Lumoudun aina käydessäni Hvitträskin koti- ja ateljeemuseossa Espoon ja Kirkkonummen rajalla Vitträsk-järven rannalla. Tykkään vaeltaa ja fiilistellä niin 1900-luvun alussa valmistuneessa, kansallisromanttisessa rakennuksessa (täällä) kuin museoalueen hyvin hoidetussa puutarhassa (täällä).
Viikonvaihteessa olin pitkiä aikoja Opiskelijapojan perheessä apuna ja seurana, kun nuori perhe opetteli uuden pikkuisen synnyttyä elämää kolmilapsisena perheenä. Heidän Espoon kodistaan oli vain viitisen kilometriä Hvitträskiin, joten sunnuntai-iltapäivänä päätin seitsenvuotiaan kanssa käydä minulle tutussa museossa. Eläväinen Pikkupoika ei pitkään jaksanut kierrellä museon sisätiloissa, joten tällä kertaa minäkin keskityin lähinnä taloa ympäröivään puutarhaan. En kuitenkaan valittanut, sillä kauneutta ja valokuvauksellisuutta riitti myös ulkotiloissa.
Viimeksi kävin tässä kolmekymppisten arkkitehtien Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin ja heidän perheidensä museoidussa ateljeekodissa syyskuussa 2020, jolloin innostuin kirjoittamaan retkestäni ja talon asukkaista peräti kolme blogipostausta (täällä, täällä ja täällä). Hvitträsk oli ja on jokaisen kehun ja postauksen väärtti :)
Hämmennyin (taas) museokodin puutarhan rehevyydestä ja kauneudesta. Viimeksi käydessäni puutarhan lukuisat villiviinit loistivat upeissa syksyn väreissä ja nyt sain ihailla köynnösten kesäistä vihreyttä ja kasvuvoimaa. Lehtevät villiviinit olivat muuttaneet puutarhan pienen huvimajan lähes tunnistamattomaksi muumimökiksi ja vanhat kivimuurit satumaisiksi prinsessaruusus-tiheiköiksi.
Kukkia ja kasveja puutarhassa oli maltillisesti, pääosin entisaikojen perennoja - mistä tykkäsin. Ja kaikki ilmeisen huolella valittuja. Eliel Saarisen Loja-vaimo oli innokas puutarhuri, ja puutarhassa kuulemma edelleen elääkin hänen käden jälkensä.
Onneksi omistan museokortin, sillä Hvitträsk kutsuu jatkossakin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti