torstai 11. tammikuuta 2024

Kuvatuin rakennus


Yksi Helsingin mielenkiintoisimmista - ja myös valokuvatuimmista - rakennuksista löytyy Vuorimiehenkadun ja Laivasillankadun risteyksestä Ullanlinnasta. Tämä kolmion muotoon rakennettu kerrostalo valmistui vuonna 1888 ja alkujaan sen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist. 

Nykyisen muotonsa talo sai 1930-luvulla, jolloin rakennusta korotettiin kolmella kerroksella seitsenkerroksiseksi, julkisivuun lisättiin parvekkeet ja terävän kulman isot erkkeri-ikkunat pyöristettiin. Tämän suurremontin suunnitteli arkkitehti Max Frelander (1881-1949), jonka kerrotaan innostuneen New Yorkin Manhattanilla näkemästään kolmikulmaisesta, Silitysrautarakennukseksi (Flatiron Building) nimetystä talosta. Pian myös Frelanderin luomusta alettiin esikuvansa mukaan kutsua Silitysrautataloksi.

Selim A. Lindqvist (1867-1939) on suunnitellut yli 160 asuin- ja liikerakennusta kotikaupunkiinsa Helsinkiin, mm. Eirassa olevan upean Villa Johannan, joka sekin kuuluu harrastevalokuvaajien suosikkeihin (täällä). Lindqvistin luomuksia löytyy myös keskustan ulkopuolelta, esim. Pitäjänmäeltä, jonne vuonna 1932 valmistui Villa Samboet -niminen, edelleen asuinkäytössä oleva funkkistalo. 

Lindqvist oli perheineen asunut jo parikymmentä vuotta Pitäjänmäellä olleessa puutalossa, kun talo tuhoutui tulipalossa 1929. Tämän jälkeen arkkitehti suunnitteli samalle tontille yllä mainitun funkkistalon, mutta hänellä itsellään ei ollut varaa muuttaa uuteen taloon, ja perhe asettui asumaan viereiseen, halvempaan rakennukseen. Vuonna 1949 rakennusten edestä kulkeva katu nimettiin Salim Lindqvistinkujaksi :)

Myöhemmin Ullanlinnan talon katolle lisättiin hyttimäinen rakennelma, minkä jälkeen talo monen mielestä muistutti enemmän valtamerilaivaa kuin silitysrautaa. Mutta alkuperäinen kutsumanimi Silitysrautatalo istuu edelleen tiukassa…

tiistai 9. tammikuuta 2024

Tyyny sohvalle


Löysin yllättäen yllättävän hyvin kotiini sopivan sohvatyynyn. Mustavalkoinen tukaani, jolla on komea oranssi nokka, sopii minun oranssille sohvalleni (täällä) kuin nenä päähän :)

Näin tyynyn Fredrikintorin reunalle syksyllä avatun sisustus- ja verhoiluliikkeen ikkunassa. Pari kertaa ehdin kävelin liikkeen ohi kunnes kolmannella kerralla ajattelin, että jos tyyny on ikkunassa vielä kun neljännen kerran ohitan liikkeen, tyyny pääsee kotiini.

Onneksi 55 euroa maksava tyyny könötti paikallaan vielä parin päivän päästä. Ja ainakin minä olen tyytyväinen. Ehkä myös Muru - ja tarkkasilmäinen tukaanikin :)

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Ohitettuja kirkkoja

Metodistikirkko Punavuorenkadulla Punavuoressa

Kävelen paljon Helsingin keskustassa - pääosin Punavuoren, Eiran, Kaivopuiston, Kaartinkaupungin, Töölön ja Kruununhaan kaupunginosissa, mutta myös ydinkeskustan ulkopuolella mm. Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä. Joko tarkoituksellisesti siirtyessäni paikasta toiseen tai huvikseni vain liikkumisen ilosta.

Viihdyn niin kivitalojen reunustamilla kaduilla kuin rauhallisemmissa puistoissa ja rantakallioilla. Useimmiten liikun Murun kanssa, mutta välillä myös yksikseni. Pysähdyn herkästi katselemaan - ja usein valokuvaamaankin -  rakennuksia, merta ja kaupunkiluontoa. Ja parhaimmat kuvat ja mukavimmat kävelykokemukset saatan julkaista blogissani :)

Kaksi rakennusta, joiden ohi olen kävelyt monta kertaa, mutta jotka ovat jotenkin jääneet minulta noteeraamatta, ovat Metodistikirkko Punavuoressa ja Pyhän Kolminaisuuden kirkko Kruununhaassa. Marraskuussa - hetki ennen ensilumen tuloa - päätin vartavasten pysähtyä noiden kahden erilaisen ja eriuskoisen kirkon eteen. Ja antaa niiden tulla nähdyksi, kuten nykyään sanotaan :)

