Syyskuu.

Perjantaina klo 19.32 eli hetki ennen pimeää ja pari tuntia ennen kuukauden vaihtumista.

Jarin tango

Samin tangon (täällä) ja Susan tangon (täällä) jälkeen tulee - tietenkin - Jarin tango. Ehkä vielä Maijan tango, Pirjon tango ja Jyrkin tango...

Innostusta tarvitaan niin kurssilaisilta kuin opettajilta - tanssioppilaat ja -opettajat tuntuvat lisääntyvän vuosi vuodelta. Innostusta minunlaisilla kurssifriikeillä riittää, mutta riittääkö opettajilla. Heidän tulee omata aikamoisia pedagogisia taitoja, jotta jaksavat vuodesta toiseen opettaa samoja yksinkertaisia askelia aina uusille kovakorville ja kankikaikkosille. Vaaditaan samaa sitkeyttä ja rakkautta opettamiseen kuin muiltakin opettajilta, sekä itsensä ja opetusmetodiensa jatkuvaa tarkkailua ja kehittämistä. Useimmat kolmen treenivuoden aikana tapaamani tanssiopet ovat tässä onnistuneet.

Torstaina Puistokulmassa Jari Aaltonen opetti kaksi tuntia 5-askeltangoa eli tangoa hidas, hidas, hidas, nopea, nopea -askelluksella. Nopeat askeleet astutaan pitkinä sivulle. Jarin mielestä tämä askellus sopii useimpiin suomalaisiin tangoihin paremmin kuin tangon perinteinen askellus eli hidas,hidas,nopea,nopea. Paljon keinuaskelia (kolmella hitaalla), runsaasti ohituksia (nopeilla) ja useita avauksia (nainen katsoo joko menosuuntaan tai miehen oik hartian yli). Voi tanssia joko etäämmällä paristaan neliöraamissa tai tiukassa syliotteessa.

Jari opettaa perusaskeleita selkeästi ja kansanomaisesti välttäen liikaa kikkailua. Hänen opeillaan pääsee nopeasti kiinni kunkin tanssin luonteeseen ja perusaskellukseen. Opetuksen ytimessä on: "Eikun lavoille taitoja kokeilemaan!"

Kotipiha yllätti

Palasin mökiltä kaupunkikotiin Helsinkiin, ja - yllätys, yllätys - kotipihan ja lähitienoon puut olivat viikonlopun aikana naamioituneet syysväreillä. Ihania ruskan värejä tuntui välkkyvän joka puolella. Pettymykseni ruskan puuttumisesta (täällä) olikin näköjään ollut malttamattoman hätiköintiä. Ainakin täällä Hesassa - ensi viikonloppuna tsekataan uudestaan Salon tilanne.

Ainakin partsin villiviini yrittää parastaan täyttääkseen Mummin ruskatoiveet!

Taas Relovessa

Olin taas varannut myyntirekin viikoksi töölöläisestä Relove-itsepalvelukirppikseltä (täällä). Olin tyytyväinen myyntikokemukseeni ja myyntituloihini kuten ensimmäisellä kerrallakin heinäkuussa (täällä).

Vein ja asettelin hinnoittelemani vaatteet, pari kenkäparia ja neljä käsilaukkua myyntiviikkoa edeltävänä iltana. Viikon aikana kirppiksen työntekijät vastasivat myyntirekin järjestyksestä ja viikon jälkeen kävin keräämässä myymättömät tuotteet ja myyntituoton. Yksinkertaista ja toimivaa.

Sain myytyä kaksi nahkaista klassikkolaukkua 100 ja 80 euron hintaan, joten myyntituloni nousivat 355 euroon. Pääasiassa 2-6 euron hintaisista naistenvaatteistani oli ostettu 2/3 osaa. Myös pari loistokuntoista lasten ja miesten vaatetta oli käynyt kaupaksi. Olin tyytyväinen. Laukut ja useimmat vaatteet olin itsekin hankkinut kirpputoreilta, käyttänyt jonkun vuoden ja pannut jatkokiertoon.

