Maaliskuun alkuun onnistuin oikein hyvin, mutta sitten tuli kuukauden stoppi. Tauon suurin syy on ollut laiskuus - kyseinen kävelylenkki on automatkan päässä. Ja toinen vähintään yhtä tärkeä syy on Opiskelijatytön paluu kahden kuukauden Väli-Amerikan reissulta - tämän ajan hoidimme hänen Chloe-koiraansa. Kahta koiraa oli helpompi ja mukavampi ulkoiluttaa reitillä, jossa ne saattoivat juosta mahdollisimman paljon vapaana. Ja kyseisellä kävelypolulla se oli mahdollista.
Tänään palasimme Ukin, Chloen ja Murun kanssa tuttuihin maisemiin ja Mummi sai valokuvansa. Ja bonuksena kuvan sinivuokoista, joita lenkin viereisessä metsikössä oli kymmeniä mättäitä. Kaunista!
Kaunis kuva sinivuokoista. Minä kävin myös tarkistamassa lähimetsikön sinivuokkopaikan, ja totta tosiaan siellä niitä oli jo auki sekä nupulla. Minulla ei ole kuin 10 minuuttia kävellen tuohon paikkaan, joten nyt vie askel sinne joka päivä.
VastaaPoistaMuutama kevät sitten vein pojantyttären katsomaan noita kaunokaisia, ja eikös siellä ollut kaksi naista lapiot mukana siirtämässä näitä harvinaisia, YHTEISIÄ ihailtavia omiin kukkapenkkeihinsä. Olin niin järkyttynyt, että jäin sanattomaksi, mutta ehkä he tulkitsivat jotain ilmeestäni, koska lähtivät vähin äänin.
Täytyy tunnustaa, että joskus on käynyt itselläkin mielessä, että olisihan ihana kun noita kaunokaisia kukkisi omallakin pihalla. Mutta kaivamaan ja siirtämään en sentään rupeaisi. Metsässä ne ovat luontaisen kauniita ja aina jotenkin ihanan yllättäviä. Onneksi niitä vielä löytyy ihan näissä Helsingin pikkumetsissä. Oikeastaan aika jännä, ettei kaikki ole siirtynyt salasiirtäjien omiin puutarhoihin...
Poista