Iloa arkeen

"Elämä risaseksi ja Saloon!", päätti mökkiMummi, pakkasi Murun kesäVolkkariin (täällä) ja hurrutti 30 kilometriä kesämökkikunnan sentrumiin.

Kiertelin ajan kanssa Salon Radiokirppiksellä (täällä). Tutkin ja hiplasin rauhassa - kukaan ei odottanut hermostuneena autossa. Kiva ja siisti kirppis, jossa paljon, paljon lastenvaatteita. Ostin Esikoisen pikkupojille hyväkuntoisen ja puhtaan mökkihaalarin kolmella eurolla. Itselle löysin ihanan ja seitinohuen vaalean kesäpuseron, joka jää odottamaan Suomen hellekelejä - tai toukokuista Nizzan matkaa. Ja mattapintaisista littanoista muovihelmistä tehdyn pitkän kaulakorun kuudella eurolla. Heleät kevään värit. Aivan ihana!

Lopuksi teimme Murun kanssa pissilenkin uusissa ympyröissä, ostimme torin reunan kukkakaupasta isoja ruukkunarsisseja mökille puoleen hintaan ja kahvittelimme Kuiron kuppilassa. Piristävä kaupunkiretki - ainakin Mummille!

Musta sydän

Mökin ulko-ovi sai pääsiäiseksi mustan ison sydämen. Ostin koristeen tutulta myyjältä, joka kesäisin myy itsetekemiään koriste-esineitä ja itsekasvattamiaan vihanneksia, marjoja ja kukkia Salon torilla. Pääsiäislauantaina hän oli poikkeuksellisesti myymässä tuotteitaan Salon Citymarketin aulassa.

En tiedä, miten kauppa kävi, mutta minä olin tyytyväinen ostamaani ovikoristeeseen - 29 euroa. Nauhasydämen materiaalia en tunnista. Jotain muovin ja kumin sekoitusta - ehkä?

Oivander 4v.

Tänään kolmivuotiaasta pikkupojasta tulee nelivuotias isopoika. Neljävuotiaamme on innokas ja herkkä velmu, joka tykkää katsella auto-, traktori- ja eläinkirjoja. Ukin lohileivät on kova sana, kokis haluttu ja säännöstelty herkku.

Velmu rakastaa rakentaa legoja, istuu mielellään sylissä ja löytää jokaisen vesilätäkön. Neljävuotias odottaa Ukin rutistuksia ja tykkää, kun Mummi hakee päiväkodista. Ja mökki on paras paikka maailmassa - äitin viekun jälkeen.

Ja Mummi rakastaa Velmua!

Nyt

Mökillä hetki ennen hämärää.

Yksi miljoonasta

Pari kesää sitten kiinnitimme ensimmäinen linnunpöntön mökille lasikon läheiseen koivuun. Välittömästi tiaispariskunta löysi ja asutti pöntön. Pääsiäisenä Ukki laittoi pikkupoikien avustuksella pihapuihin kaksi uutta, Salon torilta ostettua pönttöä (täällä). Tänä aamuna sinitiainen kävi vanhan pöntön sisällä ja keikkui pöntön suulla edestakaisin ainakin kymmenen minuuttia. Uudet pöntöt ovat saaneet olla vielä rauhassa.

Tänään rekisteröin kolme pönttöämme ja minulle myönnettiin Tinttipatruunan arvo (täällä). Salossa on rekisteröity jo yli 7000 pönttöä - kolmanneksi eniten Kouvolan ja Joensuun jälkeen.

Linnuille on helppo tarjota asuntoja. Vaivatonta laiskan hommaa, toisin kuin...

Kevään ihme

Törmäsin mökkinaapureihin kävellessäni Murun kanssa metsätiellä. Olivat juuri palanneet Lapin lomalta ja tulivat tarkistamaan mökkiään. Ruskettuneina, rentoutuneina ja iloisina. Loma oli tehnyt tehtävänsä. Pysähdyin jutustelemaan. Kertoivat tullessa nähneensä ensimmäiset leskenlehdet kaupan risteyksessä.

Naapurit jatkavat autolla matkaansa ja minä rauhallista lenkkiäni Murun kanssa - silmä tarkkana. Eikös jo viiden metrin päässä ojan kuihtuneiden lehtien seassa loista pari kirkkaan keltaista kukkaa. Ja palatessani äkkään vielä pari hentoa sinivuokkoa. Miten en eilen huomannut?

Eka kerta on joka kerta yhtä ihmeellinen.

