia päivässä. Helmikuussa ei kuitenkaan ollut liikaa ruuhkaa, ja pitkiä rupeamia sain kulkea aivan yksin. Keskellä lumoavaa rotkoluontoa - ja nautiskella. 

Caminito del Reyn vaellus on merkitty mustalla viivalla, 

rotkon pohjassa virtaava vähävesinen Guadalhorcen joki sinisellä ja 

vastapäistä kallioseinää lohkova junarata tunneleineen katkoviivoin oikealla. 

Kypärät on rotkokävelyllä pakollisia - ehkä vähän teatteria.

Palmut kiehtovat

En voi olla valokuvaamatta Fuengirolan rantakatujen ja puistojen palmuja, 

kuten jo aikaisemmassa blogitekstini osoittaa (täällä). 

Mielenkiintoisia ja valokuvauksellisia :)

Vihreän portin menu

Vietimme eilistä ystävänpäivää Espanjan ystäviemme kanssa suomalaisen pariskunnan omistamassa La Puerto Verde -nimisessä ravintolassa Fuengirolan keskustassa. Pieni ja siisti paikka, jossa saimme erinomaista ruokaa.

Lounaalla saattoi valita joko ala carte -listalta tai kolmen/neljän ruokalajin valmiin menuun. Valitsimme kaikki valmiin menuun eli alku-, pää- ja jälkiruoan 21,90 euroa per nuppi. Seitsemän euron lisähintaan olisi saanut kaksi alkuruokaa. Minä söin kukkakaalikeittoa, seuraavaksi kanaa ja porkkanasosetta ja lopuksi suklaamoussea lemon curdin kanssa. Keitto ja jälkkäri olivat normaalin - ja riittävän - kokoisia, mutta kanaa oli tosi pieni pyörylä, mikä tosin tällä kertaa riitti meille. Kaikki oli huolella valmistettua, kauniisti esille laitettua ja maukasta.

Harmikseni Muru oli jostain syystä levoton ja haukkui ajoittain. Tämä hermostutti minua, minkä koira tietty vaistosi ja hermostui entistään. Ja kun vielä kuulin, kun viereisen pöydän mies ihmetteli suomeksi tarjoilijalle äänekkään koiran olemista ravintolassa, hermostuin lisää. Onneksi paikan suomalainen emäntä sanoi minulle lähtiessämme, että hyvinhän koira selvisi. Ehkä myös hän oli vaistonnut hermostumiseni…

La Puerta verdessä eli Vihreässä portissa on vain kuusi 2-4 hengen pöytää, joten pöytä kannattaa varata netistä etukäteen - myös lounaalle. Emännän ystävällisten sanojen takia uskallan palata Vihreään porttiin uudelleen. Onneksi, sillä hermostumisestani huolimatta tykkäsin ravintolan tunnelmasta. 

Ja seuraavalla kerralla osaan ilmoittaa etukäteen koiran mukana olosta, mitä he toivovat…

Kermaista kukkakaalikeittoa

Kevätkanaa, porkkanapyrettä ja safronikastiketta

Suklaata, sitruunaa ja lakritsia

Välähdyksiä Granadasta

Alhambran retken (täällä) yhteydessä tutustuimme lyhyesti myös Granadan kaupunkiin. Kävelimme nopeaan tahtiin oppaan perässä Mirador Ojo de Granada -nimiseltä näköalapaikalta alas kaupungin keskustaan. Vanha keskusta levittäytyi Katedraalin ympärille, mutta komeaan kirkkoon ehdimme harmikseni tutustua vain ulkoa. Tämä Granadan monumentaalinen Katedraali rakennettiin 1500-luvun alussa aiemmin paikalla olleen moskeijan päälle. 

Sen sijaan opas vei meidät kurkistamaan lähistöllä olleeseen, pienempään Basilica de San Juan de Dios -nimiseen kirkkoon. Kurkistus kannatti, sillä 1700-luvulla rakennetussa kirkossa oli upea barokkityylinen sisustus - hämmentävän runsas ja pursuava. 

