sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Ohitettuja kirkkoja

Metodistikirkko Punavuorenkadulla Punavuoressa

Kävelen paljon Helsingin keskustassa - pääosin Punavuoren, Eiran, Kaivopuiston, Kaartinkaupungin, Töölön ja Kruununhaan kaupunginosissa, mutta myös ydinkeskustan ulkopuolella mm. Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä. Joko tarkoituksellisesti siirtyessäni paikasta toiseen tai huvikseni vain liikkumisen ilosta.

Viihdyn niin kivitalojen reunustamilla kaduilla kuin rauhallisemmissa puistoissa ja rantakallioilla. Useimmiten liikun Murun kanssa, mutta välillä myös yksikseni. Pysähdyn herkästi katselemaan - ja usein valokuvaamaankin -  rakennuksia, merta ja kaupunkiluontoa. Ja parhaimmat kuvat ja mukavimmat kävelykokemukset saatan julkaista blogissani :)

Kaksi rakennusta, joiden ohi olen kävelyt monta kertaa, mutta jotka ovat jotenkin jääneet minulta noteeraamatta, ovat Metodistikirkko Punavuoressa ja Pyhän Kolminaisuuden kirkko Kruununhaassa. Marraskuussa - hetki ennen ensilumen tuloa - päätin vartavasten pysähtyä noiden kahden erilaisen ja eriuskoisen kirkon eteen. Ja antaa niiden tulla nähdyksi, kuten nykyään sanotaan :)

Kumpikin rakennus on minulta aiemmin ikäänkuin mennyt ohi enkä ole edes mieltänyt niitä toimiviksi kirkoiksi. Unioninkadulla oleva pieni kivikirkko on minusta aina näyttänyt hylätyltä rakennukselta - vanhalta tönöltä, jota ei vain jostain syystä ole saatu purettua. Ja Fredrikintorin laidassa olevaa Lars Sonckin (1870-1956) piirtämää komeaa, vaaleanpunaista rakennusta luulin pitkään asuintaloksi, kunnes kerran huomasin että sisäänkäynnin yllä luki isoin kirjaimin Metodistikirkko

Mutta molemmat kirkot ovat erittäin ”elossa” ja aktiivisia. Ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko valmistui 1826 - kolme vuotta ennen kuin sen vieressä jykevänä kohoavaa Tuomiokirkkoa vasta alettiin rakentaa. Tämä Carl Engelin (1778-1840) suunnittelema kerman värinen rakennus onkin Helsingin vanhin säännöllisessä jumalanpalveluksessa oleva kirkko. 

Jos vielä jotain kirkoista kertoisin, niin ehkä sen, että Pyhän Kolminaisuuden kirkossa jumalanpalvelukset pidetään kirkkoslaavin kielellä, kun lähellä olevassa toisessa ortodoksikirkossa Uspenskin katedraalissa kielenä on suomi. Ja sen, että vuonna 1929 valmistuneen Metodistikirkon katolla on 18-metrinen piikki, jonka päässä tarkkasilmäinen voi nähdä ristin. Piikki nostettiin katolle kymmenen vuotta sitten, jolloin se korvasi aiemman peräti 30-metrisen piikin :)

Tuntuu, että joka kerta Helsingin keskustassa kävellessä löydän uusia mielenkiintoisia rakennuksia. Ja tutustun lisää kaupungin historiaan…

Ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko Unioninkadulla

2 kommenttia:

  1. Hei Inna, pääsin viime keväänä käymään metodistikirkossa sisällä ja se olikin yllätys - aika erilainen kuin ulkoa. Kolminaisuuden kirkko on osa vakituista retkiohjelmaani. Se on kaunis, mutta kaunein ortodoksikirkko on kuitenkin Tapiolassa!
    T. Katja / katveita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja kommentistasi. Pitääpä yrittää pistäytyä sisällä molemmissa. Sait kiinnostukseni lisääntymään :) Ja Tapiolan kirkko pitänee myös nähdä - ja ehkä valokuvatakin. Terv Inna

      Poista