Iloa arkeen

Pyöriskelin viime sunnuntaina tapani mukaan Hietaniemen kirppiksellä. Pääosin katselin tavaroita ja seurailin myyjiä ja ostajia. Eräällä myyjällä ihailin kauniinvärisillä langoilla päällystettyjä henkareita. Muistin, että Äitimuorikin virkkasi langasta puuhenkareiden päälle suojia, mikä esti keveyitä vaatteita valumasta. Meillä tosin käytettiin paljon vaisumpia värejä, mikä sai minut epäilemään kirpparihenkareiden alkuperää. Sinnikkäästi myyjä väitti niiden olevan 1960-luvulta. Ja miksi en uskoisi - toisilla vaan on ollut parempi maku tai hienompia lankoja :):)

Lompsittuani aikani pöytien välissä istuuduin kahville. Löysin tyhjän paikan noin kuusikymppisen kiltinnäköisen miehen pöydästä. Hymyilin hänelle ystävällisesti ja sanoin jonkun sanan. Näin hiljaisen pikkuhymyn. Tuulen tarttuessa lautasliinaani tokaisin, että aina ne tuppaa lentämään jollei koko ajan pidä huolella kiinni. Hän katseli minua ystävällisesti, muttei vieläkään sanonut mitään. Loppuajan keskityin viikonlopun Iltalehden lukuun.

Jonkun ajan kuluttua kiltinnäköinen mies nousi pöydästä sanaakaan sanomatta. Hetken kuluttua hän palasi luokseni, hymyili kauniisti, ojensi myyntitiskiltä hakemansa uuden lautasliinan ja sanoi: ”Tässä sinulle poislentäneen tilalle.” Ja jatkoi matkaansa.

Uskon että meille molemmille tuli hyvä mieli. Pieni ele on iso ilo.

Pyry ja Lumi

Pyry sisällä.

Kun kerran oli ajettu lähes viisi tuntia Helsingistä Pohjanmaalle, niin Mummi halusi ehdottomasti käydä katsastamassa Ähtärin pandat. Ja niin Tuurin jälkeen auto suunnattiin kohti Ähtärin eläintarhaa (täällä).

Epäillen menimme, mutta yllätyimme positiivisesti. Toki pandat elävät vankeudessa, mutta kummallakin on isot erilliset sisä- ja ulkoaitaukset, joissa niiden elämää pääsee läheltä seuraamaan. Pienempi naaraspanda Lumi köllötteli sisätiloissa lähes koko katseluajan, mutta koiraspanda Pyry oli aktiivinen. Pyry vaelteli sisä- ja ulkoaitauksissa ja mm. poseerasi yleisölle pitkän tovin bambuja pureskellen.

Tuurin kyläkauppaa en jää kaipaamaan, mutta pandoja voisin tulla katsomaan toistekin.

Lumi sisällä.

Pyry ulkona.

Tuurilla

Kun kerran oli ajettu lähes viisi tuntia Helsingistä Pohjanmaalle, niin Ukki halusi ehdottomasti käydä katsastamassa Vesa Keskisen Tuurin Kyläkaupan (täällä). Joten lauantaiaamuna auto suunnattiin kohti Tuuria.

Eka kerta. Ja olipahan kokemus. Pienen ja vaatimattoman sisäänkäynnin kautta saavuimme hehtaarihalliin, josta löytyi sananmukaisesti kaikkea. Puhumattakaan mitä kaikkea löytyi kaupan ympäristöstä. Lauantaina kaupanteon lomassa näimme mm. koiranäyttelyä ja sormikoukun mestaruuskisaa. 

Meidät yllätti valtavan kaupan hyvä järjestys ja tuotevalikoiman runsaus - myös laatumerkkejä. Hinnat vaikuttivat normaaleilta, ei mitään reiluja alennuksia. Tosin tutustuimme kauppaan pintapuolisesti, ja ruokapuoli jäi kokonaan väliin. Myyjiäkin löytyi - savustusuunia ostaessamme saimme hyvää ja asiantuntevaa palvelua. 

