Tervan tuoksua

Maanantaiaamuna Ahvenanmaan sade vaihtui auringoksi, mutta tuuli jatkui. Hakeuduimme rannalle, josta löysimme tuulensuojaisan penkin entisöityjen venemakasiinien välistä. Idyllinen ja rauhallinen alue, jota vielä kunnostettiin kesää varten. Ihailimme ja silittelimme kauniin harmaaksi käsiteltyjä lautoja. Meri häikäisi ja terva tuoksui.

Koko Ahvenanmaalla on vain vajaat 30 000 asukasta, joten Maarianhaminassa ei ole tungosta. Kaupungin rakennukset ovat pääosin matalia ja osin huonokuntoisia. Puutarhat ja puistoalueet ovat isoja ja pursuavat näin keväällä narsisseja, skilloja, lumikelloja ja monenvärisiä krookuksia. Ja myös valkovuokot kukkivat aivan keskustassa puiden ja pensaiden juurilla.

Ennen laivan lähtöä istuimme pitkän tovin lämpimässä "taskussa" kodikkaan Baragstugan-kahvilan (täällä) takapihalla. Mummi herkutteli mehevällä Dajm-muruilla koristelulla puolukkapiirakalla. Luimme suomenkielisiä iltalehtiä, jotka ostin ruotsiksi kirjakaupasta, ja sunnuntaista Svenska Dagbladetia.

Dagbladetissa huomasin, että lehden kuolinilmoituksia koristi pääosin jokin muu figuri kuin risti, toisin kuin suomalaisten lehtien ilmoituksissa. Oli kukkaa, kitaraa, lemmikkieläintä, venettä, sydäntä ymym. Merkki maallistumisesta vai suvaitsevaisuudesta?

Kävelyä vai ruokaa

Huhtikuinen Ahvenanmaa oli yllättävän kolea ja suljettu. Ja ruotsalainen - suomella ei pärjännyt. Turismi alkaa vasta runsaan kuukauden kuluttua, joten pyörävuokraamot ja mm. Kastelholman linna avautuvat vasta toukokuussa. Linna olisi kiinnostanut, mutta onneksi kevääseen heräävässä linnan puistossa ja lahdenpoukamassa saattoi kävellä.

Olimme suunnitelleet iltapäiväksi pitkää kävely- tai pyöräilylenkkiä, mutta suunnitelmat muuttuivat osin Ukin nuhan ja osin sateisen ilman takia. Ja kuten monesti - yhden oven sulkeutuessa, toinen avautuu.

Jos kävelyretki olisi toteutunut, emme olisi keksineet käydä Kastelholman linnan kyljessä sijaisevassa Smakbyn ravintolassa (täällä). Smakbyn on avattu pari vuotta sitten ja sen omistaa ahvenanmaalainen julkkiskokki Michael Björklund. Valoisa ja tilava tallimainen uudisrakennus, jossa on rento tunnelma ja ystävällinen, nuori henkilökunta. Sunnuntai-iltana yllättävän paljon perheitä, lapsia lähes joka pöydässä  - positiivista.

Smakbyn ruoka oli pieni pettymys. Ehkä odotukset olivat liian korkealla ja muistoissa parin viikon takaisen Italian matkan herkut. Tilasimme isännän maistelumenun, jonka punajuuricarpaccio maistui liikaa mullalta, mutta kala-annoksen ohuesti gratinoidut kampasimpukat veivät kielen, samoin lihan lisukkeena lautaselle tiputeltu tumma tiivistetty kastike. Herkuinta oli makea, puolukoita (?) sisältänyt tuore leipä ja juustojen kanssa tarjoiltu tyrnigelee. Isäntää ei näkynyt, vaan ruoan valmistivat avokeittiössä häärineet nuoret naiset.

Täyteen tuli ja aterian jälkeen oli kiva körötellä empimisen jälkeen mukaan otetulla omalla autolla takaisin Maarianhaminaan ja hotellin pehmeään sänkyyn. Punkit muistettiin tarkistaa vasta kotona.

