tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäissiivous


Meillä ei siivottu pääsiäispyhiksi, vaan meillä siivottiin pääsiäispyhinä. Jotenkin se vain lipsahti. Kun nuoriso oli paikalla, aloin vaivihkaa usuttaa porukkaa nostelemaan vanhaa kamaa pihavarastosta peräkärryyn kaatopaikalle vientiä odottamaan. Siitä homma laajeni verstaan ja vajarakennuksen tyhjentämiseen. Alta aikayksikön vajanedusta täyttyi lajittelua odottavasta rojusta. Homma jatkui ja jatkui. Ja äkkiä oli pääsiäismaanantai ja kotiinlähtö. Nuoriso taisi olla tyytyväinen, kun pääsi kotiin.


Välissä ehdittiin Salon torille ihastelemaan kalkkunan poikasia - oikeat keltaiset pääsiäistiput olisivat kuulemma paleltuneet (??) torilla lauantaiaamuna. Ehdittiin myös saunoa joka ilta ja Esikoinen miehineen ehti joka päivä metsälenkille. Ehdittiin istua joka aamu pitkään brekföstillä (kuten isäni aikoinaan sanoi) ja Ukki ehti leipoa kahtena päivänä tosihyvät aamiaissämpylät.

6 kommenttia:

  1. Minä ryhdyin raivaamaan ulkovarastoa tänään, vielä imuroinkin. Rankkaa, mutta niin puhdistavaa! Myös mielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun kelitkin hellii. Ja voi löytää kadonneita esineitä ja unohdettuja aarteita.

      Poista
  2. Ulkovarastojen ym vastaavien omistamisen ihanuutta - ainakin nuorison mielestä :) Mutta että sinä sentäs sait porukan siivoomaan yhdessä, se se oli upeata. Kun asuu korkeella (4. krs) ei tuota siivousta ole, mutta toisaalta, oishan tuo kivaa puuhaa. Itse olen sen aikanaan tehnyt, mutta muuton alta. Ja silloin oli pakko saatta homma loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoissa on usein se huono puoli, että yleensä on kiire. Toisaalta kiireessä osaa turhasta tavarasta päästää helpommin irti, kun ei ehdi miettiä "tarviinkohan tätä jodkus". Yleensähän ei tarvii eikä kaipaa. Muttasilloin heittää helposti pois myös osan perheen muistoista. Tasapainoilua, kuten kokoelämä!

      Poista
  3. Hienosti on siivous järjestetty - silloinhan se on tehtävä, kun on tekijät paikalla;)
    Meilläkin piti aloittaa jo ennen pääsiäistä, kun olin lomilla - valitsin kuitenkin sohvan ja kirjat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työssäkäyvälle tärkeintä lomalla on se mitä haluaa tehdä, välillä se on hullunlailla siivoilu ja välillä sohva ja kirjat. Kunhan tiedostaa, mitä nyt haluan eikä murehdi että pitäisi tehdä jotain muuta. Puhun vähän kuin aiemmalle työssäkäyvälle itselleni.

      Poista