Keitto keväälle

Pääsiäispyhiksi saatiin Suomusjärvelle lämpöä ja aurinkoa. Syötiin vävypojan tekemää siskonmakkarakeittoa. Ulkona toppavaatteet päällä. Jälkkäriksi oli Esikoisen loihtimaa mokkamantelitorttua - vähän lässähtänyttä, mutta maukasta. Lopuksi pikkupojat etsivät ja löysivät kasan pääsiäismunia, jotka riehaantuneet pojat söivät hotkien ja Mummi hitaasti nautiskellen. 

Aamulla kymmenkunta valkeaa joutsenta huuteli toista tuntia järven jäällä. Kauempana kyyhötti hiljaisempi hanhipariskunta. Päivällä jäälle ilmestyi vielä yksinäinen pilkkijä. 

Yhden jälkeen mökki hiljenee. Yhdeksän aikuisen, kahden pikkupojan ja kahden koiran sijaan mökkille jää yksinäinen Mummi ja väsynyt Muru sekä kasa kuraisia haalareita, rukkasia ja saappaita. Jatkuvan hälyn tilalle hiipii hiljaisuus. 

Pinkki kaunokainen

Kääryläinen Salon eläinkaupassa (täällä)

Leipurin sukua

Mökkiporukka saa herätessään tuoreita sämpylöitä. Ukki, pikkupojat ja koirat heräävät kuuden jälkeen ja aloittavat leipomisen. Ukki alustaa, pojat pyörittää ja koirat kärkkyy hukkapaloja. Kaikki yhtä innokkaita.

Ukin isä, setä ja veli ovat olleet leipureita, joten näppituntuma taikinaan kulkee suvussa.

Pääsiäiseen

Tultiin keskiviikkona mökille - Mummi, pikkupojat ja kaksi koiraa. Ukki oli tullut jo viikonloppuna. Esikoinen - poikien äiti - saapui alkuillasta työkeikalta Turusta. Torstaina joukkoomme liittyivät vielä Opiskelijapoika ja Tyttökaveri mahavauvansa kanssa sekä Juniori. Huomenna odottelemme vielä vävyä - poikien isää - sekä Opiskelijatyttöä Poikakavereineen.

Nukkupaikoista alkaa tehdä tiukkaa. Lisätilaa on onneksi rakenteilla...  Iltapäivällä satoi harvakseltaan kevyitä lumihaituvia. Aamuyöstä huusivat joutsenet. Lammas muhii marinadissa ja täysikuu piileskelee pilven takana.

Se on pääsiäinen.

Puiden penkki

Helsinki - Turku

Mimmi, Dennis ja pelarkuut

Käytiin eilen Turuus - Ukki, minä ja Juniori. Löydettiin kiva ja siisti divari Omituiset opukset Puutorilta (täällä), iso ja hyvin varustettu Mimmin kirppis Kaurakadulta (täällä) ja uusittu pizzeria Dennis entisen vierestä.

Mukava iltapäivä vanhojen kirjojen, käytettyjen vaatteiden ja herkullisten pitsojen parissa. Seuraavalla Turun reissulla palataan niin Omituisiin opuksiin, Mimmin kirppikselle kuin Dennikseenkin. Kaikista jäi hyvä maku!

Päivän kruunasi käynti Mimmiä vastapäätä olevassa Kauppilan puutarhamyymälässä (täällä), josta ostin ihania pääsiäisnarsissiruukkuja - 10 ruukkua 20 eurolla - ja valkoisia riippapelargonian minitaimia - 1 tainta 15 eurolla. Odottelevat kesää mökin ikkunalaudalla.

Aika steriili tämä uusi Dennis, mutta pitsat olivat taivaallisia.

Minulle maistui avocadoa, fetaa ja tuoretta pinaattia sisältävä Salerno.

Mimmin kirppis näytti ulospäin vaatimattomalta, 

mutta sisältä löytyi paljon tutkittavaa vaatteista huonekaluihin. 

Munia odotellessa

Sittenkin helppoa

Ukki leipoo meillä sämpylät, Esikoinen korvapuustit ja täytekakut. Minä olen tehnyt lähinnä makeita piirakoita. Hyviä ovat olleet - korvapuustit jopa maan parhaita.

Ukin sämpylät ovat ranskalaistyylisiä, isoja ja rapeakuorisia. Lisäksi hän tekee salaisen reseptinsä mukaan herkullisia ruissämpylöitä, joita saamme nauttia etenkin varhaiskesällä kesäkeiton kanssa.

