Viikonlopun kesäretki suuntautui Korkeasaareen - tällä kertaa kaksin 2-vuotiaan Pikkupojan kanssa. Päiväunien takia lähdimme Espoon kodista vasta kolmen jälkeen, ja perille saareen pääsimme ennen viittä. Ensin pikkuautolla Espoosta mummin kotikadulle Punavuoreen, sitten Viiskulmasta ratikalla Kauppatorille ja lopuksi lautalla torilta Korkeasaareen.
Pitkä matka, mutta me molemmat tykkäämme reissata ja matkat Pikkupojan kanssa eivät ole vain siirtymisiä, vaan mielenkiintoinen ja merkittävä osa matkaa. ”Mikä tuolla on?” ”Katso mummi, iso laiva!” ”Miksu näkee ratikasta motskarin.” ”Mikä toi on?”
Espoosta ei piipahdeta Korkeasaaressa, kuten omien lapsieni ollessa pieniä. Silloisesta Itä-Helsingin kodistamme autolla hurahti varttitunnissa Mustikkamaalle, josta oli kiva kävelymatka siltaa pitkin viereiseen saareen eläimiä katsomaan. Ja ”vanhoina hyvinä aikoina” pysäköinti parkkipaikalla oli ilmaista, nykyäänhän se maksaa.
Pikkupojan toiveissa oli nähdä leijona. Mutta Kissalaaksossa emme onnistuneet näkemään yhtään kissaeläintä. Tai taisi siellä jossain pilkistää pala jonkun kissan selkää, jos olisimme tunkeutuneet ihmisjoukon eteen.
Mutta me näimme lähietäisyydeltä pikkupandan, jonka touhuja seuratessa leijonan kaipuu unohtui. Pörröhäntäinen pikku veijari, kiitos kun näyttäydyit. Ja tietty suljetun Pukki-ravintolan vieressä asustavat jännät kaksikyttyräkamelit ja alareitin tutut sorkkaeäimet. Sekä upean partakorppikotkan, joka levitteli valtavia siipiään edessämme.
Minä ihastuin kuitenkin riikinkukkoihin, jotka lintuinfluenssan takia olivat karsinassa eivätkä tepastelleet vapaasti ympäri saarta, kuten aiemmin. Ja näin niitä pysähtyi vartavasten katsomaan. Ja pitkään katsoimmekin. Vasta nyt tajusin, että kukkojen joukossa on myös pyrstöttömiä naaraita, mutta silti huomioni varasti upeapyrstöiset koiraat, vaikka emme röyhistelyä nähneetkään. Mutta miten valtavan pitkiä niiden pyrstösulat ovatkaan…
Pikkupoika tykkää eläimistä, mutta silti häntä tuntui aitauksissa olevia eläimiä enemmän kiinnostavan Korkeasaaren arkinen luonto. Kiipeilykalliot ja niiden suojista löytynyt laavu, kiviset kilpikonnat ja niiden ”ruokkiminen”, upeisiin vanhoihin puihin kiipeäminen ja kivisten pikkupurojen ihmettely.
Eläinretkemme tuntui tällä kertaa enemmän luontoretkeltä, mutta kivaa tuntui olleen molemmilla. Vaikka myöhäinen kotiinpaluu sotkikin Pikkupojan seuraavan yön unirytmiä harmillisesti…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti