Luonnon lumoa

Kävellessä Fuengirolan puistoissa ja rannan kumpareilla näkee kaikenlaista, mm. paljon palmuja ja erilaisia kaktuksia. Karua ja kaunista - ja valokuvauksellista :) 

Tukka tuulessa

Täällä sitä ollaan - Espanjan pilvien alla - Murun kanssa. Aurinko ei ole vielä näyttäytynyt, mutta tässä iässä se ei ole enää mikään must. 

Pari ensimmäistä päivää ollaan lähinnä kävelty - ja kävelty - sekä katseltu ja kuunneltu merta. Ja syöty noutoruokaa, kun olen halunnut että Muru ensin tottuu ulkomailla olemiseen ennen kuin menen sen kanssa ravintoloihin :) Ja tietty katseltu Suomi-telkkarista Haaviston ja Stubbin haastatteluja ja ”väittelyitä”, joista tosin väittely on ollut kaukana.

Minähän tykkään sekä kävelystä että merestä - ja kuivistakin vaalikeskusteluista, joten ei ole ollut valittamista. Eikä ole liukasta :)

Tuulista ja vauhdikasta on ollut, kuten Mummin tukasta ja astunnasta näkyy :)

Murun kanssa lentokoneeseen

Muru on kymmenvuotias kääpiösnauseri, joka ei ole koskaan matkustanut lentokoneella. Mutta kerta se on ensimmäinenkin :) Maanantaina lensimme Ukin kanssa kuukaudeksi Fuengirolaan Espanjaan ja päätimme ottaa Murun mukaan. 

Varasin lentoliput joulukuussa Norwegianin suorille lennoille Helsinki-Malaga-Helsinki. Norwegian lentokoneissa lemmikki saa matkustaa matkustamossa, jos se lentolaukkuineen painaa enintään 8 kg eikä lennon kiintiö - kaksi lemmikkiä/matkustamo/lento - ole täynnä. Koiran paikka koneessa maksoi 85 euroa suuntaansa.

Lemmikin kuljetukseen matkustamossa on käytettävä pehmeää kuljetuslaukkua, joka pidetään koneen lattialla jalkatilassa ja jossa eläimen on oltava koko matkan ajan. Lentoyhtiön sivuilla suositellaan Sherban lentolaukkuja, joita löytyy netistä ainakin Kivuton-nimisen kaupan nettisivuilta. Alle kuusi kiloa painavalle Murulle ostin Sherba Original Delux -nimisen L-kokoisen laukun, joka tyhjänä painoi 2,1 kg. Sitä suositeltiin alle 10 kg painaville lemmikeille ja se maksoi 92,50 euroa. 

Olen erittäin tyytyväinen Sherban laukkuun. Se on hyvää ja jämäkkää tekoa, ja siinä on sopivasti vetoketjullinen aukko sekä toisella lyhyellä sivulla että päällä. Ja laukun pohjalla on irroitettava ja pestävä tekokarvapehmuste. 

Murua sai kuljettaa hihnassa sisällä lentokentällä ja se piti laittaa kuljetuslaukkuun vasta lentokoneen ovella. Laukku koirineen mahtui juuri ja juuri lentokoneen ahtaaseen jalkatilaan. Minulla oli onneksi ikkunapaikka, joten laukku sai koko matkan olla paikoillaan lattialla. Ehkä ikkunapaikka annetaan aina, kun koira on matkassa…

Muru pärjäsi koko matkan paremmin kuin hyvin. Se oli rauhassa ja hiiren hiljaa koko lähes viiden tunnin lentomatkan ajan. Uskon että tätä edesauttoi se, että olin lenkittänyt koiran aamulla ennen lentoa. Samoin se, että Muru on pennusta asti tottunut autossa matkustaessaan olemaan kuljetuslaatikossa, ja se kokee laatikon omaksi turvalliseksi ”pesäkseen”. Ja se, että Muru oli pari viikkoa ennen matkaa totutellut olemaan myös autossa tässä uudessa lentolaukussa :)

Onneksi lentomatka Murun kanssa sujui näin hyvin ja rauhallisesti, sillä alku matkalle oli lähes kaoottinen. Oli hiuskarvan varassa, että yleensä pääsin koiran kanssa koneeseen, sillä koko matka meinasi jäädä kiinni passista…

Tulin Murun ja Sherba-laukun kanssa lentokentälle pari tuntia ennen lentokoneen lähtöä. Lentovirkailija oli tarkastanut passini ja laputtanut matkatavarani, kun hän kysyi: ”Ja koiran passi?” Minä olin suu ymmyrkäisenä: ”Mikä passi?” Virkailija vastasi, että koirilla pitää olla lemmikkieläinpassi kaikissa EU-maiden välisissä kuljetuksissa. ”Ilman passia koira ei pääse lentokoneeseen.” Ja tämän jälkeen hän repi minulle antamansa maihinnousukortin eikä ollut yhtään kiinnostunut vastaamaan jatkokysymyksiini.