Kasattuani myymättömät tavarani ostin kahvilasta pullon saksalaista "poreilevaa luomuomenalimpparia" (?) - cafen tuotteet ovat paljolti luomua ja raakaruokaa - ja istuin ikkunapöytään tarkkailemaan. Lähes 300 neliöisessä valoisassa myymälässä oli tiistai-iltapäivänä asiakkaita melkein ruuhkaksi - pääosin 20-50 -vuotiaita naisia, mausteena jokunen nuori isä lapsen kanssa ja pari eläkeläisnaista.

Missä ruska?

Ei taideta saada ruskan värejä tänä syksynä ollenkaan. Ei ainakaan täällä Salon seudulla. Tuntuu että puiden lehdet joko varisevat kuivuneina maahan tai jotenkin vain käpristyvät pystyyn rumasti ruskettuen. Ei tietoakan koivujen heleästä keltaisesta tai vaahteroiden loimuavasta punaisesta.

Maaruskakin näivettyy lähinnä yksittäisiksi punakeltaisen läiskiksi tai lilan pitsikuvioksi. Pääosin varvut ja muu aluskasvillisuus kuihtuu pystyyn. Onneksi ruskean joukosta pilkistää vielä useita syyskukkia: pontevia harakan- ja kissankelloja, terhakkaita kannusruohoja ja kauniin keltaisia pystypäisiä syysmaitiaisia.

Aamuyö meni Hillarya ja Donaldia ihmetellessä - punapukuinen panssarinainen ja töyhtötukkainen hölösuu vastakkain.

Syyskuu

Tyttöni mun III

Synnyit sateisena yönä 26. syyskuuta 1986 Parasystävän jännittäessä kanssani (täällä).

Ukki huiteli työmatkoilla valtameren takana luottaen naisten selviytymiseen.

Ei vielä silloin ymmärrätty, mitä menetimme kun Ukki missasi synnyinhetkesi...

Kahden isosiskon ja kahden pikkuveljen välissä kasvoit

sosiaalisesti herkkävainuiseksi, omatoimiseksi nuoreksi naiseksi.

Kiitos kun tulit elämääni, Tyttö Tietäväinen!

Ruusuja Pavilla

Torstaina Maija Astikainen (täällä) järjesti Pavin tanssilavalla erikoistreenit. Kolme tuntia tangon, rumban ja foksin jatko-opetusta elävän musiikin säestyksellä. Paikalla oli upeaääninen Kyösti Mäkimattila pianistin ja haitarinsoittajan kanssa. 

Juhlapukuinen Maija yllätti satapäisen porukan tarjoamalla alkuun kaikille kuohuviiniä. Tilaisuus oli juhlavampi kuin olin kuvitellut - ja osa porukasta oli tiennyt pukeutua paremmin. Onneksi minä ja muut tavallisiin tanssitreeneihin varustautuneet sulauduimme ongelmitta juhlajoukkoon. Välillä tosin huvitti tai jopa nolotti tanssia treenivaatteissa tummapukuisten krakamiesten kanssa. Kyselin assareilta, mutta mitään merkkipäivää ei juhlistettu... Tanssikansan iloksi kuulemma vain järjestetty - tiedä häntä...

Sopimattomasta pukeutumisestani huolimatta oli ihanaa tanssia osaavan laulajan säestäessä ja jatkotason taitavien viejien ohjatessa. Seuraamistani tosin ajoittain häiritsi se, että jännitin itseäni selvästi parempia viejiä, ja katosin osaamattomuuteni lietsomaan häpeäntunteeseen ja vähäinenkin tanssitaitoni tuntui katoavan. Rento seuraaminen oli välillä tipotiessään. Varsinkin kun yhden viejän kanssa tanssittiin aina vain yksi lavakierros eli juuri kun hitusen aisti miten tämä tanssija liikkuu, niin tanssipari vaihtui. Lopussa vaihdot onneksi harvenivat, ja silloin pystyin hetkittäin rentoutumaan ja antautumaan musiikin vietäväksi...

Väliin kohdalle osui kursseilta tuttuja viejiä - taitaviakin - joiden kanssa en jännittänyt, koska he tasan tiesivät tanssitaitoni. Kaikesta jännityksestä ja ajoittaisesta häpeästä huolimatta kiva ilta!