Keskikesän kesäjuhliin Turun serkkuni - ahkera ja taitava leipuri - on tuonut itseleipomiaan pieniä rouhesämpylöitä. Ne ovat maistuneet hyville, ja erilaiselle kuin Ukin ranskansämpylät. Pari kesää sitten Serkku paljasti sämpyläsalaisuutensa: "Osta Myllärin Hurjan viljainen sämpyläjauho -paketti ja noudata paketin ohjetta yleiskonetta käyttäen."

Aiemmin olen pari kertaa yrittänyt leipoa sämpylöitä, mutta epäonnistunut. Ehkä siksi Hurjan viljainen sämpyläjauho on odottanut mökin ruokakaapissa jo yli puoli vuotta. Tänään kaivoin paketin esille. Yksinkertaisista ohjeista huolimatta tekeminen sujui tuskaisesti. Taikina oli sitkeää ja eikä irtonnut kunnolla kulhosta, sämpylät nousivat huonosti ja paistuivat liian tummiksi. Uskoin koko ajan epäonnistuvani, mutta onneksi Ukki jaksoi kannustaa. Ja ihme ja kumma: Valmiit sämpylät olivat hyviä! Maukkaita, sopivan pieniä ja pehmeitä.

50 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
5 dl vettä (osa maitoa)
2 tl suolaa
(1 rkl hunajaa)
1/2 dl rypsiöljyä tai 50 g pehmeää voita
12-14 dl sämpyläjauhoja (yleiskonetta käytettäessä riittänee 12 dl)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola. Lisää puolet jauhoista ja sekoita hyvin. Lisää öljy ja loput jauhoista. Alusta taikina yleiskoneella yhteensä 10-20 min. Kohota peitettynä lämpimässä 30 min. Leivo sämpylät ja kohota pellillä liinan alla 30 min. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Innostus sämpyläntekoon taisi syntyä. Seuraavasta satsista yritän saada pinnalta kauniimpia ja kokeilla omia jauhosekoituksia. Eikun nettiä tutkimaan ja lisää sämpylöitä!

Menossa yksin

Seuraan joitakin kirjablogeja, mm. Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia (täällä) ja Saran Ps.rakastankirjoja (täällä), joista kummastakin olen napannut hyviä kirjavinkkejä. Pari viikkoa sitten Sara kirjoitti, että näytelijä Hannu-Pekka Björkmanin kirjoittamat kolme esseekirjaa ovat vaikuttaneet häneen, jopa niin että lukee Björkmanin sielukirjailijakseen (täällä).

Pitäisiköhän tarttua vinkkiin, sillä Saran lainaus Björkmanin kirjasta Valkoista valoa (Kirjapaja 2007) puhuttelee minuakin:

Kun matkustaa yksin, katsoo maisemaa hetken pidempään, ehkä miettien, mitä hän, jonka kanssa näyn haluaisi jakaa, siitä sanoisi, tai miten sen hänelle kuvailisi. Hetken kuluttua kuvitteellinen vuoropuhelu lakkaa. Alkaa matkan toinen vaihe. Alkaa ystävyytemme viileisiin hämäriin kirkkoihin, tuntemattomiin maalauksiin, varhaisiin kävelyretkiin ja sateen odotukseen. Hiljaisuuteen.

Yksinäisyys pudottaa pois sosiaaliset roolimme ja kääntää huomion sisäänpäin. Asioiden katsominen hiljaisuudessa ilman ulkoisia kontakteja, ilman koetun sanallista purkamista, luo tilanteen, jossa vaikutelma kirkastuu ja syvenee.

 Olettaen, että yksinäisyys on valittua, ei pakon sanelemaa.

Naisten reissu

Parin viikon sisällä jo toistamiseen Tallinassa. Tällä kertaa Parasystävän ja Inan - toisen ikiaikaisen ystävän - kanssa. Mukavaa ja leppoisaa. Ei pahemmin kävelty, mutta nautittiin toistemme seurasta ja rupateltiin mukavia. Parasystävä ja Ina pelasivat korttia - Shanghaita - ja minä kudoin Inan aloittamaa sinistä sukkaa Inan kumppanin nelikymppiselle pojalle - Inan kädethän olivat kiinni Shanghain koukeroissa.

Torstaina syötiin herkullinen ja edullinen lounas ravintola F-Hoonessa (täällä) Telliskiven entisellä tehdasalueella, ja perjantaina ehdittiin vielä ajaa taksilla Karnaluksin jättihalliin (täällä) lankoja hipelöimään. Langoista parhaat olivat lähes Suomen hinnoissa, mutta valtava väri- ja laatuvalikoima. Parasystävän ja Inan kassit täyttyivät. Minä olin päättänyt, että mitään en osta, mutta ihan pakko oli ottaa ohut lilanpunainen kuviolanka ja ruusupuiset sukkapuikot - ja käyrä parsinneula, jolla Parasystävän mukaan lankojen päättely sujuu hujauksessa...

Yövyttiin Viru-keskusta vastapäätä olevassa isossa neuvostotyylisessä Tallink City -hotellissa. Mukavat, siistit ja rauhalliset yhdenhengen huoneet 50 euroa/nuppi. Aamiainen runsas, Cumulus-laatua. Plussaa kasvohoidot ja selkähieronnat!

Toistaiseksi Tallinasta löytyy joka reissulle vielä uusia, tutkimattomia paikkoja.

Ravintola F-Hoonen vuohenjuusto-alkupala punajuuripestolla

Kevään ekat

Döbelninkatu Helsingin Töölössä.

Georg Carl von Döbeln (1758-1820) oli ruotsalainen kenraali, joka 1807 muutti Suomeen, kun hänet nimitettiin Uudenmaan rykmentin varakomentajaksi. Döbeln osallistui mm. Suomen sotaan (1808-1809), jonka Venäjä voitti saaden Suomen Ruotsilta..

Päiväkävelyä

Rapsakkaa lunta, häikäisevää aurinkoa ja sinistä taivasta.

Joutsenet kyyhöttävät mökkijärven jäällä - luulin ensin pilkkijöiden lumikasoiksi.

Mökkimantteli

Löysin Itiksestä urheilukaupan alennusmyynnistä unelmieni kävelytakin. Ja vielä 60 %:n alennuksessa eli 250 euron takista maksoin 99 euroa. Kaupassa oli kaksi kappaletta, joista toinen sopivasti kokoa 38. Eli eikun kaupat! Parin viikon käytön jälkeen olen edelleen tosi tyytyväinen.

Kun aiemmasta poiketen vietän mökillä pitempiä aikoja, tuntuu tylsältä jatkuvasti käyttää samoja vanhoja vaateita, joita olen käyttänyt lähes 30 vuotta (täällä). Joskus on kiva nautiskella myös kauniista ja toimivasta takista... Vaikka en vanhoja kokonaan hylkääkään.

Takki on Haltin sinapinkeltainen, tuultapitävä "urheilutakki". Parasta on peffan peittävä pituus, niskaa lämmittävä teddyvuori hartioiden kohdalla, kaulaa suojaava kaulus, sopivasti muotoiltu huppu, kiristettävät hihansuut, hyvä vetoketju ja isot taskut koirien herkkuja ja kakkapusseja varten. Parempaa takkia mökkiulkoiluun saa hakea!

Kirppishalli

Kevät ja aurinko innostavat kirppiskiertäjää. Viime lauantaina oli jopa niin ihana ilma, että malttoin jonottaa 10-15 minuuttia Konepajan kirppikselle Vallilassa. Yleensä jätän jonot väliin, mutta kun olin vartavasten raahautunut ekaa kertaa tutustumaan Konepajan tiloihin. Ja oli se aurinko!

Lauantain kirppistä mainostettiin "suurena sisustuskirppiksenä". Kiertelin hallissa puolenpäivän aikaan eikä siellä mitään superkiinnostavaa ollut. Useimmilla pöydillä myytiin käytettyjä koriste-esineitä, astioita, tauluja ja kankaita eli sisustuskamaa, mutta paljon oli myös vaatemyyjiä. Ja useita tyhjiä pöytiä!

Konepaja oli avara, valoisa ja siisti, myyjät hyväntuulisia ja nuoria tai nuorekkaita ja kahvila oli kodikas, joskin tarjonta ainakin pari tuntia avaamisen jälkeen oli aika vaatimatonta. Yleisfiilis Konepajassa oli mukava, joten taidan pistäytyä toistekin.

Ostokset jäivät vähäiseksi, mutta tulivat tarpeeseen: käyttämätön kauraa sisältävä niskanlämmitin 5 eurolla ja Fiskarsin juustohöylä 50 sentillä - vanha kauratyyny oli juuri mennyt rikki ja mökin juustohöylä kadonnut.

Mökkikoirat

Chloe, Mummi ja Muru mökillä.

Leffa makuuni

Pitkästä aikaa sain lähdettyä elokuvateatteriin - ja kyllä taas kannatti. Tanskalainen tyttö (The Danish girl) on brittiläisen Tom Hooperin ohjaama, tositapahtumiin perustuva elokuva. Se kertoo tanskalaisen taidemaalaripariskunnan Gerda (1886-1940) ja Einar (1882-1931) Wegenerin elämästä 1920-luvun Euroopassa. Kertomus siitä miten Einarista tuli Lili ja miten hän päätyi teettämään yhden ensimmäisistä sukupuolen korjausleikkauksista.

Tanskalainen tyttö kertoo rakkaudesta ja rohkeudesta. Rohkeudesta elää omana itsenään. Vaikeudesta elää omana itsenään, puskea kohti omanlaista elämää. Suvaitsevaisuudesta, halusta ymmärtää erilaisuutta.

Tanskalainen tyttö on kaunis kuin maalaus. Ja surullinen. Inhimillinen elokuva, joka ei selittele vaan jättää tilaa katsojalle.

PS. Kirjoitettuani ylläolevan ajattelin kurkata elokuvan saamia arvosteluja. Huomasin, että HS:n arvostelija kuvaa elokuvaa minun laillani sanoilla "kertomus rakkaudesta ja rohkeudesta" eli ilmeisen kliseisiä sanavalintoja...  Luin myös Dome.fi -sivustolta Aki Lehden arvion (täällä), mikä sai minut mietteliääksi.

"Tanskalainen tyttö käsittelee tärkeää aihetta aivan liian sisäsiististi. Hyvistä näyttelijöistä huolimatta elokuvan transsukupuolisuus on vain pelkkää pintaa. Väärässä kehossa elävän ihmisen pään sisälle ohjaaja Tom Hooper ei katsojaa päästä."   

Taidan olla Lehden kanssa aika paljossa samaa mieltä. Mieleeni palautui myös elokuva vuodelta 2005 Transamerica, jossa transsukupuolisuutta käsiteltiin huumorin avulla. Siinä Felicity Huffmanin esittämä mies sai juuri ennen sukupuolenkorjausleikkaustaan kuulla olevansa 17-vuotiaan pojan isä. Minä tykkäsin, ja Huffman sai (naispääosan) Oscar-ehdokkuuden.

Elokuvan jälkeen etsiydyin Transtukipisteen sivuille (täällä) selvittääkseni itselleni sukupuoleen liittyviä käsitteitä. Alla sivuston tekstiä lyhennettynä ja ymmärrykseeni mukautettuna.

Sukupuolivähemmistöillä tarkoitetaan yleensä transihmisiä (transsukupuoliset, transvestiitit ja transgenderit) ja intersukupuolisia. Määrittely yksinkertaistaa ihmisten kokemusta omasta sukupuolestaan, mutta tarkoitus on avata sukupuolen moninaisuutta ja auttaa keskustelujen ymmärtämistä ja niihin osallistumista. (Homo-, hetero- ja biseksuaalit ovat seksuaalivähemmistöjä - jaottelu perustuu seksuaaliseen suuntautumiseen.) Määritelmät ovat vuodelta 2013, ja ne on tarkoitus päivittää 2016.

Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia joiden sukupuoli-identtiteetti tai sukupuolen ilmaisu joskus tai aina eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntyessään on määritelty.

Transsukupuolisen ihmisen (aikaisemmin transseksuaali) kokemus omasta sukupuolestaan ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. Transmies on mies, joka syntymässään on määritelty naiseksi, ja transnainen nainen, joka syntymässään on määritelty mieheksi. 

Transvestiitti on mies tai nainen, joka voi eläytyä eri sukupuoliin. Hänellä on tarve ilmentää ajoittain sekä maskuliinista että feminiinistä puolta itsessään esimerkiksi pukeutumalla. Transvestiitille on usein tärkeää, että hänet kohdataan siinä sukupuolessa jota hän kulloinkin ilmentää.

Transgender (muunsukupuolinen) tarkoittaa ihmistä, jonka sukupuoli on omanlaisensa yhdistelmä miehyyttä ja naiseutta. Transgender voi kokea itsensä sukupuolettomaksi tai monisukupuoliseksi eli elää mieheyden ja naiseuden rajalla.

Intersukupuolisuus tarkoittaa synnynnäistä tilaa, jossa ihmisen sukupuolta määrittelevät fyysiset tekijät tai ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti tyypillisiä miehelle tai naiselle. Intersukupuolinen lapsi ymmärtää kasvaessaan useimmiten itse, mihin sukupuoleen kokee kuuluvansa. 

Ihmisen sukupuolisuus on monitahoisempi kuin aiemmin on uskottu, mutta aikamoinen viidakko tuo terminologia...