Tällä kertaa mieleenjäävin kokemus tässä 230 000 asukkaan yliopistokaupungissa oli se, kun yhdellä pääkaduista törmäsimme elokuvateatteriin, jossa suurin kyltein mainostettiin espanjan kielellä suomalaista, Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvaa :)

Granadaan jäi vielä paljon tutustuttavaa - oikeastaan lähes kaikki :) Ehkä ensi talvena…

Juan Antonio Corredor (s.1940): Caminante (Kävelijä), 2013

Basilica de San Juan de Dios -barokkikirkon koristelua

Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet oli näyttävästi esillä :)

Kalligrafiaa ja kissoja

Tiedän tuskin mitään islamilaisesta arkkitehtuurista. Moskeijoita olen toki nähnyt, ja joissakin jopa käynyt sisällä, mutta siihen se on jäänyt. Enkä voi sanoa, että nyt tiedän paljoa enempää, mutta tiedän edes vähän.

Tiedän edes, että islamilaisissa rakennuksissa ei ole koskaan ihmisiä tai eläimiä kuvaavia maalauksia, veistoksia eikä kohokuvia - ei alttaritauluja, ei freskoja eikä ikoneja - koska islamilaisen lain mukaan ihmisten ja eläimien kuvaaminen on kielletty. Rakennuksia koristellaan lähinnä geometrisilla ja kasviaiheisilla koristekuvioilla - ornamenteilla - sekä kalligrafialla, jolloin esim seinää koristellaan kirjoittamalla siihen kaunokirjoituksella arabian kielisen Koraanin sanoja tai lauseita. 

Ornamenttien ja kalligrafien lisäksi seinissä ja katoissa on paljon muita pintakoristeita, kuten lasitettuja värillisiä laattoja ja ns stukkokoristeita. Jälkimmäinen viittaa koristeissa käytettävään materiaaliin. Stukko on eräänlaista muotoiltavaa rappausainetta, jota valmistetaan kipsistä, kalkista, hiekasta ja vedestä sekä väri- ja sideaineista. 

Näiden lisäksi islamilaisissa rakennuksissa suositaan koristeellisia rakenteita, kuten torneja, pylväitä, pilareita ja kaaria. Rakennukset saattavat olla ulkoa karuja, mutta sisältä löytyy paljon pitsikoristeita ja muuta piperrystä, mikä näkyi kauniisti myös Alhambran palatseissa. Luulen, että osa kauneudesta jäi minulta tietämättömyyttäni vielä huomaamatta…

Jos islamilainen rakennustaide oli minulle vähemmän tuttua, niin oli palatsialueella tuttuakin. Muurien välissä ja vanhan linnoituksen raunioilla liikuskeli hyvinvoivia mustia ja harmaita kissoja, joita oli kiva yrittää ikuistaa kännykkäkameran kuvaan :)

Vilvoittavaa vettä

Alhambran palatseissa (täällä) oli ainakin parikymmentä sisäpihaa ja puutarhaa, joista löytyi toinen toistaan jännempiä ja kauniimpia vesialtaita, suihkulähteitä ja kanavia. Monenkokoisina ja monenmuotoisina, tosin väliin levän vihertämänä.

Vesialtaat ja -lähteet ovat tyypillisiä Andalusian islamilaiselle arkkitehtuurille, joten muslimien entisissä palatseissa ja hallintorakennuksissa vettä virtasi, solisi ja suihkusi. Toisin kuin Fuengirolassa, jossa kaupungin kaikki suihkulähteet ja vesialtaat ovat edelleen vesipulan takia käyttökiellossa.

Kaunista katseltavaa ja herkkää kuunneltavaa. Ja kuumina kesäpäivinä varmaan vilvoittavaakin…

Sultaanien ja kiertolaisten palatsi

Tein suomalaisryhmän kanssa bussiretken Alhambran palatsiin Granadaan. Vierailin palatsialueella ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta sitten, mistä muistan lähinnä pitsikoristeiset seinät, sirot pylvässalit ja kymmenet vesialtaat. Samoilla sanoilla kuvailisin aluetta tänäkin päivänä - ehkä kuitenkin lisäisin listaan sanan turistijonot. 