Illanpäätteeksi Maijalla oli vielä yksi yllätys. Naiset komennettiin käytävään, ja hetken päästä takaisin saliin jatkamaan rumbaa vuorossa olevan parin kanssa. Ihmettelin miksi parini tanssi pitkään vain perusaskellusta pitäen minusta kiinni ainoastaan yhdellä kädellä. Ehdin jo kehitellä "olen niin huono, että viejä ei viitsi edes yrittää kuvioita kanssani"... Kunnes parini halasi minua iloisesti ja ojensi selkänsä takana piilottamansa ruusun! Ja saman tekivät kaikki muutkin viejät - kaikki naiset saivat ruusun kiitokseksi illasta!

Kun parini käsi vapautui ruususalaisuudesta, hän ohjasi minua lukuisiin rumbakuvioihin. Ja minä osasin seurata iloisena ja helpottuneena. Eli osa - peruskuviot osatessa isokin - osaamisesta on korvien välissä...

Venytetty sauna

Mökin rantasaunan laajennusta on suunniteltu monta vuotta. Viime syksynä urakka viimein aloitettiin ja tänä syksynä saatiin lähes loppuun - ulkopaljua uupuu. Yli 30 vuotta ollaan saunottu ja peseydytty sähköttömässä saunassa, kannettu kesällä vedet järvestä ja talvella kaivosta. Tarvittaessa lyhtyjen ja kynttilöiden valossa. Hyvin on pärjätty niinkin. Remontin myötä saunassa on nyt sähkövalot, erillinen pesuhuone ja juokseva lämmin vesi. Luksusta!

Yllä tänään otettu kuva ja alla kuva viime syksyltä remontin alkaessa. Saunan eteen ja ympärille on rakennettu isompi terassi ja oikealle - käytävän toiselle puolelle - kokonaan uusi pukuhuone. Valokuvia vertaamalla tosin näyttää, että vanha sauna olisi vain lyöty lyttyy tai kuvaa käsitelty venyttämällä...

Orvokin kaa

Eilen vihdoin tavattiin. Orvokki, joka päivittää ahkerasti sekä Villit askeleet -tanssiblogia (täällä) että Orvokki4you-valokuvablogia (täällä), seisoi tummana ja nättinä Pavin kahvilan edessä reilusti ennen keskiviikkotanssien alkua kuten olimme sähköpostilla sopineet.

Orvokki oli vihjannut että hänellä on tummaa yllään, joten tumma-asuisen ikäiseni naisen pyöriessä viiden metrin päässä, äkkäsin heti, että tuon täytyy olla Orvokkini. Vaikka emme edes valokuvaa olleet toisistamme nähneet. Hihkaistessani Orvokki käänsi päätään: " Inna?" "Jees", ja yhteinen sävel löytyi heti. Juttua riitti blogeista, tansseista ja liikakiloista sekä pähkäilyä "tuoltako oikeasti näytät..."

Ennen varsinaisia tansseja oli 45 minuuttia opetusta - Jorma Tulosen hitaan valssin jatkotunti. Ensi kertaa olin Tulosen opissa - ja Pettymys. Opetus oli sekavaa ja välinpitämätöntä, eikä mielestäni vastannut jatkotason vaatimuksia. Treenaajissa oli useita parittomia naisia, mutta silti ei parinvaihtoa - liekö unohtunut. Taisi jäädä viimeiseksi Tulosen tanssitunnikseni...

Kun kumpikin Orvokin kanssa jäimme ilman harjoitusparia, päätimme treenata yhdessä Orvokin viedessä. Askeleemme sopivat yhteen ja kemia toimi, mutta Orvokin oli minua lyhyempänä vaikea nähdä eteemme joten törmäyksiltä ei vältytty. Sorry, tanssikaverit!

Ja sitten itse tanssit vuoden tangokuninkaan Marco Lundbergin tahdittamana. Väkeä tavallista vähemmän, joten oli hyvää tilaa tanssia. Miehiä yllättävän paljon - vaikka osa näytti ainakin alkuillan seisoskelevan vain kahvilan puolella - joten mummitkin pääsivät useasti tanssimaan.

Kivointa illassa oli energisen Orvokin tapaaminen. Toiseksi kivointa oli huomata, että pystyn nykyään jo aivan rauhallisena odottamaan hakijaa naisrivistössä - joskaan en vielä osaa rynniä etummaiseksi - ja jos hakijaa ei kuulu, en enää koe olevani maailman huonoin enkä hylätyin kuten vielä vuosi sitten (täällä).