Kumpikin rakennus on minulta aiemmin ikäänkuin mennyt ohi enkä ole edes mieltänyt niitä toimiviksi kirkoiksi. Unioninkadulla oleva pieni kivikirkko on minusta aina näyttänyt hylätyltä rakennukselta - vanhalta tönöltä, jota ei vain jostain syystä ole saatu purettua. Ja Fredrikintorin laidassa olevaa Lars Sonckin (1870-1956) piirtämää komeaa, vaaleanpunaista rakennusta luulin pitkään asuintaloksi, kunnes kerran huomasin että sisäänkäynnin yllä luki isoin kirjaimin Metodistikirkko

Mutta molemmat kirkot ovat erittäin ”elossa” ja aktiivisia. Ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko valmistui 1826 - kolme vuotta ennen kuin sen vieressä jykevänä kohoavaa Tuomiokirkkoa vasta alettiin rakentaa. Tämä Carl Engelin (1778-1840) suunnittelema kerman värinen rakennus onkin Helsingin vanhin säännöllisessä jumalanpalveluksessa oleva kirkko. 

Jos vielä jotain kirkoista kertoisin, niin ehkä sen, että Pyhän Kolminaisuuden kirkossa jumalanpalvelukset pidetään kirkkoslaavin kielellä, kun lähellä olevassa toisessa ortodoksikirkossa Uspenskin katedraalissa kielenä on suomi. Ja sen, että vuonna 1929 valmistuneen Metodistikirkon katolla on 18-metrinen piikki, jonka päässä tarkkasilmäinen voi nähdä ristin. Piikki nostettiin katolle kymmenen vuotta sitten, jolloin se korvasi aiemman peräti 30-metrisen piikin :)

Tuntuu, että joka kerta Helsingin keskustassa kävellessä löydän uusia mielenkiintoisia rakennuksia. Ja tutustun lisää kaupungin historiaan…

Ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko Unioninkadulla

lauantai 6. tammikuuta 2024

Flunssaisen ilo


Viime päivät on mennyt flunssan kourissa. Onneksi uskon olevani jo voiton puolella, eikä tauti muutenkaan ole minulla ollut niin hankala kuin monella läheisellä. Tuntuu, että herkästi tarttuvia hengitysteiden tulehduksia kiertää runsaasti ainakin täällä Etelä-Suomessa.

Sairaspäiväni ovat kuluneet Areenan ja Netflixin tarjontaa (selatessa ja) katsoessa, villasukkia kutoessa ja palapeliä kootessa. Onneksi sain Lontoontytöltä joululahjaksi tuhannen palan palapelin, sillä se on tuonut paljon iloa flunssaisiin päiviin. Alkuun kokoaminen vaikutti hankalalta, sillä laatikon kannessa oli kuvattu vain valmiin palapelin keskiosa ja noin puolet paloista piti koota laatikon sisällä olevan pienen mustavalkoisen valokuvan avulla. Mutta kun sain reunapalat paikoilleen, niin loppu sujui jopa yllättävän hyvin. Kiva ja värikäs kuva, joka sopi hyvin paloista rakennettavaksi. 

Ja tietenkin myös Muru on tuonut minulle valtavasti iloa - kuten aina. Muru tykkää kävellä kanssani pitkiäkin matkoja, mutta onneksi tarvittaessa sille riittää myös pikaiset pisutuskäynnit läheisessä puistikossa. 

Joten molemmat olemme pärjänneet hyvin - väliin vain vaihtaen paikkaa sohvalta palapelipöydän ääreen ja takaisin :) 


keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Piikit pohjiin


Kävelen paljon - kelillä kuin kelillä, joten nastat tai piikit kengän pohjissa ovat talviaikaan usein tarpeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kokeillut erilaisia virityksiä - kengän kantapäihin tarralla kiinnitettävistä kantapiikeistä nastakenkiin. 

Epäonnisin viritys ja kokeilu oli laitattaa vanhoihin nastakenkiin suutarissa uudet nastat vanhojen, kuluneiden  tilalle. Ne eivät kestäneet kuin pari viikkoa (täällä). 

Tällä hetkellä käytän usein nastapohjaisia varsikenkiä, mutta väliin haluan - etenkin kaupungissa - käyttää tavallisia lenkkareita ja tarvittaessa kiinnittää niiden pohjaan erilliset piikit. Nykyiset talvilenkkarini on leveälestinen klassikkomalli Merrelliltä - ehdoton lempparini :) Koska tämä Merrellin kenkä on leveä ja minulla on korkea jalkapöytä, kantapäihin tarralla kiinnitettävät tavanomaiset kantapiikit pysyvät huonosti paikoillaan. Vähänkin pitkään kävellessä nämä kantapäihin kiinnitettävät irtopiikit pyrkivät ikäänkuin siirtymään taaksepäin ja nousemaan kantapään taakse. Joten tässä kenkämallissa en voi käyttää sellaisia.

Onneksi löysin Tapiolan Ainoan M-kerroksesssa olevasta suutarista hyvän valikoiman erilaisia vaihtoehtoja kenkiin kiinnitettävistä piikeistä. Valitsin koko kengän pohjan yli vedettävät kumilenksuilla kiinnitettävät piikit.

Nämä toimivat hyvin myös leveälestisissä lenkkareissani eivätkä liiku paikoiltaan pitkälläkään kävelylenkillä. Ainoa harmi on se, että piikit eivät yllä ihan kantapään takareunaan, joten jos on vahva kanta-astuja - kuten minä olen - pitää vähän varoa ettei kantapään takareuna liukastu. Materiaali on vahvaa ja joustavaa muovia, mutta helppo laittaa kengän päälle ja ottaa pois päältä. 

Toistaiseksi olen käyttänyt uusia nastalenksuja vasta pari kertaa. Toivotaan, että ne jatkossakin toimivst yhtä hyvin ja että olen niihin yhtä tyytyväinen kuin nyt…

maanantai 1. tammikuuta 2024

Joulun jäänteitä


Vietän uutta vuotta Ukin mökillä. Ukki ei paljoa joulusta piittaa eikä mökiltä löydy montakaan joulukoristetta. Ikkunassa on iso paperinen joulutähti, pöydillä kynttilöitä ja takan reunuksella punainen joulutonttu. Ja ulkona jouluvalot, jotka on ripustettu pihapiirin parimetriseen kuuseen (täällä).

Joulun tuntua mökille on tuonut ikkunoista avautuva luminen järvimaisema. Ja se riittää hyvin myös minulle, etenkin Taattisten touhujoulun (täällä) jälkeen. 

Tänään solahdetaan vuoteen 2024, ja mökin vähäisetkin joulujutut siirretään pian komeroon. Flunssasta huolimatta uusi vuosi on alkanut aurinkoisena ja kimalteisena…

Ukin joululahjaksi saama kivinen saunatonttu löysi paikkansa 
mökin ainoan joulutontun vierestä, ennen kuin kivitonttu pääsee kiukaan lämpöön :)
Tonttujen vieressä näiden touhuja ihmettelee vanha suojelusenkeli (täällä). 

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Joulukuu.

Ukin mökki ja lastenlasten leikkimökki. Ja joulukuusi :)

lauantai 30. joulukuuta 2023

”Ihana auto”


Ajoin eilen iltapäivällä autolla Punavuoresta Ukin mökille Saloon. Matkalla pysähdyin Lohjan ABC-asemalle tankkaamaan. Seisoin omissa ajatuksissani täyttämässä auton bensatankkia, kun viereisen auton naiskuljettaja lähestyi minua ja huikkasi: ”Sulla on aivan ihana auto!” ”Kiitos”, vastasin iloisesti yllätettynä. Nainen näytti minulle vielä peukkua ja palasi hymyillen omalle autolleen. Ja minä jatkoin minini tankkaamista.

Tuntemattoman naisen ystävällinen kehu tuntui hyvältä ja kivalta, ja nosti hymyn myös minun huulilleni pitkäksi aikaa. Tämä lyhyt kohtaaminen ja naisen mukavat sanat toivat minulle - ja uskon että myös hänelle - hyvän mielen. 

Ehkä nainen oli bensa-asemalle ajaessaan kuunnellut samaa RadioSuomen ohjelmaa kuin minä. Siinä nimittäin toimittaja ja pappi juttelivat kiitollisuudesta ja kiittämisestä. Alkuun he puhuivat siitä, että kiitollisuus voi ihmisistä tuntua liian abstraktilta ja ehkä turhan juhlalliselta, kun taas kiittäminen on konkreettisempaa, ja sopii paremmin arkiarkeen. Kiittäminen on ikäänkuin tutumpaa ja helpompaa kuin kiitollisuus. 

He aprikoivat, että kiitoksen sanominen vaatii hetkessä elämistä - läsnäoloa. Sitä, että huomaa ja tunnistaa kiitoksen aiheen, ja että sen myös haluaa, uskaltaa ja osaa sanoa ääneen.

Toimittaja ja pappi jatkoivat, miten tärkeää olisi joka päivä nähdä ympärillään asioita ja tilanteita - pieniä tai suuria - joista voisi kiittää. Ja vaikka elämä sillä hetkellä olisi vaikeaa, jaksaisi kuitenkin tunnistaa jonkun jutun josta haluaisi kiittää. Yksi pienikin kiitosjuttu riittää.