Taisimme osaltamme toteuttaa Vesa Keskisen visiota Kyläkaupasta matkailunähtävyydeksi. Käynti ei kaduttanut, mutta jäänee viimeiseksi. Ihmisten ja autojen paljous, kaiken runsaus ja ylenmääräinen rönsyily ei kiehtonut.

Näköetäisyydellä kohosi kyläkauppiaan kartano.

Juurella

Korvasientä, porkkanaa ja sipulia.

Juurilla kun oltiin (täällä), niin pitihän sitä käydä Juurella-nimisessä ravintolassa Seinäjoen keskustassa (täällä). Positiivinen yllätys - yksinkertaisen tyylikäs ravintola, jossa maukasta ruokaa. Pientä miinusta tuli alun pitkästä odottelusta. Kesäkuisena torstai-iltana kymmenestä pöydästä asiakkaita oli puolessa pöydistä. Jostain syystä meitä kuitenkin istutettiin - pöytävarauksesta huolimatta - ilman palvelua lähes puoli tuntia. Kun tarjoilija lopulta saapui, palvelussa ei ollut valittamista. Ystävällinen ja huumorintajuinen herrasmies selvisi väliin änkyröivienkin eläkeläisten kanssa enemmän kuin hyvin.

Osa meistä valitsi neljän (Juurella) ja osa kuuden (Matka maakuntaan) ruokalajin valmismenun. 

Pääkaupungin ravintoloihin verrattuna annokset olivat jättimäisiä, ja lopulta pidemmän menun valinneet joutuivat kalan jälkeen luopumaan odottamastaan häränlihasta. Isokokoisenkaan eteläsuomalaisen vatsa ei näemmä veny pohjanmaalaisen mittoihin. Onneksi päivän siika oli taidokkaasti paistettu ja todella herkullinen - ja kalaa oli enemmän kuin riittävästi.

Juustolautasella oli pari palaa (riittävästi) paikallisia juustoja ja jälkkärinä valkosuklaata ja lähitilan mansikoita. Parasta oli kuitenkin tarjoilijamme valitsema makea vaalea jälkiruokaviini - jääkylmä, täyteläinen ja räjähtävä. (Viinisanasto ei kuulu sanavarastooni :):) Ja suloinen nuorimies, joka hurmaavan hymyn saattelemana tarjoili ja esitteli jälkkäriannoksemme. 

Ruoan laadusta ilahtuneina kävimme seuraavana päivänä lounaalla samojen omistajien Äärellä-ravintolassa (täällä). Paikka oli viehättävä ja valoisa, tarjoilu joustavaa ja mutkatonta. Kuha simpukkakastikkeessa ei yltänyt edellisillan siika-annoksen tasolle, mutta possunposki maistui illalla skipatun härkä-annoksen korvikkeena. Ja tarjoilijan suosittamat paikalliset oluet olivat mielenkiintoisia :)

Mistä nimi Juurella? Tarjoilijan mukaan nimi viittaa omistavaan yhtiöön Oy Onnen Juurella.

Siika-annos puoliksi syötynä,

kuvauksen jälkeen ei jäänyt muruakaan. 

Lakeudella

Seinäjoella on 1950-luvulla rakennettu, Alvar Aallon suunnittelema kirkko - Lakeuden risti. Ja pitihän rakennus käydä tarkistamassa.

Kirkon tunnusmerkki on erillinen 65 metria korkea ristinmuotoinen kellotorni. Laatikkomaisen kirkkorakennuksen pitkiä sivuja halkovat kapeat ja korkeat ikkunat, joista valo pääsee aaltomaiseen tapaan kauniisti leikkimään sisätiloihin. Sisustus on myös Aallon suunnittelema. Kauniit kuparin väriset valaisimet ovat tompakkia, jonka luin olevan lyijytöntä messinkiä (kuparin ja sinkin seos). Kiva yksityiskohta on upea kaakelilattia, joka laskee 60 senttimetriä ovelta kohti alttaria.

