lauantai 25. tammikuuta 2020

This Is Us


Amerikkalainen This Is Us on paras sarja tai ainakin yksi parhaista. Sarja, jonka lumo ei laimene kausien edetessä. Suomessa sarjan neljäs kausi alkoi Nelosella ja Ruudussa nyt tammikuussa, ensimmäinen kausi esitettiin Yhdysvalloissa 2016.

This Is Us kertoo perheestä, johon kuuluu isä, äiti sekä kolmoset - kaksi poikaa ja yksi tyttö. Joka jaksossa kerrotaan kolmosista sekä lapsina että aikuisina - milloin kunkin näkökulmasta, ja aika ajoin kuvataan myös perheen vanhempien välisiä suhteita sekä heidän lapsuuttaan ja vanhempiaan. Luulisi sekavaksi, muttei ole.

Sarja käsittelee ymmärryksellä ja huumorilla vanhempien huolta lapsista, lasten irtautumista vanhemmistaan, outoja parisuhteita ja vaikeita sisarussuhteita. Rasismia, liikalihavuutta ja alkoholismia tarkkanäköisesti, mutta lämmöllä. Sotaa, kuolemaa, rakkautta, eroja. Isoja, jopa siirappisia ja puhkikaluttuja juttuja, mutta kaikki istuu yllättävän hyvin sarjaan.

Rakastan sarjaa. Harmittaa kun suoratoistopalveluista ei löydy vanhoja kausia, jotta niistä voisi nauttia uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti