torstai 30. heinäkuuta 2015

Buggia ja rumbaa

Tanssileirin seitsemäntenä päivänä Hanna opetti alkeisjatkossa buggia, Susa rumbaa, Jones tangoa ja Jari foksia. En ole aiemmin oikein älynnyt buggin kuvioita, olen vaan askeltanut ja yrittänyt seurata vientiä - välillä onnistuen paremmin ja välillä huonommin. Ekaa kertaa koin saavani ymmärrettävää buggin opetusta. Kiitos Hanna Tuominen!

Buggin alkuaskelluksessa nainen kiertää oma-aloitteisesti miestä (joka voi askeltaa paikallaan) - joskin mies usein antaa rintakehän pienellä käännöllä naiselle merkin. Jos miehen astento on suorassa, ei nainen voi kääntyä, sillä tarkoitus on pitää rintamalinjat vastakkain. Kiertäessään miestä nainen pyrkii ottamaan nelosaskeleen kohti miestä eikä kiertosuuntaan. Samoin vas käännöksen jälkeen nainen ottaa nelosaskeleen kohti miestä. Oikeaan ohituskäännökseen lähtiessä nainen astuu kolmosaskeleen miestä kohti, ohittaa miehen tämän oikealta (mies astuu sivuun) ja pyörähtää oikealle 1,5 kierrosta eli kaksi tahtia. Jotain tällaista...

Susa antoi selkeitä ohjeita rumban asennosta. Seistään samoin kuin vakiotansseissa eli oikea puoli oikeaa kohti, mutta jalkaterät hieman ulospäin. Aloitusasennossa naisella on paino oik jalalla ja vas jalka irti osoittaen vasemmalle. Naisen vas kämmen nojaa tukevasti miehen oik käsivarren hauikseen ja toiset kädet ovat 90 asteen kulmassa kyynervarret nojaten kevyesti toisiinsa.

Huominen vielä tanssitaan!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mukaan vaan! Treeneissä on mummojen seurana myös nuorempia...

      Poista
    2. Pian olen taas mukana, kömpelöine käsineni, lankkulantiollani ja täydellä sydämelläni :)!

      Poista
    3. Täysi sydän vie pitkälle:):)

      Poista
  2. Ihanaa mummoelämää.. vaikka toisaalta mietin että olisiko tanssimisen tulla enempi tunteesta kuin tekniikasta.. Voiko ko. tanssikursseille mennä parittomana..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Nautittava tanssi lähtee tunteesta ja yhteisestä musiikintulkinnasta. Mutta minullle tunteeseen heittäytyminen ja liikkeen aistiminen vieraan viejän kehosta on yllättävän vaikeaa. Monille varmaan helpompaa. Olen aika pidättyväinen ja ehkä estynytkin, joten tekniikan hallinta ja ymmärtäminen luo varmuutta ja helpottaa sitä, että yrittää heittäytyä toisen vietäväksi.
      Tästäpä tulisi pidempääkin tekstiä, joten taidanpa kirjoittaa mietteitäni ihan blogitekstiksi. Kiitos vinkistä, ystäväni!

      Poista
    2. Nykyään tanssikursseilla on paljon parittomia ja jatkuva parinvaihto. Eli useimmat parittain tulevistakin vaihtavat koko ajan paria. Opettajatkin suosittelevat parinvaihtoa kaikille. Kun koko treenin tanssii vain oman parin kanssa, pari saattaa kuulema jäädä kiinni yhteisiin virheisiin, jotka korjautuvat kun välillätanssii muiden kanssa.

      Poista
    3. Olisipa hauska tanssia.. mutten ole saanut kumppaniani innostumaan. En tanssikursseista enkä edes tansseihin lähtemisestä. Pitääkin miettiä, miten saisi heräteltyä henkiin totaalitauolla ollutta tanssiharrastusta..

      Poista
  3. Bugga ja rumba - niin erilaisia mutta kumpikin suosikkejani. Tekniikasta viis (en taitaisi tietääkään noita rumban systeemejä), pääasia että rytmissä ja iskuissa pysytään. Bugga on sellainen ilottelu- ja hassuttelutanssi, rumbassa sen sijaan saa näyttää tunteet (jos vain mieskin osaa heittäytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanssi on pohjimmilttaan tunnetta. Olen samaa mieltä. Mutta näin opetellessa tykkään kirjoittaa muistiin mitä tekniikasta opetettiin, koska muuten unahdan sen heti. Useimmat jopa videoi opettajien tanssin ja opetetut liikekuviot tunnin jälkeen. Minä päätin kirjoittaa mitä muista... Ehkä myöhemmin kirjoittelen myös tanssikokemuksieni tunnepuolta. Toistaiseksi kirjoittelu on pääasiassa muistiinpanoja...

      Poista