Kiva ilta, vaikka iltaunisena lähdinkin aikaisin. Seuraavalla kerralla yritän jaksaa naistenhakuun asti...

Isovanhemmat

Äitimuori ja vuonna 1984 kuollut isäni iloitsevat kanssani

Lontoontytöstä loppukesällä 1983.

I am

lisää täällä

Kuvat takaisin

Elokuun lopulla googlePhoton siirtotoimet (?) kadottivat vuoden kuvat blogistani (täällä). Lukemattomien sähläysyritysten ja poikieni neuvojen jälkeen olen viimein onnistunut palauttamaan jotakuinkin kaikki kuvat omille paikoilleen. Yksitellen - lähes 300 kuvaa! Pikku homma - kääk!

Toisaalta oli kiva katsella vanhoja kuvia, ja tulihan luettua vuoden vanhoja, omia blogitekstejäni, kun selvitin mikä kuva kuuluu mihinkin tekstiin. Kaikkea sitä on postausten perusteella tapahtunut, vaikka kuvittelen elämäni olevan tasaista mummopötköä.

Hyvä minä! Hyvä Mummi! Kun osasin palauttaa kuvat. Vähän kissan hännän nostamista...

Tomaattikeittoa

Kuulotetuista sipulirenkaista ja kaltatuista kotimaisista tomaateista se lähtee. Ja parin tunnin kuluttua lautaselle voi kauhoa sakeaa ja maukasta keittoa. Mutkikkaampi kuin kuvittelin - tylsä viiden kilon kalttaushomma - mutta kehujen perusteella vaivan väärtti.

2,5 kg kypsiä tomaatteja 

0,5 l kasvislientä

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

1/2 dl basilikaa hienonnettuna

oliiviöljyä

1 tl suolaa

2 tl hunajaa

mustaspippuria

Kalttaa eli kuori tomaatit kiehuvassa vedessä, posta siemenet ja paloittele. Kuullota sipulirenkaat ja pilkotut valkosipulit öljyssä, ja lisää basilika. Lisää lohkotut tomaatit ja keitä sosemaiseksi. Mausta ja lisää tarvittaessa kasvisliemi tai vain kasviskuutio. Jätä hiljalleen kiehumaan - pitkään.

Nautinnon kruunaa vuohenjuustokerma, jota varten sauvasekoittimella sekoitetaan paketti pehmeää vuohenjuustoa ja desi kuohukermaa. Keitto on ohjeen (napattu jostain lehdestä) mukaan neljälle - tein kaksinkertaisena ja riitti hyvin suurperheellemme eli yhdelletoista alkukeitoksi. Jäi vielä Äitimuorille ja Poikakaverillekin ensi viikoksi. 

Olen hurahtanut keittoihin. Vuosia olemme syöneet Ukin siskonmakkara- ja lohikeittoja. Juustoinen kesäkeittoni on perheemme klassikko (täällä) ja Mysi Lahtisen kukkakaalikeitto uusi herkku. Nyt listaa jatkaa loppukesän tomaattikeitto.

Max

Lauantai meni touhutessa ja juhliessa. Aamupäivä kannettiin tavaroita ja syömisiä, katettiin juhlapöytää ja juostiin alakerran Alepassa ostamassa unohtuneita hankintoja: kahvimaitoa, rosepippuria kalaleiville ja aluminialustoja herkkujen säilytykseen.

Tarjoilut valmistettiin yhteisvoimin: Nuori äiti oli leiponut turkoosilla päällystettyjä herkullisia mustikkamuffinsseja, Max-vauvan Aino-täti ihanan turkoosin täytekakun ja Anu-mummi suklaakakun ja vuohenjuustoporkkanapiirakan. Ukki ja Juniori olivat urakoineet vieraille herkkuleipiä: perunaa ym. saaristolaissiivulla, savulohimössöä pyöreällä paahtoleivällä, suolasiikaa tummalla leivällä ja briejuustoa crakkerilla. Anni-mummi oli kaivanut komeroistaan kaikki kahvikuppinsa, lautasensa ja samppanjalasinsa sekä ostanut Tigerista ison kasan kertakäyttöottimia. Ja Leo-ukki oli hankkinut tyttärenpoikansa kunniaksi samppanjaa. 

Max oli puettu isomumminsa tekemään kastemekkoon, jossa hänen äitinsä ja äidinäitinsä oli kastettu 1990- ja 1960-lukujen alussa. Pikkupoika ihmetteli suurilla silmillään hössötystä nukahtaen välillä äitinsä turvalliseen syliin hälystä piittaamatta.

Mukava nimenantojuhla, tai kuten sanavalmis Leo-ukki tokaisi maksiaiset. Vieraat iloitsivat Maxista, kehuivat herkkuja, porisivat keskenään ja viihtyivät pitkään. Kyyneliltäkään ei vältytty...

Löyly auringossa

Tänään Ukki ehdotti uudelleen Löylyssä käyntiä: "Se on ihan eri paikka aurinkoisella ilmalla". Nyt en pannut vastaan, joten autoon ja menoksi. Ostettiin kahvit ja cookit, istuttiin eturiviin ja tuijotettiin kimaltelevaa merta. Mitä nyt välillä suljimme silmät ja lepuutimme selkää kansituoleissa syysauringon lämmittäessä kasvojamme. Laineiden loiske rantakallioihin - ääni jota rakastan - herätti mieluisia muistoja.

Vieressä kaksi innokasta naista kohotteli aamutuimaan kuoharilaseja. Upottavilla sohvilla tyylikäs ruotsalaispari lopetteli toisiinsa nojaten aamiaistaan. Taempana yksinäinen keski-ikäinen mies tuijotti lasittunein silmin ohi lipuvia purjeveneitä. Ja joukon jatkona valtava harmaalokki tepasteli tyytyväisenä terassin puulattialla.

Rauhan rikkoi vain kovaäänisten rähinämusiikki. "Nuorten tarjoilijoiden mieleen", totesi Ukki ja jatkoi tyynenä meditointiaan.

Tango tips

Toissapäivänä Susa Matsonin tangotunti Puistokulmassa. Treenaajia oli vain 20-30, tanssihaluisimmat taisivat viihtyä paremmin Pavin keskiviikkotansseissa. Kahdeksan jälkeen väki väheni entisestään - Pavi kutsui - ja jäljelle jäi alle kymmenen paria. Mutta sitäkin opinhaluisimpia, ja tasaparit. Hyvää ja perusteellista oppia saatiin - kiitos Susa!

Tango ei harmikseni vieläkään sujunut minulta kuin tanssi. Useimpien viejien kanssa tunsin itseni jäykäksi ja kömpelöksi. Eräälle viejälle jopa kuvasin, että koin välillä olevani mustekala, jonka jalat olivat aina väärässä paikassa. Mutta kaikesta huolimatta koen koko ajan oppivani ja petraavani, vaikka eteneminen tapahtuu pikkuhiljaa.

Susa ei monien aiempien opettajien tavoin korostanut polvien koukkuasentoa. Yksi miehistä sanoikin minulle, että tangoa ei enää tanssita yhtä matalalla kuin aiemmin. Tiedä häntä?

Susa ohjeisti miehiä hitaissa askelissa kiertämään yläkroppaa selvään vastakiertoon, ja starttaamaan nopeille askelille jännittyneeltä tukijalalta niiauksen kautta pitäen ylävartalon edellisen hitaan askeleen kierron suunnassa. Naisia Susa opasti hitaissa taka-askelissa vetämään ponnistavan tukijalan uuden tukijalan viereen siten, että kantapää liutetaan kevyesti lattiaa pitkin. Tämä helpottaa sitä, että tukijalan painopiste on viimeisenä jalan kantapäällä eikä päkiällä. Sekä miehiä että naisia Susa muistutti kerimään jalat yhteen jokaisen hitaan askeleen jälkeen. Tämä on must tangossa!

Tango merellä soi...

