torstai 2. huhtikuuta 2015

Lasten iloksi


Alkuviikosta luettiin Pikkupoikien kanssa. Joukossa niin kirppareilta parilla eurolla ostettuja lastenkirjoja kuin omilta lapsilta 1980- ja 1990-luvuilta säilyneitä kirja-aarteita. Tällä kertaa Mummi ihastui etenkin ruotsalaisen Sven Nordqistin kirjaan Viiru puijaa Pesosta (Gummerus Carlsen 1991). Kirja on kolmas kymmenosaisessa Viiru ja Pesonen -kirjasarjassa, joka ruotsiksi on julkaistu vuosina 1984-2012.

Kirjan - kuten sarjan useimmat kirjat - on suomentanut Kaija Pakkanen (1915-2003), joka on muuten kirjailija Outi Pakkasen äiti. Suomennoksesta aistii, että asialla on ollut lastenkirjailija - teksti on ymmärrettävää, soljuvaa ja herkullista. Juoni on täynnä huumoria, elämänmyönteisyyttä, voimakkaita tunteita ja empatiaa. Ja kuvitus selkeää, tutkimaan houkuttelevaa. Voiko kirjalta enempää vaatia!

Yhdessä katsottiin myös entisöity Disney-klassikko Dumbo vuodelta 1941 - monennenkohan kerran? Loistavat piirroshahmot ja tunteikas juoni puree niin Pikkupoikiin kuin Mummoon. Ja sirkusjunan maaginen eteneminen ja herkullinen variskuoro! Jännä huomata, miten ronskisti 70 vuotta sitten lapsille kerrottiin kiusaamisesta ja alkoholin juonnista. Pienen Dumbonkin annettiin humaltua ja sammua...

Omasta lapsuudestani en Dumbo-leffaa muista. Mutta iki-ihana Bambi (1942) katsottiin Siskon kanssa 1950-luvun lopulla Lauttasaaren legendaarisessa leffateatterissa Kultaisessa Lyhdyssä (1943-70).

2 kommenttia:

  1. Tuttu kirja (olen sen vaan unohtanut, kun ei ole tullut vastaan) ja Dumbo oli tyttäreni suosikki aikanaan.
    Tyttärestä sain kirjojen suurkuluttajan, joka siirtää intonsa jälkipolvelleen. Poika taisi laistaa, mutta lukee nyt kyllä lapsilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muistatko Lauttasaaren Kultaisen lyhdyn?

      Poista