Uppomuna Turussa

Lomapäivä Ukin kanssa Turussa. Aamusateiden jälkeen aurinko yllätti iloisesti. Käveltiin edestakaisin Aura-joen rantaa ja herkuteltiin Sergio's-ravintolassa: uppomunia (hyvä ja äärettömän kaunis annos) ja sitruuna-sahramirisottoa (hyvä, mutta luotaantyöntävän ruma annos).

Ruoka oli maukasta. Parasta oli kuitenkin, että ravintolassa sai istua ulkona rantakadulla - Turun olohuoneessa - lämpimässä iltapäivän auringossa ja seurata ohikulkevia turkulaisia ja turisteja.

Mökillä klo 03.57

En saanut yöllä unta. Ihailin päivän heräämistä ja katsoin YleAreenalta 

tanskalaisen dokumentin Sairaalaklovni sydänystävänä (2011). Suosittelen.

Pysähdys Paimiossa

Eilisellä Turkku-reissulla Ukki keksi, että pistäydytään katsomaan Paimion sairaalaa - vuonna 1933 valmistunutta Alvar Aallon helmeä. Keskellä hoidettua mäntymetsää kohoaa runsasikkunainen linjakas entinen tuberkuloosiparantola, jossa tällä hetkellä toiminee MLL:n kuntoutussäätiö kursseineen. Aiemmin sairaala-alueella on vuosia järjestetty opastettuja kierroksia, mutta kuntoutussäätiön muuton jälkeen opastukset lienevät loppuneet. Saimme kuitenkin rauhassa kierrellä sairaalan pihalla ja kurkistaa sisääntuloaulaan ja alakerran ruokalaan.

Valo, aurinko ja ilma kaunistaa rakennukset ja parantaa potilaat - Aallon johtoteemat sairaalan sunnittelussa. Nämä toteutuvatkin rakennuksessa enemmän kuin hyvin. Valo ja aurinko tulvii sisätiloihin ja mäntymetsän raikas ilma yläkerrosten isoille parvekkeille (joilla tubipotilaita 1930- ja 1940-luvuilla makuutettiin useita tunteja päivässä ympäri vuoden, talvella makuupusseissa). Sisätilojen harmoniset värit - valkoinen, harmaa, keltainen, turkoosi ja musta - luovat iloa ja levolliset muodot rauhaa. Vihreät ja oranssit ulkomarkiisit rikkovat sopivasti symmetrisiä ikkunaseiniä ja pyöreä tekolampi hoidetun nurmikentän keskellä yllättää.

Poikkeamat tutuilta reiteiltä yllättävät yleensä iloisesti - niin tämäkin aaltomaisen ajaton rakennus kauniine ympäristöineen.

Vuosi kuvina 16.6

Kuvattu jo kesäkuussa, mutta kun silloin harkitsin ja pidinkin blogitaukoa, niin jäi kirjaamatta. Panenpahan kuvan nyt, joten marraskuussa (täällä) aloittamani vuosi kuvina -ketju ei katkea. Kohtahan tulee jo heinäkuun valokuvan vuoro.

Iltatorin yllätys

Piipahdimme Ukin kanssa ensi kertaa tänä kesänä Salon iltatorilla. Paljon väkeä ja suosiollinen ilma - puolipilvistä eikä liian kuuma. Tutulta mansikkamyyjältä ostin kesän parhaimmat mansikat: riittävän makeita, ei liian isoja, lämpimiä (yllättävän tärkeää) ja sopiva suutuntuma eli just entisten kesien makuisia. Ehdin jo luulla, että sellaisia ei enää olekaan. Onneksi olin väärässä!

Illan iloisin yllätys oli blogiystäväni Värjärin tapaaminen. Siellä hän oli entiseen tapaansa iloisena ja ahkerana värjäämiensä lankakasojen ja monenmoisten käsitöidensä keskellä. Kauppa tuntui käyvän. Ostajien suosikkina näytti olevan lanoliinilla kyllästetty varvasvälivilla. Tovi toristiin kaupanteon lomassa. Toivottavasti törmätään toistekin.