Upea Löyly

Ennakkoluuloisena raahauduin Ukin mukaan Kaivopuiston rantaan tutustumaan uuteen Löyly-kahvilaan (täällä). Yllätyin positiivisesti. Pilvisenä syyskuun arkiaamuna Löyly vastaanotti lenkkiasuiset eläkeläiset ystävällisesti ja uljaasti, eikä yhtään hienostelevan luotaantyöntävästi kuten olin uumoillut. Eikä ruuhkaa, mikä ilmeisimmin johtui koleasta torstaiaamusta.

Mahtipontinen, mutta linjakas ja ympäristöön sulautuva tummasävyinen puupyramidi. Meren ylle levittyvä, istumaan kutsuva terassi. Lasikaiteiden läpi ja yli avautuva katseen vangitseva meri. Jopa uniseksivessa merinäköalalla! 

Löylyn terassilla voisin istua tuntikausia ja tuijottaa vain eteeni. Ehkäpä joskus tämän toteutankin... Ja josko joskus pääsen kokeilemaan myös Löylyn löylyjä!

Tyttöni mun I

Synnyit alkuillasta 14. syyskuuta 1981 Helsingin Kätilöopistolla 35 vuotta sitten (täällä).

Uskomatonta, vuosikymmeniä sitten... Ukin ihmetellessä ja iloitessa vieressä.

Kiitos kun tulit elämääni, Tyttö Tomera! Ja Pikkupojat kaupan päälle - kiitos!

Vielä rumbasta

Eilen rumba-boleroa Malmin talolla Pirjo Kärnän opissa. Syyskuun etuna koko ilta eli kolme tuntia vain 10 euroa! Ilmankos sali oli täynnä opinhaluisia tanssijoita.

Alkeisjatkossa paljon aiemmin opittua. Nyt poimin muistiin mm. sen että avauksessa mies pitää kiinni naisen kämmenen ulkosyrjästä eli nainen pitää kämmentään ikäänkuin vinottain miehen otteessa vastetta unohtamatta. Perusasennossakin ohjauskäden (miehen vasen) kosketuksessa tuntuu vaste, mutta kädet ovat höyhenenkevyessä kosketuksessa kämmenet ja sormet lähes suorina.

Avauksessa naisen astuessa sivulle molempien jalkojen jalkaterät osoittavat ulospäin. Sivuaskel on niin lyhyt, että reidet pysyvät kiinni toisissaan, ja esim oik avauksessa vas jalan astuessa sivulle oik jalan polvi taittuu kiinni vas jalan polvitaipeeseen.

Pikkunikseistä huolimatta rumbani väliin horjahtelee. Eli rumba vaatii koko vartalon vankkaa ja jäntevää hallintaa ulkoisesta rentoudestaan huolimatta.

Luonnon lilaa ym.

Lomamuistoja

Olen käynyt Venetsiassa kolmasti. Ensi visiitti oli 1960-luvun lopussa, jolloin elämäni toisella .ulkomaanmatkalla vietimme lapsuuden perheeni kanssa kaksi viikkoa silloin suositussa rantakaupungissa Riminissä. Lomamatkaan kuului täysihoito hotellin ravintolassa ja reissulaisten yhteinen, opastettu bussimatka Venetsiaan. Koko perheemme käveli kuuliaisesti sateenvarjoa heiluttavan suomalaisen oppaan perässä muiden ryhmäläisten tavoin.

Toinen kerta oli Parasystävänsä ja miehensä kanssa 1980-luvulla, kun kiersimme yhdessä autolla Pohjois-Italiaa majoittuen joka yö uuteen, reissun päällä valittuun majapaikkaan. Yllätyksiltä ei vältytty... Ikimuistoinen ja nauruntäyteinen matka!

Viimeksi kävin Venetsiassa Ukin kanssa 1990-luvulla, kun olimme viikon tenssikurssilla Garda-järvellä. Päivämatka kanavakaupunkiin, jossa satoi kaatamalla koko päivän. Kanavat tulvivat ja keväinen rankkasade jäädytti. Onneksi kujien myymälöissä myytiin saappaita ja sadetakkeja, sateenvarjohan jämtillä matkaajalla on aina omasta takaa. Joten sateesta huolimatta päästiin kiertelemään kerrankin tyhjiä Venetsian katuja.

Kanavia, kirkkoja ja kallista ruokaa. Kyyhkysiä ja Muranon lasia. Kaunista, mutta ruuhkaista. Ehkä muistot pitäisi päivittää...

