Vuosi elämästäni

Vuosi vieri vikkelään, vuosi vuodelta vikkelämpää. Yhä tärkeämpää on sisäistää että elämä on tässä ja nyt - nykykielellä olla läsnä omassa elämässään.

Omaan vuoteeni on vaikuttanut ainakin kolme juttua. Ensinnäkin vuodenvaihteen pitkä sairastelu - kaksi perättäistä keuhkokuumetta, joista jälkimmäinen vei viikoksi tiputukseen sairaalaan (täällä). Hidas toipuminen yllätti ja pysähdytti ajattelemaan laajemminkin.

Olen oppinut elämään terveen elämää, jonka "pikkusairaus" saattaa hetkeksi keskeyttää. Pari päivää lepoa ja taas pusketaan täysillä. Sellaista Joko terve tai sairas -elämää eli joko/tai-elämää. Todellisuudessahan elämä on sekä/että-elämää - terve/sairas-akselin lisäksi kaikilla muillakin elämisen alueilla. Teoriassa olen tämän vuosia ymmärtänyt ja hyväksynyt, mutta tosielämässä siinä on vieläkin opettelemista.

Osittain pitkittynyt keuhkokuume vaikutti myös vuoden toiseen merkittävään tapahtumaan. Helmikuun alussa muutin asumaan mökillemme Länsi-Suomeen (täällä). Kyseessä ei ollut mikään tietoinen päätös tai valinta, vaan vähitellen pitkitin ja pitkitin alkujaan viikonlopuksi suunniteltua mökkivisiittiä. Ainoana seuranani oli Muru-koira - Ukki kävi lähinnä viikonloppuisin. Yllätin totaalisesti itseni ja muut perheenjäsenet, sillä kymmenien mökkivuosiemme aikana en ole koskaan halunnut yöpyä yksin mökillä. Toisaalta vähän siihen on suurperheessä ollut tilaa tai mahdollisuutta.

Viihdyin mökillä yli kaksi kuukautta huhtikuiseen Riikan matkaamme (täällä) asti. Nautin suunnattomasti hiljaisuudesta, rauhasta ja luonnosta kirjaten aatoksiani ahkerasti myös blogiini.

Kolmas mieleenjäänyt asia vuodessani oli pojanpojan syntyminen ja se että pojastani tuli isä (täällä). En koskaan unohda niitä onnenkyyneleitä, kun tyttäreni seitsemän vuotta sitten miehensä kanssa kertoi saavansa vauvan. Ekaa onnen ja ilon kertaa on vaikea päihittää. Mutta on erilaista seurata oman pojan kasvua isäksi kuin oman tyttären kasvua äidiksi. Ehkä äidiksi kasvaminen on minulle naisena tutumpaa kuin isäksi kasvaminen - samaistuminen on helpompaa?

Siinäpä taitaa olla vuoden tärkeimmät. Joukkoon voisi vielä lisätä vuosia suunnitellun mökkisaunan valmistumisen (täällä) ja pitkään ajatellun kirppismatkan (täällä) toteutumisen aikuisten tyttärieni kanssa.

Vuotta sävytti myös se, että matkasin ulkomaille vähemmän kuin edellisinä vuosina. Aiemmin olen pari kertaa vuodessa pistäytynyt ainakin Välimeren maissa. Viime vuonna kävin vain Riikassa (täällä) ja parilla laivareissulla Tallinnassa ja Tukholmassa. Kotimaassakaan en päässyt Jyväskylää pidemmälle (täällä). Mutta kivaa on ollut näillä lyhytmatkoillakin, joilla olemme Ukin kanssa osanneet hakeutua myös perusnähtävyyksien ulkopuolelle. Työjako on ollut se, että minä suunnittelen retkiohjelman ja Ukki hoitaa ravintolapuolen. Ja molemmat ovat nauttineet.

Minua on vuoden aikana yhä enemmän alkanut kiinnostaa myös mennyt - vanhempieni ja isovanhempieni elämä ja valinnat. Vuosilukujen lisäksi se mitä sukujuhlissa ei kerrota, mistä ei ääneen puhuta - ei osata tai ei haluta. Miten heidän valintojaan on ohjannut rakkaus ja elämännälkä, innostus ja tiedonhalu, arkuus ja pelko? Miten he ovat osanneet liittyä toisiin ihmisiin, osoittaa tunteitaan tai miten reagoineet vaikeuksiin? Ehkä samalla opin jotain itsestänikin.

Tervetuloa vuosi 2017 - nöyränä toiveena, että hieman hitaammin vierisit.