Yllättäen kirkon rappaukset olivat useasta kohdin halkeilleet sekä sisä- että ulkoseinistä. Tämä pisti erityisesti silmään, sillä olimme Lapualle ajaessamme porukalla ihailleet pohjanmaalaisten omakotitalojen siisteyttä.

Kirkkoa enemmän minua puhutteli kirkon ja Pajuluoma-joen/puron väliin jäävä tyylikäs, mutta kodikas Kirkkopuisto. Sen on suunnitellut kaupunginpuutarhuri Arvo Toivola yhteistyössä Aallon arkkitehtitoimiston kanssa. Aallon toivomuksesta puistoon on istutettu mm. tiheinä ryppäinä kotipihlajia ja matalia havupuita, jotka edelleen ovat tavattoman kauniita.

Seinäjoella kirkon fiilis ja rauha on onnistuneesti laajennettu ympäröivään puistoluontoon - eikä yhtään haitannut vaikka puisto risteili ahkerasti käytettäviä polkuja.

Kirkkopuiston kauniita pihlajia.

Pajuluoman rannan rivitaloista on huippunäkymä Kirkkopuistoon ja Lakeuden ristille.

Juurilla

”Kun painui päät muun kansan maan

me jääkärit uskoimme yhä”

Parasystävä oli jo viime syksynä järjestänyt, että tänä kesänä lähdemme Ukin kanssa hänen ja Miehensä mukaan Ilmajoen musiikkijuhlille katsomaan ja kuuntelemaan Mannerheimin elämästä kertovaa oopperaa. Tälle retkelle starttasimme torstaina. Ukki, Parasystävä ja minä Helsingistä, Miehensä Mikkelistä ja seuraamme liittyvä kolmas pariskunta Heinolasta.

Majoituimme kaksi yötä Seinäjoen Vaakunassa - onnistuneesti remontoidussa alkujaan vuonna 1991 avatussa keskustahotellissa (täällä). Perjantaina ajoimme mm. Lapualle, jossa Enna-serkun ohjeilla löysin Äitimuorin isän haudan sankarihautausmaalta Tuomiokirkon kupeesta.

Äidinisäni Juho Talvitie (täällä) kuoli ennen syntymääni vuonna 1950 ja hänet haudattiin jääkärihautaan synnyinpitäjänsä Lapuan hautausmaalle (täällä). Vuonna 1958 pystytetyn jääkäripatsaan suojaan on haudattu yhteensä kahdeksan lapualaista jääkäriä - viimeinen vuonna 1984. Olen äitini kanssa käynyt hänen isänsä haudalla aikaisemmin vain yhden kerran, joten mielelläni vein isoisäni haudalle valkoisen ruusun.

Illalla jatkoimme menneiden muistellua Ilmajoella Mannerheimiin tutustuen. Koleudesta huolimatta nautimme Waltteri Torikan (Mannerheim) ja Johanna Rusanen-Kartanon (Mannerheimin kuviteltu kodinhoitaja) komeista äänistä. Ja Annami Hylkilä sykähdytti heleällä sopraanollaan Mannerheimin suloisena sisarena. Viihdyttävä ja sujuvasti etenevä suomenkielinen operettimainen ooppera, jota katsoi mielellään. Näyttämön yllä liitelevät pääskyset toivat kesäiseen esitykseen oman lisänsä.

Sotilaallinen päivä kruunattiin myöhäisellä illallisella hotelli Vaakunan Talriikissa (täällä). Ukin syömä maksa oli onnistuneen rosetta. ”Olisikohan parhaita ravintolamaksojani” - aika paljon kriittiseltä Ukilta. Parasystävän päivän kalana tarjoiltu kuha oli nappiannos ja minun keittiöherkuista koottu pikkulautanen myös erinomainen. Ja Pirjon Pakarin lämmin kauraleipä maistui kaikille. Eli kaikki kuusi olimme tyytyväisiä - puhumattakaan että saimme valita täydeltä listalta vielä iltakymmenen jälkeen.

Pohjalainen päivä parhaimmillaan - isänmaallista paatosta ja runsaasti ruokaa.

Lapuan tuomiokirkko, jossa on tietenkin Suomen suurimmat urut.