Ukin iloksi

Ukki täyttää tänään vuosia ja Mummi järjesti yllätysmatkan. Aamulla ajettiin Turkuun, josta jatkettiin laivalla Marianhaminaan, ja huomenna palataan Viking Gracella. Ukki ilahtui ja Mummikin nautti.

Meri oli tyyni ja Turun saaristo kaunis, vaikka sää oli kolea ja sateinen. Laivassa oli tilaa ja rauhallisia päivämatkustajia. Viisituntinen kului nopeasti. Pari tuntia nautittiin erikoisaamiaisesta - nimensä veroinen - samppanjoineen ja ihailtiin puhtaista (!) ja isoista - verrattuna kilpailijaan - ikkunoista ohilipuvia saariston huviloita. Pari tuntia istuttiin laivan eturavintolassa - taas ikkunan ääressä - lukien ja tuijottaen sumuista merta. Ja äkkiä oltiin perillä.

Nyt kerätään voimia illalliskoitokseen...

Päin puuta?

Kuva päivässä

Aloitin tammikuussa erillisen kuvablogin (täällä), jonne aikomukseni oli kuvata sama, toisen koiralenkin varrella oleva merimaisema joka päivä vuoden ajan. Jo aloittaessa tiesin, että tämä tulee olemaan mahdotonta, mutta silti uskalsin ilmaista sen tavoitteenani (täällä).

Maaliskuun alkuun onnistuin oikein hyvin, mutta sitten tuli kuukauden stoppi. Tauon suurin syy on ollut laiskuus - kyseinen kävelylenkki on automatkan päässä. Ja toinen vähintään yhtä tärkeä syy on Opiskelijatytön paluu kahden kuukauden Väli-Amerikan reissulta - tämän ajan hoidimme hänen Chloe-koiraansa. Kahta koiraa oli helpompi ja mukavampi ulkoiluttaa reitillä, jossa ne saattoivat juosta mahdollisimman paljon vapaana. Ja kyseisellä kävelypolulla se oli mahdollista.

Tänään palasimme Ukin, Chloen ja Murun kanssa tuttuihin maisemiin ja Mummi sai valokuvansa. Ja bonuksena kuvan sinivuokoista, joita lenkin viereisessä metsikössä oli kymmeniä mättäitä. Kaunista!

Muna

Kanavanvarren joutsenten pesään ilmestyi tänään muna! Aamulenkillä pesä oli tyhjä ja molemmat joutsenet puuhasivat innokkaina sen ympärillä. Iltalenkillä huomasin, että uros jatkoi ahkerasti pesän rakentamista, mutta naaras nukkui hievahtamatta pesässä. Jäimme Murun kanssa seuraamaan lintujen toimia. Hetken päästä naaras kohottautui pesässä ja näin munan!

Aamulla joutsenia oli ruokkimassa keski-ikäinen mies, joka samalla heitti urokselle kauempaa  rannalta repimiään kuivuneita kaisloja eli auttoi lintua rakennuspuuhissa. Pysähdyin juttelemaan. Mies kertoi auttavansa lintuja päivittäin ja nimenneensä ne Akuksi ja Iinekseksi. Juttua jatkaessamme paljastui, että kyseessä oli "Pertti", joka pari vuotta sitten hoiteli yksinäistä Tupu-joutsenta (täällä ja täällä).

Joutsen hautoo munia runsaan kuukauden, mutta nämä lähes lenkkipolulle munitut munat tuskin saavat olla rauhassa edes viikkoa.

Tarkkasilmä voi erottaa munan pesän keskellä!

Lammasta pöydässä

Mummi marinoi ja Vävypoika paistoi. Mummin ja Vävyn lisäksi herkkua oli mökillä maistelemassa Ukki ja Juniori, Esikoinen ja Pikkupojat sekä Opiskelijatyttö Poikakavereineen eli seitsemän aikuista ja kaksi peuhuikäistä. 

