maanantai 13. toukokuuta 2019

Siistiä Cellassa


Mutkien jälkeen päädyimme sunnuntain äitienpäivälounaalle normaalia pienemmällä perheporukalla Flemminginkadulla olevaan kortteliravintola Cellaan (täällä). Minulle 50-vuotias Kallion klassikko oli ennestään tuntematon, mutta molemmille tyttärilleni - Esikoiselle ja Opiskelijatytölle - tuttu paikka. Kahden tyttäreni lisäksi mukana olivat Esikoisen isoiksi venähtäneet Pikkumiehet - tomera tokaluokkalainen ja viisaan varovainen esikoululainen.

Ja olipa kiva iltapäivä! Puoliltapäivin vielä näytti siltä, että vietän ”juhlapäivää” yksin Punavuoren kaksiossa Murun kanssa. Vierailu Äitimuorin luona oli peruuntunut hänen väsymyskohtauksensa takia ja Ukki oli jäänyt mökille jatkamaan viikonloppua Opiskelijapojan perheen kanssa. Mutta toisin kävi - onneksi ja iloksi - kun Opiskelityttö soitti ja pyysi toisen äidin eli Esikoisen kanssa ”juhlamenulle” Kallion klassikkoon.

Cella oli ihanan kodikas, rento ja mukava paikka, jossa viihtyi niin herrat kuin narrit. Ja kaikkia palveltiin hyvin - ja Pikkumiehet saivat aivan erityiskohtelun. Vaikka ilmeisesti äitienpäivän johdosta kapakan molemmat puolet - ravintola ja pubi - olivat tupaten täynnä, tarjoilija onnistui järjestämään pöydän meille viidelle. Eikä haitannut, että tarjoilu kesti - sen korvasi kiireettömyyden ja henkilökohtaisuuden tunne joka tarjoilijoista kiireen keskelläkin huokui. Ja kermainen lohikeitto, maukas ceasarsalaatti ja metsästäjänleike maistuivat, samoin talon puolesta kaikille tarjoiltu kostea mansikkakakku.

Viihdyin ja nautin Cellassa. Kiitos Tytöt ja Pikkupojat - olette Mummin ilo. Piste iin päälle oli kaksi upeasti kukkivaa magnoliapensasta, joihin törmäsimme Torkkelinmäen alla Agricolankujalla.

Magnoliapensas Torkkelinmäellä.

2 kommenttia:

  1. olipa mukava ylläri! tuo magnoliapensas on mykistävän kaunis. juur ystäväni kertoi muutaman vuoden takaisesta reissustaan, kun häneltä jäi vallan nähtävyydet tutkimatta, hänen jäi ihailemaan isoja valtoimenaan kukkivia magnoliapuita!
    mukavaa tanssivaa toukokuun jatkoa Sinulle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magnolia on niiin upea. Tämä yksilötosin oli jo kukintansa loppumetreillä, mutta pisti edelleen parastaan. Vieressä oli vielä toinen yhtä iso, mutta valkokukkainen. Ovat todella Hesa-retken väärtti :):)

      Poista