Ajatuksissa kävi, että tähänkö tämä matkanteko nyt tyssäsi. Onneksi oli netti ja google :) Sieltä löysin, että lemmikeille passi on välttämätön, koska sillä varmistetaan että koira on tunnistusmerkitty (mikrosiru) ja että sen rabies- eli raivotautirokotus on voimassa. Ja passin saamiseksi koira on käytettävä eläinlääkärin vastaanotolla eikä asiaa voi hoitaa netissä eikä puhelimessa.

Minulla oli aikaa vajaa tunti ennen kuin Malagan koneen sisäänkirjautuminen suljettaisiin. Onneksi olin Murun kanssa käyttänyt isoa eläinlääkäriketjua, jonka yksi toimipiste oli Tammistossa eli noin 10 minuutin automatkan päässä lentokentältä. Soitin Tammistoon ja kerroin huoleni. Siellä ymmärrettiin hätäni ja vastaanottovirkailija lupasi, että aika eläinlääkäriltä löytyisi heti. Ja onneksi Opiskelijapoika oli saattamassa autolla Ukkia kentälle, joten heidän saavuttua Poika kuskasi minut ja Murun Tammistoon, odotti vastaanoton ulkopuolella kun eläinlääkäri kirjoitti Murulle passin, ja kuljetti meidät takaisin lentokentälle. 

Ukki, Muru ja minä ehdimme sisäänkirjautumiseen viitisen minuuttia ennen sen sulkeutumista. Ja pääsimme nousemaan helpottuneina koneeseen. 

Koiran kanssa matkustaessa muistakaa varata lentopaikka ajoissa, hankkikaa sopiva lentolaukku ja tarkistaa lemmikkieläinpassi :) Pääsette rauhallisemmin matkaan kuin Muru ja minä… 

Sherba Original Delux -lentolaukku

Muru jännittyneenä espanjalaisessa taksissa…

… ja helpottuneena perillä Fuengirolan vuokra-asunnossa.

Ja viimein Mamun vieressä nukkumassa :)

Kukkia kulmilta

Tykkään kukista - ja kukkakaupoista. Törmäsin taas yhteen ”uuteen” kukkakauppaan, joka hurmasi minut - kukillaan ja kodikkuudellaan. Mutta ehkä ennen kaikkea koiratuolillaan :)

Kun astuin sisään kauppaan ja kysyin tapani mukaan ovella: ”Saako koira tulla?” ja kun myyjä vastasi, että tottakai ja että kaupassa oli oikein oma nojatuoli koiria varten, olin myyty. Ja kun vielä näin ns. ranskalaisia tulppaaneja - kevättalven lempikukkiani, hyrisin tyytyväisyydestä.

Poistuessani kahden kukkakimpun - toinen Siskolle - kanssa tajusin, että kyseessä olikin minulle tuttu Pian Kukka, joka oli muuttanut entiseltä paikaltaan Pursimiehenkadulta uusiin tiloihin Punavuorenkadulle. Kukkakauppa, josta useasti aiemmin on tullut ostettua ”viikkokimppu”. Ja että pehmustettu koiratuoli oli etupäässä varattu omistajan kahdelle koiralle, jotka viihtyivät jo Pursimiehenkadun kaupassa :) 

Harmi, että vaaleanpunainen koiratuoli jäi valokuvaamatta. Ehkä sitten kun taas kaipaan upeita ranskalaisia tulppaaneja…

Tiedonpuu

Punavuorenkadulla Snellmanin ala-asteen koulun edessä nököttää korkea ja komea kivenjärkäle. Joskus olen jopa pysähtynyt järkäleen vieraan etsimään kylttiä, jossa kerrottaisiin mikä on kyseessä. Mutta turhaan.

Onneksi on netti - hehheh - joten sieltä löysin vastauksen. Kolmemetrinen kivenjärkäle on kuvataiteilija Iris Hällin (s.1949) suunnittelema, Tiedonpuuksi nimetty graniittipaasi. Se pystytettiin koulun eteen vuonna 1993, jolloin Hälli toimi Punavuoren korttelitaiteilijana. Selvisi myös, että koulun pihalta johtaa Tiedonpuun luokse kadun reunaan värikkäistä laatoista tehty polku, joka tietty nyt on näkymättömissä lumen alla.

Punatiilisen koulurakennuksen on piirtänyt arkkitehti Runar Eklund (1882-1933) ja se valmistui sata vuotta sitten vuonna 1921, mikä edelleen on luettavissa koulun entisten ulko-ovien yläpuolella. Suurille ikäluokille koulua laajennettiin 1953, ja tämä taas on ikuistettu kohonumeroin nykyisen sisäänkäynnin yläpuolella.

Selvisihän tuonkin oudon pystin arvoitus. Outo, mutta karun kaunis :) 

”Kansakoulu 1921”

Kissoja kahvilassa

Helsingin Kampissa on Helkatti-niminen kissakahvila. Olen monesti kävellyt kahvilan ohi ja ajatellut, että kukahan tuolla oikein käy. Olen kuvitellut ennakkoluuloisesti, että siellä ”ihmiset istuvat juomassa kahvia ja pari kissaa nukkuu jossain laatikossa - tosi tylsää…”

Mutta olen erehtynyt pahan kerran, sillä Helkatti on jotain ihan muuta. Se on kymmenen kissan koti, jossa ihmiset vierailevat - kissojen ehdoilla. Kolmihuoneinen kissakahvila, jossa kissoilla on kymmeniä nukkuma- ja piilopaikkoja sekä vaihtelevia kiipeily- ja raapimiskohteita. Ja ihmisiä, jotka ruokkivat heitä ja pitävät heistä hyvää huolta. Ja jossa kissojen seurana on kaksi vapaasti liikkuvaa kania :)

Kissakahvilan ovi pidetään lukittuna, ja ihmiset pääsevät tervehtimään kissoja pääosin vain ilmoittamalla vierailustaan etukäteen. Tämä tapahtuu varaamalla viiden euron hintainen käyntiaika netistä tai puhelimitse. Satunnainen ohikulkija voi koputtaa ovea ja kokeilla onneaan, sillä sisään pääsee jos kahvilassa sattuu olemaan tilaa. 

Tässä ihanassa kissakahvilassa kävimme viisivuotiaan Pikkupojan kanssa perjantaina. Pikkupoika oli enemmän kuin myyty, mutta niin oli Mummikin. Kahvilassa sai vapaasti liikkua ympäriinsä ja seurata kissojen elämää. Ystävällisiä kissoja sai paijata, mutta ei ottaa syliin. Kiva yllätys oli se, että jokaiseen pöytään jaettiin pieni ruokapurkki, jossa olevia herkkuja sai syöttää kissoille. Keltainen Felix, mustavalkoinen Tyylilyyli ja vitivalkoinen Puu kumppaneineen veivät meidän molempien sydämet.

Välissä Pikkupoika malttoi juuri ja juuri keskittyä valtavaan jätskiannokseen ja Mummi löysi listalta yllättäen affogaton - espressoa vaniljajätskiällä. Kodikas paikka, jonne palaamme uudelleen :)

Felix tekee tuttavuutta

Tyylilyyli venyttelee

Puu lekottelee

Pikkupoika herkuttelee

Helkatin tunnelmaa

Kolkko kahvilaksi

Siskon kanssa tavataan usein Kalevankadulla vuosia olleessa kahvila Briossissa, josta kirjoitin blogiini jo joulukuussa 2014 (täällä). Kaksihuoneinen kuppila on tyhjänä aika kolkko, mutta täyttyessään ihmisistä se muuttuu kutsuvaksi keskustan lounaspaikaksi. Tarjolla hyviä sosekeittoja ja salaatteja, paikalla leivottua leipää - täytteillä ja ilman - ja myös maittavia makeita.

Pari päivää sitten tapasimme Siskon kanssa, ja eikös paikaksi valikoitunut taas Briossi. Se on sopivan kävelymatkan päässä Punavuoren kodistani ja Espoossa asuvalle Siskolle usein ikäänkuin matkan varrella, kun hän asioi Helsingin keskustassa. Tosin samat kriteerit täyttää varmaan kymmenet lähistön muutkin kahvilat. Mutta tuttuus alkaa eläkeiässä viehättää - ehkä liikaakin…

Tutussa Briossissa minä valitsin kahvin kanssa pretzel-sämpylän, joka oli täytetty savustetulla lohella ja kananmunalla - kokonainen kananmuna, joka oli keitetty juuri sopivan  pehmeäksi. Ja sämpylä oli osattu paistaa sisältä pehmeäksi ja päältä rapeaksi, mutta ei liian kovaksi. Eli tämä täytetty erikoissämpylä oli poikkeuksellisen hyvä ja maukas :) 

Olen usein ihmetellyt näitä pretzel-sämpylöitä. Mistä nimi ja millainen taikina? Pretzel on nimittäin saksaa ja tarkoittaa rinkeliä, vaikka muodoltaan ko sämpylä on ennemmin kolmio kuin pyörylä. Taikinan jujua en tiedä, mutta valmis sämpylä maistuu briossin ja perussämpylän sekoitukselle.