Noman lumo

Luin Optiosta, että kööpenhaminalainen ravintola Noma valittiin neljättä kertaa maailman parhaimmaksi ravintolaksi. Vierailimme Ukin kanssa Nomassa toukokuussa 2010. Ukki oli varannut pöydän jo maaliskuussa - juuri ennen kuin ravintola julistettiin ensi kertaa maailman parhaaksi. Tuolloin varaus onnistui ongelmitta ja jonottamatta netin kautta. Olimme menossa Siskontytön valmistujaisjuhliin Lundin yliopistoon Etelä-Ruotsiin ja Ukki päätti yhdistää kaksi merkkitapausta - nuoren tytön juhlat suvun kanssa ja herkuttelun huippuravintolassa Mummin kanssa.

Lukiessani Option uutista, yritin palauttaa mieleeni, mitä tavallinen talliainen muistaa ruokailukokemuksesta, jonka asiantuntijoiden mukaan pitäisi olla maailman paras.

Ukki oli varannut pöydän kahdelle hengelle myöhäiselle lounaalle klo 15 keväiseksi perjantaiksi. Tulimme paikalle taksilla ja pääsimme sisälle jonottamatta. Meidät toivotettiin ystävällisellisesti tervetulleiksi ja ohjattiin viimeiseen vapaaseen pöytään oven suuhun. Ravintola oli yllättävän pieni, ehkä noin 15 erikokoista pöytää, joissa istui rennoissa arkivaatteissa olevia monenikäisiä pariskuntia. Useimmat näyttivät ulkomaalaisilta ruokaturisteilta. Parissa pöydässä oli isompi seurue ja ainakin yhdessä myös kaksi pientä lasta, jotka näyttivät mahtuvan ja sopivan hyvin ravintolaan.

Tilasimme pitkän maistelumenun - olisikohan ollut kuusi ruokalajia + välissä useita pieniä keittiön tervehdyksiä. Ukki otti myös viinimenun ja minä pari lasia tarjoilijan suosittamaa viiniä. Ukki tarjosi ja hoiti laskun, jota en halunnut vilkaista.

Mitä muistan ruokailukokemuksesta neljän vuoden takaa? Palvelu ja tarjoilu oli erittäin ystävällistä, tosi rentoa ja yksilöllistä. Tarjoilija esitteli kaikki ruoka-annokset, kertoi raaka-aineiden alkuperästä ja annosten valmistuksesta seikkaperäisesti englanniksi - joskin minä en ymmärtänyt kuin pienen osan sanaston vierauden takia. Pöydästämme näkyi kivasti ravintolan osin avonaiseen keittiöön, joka vilisi kiireisiä kokkeja ja harjoittelijoita. Lähtiessä itse Rene-omistaja kätteli poistujat henkilökohtaisesti ja tarjoilijat kokoontuivat hyvästelemään. Rentous ja ystävällisyys oli silmiinpistävää eikä tuntunut yliampuvalta eikä feikiltä.

Ruoka oli hyvää - Ukista huippuherkullista, Mummi ei kokenut mitään ekstaasielämyksiä. Annokset olivat jänniä ja uusia yhdistelmiä - osin monimutkaisia, osin hyvinkin yksinkertaisia. Tarkemmat koostumukset ovat painuneet unholaan. Sen muistan, että annokset olivat niin kauniita että olisi halunnut syödä vain silmillä. Raaka-aineissa yritettiin korostaa pohjoismaalaisuutta, mikä suomalaiselle ei ollut mitenkään eksoottista. Tavoitteena oli yllättää: syöjät saivat avata ruokapaketteja (isosta kääreestä saattoi löytyä pienenpieni yllätys), nostaa kansia höyryävien annosten päältä, valmistaa pöydässä itse herkkunsa tarjoilijan opastamana - paljon outoja villiyrttejä ja syötäviä havuja ja kukkia, jopa merivettä lautasella. Jälkiruokaa siirryttiin nauttimaan viereiseen rentoon sohvanurkkaukseen, mikä sopi mukavasti herkkuelämyksen lopetukseksi.

Kokemus oli mieleenpainuva, mutta syöminen keskittyi vähän liikaa hifistelyyn: miltä maistuu? mistähän valmistettu? mitä seuraavaksi? osaisikohan itse valmistaa? Kerran elämässä -kokemus.

Annabelle rulaa

Olemme Ukin kanssa perunafriikkejä. Karppaajia meistä ei saa kirveelläkään, sillä perunasta me emme luovu. Emmekä Ukin paistamista täysrukiisisista sämpylöistä, mökkiaamujen lämpimistä rapeakuorisista täysjyväleivistä, Salon torin kermajuustosämpylöistä (joiden päälle on muuten levitetty liikaa voita)......

Mutta takaisin perunoihin. Olen löytänyt uuden uusiperuna-suosikkini: Annabelle - pienet, puikulaiset, kiinteämaltoiset, kellertävät Annabellet! Aaaah, parempia uusia perunoita saa hakea. Joskin ykkössijasta kilpailee onnistuneesti myös Tammiston aikainen, jota saa ainakin Salon torilta. Onnistunut lopputulos vaatii oikean lajikkeen lisäksi myös oikeaoppisen keittämisen. Meillä oikeaoppinen tarkoittaa Äitimuorin oppien mukaista.

Äitimuorin uudet perunat

Valitaan vain pieniä perunoita - mieluiten suoraan lähitilalta. Torilta ostettaessa kuoren irtoamista kokeillaan peukalon rennolla liikkeellä. Perunoiden kuori rapsutetaan pois veitsellä, perunoita ei siis kuorita eikä vain pestä. Äitimuorin mukaan rapsuttamiseen käytetään tylsää ruokaveistä, mutta minä käytän yleensä pientä terävää vihannesveistä.

Rapsutetut perunat laitetaan kiehuvaan veteen, johon on lisätty sopivasti suolaa ja tillistä paksut varsiosat - tillien ohuet pääosat säästetään. Tarkistetaan, että kattilassa on vettä niin vähän, että perunat juuri ja juuri peittyvät, ylimääräinen vesi kaadetaan tässä vaiheessa pois. Perunoita keitetään noin 10-15 minuuttia, kypsyys tarkistetaan pistämällä perunaa ohuella haarukalla.

Kun perunat ovat sopivan kypsiä, tillinvarret poimitaan haarukalla pois ja keitinvesi kaadetaan kattilasta. Perunakattila laitetaan vielä hetkeksi sammutetulle kuumalle liedelle, jotta liika vesi höyrystyy perunoista pois. Kattila otetaan pois liedeltä ja aiemmin talteenotetut tillinippujen päät leikataan perunoiden päälle. Kattilaa hölskytetään, jotta tillisilppu sekoittuu kaikkiin perunoihin.

Perunat nostetaan pöytään ja nautitaan lämpimänä kylmän voinokareen kera. Nam nam!! Lisukkeina ennen verenpaineita matjes-silli, nykyään useimmiten savustettu kala.

Jos perunat joutuvat (poikkeustapauksessa) odottamaan syöjiä, vedenkaadon jälkeen ne jätetään kattilaan, peitetään talouspaperilla (imee liian kosteuden) ja annetaan kannen alla odottaa pöytään vientiä.

Kuvassa Äitimuorin ohjeen mukaiset oikeaoppiset uudenperunan käsittelyvälineet: 50-luvun ruokaveitsi ja -haarukka. Veitsen kärki on sopivan suora, ohut ja terävä (ei liian terävä) perunan rapsuttamiseen ja haarukan piikit sopivan ohuita ja suoria perunan kypsyyden kokeilemiseen.