Herkkuja Tallinassa

Aurinkoinen Tallinna-päivä kului Ukin kanssa kävellessä (täällä) ja herkutellessa. Vinkkejä ravintoloista etsin netistä, mm. Liemessä-blogista (täällä). Hyvä lounas viinin kera nautittiin KaksKokkaa-ravintolan (täällä) ikkunapöydässä. Alkupalaksi jaettiin kampasimpukka-annos. Ihan ok, mutta ei voittanut Ukin mökillä loihtimaa annosta (täällä). Pääruoaksi valittiin molemmat paistettua kalaa - Ukille turskaa (alla) ja minulle kuhaa. Ukin annoksessa parasta oli uusista perunoista ja sipulista loihdittu lämmin perunasalaatti ja minulla kuohkea ja kevyt bearnaisekastike - jota oli riittävästi. Jätskijälkkäri jaettiin ja oli herkkua (alla).

Illalla olimme suunnitelleet kokeilla kehuttua fine dining -paikkaa ravintola Ö:tä, mutta kumpikin oli maukkaasta ja runsaasta lounaasta vielä niin täynnä, että päätimme jättää kokemuksen seuraavaan kertaan. Suuntasimme Stockmannin suunnalla sijaitsevaan Salt-ravintolaan (täällä). Yllätykseksemme pieni ravintola oli seitsemältä keskiviikkoiltana jo tupaten täynnä. Lupasivat kuitenkin järjestää meille pikkupöydän, jos syömme nopeasti - runsaassa tunnissa. Päätimme jäädä. Onneksi, sillä tunnelma oli kiva, palvelu erittäin ystävällistä ja ruoka herkullista.

Saltissa Ukki söi tosihyvän risoton - Ukin kehut painavat paljon, sillä Ukkihan tekee itse huippuhyviä risottoja. Minä otin mustekalaa: miehen peukalon paksuinen, kymmensenttinen paistettu lonkero, mutta murea ja maukas - lisänä makeita paistettuja minitomaatteja ja gorgonzolakastiketta. Yllättävä yhdistelmä, joka oli herkkua! Saltiin on pakko palata paremmalla ajalla ja varattava pöytä etukäteen!

Muuta matkan herkkua oli hotelli Crun aamupalapöydän makea tumma leipä, johon oli leivottu mukaan siemeniä ja hedelmiä, sekä Telliskiven Rival Cafen lehtevä rahkapulla (1,2 e).

Kaks Kokka -ravintolan turska-annos :):)

Kaks Kokka -ravintolan jälkkäri: kookosjätskiä ja päärynää, nam! 

Cru-hotellin aamupalaleipää :):)

Tallinna tänään

Piipahdus Ukin kanssa Tallinassa. Laivalla kaksi tuntia per siivu, ja yö pienessä ja kodikkaassa Cru-hotellissa (täällä) Viru-kadulla Vanhankaupungin ytimessä. Ystävällinen henkilökunta ja ihana aamupala. Yksilölliset ja kivat huoneet, mutta huono äänieristys - ääntä naapurihuoneista, ei kadulta.

Laivoista Superstarissa on miellyttävämmät tilat - etuosan "tanssibaarissa" on avaraa ja mukavat nojatuolit - kuin Starissa, jossa melkein kannatta etukäteen varata paikka "gourmetravintolasta" ja syödä jotain pientä, taikka pyrkiä ns. comfort-luokan edessä oleville ikkunapaikoille 9. kerrokseen, minkä jonossa ryntäilevät muut eläkeläiset näyttivät jo tietävän. Ysikerroksen avarassa hampurilaisbaarissa selvisi myös hengissä, toisin kuin 8. kerroksen snackbaarissa, jossa väentungos ahdisti.

Keskiviikkona Tallinassa paistoi aurinko. Käveltiin Ukin kanssa Kalamajan rantaa Lentosataman museoon (täällä), jonka pysyvässä näyttelyssä pääsee tutustumaan mm. toisessa maailmansodassa palvelleeseen Lembit-sukellusveneeseen ulkoa ja sisältä. Hieno ja mielenkiintoinen kokemus! Museon erityisnäyttelynä on vielä maaliskuun ajan Kilpajuoksu maailman ääriin, jossa kuvin, filmein ja sanoin kerrotaan Scottin ja Amudsenin retkikuntien uskomaton tarina Etelänavan valloituksesta. Toinen retkikunta onnistui ja palasi, toinen saavutti etelänavan, mutta menehtyi paluumatkalla. Mummihan on hullaantunut seikkailijoiden tarinoihin (täällä ja täällä).

Illalla käveltiin vielä pari kilometriä pieneen, mutta ihastuttavaan Salt-ravintolaan (täällä) Vase-kadulle. Aamulla vanhusten jalat olivatkin sitten kävelystä jäykkinä.