Ennen marinointia paistiin hierotaan suolaa noin 1 rkl/kg ja pistellään runsaasti valkosipulin viipaleita. Paisti saa muhinoida marinaadissa jääkaapissa 2-4 vuorokautta. Paistetaan uunissa matalassa lämmössä paistomittarin kanssa vajaat kaksi tuntia. Kaksi hyväksi todettua lampaan marinaadia 2,5 - 3,5 kiloiselle paistille:

Kahvimarinaadi

100 g voita

10 valkosipulin kynttä

1 rkl rouhittua mustapippuria

2 rkl rosmariinia

5 rkl pikakahvijauhetta

2 rkl siirappia

Yrttimarinaadi

2,5 dl rypsiöljyä

3/4 dl viinietikkaa tai sitruunamehua

Puntti tuoretta minttua silputtuna

Puntti tuoretta rosmariinia silputtuna

Puntti tuoretta oreganoa silputtuna

Valkosipulin kynsiä puserrettuna

1 rkl hunajaa

Jauhettua mustapippuria

Ukki ja Mummi saivat tänä vuonna istua valmiiseen pääsiäispöytään. Mukavaa, etenkin kun jälkkäriksi tarjottiin makeaa, mutta herkullista sitruunatorttua - Esikoisen spesiaalia.

Pääsiäinen 1990

Lasten iloksi

Alkuviikosta luettiin Pikkupoikien kanssa. Joukossa niin kirppareilta parilla eurolla ostettuja lastenkirjoja kuin omilta lapsilta 1980- ja 1990-luvuilta säilyneitä kirja-aarteita. Tällä kertaa Mummi ihastui etenkin ruotsalaisen Sven Nordqistin kirjaan Viiru puijaa Pesosta (Gummerus Carlsen 1991). Kirja on kolmas kymmenosaisessa Viiru ja Pesonen -kirjasarjassa, joka ruotsiksi on julkaistu vuosina 1984-2012.

Kirjan - kuten sarjan useimmat kirjat - on suomentanut Kaija Pakkanen (1915-2003), joka on muuten kirjailija Outi Pakkasen äiti. Suomennoksesta aistii, että asialla on ollut lastenkirjailija - teksti on ymmärrettävää, soljuvaa ja herkullista. Juoni on täynnä huumoria, elämänmyönteisyyttä, voimakkaita tunteita ja empatiaa. Ja kuvitus selkeää, tutkimaan houkuttelevaa. Voiko kirjalta enempää vaatia!

Yhdessä katsottiin myös entisöity Disney-klassikko Dumbo vuodelta 1941 - monennenkohan kerran? Loistavat piirroshahmot ja tunteikas juoni puree niin Pikkupoikiin kuin Mummoon. Ja sirkusjunan maaginen eteneminen ja herkullinen variskuoro! Jännä huomata, miten ronskisti 70 vuotta sitten lapsille kerrottiin kiusaamisesta ja alkoholin juonnista. Pienen Dumbonkin annettiin humaltua ja sammua...

Omasta lapsuudestani en Dumbo-leffaa muista. Mutta iki-ihana Bambi (1942) katsottiin Siskon kanssa 1950-luvun lopulla Lauttasaaren legendaarisessa leffateatterissa Kultaisessa Lyhdyssä (1943-70).

Kävellen Portofinoon

Palaan vielä Italian reissun kivoihin kävelyihin. Rapallosta Portofinoon kulkee vajaa 10 kilometrin pituinen, hyvin merkattu kävelyreitti. Reitin alkuosa seuraa pääosin rantaaviivaa ja on monelta kohtaa kauniisti kivetty. Santa Margheritasta polku nousee korkealle merenpinnan yläpuolelle laskeutuen takaisin suojaisalle pienelle Paraggin uimarannalle. Paraggista Portofinoon polku on leveä ja helppokulkuinen kulkien melulta suojassa rantaa nuolevan autotien yläpuolella. Tosi tosi kaunis!

Portofinosta voi palata Rapolloon paikallisbusseilla tai useita kertoja päivässä kulkevilla rantalaivoilla.