Keskittymistä näkemääni nimittäin haittasi se, että lukuisten turistien ja useiden ryhmien takia katse piti pitää tiukasti omassa opasryhmässä. Minun kiintopisteeni oli erään suomalaisnaisen kirkkaan punainen käsilaukku :) Tarkkana piti olla etenkin rakennusten sokkeloisissa sisätiloissa, joissa olisi ollut paljon yksityiskohtia, joita olisin halunnut pysähtyä tutkimaan. Toisaalta kymmenien äänekkäiden turistien ympäröimänä oli vaikea muodostaa kokonaiskuvaa näkemästään ja tunnelman rauhallinen aistiminen oli lähes mahdotonta. Toki ymmärrän, että minä en ole ainoa turisti joka haluaa nähdä historialliset palatsit ja linnoituksen. Onhan Alhambran palatsialue Espanjan suosituin nähtävyys.

Alhambran linnoituksen rakentaminen Granadan kaupungin kyljessä olevalle kukkulalle aloitettiin 700-luvulla, kun islamiuskoiset arabit (maurit) valloittivat Pyreneiden niemimaan eli nykyisen Espanjan ja Portugalin alueen. Alhambran merkittävimmät rakennukset ja rakenteet, kuten palatsit ja aluetta ympäröivä muuri, rakennettiin kuitenkin pääosin vasta viimeisen muslimihallitsijasuvun Nasridien yli 200 vuotta kestäneellä hallituskaudella (1238-1492). Parhaimmillaan 14 hehtaarin linnoitusalueella arvellaan olleen kuusi palatsia, moskeija, eläintarha ja muita rakennuksia, joihin mahtui asumaan peräti 40 000 ihmistä. 

Iberian niemimaan kristilliset kuningaskunnat alkoivat heti 800-luvulla valloittaa niemimaata pala palalta takaisin islamilaisilta. Vuoteen 1250 mennessä koko niemimaa olikin takaisin kristittyjen hallinnassa lukuunottamatta Nasridien muslimidynatsian hallitsemaa Granadan aluetta. Vasta vuonna 1492 viimeiset muslimihallitsijat karkoitettiin Granadasta ja Alhambrasta, ja katolinen kuningaspari Ferdinand (1452-1516) ja Isabella (1451-1504) asettuivat asumaan Alhambraan. 

Ferdinandin ja Isabellan jälkeen Alhambrassa asui lyhyitä aikoja vielä heidän tyttärenpoikansa Kaarle V (1500-1558). Hän aloitti rakentaa omaa palatsiaan entisten arabityylisten palatsien viereen. Projekti jäi kesken, ja tämä renesanssityylinen palatsi saatiin valmiiksi vasta museoviranomaisten toimesta 1900-luvulla. Näihin aikoihin myös arabien rakentama moskeija purettiin ja sen paikalle rakennettiin nykyinen Santa Maria de la Alhambran katolinen kirkko.

Ferdinandin, Isabellan ja Kaarlen jälkeen Alhambran palatsi- ja linnoitusalue jäi pikkuhiljaa unholaan ja se pääsi pahasti rapistumaan. Seuraavien kahden vuosisadan aikana Alhambrassa asui pääosin kiertolaisia ja rikollisia, kunnes - 1800-luvun romantiikan ajan taiteilijoiden ansiosta - tämä huikea palatsialue ikäänkuin löydettiin uudelleen. 

Euroopan merkittävin islamilaisen arkkitehtuurin kokonaisuus oli mielenkiintoista ja kaunista katseltavaa. Moni sanoisi, että ”henkeäsalpaava kokemus”. Minun henkeni ei kuitenkaan salpaantunut, mikä johtui suurelta osalta siitä, että Alhambra kiinnosti suuresti muitakin kuin minua. Ja tietty periaatteessa hyvä näin :)

Leijonapiha, jonka keskellä on 12 leijonapatsaan koristama suihkulähde.

Osa Suurlähettiläiden salia

Yksi palatsialueen lukuisista sisäpihoista

Paikalla aiemmin olleen Alcazaban linnoituksen raunioita

Myrttipensaiden reunustama myrttipiha