Naistenpäivää!

Silloin ennen

Pari päivää sitten esiteltiin vuoden 2016 äityispakkaus. Suomessa on vuodesta 1937 lähtien jaettu synnyttäville naisille äitiyspakkauksia. Alkuun vain vähävaraisille äideille, mutta vuodesta 1949 pakkauksen sai jokainen suomalaisäiti. Ainakin 1950-luvulta lähtien tuotteet on pakattu samanlaiseen pahvilaatikkoon kuin nykyään.

Meidän perhettä pakkaus on ilahduttanut viidesti vuosina 1981-1992. Jokaisen pakkauksen vaatteet ovat olleet ahkerassa käytössä, mutta ymmärrettävästi ovat jo vuosia sitten päätyneet kierrätykseen.

Yritin netistä etsiä kuvia vuosien 1981, 1983, 1986, 1988 ja 1992 pakkauksista palauttaakseni mieliin lasteni ensimmäisen vuoden vaatetusta. Kelan sivuilta kuvia löytyi vain vuoteen 1994 asti, googlen avulla löytyi jotain. Esikoistytön vaaleanpunaisen (1981) ja kakkosen vaaleansinisen (1983) makuupussin muistan hyvin. Kuvia löytyi myös Juniorin hempeän vaaleanvihreästä pussista (1992) ja valkovihreäraidallisesta, seebran kuvalla koristellusta kollariasusta, jota pojalla käytettiin paljon.

Rakkaita ja kaihoisia muistoja yli 30 vuoden takaa...

Potta tarpeeseen

Mökkieläjälle sattuu ja tapahtuu. Ukki oli viikonlopun, ja lähtiessään hän vilkaisi varmuudeksi paskasäiliötä. Ääriään myöten täynnä, joten rouvan toaletin käyttö loppui hetsillään. Säiliöauto pääsee paikalle vasta perjantaina, joten keskiviikon pikamatka Tallinaan osuu sopivaan saumaan.

Onneksi pihanperällä on edelleen vanha, mutta toimiva huussi. Eläkeläisen yöpisuja varten kaivoin varastosta varmuudeksi vanhan joulunpunaisen potan. Hippo-potta on palvellut perhettämme uskollisesti. Ensin omilla lapsilla 1980-luvulla, ja viime vuodet Esikoisen pikkupoikien mökkipottana.

Ja nyt Mummin yökaverina!

Hertta ja Aarne

Luin kaksi kirjaa kahdesta merkittävästä suomalaisesta kommunistivaikuttajasta. Heidi Köngäksen romaanin Hertta (Otava 2015) ja Aarne Saarisen Kivimies-nimisen omaelämänkerran (toim. Pentti Peltoniemi, Otava 1995).

Hertta on fiktiivinen kertomus Hertta Kuusisen (1904-1974) ja toisen kommunistipolitiikon Yrjö Leinon (1897-1961) suhteesta 1940-luvulla. Ennen avioitumistaan 1945 ja Suomen Kommunistisen Puolueen laillistamista 1944 molemmat olivat olleet tahoillaan sekä naimisissa että vankilassa poliittisten mielipiteidensä takia.

Hertta Kuusinen muutti 18-vuotiaana isänsä Otto Wille Kuusisen perässä Neuvostoliittoon, jossa hän osallistui aktiivisesti politiikkaan, meni naimisiin ja sai vuonna 1924 ainoan lapsensa Jurin. Kuusinen palasi Suomeen 1934 suorittamaan isänsä määräämää poliittista tehtävää, josta tuli odotettua pidempi kun Hertta joutui vuosiksi vankilaan. Moskovasta lähtönsä jälkeen hän ei enää tavannut poikaansa, joka kuoli 18-vuotiaana työleirillä Siperiassa.

Köngäksen romaanin jännite rakentuu oletukselle, että Yrjö Leino olisi ollut Suomen Valtiollisen poliisin (Valpo) edeltäjän Etsivän keskuspoliisin (EK) vasikka eli ilmiantaja, ja hänen käskyttäjänään olisi toiminut EK:n päällikkö Esko Riekki (1891-1973). Vasikointia ei historian tutkimuksessa ole voitu todentaa. Leinolla oli aiemmista avioliitoistaan kaksi lasta, joista Lieko Zachovalova tunnetaan etenkin Tsekkoslovakiasta raportoineena radiotoimittajana.

Tykkäsin Köngäksen romaanista. Mukavalukuinen, vetäväjuoninen ja sodanaikaista historiaamme huonosti tuntevalle fiktionakin paljon kertova. Ja aktivoi sodanjälkeisten vuosien poliittisten faktojen (?) etsimiseen.

Aarne Saarisen (1913-2004) elämänkerran löysin divarista ja kiinnosti, miten siinä kuvataan kommunistien myöhäisempiä vaiheita Suomessa. Kivityömiehen nousu Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtajaksi (1966-1982). Kirjan ensimmäinen kolmannes oli kiehtovaa luettavaa - Saarisen lapsuutta ja nuoruutta:

Muistan kun isä teki minulle ensimmäiset, haapapuiset sukset. Laudat kuivatettiin kesäaikana, ja syksyllä alkoi hoylääminen ja muotoilu. Isä muovaili tervaskannosta kärkien taivutuslaitteen. Kärjet pehmitettiin taivutuskuntoon padan kuumassa vedessä, minkä jälkeen ne asetettiin taivuttimeen. Tämän jälkeen sukset tervattiin ja niihin kiinnitettiin nahkasiteet.

Luistimet teimme itse: tarvittiin vain koivuklapi ja vanha sahanterä. Klapi muokattiin puukolla sopivan pituiseksi ja muotoiseksi siten, että jalan etuosa ja kantapää tuli leveämmäksi ja keskusta hoikemmaksi niin, että se muistutti naisen vartaloa. Klapin alaosaan sahattiin ura, johon sahanterä upotettiin hammaspuoli sisäänpäin. Viilalla ja tahkolla pyöristettiin terän etuosa, minkä jälkeen klapiin kiinnitettiin kiinnityshihnat nahasta. 

Loppu eli kaksi kolmannesta kirjasta oli tylsää, paperista kerrontaa Saarisen poliittisesta urasta ja hänen tapaamisistaan lukuisten poliittisten vaikuttajien kanssa. Olisin kaivannut enemmän henkilökohtaisuutta. Ehkä olen liian epäpoliittinen...

Kevät korkattu

Ajettiin Ukin kanssa ostamaan kalaa Salon torille, jossa odotti iloinen yllätys. Hämmästykseksemme torikahvila oli auki ensimmäistä päivää - mukava puheen pörinä jäisestä lattiasta huolimatta. Varmin merkki keväästä!

Kirjolohen lisäksi ostettiin kaksi uutta linnunpönttöä. Ja kuorittuja auringonkukansiemeniä, jotta saadaan houkutelluksi mökipihalle tiaisten lisäksi mm. punatulkkuja.

Lintujuttuja

Parin viikon aikana olen kävelylenkeillä useamman kerran nähnyt ison mustan lintuparin lentelevän niin puiden latvoissa kuin aluskasvillisuuden suojissa. Ihmettelin aikani, kunnes lauantaina arvoitus ratkaisi.

Äkkäsin samaisen linnun mökkipihan laidassa nokkimassa pitkällä ja voimakkaalla nokallaan lumikinosta ja sain rauhassa tarkastella sitä lähietäisyydeltä. Palokärkihän se oli - nokkimassa ravinnokseen muurahaisia lumen alle piiloutuneesta muurahaispesästä. Eikä siivonnut jälkiä!

Tänään jututin kilometrin päässä asuvaa naapurin rouvaa. Hän kertoi osoittaen lähistöllä törröttävää korkeaa vanhaa mäntyä: "Joo, käpytikkapari asustaa tossa kelossa. Yksi naapuruston lintubongari innostui asiasta ja yritti rengastaa linnut, muttei onnistunut." Kelossa todella näkyi kaksi päällekäin olevaa, noin kymmensentistä tasareunaista koloa.

Lintutuntemukseni lisääntyy päivä päivältä...

Takas talolle

Parin päivän kaupunkivisiitin jälkeen pääsin takaisin mökille. Kuin kotiin olisi tullut. Outoa, sillä aiemmin kaupunkikoti on ollut koti ja mökki "vain" loma-asunto. Nyt järjestys tuntuu kääntyvän... Mökki alkaa tuntua enemmän ja enemmän kodilta ja kaupunkikoti visiittipaikalta - ja liian isolta. Saas nährä miten mummin käy...

Helminkuussa olin mökillä lähes kolme viikkoa (täällä). Kävelin Murun kanssa, ruokin lintuja, pyydystin hiiriä ja kuuntelin radiota. Kudoin kuviosukkia ja katsoin telkkarista Australian Masterchefiä. Nautin elämästä! Tänään palasin mökille mukana Muru ja kassillinen Isoveli-lankoja.

Naapuri kertoi, että kurkipariskunta on jo kierrellyt jäisellä lahdella - reviiriä merkkaamassa.

Maaliskuu, jee