Mökkielämää

Kolmas päivä. Sataa, sataa ja sataa.

Tänään ei nähty yhtään ihmistä, ei lintuja eikä hiiriä. Siivottu sisällä: järjestetty maustehyllyjä ja imuroitu makuusoppea. Sateen hieman hellittäessä kipaistu Murun kanssa lenkille. Muru nauttii ja Mummikin - liukastelusta huolimatta. Monenmoiset sammaleet sekä puolukan ja mustikan varvut hehkuvat vihreän eri sävyissä. Harmaudesta huolimatta kaunista ja rauhoittavaa.

Mummi on joutunut Ukin hommiin. Lumen nopeasta sulamisesta ja viime kesäisistä maansiirtotöistä johtuen majakkahuoneen alusta tulvii. Pumppu löytyi pienen etsiskelyn jälkeen saunan takaa, jonne oli syksyllä unohtunut. Letkut oli tietty jäässä, joten raahasin pumpun letkuineen tupaan sulamaan. Tulvaa saadaan helpotettua vasta huomenna.

Sade jatkuu, kynttilät palavat ja pumppujohdot sulavat. Muru sylissä ja mieli rauhassa.

Kevään ääniä

Ukin lähdettyä eilen puolen päivän aikaan olen nähnyt yhden ihmisen, ja senkin kaukaa: Murun kanssa lenkkeillessä munatalon yksinäinen emäntä näkyi kantavan halkoja tupaan. Jutellut olen Ukin, Siskon, Juniorin ja Opiskelijatytön kanssa - puhelimessa.

Illalla näin hiiren kipittävän keittiön kaapin alitse. Lenkillä seurasin kahden talitiaisen kisailua ja kuulin kaukaa kantautuvan moottorisahan äänen. Ei autoja eikä lentokoneita.

Kevätpuro solisi osin jään alla iloisesti ja villisti.

Matka mökille

Vajaa kuukausi sairastettu. Onneksi joka päivä on parempi - yhtä takapakkia lukuunottamatta. Pitkä sairastelu on vetänyt niin fyysisen kuin psyykkisen kunnon miinuksen puolelle.

Ukki on jaksanut paijailla ja tehdä hyvää ruokaa, Sisko kysellä päivittäin kuulumisia ja piipahtaa välillä teemukillisella - ja kertoa iloisia juttuja. Juniori on lenkittänyt ahkerasti Murua, jotta se on jaksanut tunnista toiseen kyhnöttää mamman viekussa. Kiitos Mummin mielenkohennustalkoisiin osallistuneille - onnistuitte!

Helmikuun alkuun varattu Madeiran matka piti perua, mutta päästiin sentään Ukin kanssa viikonlopuksi mökille. Rauhallista, lämmintä ja helppoa. Ukki palasi tänään kaupunkiin, mutta minä päätin jäädä Murun kanssa mökille.

Seikkailu sumussa ja hiljaisuudessa alkaa. Onneksi pimeys laskeutuu vasta puoli kuuden jälkeen!

Himmelin hohto

Rapelta pari vuotta sitten saatu, lähes metrinen himmeli ilahduttaa päivittäin ja muistuttaa Parasystävän Itä-Suomessa asuvasta siskosta. Ja vähän taivaastakin, sillä nimi juontuu ruotsin- ja saksankielisestä sanasta himmel (= taivas).

Lasikon nurkassa himmeli ilahduttaa niin sisällä olohuoneessa istujia kuin sisään kurkkaavia ohikulkijoita. Vuoden ympäri - kesät (täällä) ja talvet.

Toipilaan töitä

Onneksi kotona riittää monen väristä seiskaveikkaa, joten lisää kuviosukkia on tiedossa. Malli on tuttu ja yksinkertainen (täällä), mutta luovuutta voi toteuttaa värien valinnassa. Kutomista rakasta, mutta langanpäiden päätteleminen pännii!

Valoa kohti?

Tanssin lyömä

Tanssi jatkuu! Eilen Vantaan Puistokulmassa oli Pirjon chachan jatkotunti. Koko syksyn pärjäsin hyvin torstain jatkoissa, mutta eilisen tunnin jälkeen olin sekä fyysisesti että henkisesti loppuun puristettu. 

Vuoden alusta Pirjo Kärnän parina jatkotunneilla on aloittanut Martti Lang, minkä seurauksena tuntien vaikeusaste tuntuu nousseen merkittävästi. Martti näyttää monimutkaisia miesten vientikuvioita, jotka läpikäydään melkein itsestään selvyytenä. Osa miehistä hallitsee kuviot ja viennin, mutta osa tuntuu olevan yhtä ulalla kuin minä.

Naisen askeleet käydään läpi vielä hätäisemmin, ilmeisesti jatkotaso edellyttäisi että nainen osaa jo hyvän seuraamisen ja selviää askelistaan ja pyörähdyksistä ja niiden suunnasta vain viennin avulla. Minä ainakin koin eilen olleeni tasoani vaativammassa tilanteessa. Hyvän ja kärsivällisen viejän kanssa selvisin jotenkuten, mutta perusjäbän kanssa kompuroitiin yhdessä. Onneksi useimmat kurssilaiset suhtautuvat opetteluun ja seuraajan mokiin positiivisen kannustavasti. Mutta eivät kaikki...

Kotona katsoin kurssiohjelmaa tarkemmin, ja huomasin että ohjelman mukaan tunti oli jatkotason kuviokurssi. Kuvioita todella pyörittiin - vaikeita ja monimutkaisia. 

Jatkossa jätän Pirjon torstain jatkotunnit suosiolla väliin ja suuntaan Maijan torstaitunneille Käpylän Karjatalolle. Harmi, sillä vielä syksyllä Pirjon torstaitunnit vastasivat täysin osaamistasoani - ei liian helppoja eikä liian vaikeita. Ja sain nauttia hyvistä viejistä. Mutta - tanssi jatkuu!

Tanssiaskelia

Kuten tanssipostauksistani huomaa tanssiharratukseni on vaiheessa, jossa tanssitekniikka eli askelkuviot ja vartalon hallinta kiinnostaa. Ja halu oppia on valtava. Toki myönnän, että nautinnollinen paritanssi syttyy tunteesta, musiikin tulkinnasta ja yhteisessä tanssin ilosta. Mutta kun tanssikokemukseni oikeilta tanssipaikoilta tai -lavoilta ovat laskettavissa yhden käden sormilla, niin mahdollisuuksia tanssihurman kokemiseen ei pahemmin ole ollut. Toistaiseksi nautin tansseista pääosin ohjatuissa tanssitreeneissä. Saapahan ainakin koko ajan tanssia! Ja tunneiltakin löytyy valtavasti tanssin iloa!

Viime aikoina olen etsiskellyt pari- ja seuratanssista kirjoittavia blogeja. Ja löytyyhän niitä muutama. Tässä parhaimmat suomenkieliset, joihin olen törmännyt.

Espoolaisen Orvokin pitämästä Villit askeleet -tanssiblogista (täällä) saa monipuolista tietoa eri tansseista. Tanssin monitaituri on kirjoittanut blogiinsa jo yli sadasta tanssista (!!), joten kansainvälisyyttä ja eksotiikkaa löytyy. Jokaisesta tanssista kerrotaan sen historiasta, askelkuvioista ja plussana kuhunkin postaukseen on liitetty kyseisestä tanssista videopätkiä (jotka edelleen aukeavat ja toimivat!).

Orvokki on aloittanut tansseista bloggaamisen helmikuussa 2011 kirjoittaen ensimmäisenä "lavojen ykköstanssista" valssista, ja viimeisin postaus on heinäkuulta 2015 West coast swing -tanssista. Päivityksien harveneminen johtunee tanssilajien loppumisesta eikä innostuksen vähenemisestä.

Villit askeleet -blogin sivupalkeista löytyy runsaasti myös muuta tanssin harrastajaa kiinnostavaa, mm. tietoa tanssipaikoista ja tanssiseuroista. Orvokin blogipostauksiin on koottu paljon tietoa persoonallisella otteella!

Toinen tanssista, askelista ja tekniikasta monipuolisesti kirjoittava blogi on Paritanssipäiväkirja (täällä). Kun löysin Jyrki Keisalan kirjoittaman blogin, luin sen läpi kerta istumalta. Ja edelleen palaan Jyrkin vanhoihin postauksiin, kun etsin tarkempaa tietoa yksittäisistä tansseista. Blogista löytyy insinöörimäisen tarkkaa tekniikkatietoa, lähinnä miehen näkökulmasta. Välillä nimimerkki Karpalo tuo mm. kommenteissa esille myös naisen/seuraajan kokemuksia.

Jyrki on Oulusta valmistunut tanssiopettaja (AMK), joka nykyään opettaa myös pääkaupunkiseudulla mm. Suomen Tanssistudioiden Tanssiklubilla (täällä). Blogitietojen mukaan hän kouluttautui tanssiopettajaksi vasta aikuisena eli nelikymppisenä - omien sanojensa mukaan "myöhäisherännyt" - ja valmistui keväällä 2013. Blogi kuvaa päiväkirjamaisesti miehen kokemuksia opiskeluvuosina 2009-13.

Nykyään Paritanssipäiväkirja päivittyy harvemmin, kuukauden-parin välein. Jyrkin sanoin: "Nykyään kirjailen blogiin sekä tanssi- että opetuskokemuksiani, mutta pääpaino on oppimisen, opetuksen ja paritanssin yleisten ilmiöiden pohtimisessa." Ajateltua ja selkeä sanaista tekstiä, ja teräviä huomioita paritanssimaailmasta. Mukava lukea!

Kettutanssi

Maanantaina hidasta lavafoksia Malmin työväentalolla. Hidas foksi eli slow foxtrot on aina ollut minulle arvoitus. Onko se jotain hidastettua foksia? Tavallaan ehkä, mutta eri askelilla ja pääosin eri musiikillakin - joskin näiden kahden tanssin askelia voi lainata ja sekoitella toinen toisiinsa. Ja miksi nimi on lavafoksi? Sekin sekoittaa. Vähäisen kokemukseni perusteella tanssilavoilla mennään tavallista foksia eikä tuota liitelevää ja aaah niin kaunista hidasta lavafoksia. Viitanneeko sanan lava-alkuosa sittenkin kilpatanssilavaan eikä lavatanssilavaan?

Eilen Pirjon opetuksessa ekaa kertaa edes vähän äkkäsin, mistä hitaassa foksissa on kyse. Se eroaa selkeästi hidas,hidas,nop,nop -rytmisestä perusfoksista (täällä). Hitaassa lavafoksissa askelletaan hidas, nop, nop, hidas, nop, nop, joskin rytmirikot ovat oleellinen osa tanssia.

Hitaassa foksissa nainen aloittaa vas jalalla takaviistoon (hidas), jatkaen miehen sivulla ensin oikealla (nop) sitten vasemmalla (nop) jalalla taaksepäin eli miehen menosuuntaan. Sitten palataan miehen eteen astuen oik jalalla oikealle (hidas) ja vas jalalla vasemmalle (nop), ja vedetään oik jalka vasemman viereen siirtäen tälle paino (nop). Ja sama uudelleen alusta tai esim. avauksella, jolloin mies ensimmäisellä askeleella kääntää naisen viereensä (hidas), kaksi nopeaa askelta astutaan rinnakkain eteenpäin ja mies palauttaa naisen toisella hitaalla askeleella eteensä, minkä jälkeen nainen astuu ensin vas jalalla vasemmalle (nop) ja vetää oik jalan vasemman viereen (nop) siirtäen painon oik jalalle.

Muista etenevillä nopnop-askelilla ylävartalon kierto eli miehen vas ja naisen oik hartia johtaa. Myös keinunta on oleellista eli yleensä nopnop-askelilla kurotetaan varpailla hieman ylöspäin ja hitaat askeleet maadutetaan. Hitailla askelilla jalat aina yhteen.

Hidas foksi muistuttaa nimensä mukaisesti hyväkuntoisen ketun (fox = kettu) jolkotusta tai ravia (trot = ravi). Ilottelevaa, keveää ja liitelevää askellusta - kissamaista liikkumista ja kettumaista veikeyttä.

Samalla hidas, nop, nop, hidas, nop, nop -askelluksella voi tanssia myös tangoa, jolloin puhutaan 6-askel tangosta.

Samoissa merkeissä?

Vuosi 2016 kulunee samoissa leppoisissa merkeissä kuin edellinenkin vuosi. Toisaalta joku yllättävä ja arvaamaton mutka voisi tehdä terää rauhallisiin päiviin. Mutta kun se pieni pessimisti uskoo ja pelkää, että tavallisimmat yllätykset tässä iässä ovat terveyskremppoja ja sairauksia - niin eiköhän jätetä väliin. Mutta... Mitähän se innokas optimisti toivoisi? Osaanko tai uskallanko edes kuvitella?

Rohkeutta. Se ehkä olisi avainsana. Rohkeutta rehellisesti nähdä, kohdata ja sanoittaa se, miten minä haluan elää. Nyt - kuusikymppisenä, suhteellisen terveenä, arkityöstä eläkkeellä olevana naisena, jonka lapset ovat itsenäisiä nuoria aikuisia. Ja rohkeutta yrittää hiljakseen muokata elämääni itseni näköiseksi - jos arjen muuttaminen on tarpeen. Ja rohkeutta miettiä, onko minulla unelmia, joita haluan vielä toteuttaa. Ja rohkeutta lähteä niitä toteuttamaan välittämättä siitä, että se pikku pessimisti toistaa: "Nehän jää kumminkin kesken..."

Tai rohkeutta kaartaa elämääni kohti vanhuutta ymmärtäen, hyväksyen ja arvostaen omaa tapaani elää. Vaikka sitten ilman unelmia, mutta tietoisesti valiten eikä vaan muiden virrassa ajautuen.

Mummin toiveet uudelle vuodelle ovat - näemmä - osin 1970-luvulla eläneen nuoren tytön toiveita. Mutta kun tämä mummi ei aikanaan osannut eikä uskaltanut.