Marraskuussa tanssi on jäänyt vähiin. Pimeys on pysäyttänyt paikoilleen, ja iltatreeneihin lähteminen vaatinut liikaa ponnekkuutta. Puhtia on verottanut myös (mukavat) päiväkävelyt pikkupojan kanssa (täällä).
Eilen - joulukuun ekana päivänä - päätin vihdoin piipahtaa tutuissa treeneissä. Lähdin kotoa jähmeästi, mutta uskoin että tanssi tasaa mieltäni ja ilahduttaa, kuten tavallisesti. Tiedossa kolme tuntia tangoa, vaativaa tunnetanssia.
Pettymys oli suuri, kun mieli ei pystynyt asettumaan tanssihetkeen eikä kroppa pysynyt musiikin perässä. Tunsin olevani raskas ja vastahakoinen vietävä. Ehkä yhden viejän kyydissä koin lyhyen hetken tanssin iloa, loppu kolmetuntisesta oli tuskaista vääntämistä ja huonouden tunteen kanssa taiteilua. "Tyhmä tango", sanoisi kolmevuotias... Ainoa mitä Maijan opeista jäi sekasortoiseen mieleeni, oli "Tango on läheisyyttä". Ja juuri se jäi tyystin toteutumatta - oman mielen myllertäessä.
Tulihan taas todettua, että tango on vaikeaa. Haastavaa. Riittää mummolle haastetta - loppuelämäksi - niin tanssikuvioiden kuin oman mielen kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti