Vuosi 2016 kulunee samoissa leppoisissa merkeissä kuin edellinenkin vuosi. Toisaalta joku yllättävä ja arvaamaton mutka voisi tehdä terää rauhallisiin päiviin. Mutta kun se pieni pessimisti uskoo ja pelkää, että tavallisimmat yllätykset tässä iässä ovat terveyskremppoja ja sairauksia - niin eiköhän jätetä väliin. Mutta... Mitähän se innokas optimisti toivoisi? Osaanko tai uskallanko edes kuvitella?
Rohkeutta. Se ehkä olisi avainsana. Rohkeutta rehellisesti nähdä, kohdata ja sanoittaa se, miten minä haluan elää. Nyt - kuusikymppisenä, suhteellisen terveenä, arkityöstä eläkkeellä olevana naisena, jonka lapset ovat itsenäisiä nuoria aikuisia. Ja rohkeutta yrittää hiljakseen muokata elämääni itseni näköiseksi - jos arjen muuttaminen on tarpeen. Ja rohkeutta miettiä, onko minulla unelmia, joita haluan vielä toteuttaa. Ja rohkeutta lähteä niitä toteuttamaan välittämättä siitä, että se pikku pessimisti toistaa: "Nehän jää kumminkin kesken..."
Tai rohkeutta kaartaa elämääni kohti vanhuutta ymmärtäen, hyväksyen ja arvostaen omaa tapaani elää. Vaikka sitten ilman unelmia, mutta tietoisesti valiten eikä vaan muiden virrassa ajautuen.
Mummin toiveet uudelle vuodelle ovat - näemmä - osin 1970-luvulla eläneen nuoren tytön toiveita. Mutta kun tämä mummi ei aikanaan osannut eikä uskaltanut.
Mummina saa repäistä ja tehdä persoonallisia juttuja! ;)
VastaaPoistaPikkasen tietysti estää perhe - edelleen. Mutta ei paljon.
Kaikkea kivaa ja rohkeaa vuoteesi toivottaen,
toinen mummi Marjatta
Ja onneksi on perhe, muutenhan emme olisi mummoja. Ja uskon että mummona minun ainakin on helpompaa kuin ei-mummona....Katsotaan vuoden päästä, mitä Rohkeaa vuoteen on mahtunut:):)
PoistaJoo, minusta tuntuu, etten edes eläisi enää, jos en olisi saanut olla äiti, siis Äiti ja siitä sitten ihanana seurauksena myös Isoäiti. Ilman perhettä minulle olisi saattanut kehittyä työnarkomaniaa ja ties mitä, narsismia. Perhe suojaa.
PoistaSamoja mietteitä. Perhe - kumppani ja lapset - vievät pakolla Elämän keskelle, vaikka kuinka itse yrittäisi pysyä syrjässä. Se on pakottanut minutkin rohkeutta ja ratkaisuja kaihtavana ottamaan vastuuta itsestäni ja läheisistä, ja olemaan edes hieman rohkea ja tekemään ratkaisuja, joilta yksin eläessä olisin ehkä pystynyt sulkemaan silmäni. Onneksi olen ollut rohkea ja hankkinut Ukin kanssa viisi lasta:):) Elämäni ihanin ja merkittävin asia, joka poikii jatkoa kuten sanoit.
PoistaPysähdyttävä kirjoitus.
VastaaPoistaEhkä liiankin vakava....Mutta tosikko ei pääse karvoistaan...Mukavaa vuoden alkua sinulle Mamma.
PoistaRohkeita kaarteita Sinulle, päivä kerrallaan jokaisesta nauttien ja iloiten! Eiköhän me mummot olla jo siinä hyvässä vaiheessa elämää, ettei ole mitään menetettävvä, vaan pelkka voitettavaa...
VastaaPoistaTotta, mummoiässä on helpompi olle rohkea kuin nuorempana, ainakin minun.
Poista