Ruuhkaa rinteessä

Viva Wino

Kampelaa, pinaattia ja lehtipersiljaa

Viime viikolla Opiskelijatyttö esitti toivomuksen, että menisimme syömään hänen mummonsa eli Äitimuorin ja sisarensa eli Esikoisen kanssa. Keskiviikkona toive toteutui, kun suunnistimme Esikoisen suosituksesta ravintola Winoon Flemminginkadulla (täällä). 

Pieni ja rento bistrotyyppinen paikka, jossa palvelu oli superia ja ruoka kaunista ja herkullista. Koska olen mietojen makujen ystävä, minulle maistuivat etenkin kukkakaaliraviolit ja kampelan lisänä tarjoiltu rapeaksi paistettu lehtipersilja. Kaikkinensa hyvä löytö - paikka, jonne ehdottomasti haluan palata uudelleen. Ilmeisen suosittu eli kannattaa varata etukäteen, mutta meillekin löytyi hyvä paikka samalle päivälle.

Ihana ilta. Nautin sekä ruoasta että arkisesta mutta läheisestä jutustelusta äitini ja tyttärieni kanssa. Ja olihan meillä myös miesseuraa: Esikoisen vajaa neljäkuinen kuopus, joka siirtyi sylistä syliin ja kuunteli tyynenä naisten juttuja.

Suklaata ja raparperia

Googlen armoilla

Ajoin viime sunnuntaina Salon Suomusjärveltä Riihimäen kupeeseen Kolmilammen lavalle tanssikursseille (täällä). Huristin Lounais-Suomen halki seuraten puhelimesta GoogleMapsin ohjeita.

Matka alkoi mukavissa merkeissä. Pysähdyin kahvilla Kasvihuoneilmiössä vanhan Turuntien varrella (täällä). Tuttu paikka, jossa mökkimatkoilla on tullut piipahdettua kerran jos toisenkin. Nykyään käynnit ovat harventuneet, kun ajan mökille pääosin ”uutta” pikatietä pitkin.

Kasvihuoneilmiö on perustettu 1997 paikalla olleeseen vanhaan rekanpesuhalliin ja sen kylkeen rakennettuun kasvihuoneeseen. Hullu idea, joka toimii edelleen. Pysähtymisen ja tutustumisen väärtti - kerran kesässä. Helteisenä kesäkuun sunnuntaina kasvihuoneen avattavat kattoikkunatkin olivat tarpeeseen. Herkuttelin rasvamunkilla tuijottaen muovivalaan kitaa.

Kahvittelun jälkeen matkanteko muuttui karikkoisemmaksi. Varsinkin kun Googlen kartta-appi kulutti vanhan puhelimen akun loppuun, eikä laturia ollut mukana. Loppumatka tanssilavalle kiemurteli pieniä hiekkateitä. Olin jo luovuttaa, mutta onneksi törmäsin sattumalta toiseen tanssikurssille menijään, jonka akku vielä toimi ja hänen autoaan seuraten pääsin kuin pääsinkin perille.

Jos jatkossa aion suunnistaa Etelä-Suomen lukuisille kesälavoille, minun on hankittava toimiva autolaturi. Muuten mummi saattaa eksyä pusikkoon :):)

Aarteita Aarresaarelta

Pitihän sitä torireissulla piipahtaa myös kirpputorilla. Tällä kertaa Salon Aarresaarella Ukin käydessä omalla aarresaarellaan eli Motonetissä. Toivoin löytäväni sopivan pöytäliinan mökin pyöreälle pihapöydälle. Edellinen liina - sekin kirppislöytö - unohtui viime syksyn sateisiin ja meni ”vähän” huonoksi.

Ja aarteiden joukosta löytyi pöytäliina. Ei tosin ihan lempivärini, mutta priimakuntoinen ja kangas kivaa kernisekoitetta. Ja hinta kohdallaan eli kolme euroa. Aarresaarelta löytyi myös kiva salaattikulho 12 eurolla - vanhaa Arabian siniraitaa ja kunto exellent.

Liina ja kulho pääsivät paraatipaikalle illan mökkipöytään...