Muisto Venetsian kujilta. 

Tytöt rannalla

Portugalissa 1992

Isä ja poika

Portugalissa lokakuussa 1992

Syyskuu Hesassa

Pupu piilossa

Värillinen aurinko

Viimeistä päivää Rut Bryk (1916-1999) Espoon Emmassa. Ehdin - kiitos Muistikirja-blogin (täällä) ja Katveita-blogin (täällä) kirjoittajille. Kummassakin blogissa kiiteltiin ja ihasteltiin tänään loppuvaa näyttelyä.

Mutta... minun lisäkseni moni muukin oli äkännyt, että suositun keramiikkataiteilijan näyttely on tänään viimeistä päivää. Normipäivinä museon lähistöltä löytyy hyvin pysäköintipaikkoja, mutta tänään ne olivat kiven alla. Melkein jo luovitun, kunnes lopulta punaiselle kuplalleni löytyi paikka ehkä kilsan päästä museolta. Onneksi aurinko paistoi, ja kävely oli ihan kivaa... Ja onneksi tulin jo puolen päivän jälkeen enkä kolmen aikoihin, jolloin kassajono kiemurteli ulko-ovelle asti.

Emman näyttelytilat olivat avaria, ja väki mahtui hyvin kiemurtelemaan Brykin työltä toiselle omaan tahtiinsa häiritsemättä toistensa taidetutkiskeluja. Ylhäisessä yksinäisyydessään, kuten meille suomalaisille sopii - korkeintaan pariskunnat tai naisystävykset yhdessä. Osa tyytyi katsomaan keramiikkatöitä etäältä, osa halusi tutkia töitä myös ihan läheltä. Lähietäisyydeltä paljastuikin monia upeita yksityiskohtia, kuten isokokoisen tumman alttaritaulun keskellä oleva postimerkin kokoinen kristushahmo.

Kännykkäkamerat räpsyivät ahkerasti. Palaavatkohan ihmiset katsomaan taideteoksista ottamia lukuisia valokuvia? Vai onko ne vain FB- tai blogipäivityksiä varten - kuten minullakin?

Tykkään keramiikkateoksista. Haluaisin tosin kosketella ja sivellä niitä tuntien lasitteen vaihtelun ja usein veistosmaisen luonteen. Lyhyessä näyttelyssä näkyi selvästi muutokset alun taulumaisista töistä loppuajan isoihin kaakelimosaiikkeihin, ja värikylläisyyden vaihtumisen tumman kauden kautta lähes täysvalkoiseen. Värimaailman muutokset konkretisoituvat Brykin tyttären Maaria Wirkkalan tänä vuonna tekemässä kymmenen metriä pitkässä Mielen mosaiikki -teoksessa, jonka hän on koonnut äidiltään vuosikymmenien aikana yli jääneistä keramiikkapalasista. Tyttären elämänkerta äidistään.

Brykin hienon valkoisen kaakelimosaiikkityön nimi on muuten Värillinen aurinko...

Sorja neito 88 v

Sivu Äitimuorin vanhempien vieraskirjasta vuodelta 1949.

Juhlistimme Äitimuorin synttäreitä viime vuoden tapaan kokoontumalla aamulla monipuoliselle brunssille Sörnäisten Mokoon (täällä). Parin lisätuolin turvin mahduimme kaikki kahvilan isoon 16 hengen pöytään.

Muorin ja Jussin iloksi paikalle olivat ehtineet Sisko miehineen, Esikoinen pikkupoikiensa kanssa ja Lontoontytö, joka tiistaiaamuna lentää Lontooseen. Opiskelijatyttö Ezran ja Opiskelijapoika Annin ja Vauvan kanssa. Iloiseen synttärilauluun yhtyivät vielä Veli vaimoineen ja Kummityttö Pauluksen kera. Ja tietenkin Mummi ja Ukki. Päivänsankarin yllätykseksi Siskontyttökin lähetti Upsalan aamusta videotervehdyksen juhlivalle mummilleen.

Ja pari tuntia vain pölistiin. Ristiin rastiin - mummit lapsenlapsilleen, pojat äideilleen ja serkut toisilleen. Eikä mukavaan muuta tarvittukaan...

Pojat tarkkana