Niin tai näin - Briossin bretzel maistui, vaikka yhtä enempää ei kerralla jaksaisi syödä. Ja Siskon seurassa viihdyn aina :) 

Murtsikkani

Koira ei tästä paremmaksi muutu. Tai ainakin tämä koira on sopivin koira minulle - oikea Mummin Muru. Kymmenen ja puolivuotias kääpiösnautseri, joka tykkää kävellä, mutta rakastaa myös kyyhöttää kotisohvalla. 

Kumpikin sopii - tilanteen mukaan - aivan kuten emännälleenkin :) Kun on voimia ja aikaa, voidaan yhdessä kävellä useita tunteja päivässä. Ja kun taas väsyttää tai laiskottaa taikka muut hommat ja velvoitteet pitävät kiireisinä, silloin kävelyt ja lenkit voivat jäädä lyhyiksi pisutuslenkeiksi ja happihyppelyiksi.

Murtsikkani, kiitos kun olet :)

Suljettu Museo

Yksi Helsingin maamerkeistä - Suomen kansallismuseo Mannerheimintiellä - suljettiin viime lokakuussa kolmeksi vuodeksi yli satavuotiaan rakennuksen peruskorjauksen ja lisärakentamisen takia. Uusittu museo avataan yleisölle keväällä 2027.

Kansallismuseota alettiin suunnitella, kun Helsinkiin kaivattiin uutta museorakennusta 1900-luvun alussa. Vuonna 1905 järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen. Toimiston omistivat kolmekymppiset kaverukset Herman Gesellius (1874-1916), Armas Lindgren (1874-1929) ja Eliel Saarinen (1873-1950), jotka olivat jo tunnettuja arkkitehtejä myös kotimaan ulkopuolella. Pari vuotta aiemmin he olivat yhdessä toteuttaneet mm. kansainvälistä huomiota saaneen Suomi-pavijongin Pariisin maailmannäyttelyyn.

Kolmikon yhteinen toimisto hajosi kilpailuvuonna 1905, ja arkkitehti Saarinen vastasi yksin museon lopullisesta suunnittelusta ja rakentamisesta. Museo valmistui 1910, mutta avattiin yleisölle vasta 1916, jolloin sisätilat olivat edelleen kesken rahoitusongelmien takia, ja saatettiin loppuun vasta seuraavien vuosikymmenien aikana. Alkuun museon nimi oli Valtion historiallinen museo, ja vasta Suomen itsenäistyttyä 1917 se nimettiin Suomen kansallismuseoksi. 

Onneksi ehdin vuosi sitten käydä pitkän taon jälkeen tutustumassa tähän upeaan museorakennukseen myös sisältä (täällä ja täällä). Niillä eväillä jaksan joten kuten odotella, mitä museouudistus tuo tullessaan. 

Ja jos en jaksa, käyn nauttimassa Hvitträskistä - Kansallismuseon suunnittelijakolmikon yhteisestä koti- ja ateljeerakennuksesta Espoon ja Kirkkonummen rajalla. Viimeksihän kävin siellä vasta heinäkuussa :) (täällä).

Talven suosikki

Rakastan korvareita eli korvapuusteja. Itse en ole jaksanut opetella tekemään hyviä korvareita. Maistuvissa puusteissa pitää olla sopivasti voita ja paljon kanelia ja ne eivät saa olla liian kuiviksi paistettuja. 

Pulla päivässä tai vähintään kahdesti viikossa on ollut mottoni pitkään, joten monenmoisia korvapuusteja on tullut maisteltua - joukossa useitakin herkullisia luomuksia. Usein parhaimmat pullat löytyy pienistä kuppiloista ja leipomoista. Tosin tämän talven suosikkini on Gateaun korvapuusti - Ruotsista Suomeen 2017 rantautuneen leipomoketjun litteä ja kanelinen herkkupulla. Gateau on muuten ranskaa ja tarkoittaa suomeksi kakkua. 

Onneksi yksi Gateaun myymälä löytyy myös Punavuoresta, sillä tämä ranskalais-ruotsalainen kakku pelastaa synkimmänkin päivän. Tänään tuli jo yksi kiintiöpulla syötyä - ja heti alkoi aurinko paistaa :)