Metsän lumo

Rakastan puun runkoja - nuoria viekottelevia koivuja ja suoraselkäisiä mäntyjä. Ymmärrän puunhalaajia, vaikka toistaiseksi en ole saanut kiksejä puita halatessani - pari kertaa olen kokeillut. Mutta kauniita ja rauhoittavia ne ovat sekä kaukaa ihaillessa että seassa seistessä.

Illan ohjelma: foksikurssi Littoisten lavalla ja Brasilia - Saksa pienestä mökkitelkkarista.  Onneksi illaksi vähän viilenee, koska hiki pukkaa molemmissa puuhissa.

Ukkikin valssaa

Ukkikin innostui elvyttelemään tanssitaitojaan. Löydettiin Turun seudun Sekahaku - tanssikerho, joka järjestää tanssikursseja Turussa ja lähikunnissa ja kesällä ympäristön tanssilavoilla eli lähellä (?) mökkikuntaamme. Iloksemme huomasimme, että kesämaanantaisin seura järjestää 60+ tanssitreenit Littoisten lavalla Kaarinassa. Eikun sinne!

"Liian kuuma - helleraja ylittyy." "Liian pitkä matka - Suomusjärveltä Littoisiin." Mutta mikään ei mene läpi. Mummi muistuttaa, että vielä eilen Ukki oli tosi innostunut tansseihin lähdöstä. Lämpö tosin hirvittää Mummiakin. Onneksi Mummi ei anna periksi, sillä kun saamme lähdettyä, nautimme molemmat tanssista. Mummi jopa yllättyy, miten hyvin Ukki vielä muistaa hitaan valssin askeleet.

Hiki virtasi, kun kolmisenkymmentä 60-70 -vuotiasta opetteli innoissaan valssiaskeleita liitäen ympäri Littoisten pyöreää kesälavaa. Onneksi nuori miesvetäjä ymmärsi pitää riittävän tiheästi juomataukoja eikä kukaan kupsahtanut kesken pyörityksen. Huomenna jatketaan foksilla.

Huomasin, että kirjoitin lähes identtisen jutun vuosi sitten heinäkuussa (täällä). Sen jälkeen Ukin tanssi-into kuitenkin sammui ja/tai hukkui muihin elämän kiireisiin. Katsotaan, mites ukon nyt käy.

Tutut tienoot

Joulupäivä 2013

Heinäkuu 2014

Käveltiin aamupäivällä Opiskelijatytön ja koirien kanssa parin tunnin metsälenkki. Aurinkoista, kaunista ja rauhallista. Koirat nauttivat vapaudesta ja naiset kesäpäivän lämmöstä. 

Tutun ladon ympäristö näyttää lähes samalta kuin joulukävelyllä ikuistetussa kuvassa. Viime viikkoina lämpötilakin on pysytellyt lähes samoissa lukemissa kuin viime jouluna. Joulupäivänä meillä oli kuusi lämpöastetta ja viime viikolla kymmenkunta. Onneksi tänään oli jo aamusta lämpimämpää. Tämän viikon nautimme kesästä mökillä Ukin, Juniorin ja koirien kanssa. Opiskelijatyttö viipyi viikonlopun ja lähti juuri bussilla takaisin kaupunkiin töihin. Opiskelijapoika lupasi piipahtaa viikolla.

Harmitetelimme upeiden futiskisojen loppumista. Onneksi jäljellä on vielä pari ottelua. Lohdutukseksi söimme kesän ensimmäisen kesäkeiton, johon meillä lisätään aina sinihomejuustoa. Maistui kaikille. Futisharmikin melkein unohtui, kun kylkiäisenä nautittiin Ukin ruissämpylöitä ja jälkkäriksi Mummin rapsupiirakkaa.