Rehellinen ja aito kiittäminen luo hyvää mieltä sekä kiitoksen saajalle että kiitoksen antajalle. Myös pieneltä tuntuva kiitos on iso juttu, sillä kiitosta ei mitata mittareilla. Yhtä tärkeää kuin kiitoksen antaminen, on oppia ottamaan kiitos vastaan. ”Eihän toi nyt ollu mitään” -lausahdus vie pohjaa kiitokselta ja sen positiiviselta voimalta. 

Tähän tapaan jutustelivat toimittaja ja pappi RadioSuomen eilisessä iltapäiväohjelmassa. Minä kuuntelin tarkasti, mutta miesten nimet menivät onnellisesti ohi. 

Kiittäminen on tietty eri juttu kuin kehuminen - tyyliin ”ihana auto”. Kehu on vähän kuin kiitoksen pikkusisko, kunhan kehu tulee sydämestä. Myös kehu tuo hyvää mieltä, mutta se ei ole niin henkilökohtainen eikä siinä ole tunne yhtä vahvasti mukana kuin kiitoksessa. 

Ja kehustakin voi kiittää :)


”Kiitos, kun ostit kaupasta ruisleipää, vaikka et itse sitä syökään.”
 ”Kiitos, kun laitoit meille ruokaa.” ”Kiitos, kun aurasit minua varten polun saunamökille.”
Kiitos, kun ulkoilutit koiran kun olin väsynyt.” ”Kiitos ihanasta joulutähdestä.”

perjantai 29. joulukuuta 2023

Etsi varis :)

Tienhaaralla, 2023

Tykästyin kuvataiteilija Katarina Reuterin värikkäisiin ja yksityiskohtaisiin öljymaalauksiin, joita on esillä tammikuun loppuun asti Espoon EMMA:ssa. Black Crow Blues -nimisessä näyttelyssä teokset on aseteltu silmiinpistävän väljästi toisen kerroksen perältä - Yrjö Kukkapuron huonekalunäyttelyn takaa - löytyviin kolmeen huoneeseen. 

Huoneisiin oli ripustettu kaksi tosi isoa ja tummaa maalausta - Juoni (2023) ja Vartio (2017) - joissa molemmissa näkyi paljon vahvaa väriä ja monenlaisia lintuja - kaiken muun pikkutarkan lisäksi. Ja parikymmentä, pientä - useimmat noin 30 cm kanttiinsa - maalausta, joista lintujen lisäksi löytyi perhosia, verhoja, harsoja ja seittejä sekä paljon muuta salaperäistä. 

Pienikokoisten maalausten väljä ripustus tuntui alkuun oudolta, mutta pian huomasin että se antoi ihanasti tilaa ja rauhaa teosten tarkkaan tutkiskeluun. Ja kun huoneessa ei ollut liikaa väkeä, saatoin aina valita sen taulun jonka edessä ei ollut ketään muuta. 

Lähes jokaisessa maalauksessa istui tai lensi yksi tai useampi musta varis, mihin myös näyttelyn nimi - Black Crow Blues - viittasi. Tosin minulle selvisi vasta kotona, että crow on suomeksi varis, vaikka jo näyttelyssä ihmettelin taiteilijan ihastusta variksiin :)

Pitkään myös ihmettelin ja tutkin tauluissa näkyviä harsoja ja seittejä. Osa niistä näytti niin aidoilta, että en vieläkään ole satavarma, olivatko harsot maalattuja vai liimattuja. Ilmeisesti kuitenkin maalattuja, joskin äärettömän tarkalla siveltimellä. 

Katarina Reuterin (s.1964) Takauma-nimisen maalauksen esitetekstissä luki, että taulu oli kunnianosoitus Lauri Anttilalle. Pitihän minun selvittää, että Lauri Anttila (1938-2022) oli arvostettu kuvataiteilija ja professori, joka oli toiminut Kuvataideakatemian pitkäaikaisena rehtorina. Anttila tuli tunnetuksi etenkin installaatioista, joista tunnetuin lienee Kunnianosoitus Werner Holmbergille -niminen teos. Tämä 1800-luvulla eläneen maalarin muistoksi tehty installaatio on metrin levyinen ja yli neljä metriä pitkä, ja nykyään se löytyy Kansallisgallerian kokoelmista.

Variksia siis löytyi :) Ja myös perhosia ja muita taidokkaasti maalattuja lintuja, kuten varpusia ja tiaisia - ja tunnistinpa harmaapäätikkakin - ehkä :) 

Päivän työ, 2021

Takauma (Kunnianosoitus Lauri Anttilalle), 2023

keskiviikko 27. joulukuuta 2023