sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Max


Lauantai meni touhutessa ja juhliessa. Aamupäivä kannettiin tavaroita ja syömisiä, katettiin juhlapöytää ja juostiin alakerran Alepassa ostamassa unohtuneita hankintoja: kahvimaitoa, rosepippuria kalaleiville ja aluminialustoja herkkujen säilytykseen.

Tarjoilut valmistettiin yhteisvoimin: Nuori äiti oli leiponut turkoosilla päällystettyjä herkullisia mustikkamuffinsseja, Max-vauvan Aino-täti ihanan turkoosin täytekakun ja Anu-mummi suklaakakun ja vuohenjuustoporkkanapiirakan. Ukki ja Juniori olivat urakoineet vieraille herkkuleipiä: perunaa ym. saaristolaissiivulla, savulohimössöä pyöreällä paahtoleivällä, suolasiikaa tummalla leivällä ja briejuustoa crakkerilla. Anni-mummi oli kaivanut komeroistaan kaikki kahvikuppinsa, lautasensa ja samppanjalasinsa sekä ostanut Tigerista ison kasan kertakäyttöottimia. Ja Leo-ukki oli hankkinut tyttärenpoikansa kunniaksi samppanjaa. 

Max oli puettu isomumminsa tekemään kastemekkoon, jossa hänen äitinsä ja äidinäitinsä oli kastettu 1990- ja 1960-lukujen alussa. Pikkupoika ihmetteli suurilla silmillään hössötystä nukahtaen välillä äitinsä turvalliseen syliin hälystä piittaamatta.

Mukava nimenantojuhla, tai kuten sanavalmis Leo-ukki tokaisi maksiaiset. Vieraat iloitsivat Maxista, kehuivat herkkuja, porisivat keskenään ja viihtyivät pitkään. Kyyneliltäkään ei vältytty...

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana blogi! <3 Niin aito!

    ainokainenn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aino, miten eksyitkää blogiini, tyttö nuori! Kiitos kehuista, ja mukavalta nuoren blogilta näyttää sinunkin suht tuore blogisi. Eläväistä syksyä!

      Poista