Aurinkoinen Galicia

Aamunäkymä Lontoontytön kämpästä

Mainitsin aiemmin Galician sateista (täällä), mutta me olemme viikon aikana saaneet nauttia useista aurinkoisista hetkistä ja päivistä. Lähes joka päivä olemme voineet Ukin kanssa syödä lounaan ulkona - mistä kumpikin nautimme. Ja kävellä pitkiä matkoja kaupungin loputtomia rantoja - ja kuunnella merta.

Valtameren ja vuorten väliin sijoittuvan Corunan ilman ala ja lämpötila saattavat vaihtua nopeasti. Vaikka aamupäivällä sataisi rankasti, iltapäivällä aurinko voi jo paistaa pilvettömältä taivaalta. Etukäteen on vaikea tietää, nousevatko taivaanrannassa näkyvät tummat pilvet kaupunkiin vai hajoavatko ne horisonttiin. Samoin on tuulen kanssa. Välillä tuuli pyörittää niin, että se nostattaa korkeita tyrskyjä ja vaikeuttaa pystyssä pysymistä, välillä ilma ja meri ovat yllättävän tyyniä.

La Coruna on iisi, arkinen ja ystävällinen kaupunki - kaupunki makuuni.

ja ilta...

Un cafe, por favor

Cafe solo tarkoittaa pientä kupillista vahvaa kahvia eli se vastaa Italian espressoa. Hyvässä solokahvin pinnalla pitää olla vähän vaahtoa (crema). Cafe cortado on espresso, johon on lisätty tilkka maitoa ja se tarjotaan usein pienestä lasista. Cafe americano (cafe grande?) on espresso, jota on jatkettu kuumalla vedellä, ja cafe con leche eli maitokahvi on espresso, johon on lisätty saman verran kuumaa maitoa (fifty/fifty).

Galiciassa Ukki otti yleensä cafe con lechen ja Mummi aamulla cafe americanon ja ruoan jälkeen cafe solon. Paitsi kämpillä Mummi hörppi kotoisasti nessistä purkista.

Hallista hautausmaalle

Coruna ja sen ympäristä on paratiisi, jos rakastaa kaloja, äyriäisiä ja muita meren herkkuja. Tuoretta, edullista ja HERKULLISTA! Parasta, mitä minä olen saanut. Jättikatkarapuja, erilaisia simpukoita, mustekalaa monella tavalla ja monia ennen näkemättömiä kaloja. Tänään syötiin Santiagossa bonito de burela -nimistä tonnikalaa muistuttavaa kalaa. Parasta ikinä!

Ja pitihän meidän käydä Corunan valtavassa kauppahallissa. Se on modernisoitu - mielestäni epäonnistuneesti - joitakin vuosia sitten, mutta sen unohtaa kun uskomattoman pitkät ja leveät kalatiskit - toistasataa? myyjää - täyttyvät kymmenistä (sadoista?) tuntemattomista kaloista ja muista merenelävistä. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ja taas törmättiin ystävälliseen pyöreäänn tätiin, jokaa hymyillen opasti meitä paikallaan hyöriviä turisteja. "Carnes, frutas", osoittaen sormellaan yläkertaan.

Kotimatkalla poikkesimme ilmeisen tunnetulla yli 200 vuotta vanhalla San Amaron hautausmaalla. Rakastan hautausmailla kiertelyä, mutta ensi kertaa törmäsin hautausmaahan joka vain ahdisti - tuli halu pois. Upealla paikalla meren rannalla, mutta liian ahdas (20 000 hautaa), liian vähän vehreää, kuihtuneita (!) tekokukkia. Hautausmaa, jonka pitkät ja kapeat käytävät muistuttuvit ennemminkin ruumishuonetta kuin hautausmaata.

Päivän saldo: elävä ja vilkas kalahalli ja hautausmaa, josta kuolleetkin karkaavat!

Cool

La Coruna, Espanja

Sateinen Galicia

Aamunäkymä Lontoontytön kämpästä

Galician maakunta Espanjan luoteiskolkassa on Euroopan sateisinta aluetta. Kesät muistuttavat Suomen lämpimiä kesiä ja talvet Lontoon sateisia kuukausia. Tuttuuden tunteesta huolimatta Lontoontyttö ei ymmärrettävästi rakasta Galician ilmastoa.

Luonto on vehreää ja kaunista - kiitos sateiden. Ja vuoristoista. Aluetta kutsutaankin vihreäksi rannikoksi (Costa verde), johon Galician lisäksi kuuluvat pohjoiset itsehallintoalueet Asturias ja Cantabria. Alueella on pitkien pyhiinvaellusreittien lisäksi useita lyhyempiä patikointireittejä, ja rannikolta löytyy lukuisia upeita luonnon muovaamia valkohiekkaisia hiekkarantoja ja surfaajien paratiiseja. Ja mummin iloksi majakoita.

Galiciassa asuu vajaa 3 miljoonaa ihmistä ja espanjan lisäksi alueen toinen virallinen kieli on galego, joka muistuttaa portugalia. Etenkin maaseudulla harva ihminen osaa englantia. Ukkikin yrittää oppia huikkaamaan hola, buenos dias ja muchos gracias. Ja tietenkin la cuenta, por favor. Kaikki tapaamamme ihmiset ovat kuitenkin olleet erittäin ystävällisiä ja elekielellä on selvitty hyvin. Gijonissa pikkuhostellin emännällä oli jopa puhesimulaattori, jonka avulla selvitimme niin parkkikellarin sijainnin kuin lähistön parhaat ruokapaikat.

Galician suurimmat kaupungit ovat sisämaan Santiago de Compostela ja rannikon satamakaupunki La Coruna. Edellinen on tunnettu Camino de Santiagon pyyhiinvaellusreitin päätepisteenä ja jälkimmäinen on Opiskelijatytön kotikaupunki - toistaiseksi.

Corunan rantabulevardin kerrostaloja lasitettuine parvekkeineen. 

Lasisten julkisivujen takia Coruna on saanut lempinimen kristallikaupunki.

Tuulen tyttö

Torre de Hercules, La Coruna

Merta ja majakoita

Punta da Parcan majakka

"Tämä on minun onnen päiväni", sanoi nelivuotias Ukille, kun Ukki osti Salon Anttilasta pojalle starwars-legoukon ukkojen kahdenkeskisellä mökkimatkalla.

Minun onnenpäiväni oli lauantai, kun sain käydä kahdella majakalla Galician edessä olevalla ns. kuolemanrannikolla, joka espanjaksi on Costa de la Muerte ja galician kielellä Costa da Morte. Ensin tutustuttiin Muxian rantakaupungissa Punte de Barcan vaatimattomaan majakkaan, jota ympäröi upeista valtameren hiomista kivenjärkäleistä muodostunut niemeke. Horisontissa majakan takana häämätti jo lupaavasti toisen majakan, Cabo Vilanin torni.

Edelleen toimiva Cabo Vilanin upea majakka ja sieltä aukeava huima valtamerinäkymä hurmasi meidät kaikki. Lähes 30 metrinen majakkatorni on rakennettu 105 metriä korkealle kallionjärkäleelle. Vuonna 1890 avattu majakka on aikoinaan ollut Espanjan ensimmäinen sähköistetty majakka ja sen valo kantaa 55 km. 

Jylhää, jumalaista ja meditatiivista. Merta ja horisonttia jaksaa tuijottaa. Ja tunnustella sileitä kiviä. Onneksi Lontoontyttö on tässä tullut äitiinsä ja näyttää aistivan samat voimat.

Malcipan satama

Capo Vilanin upea majakka

Vuorista Asturiaa

Perjantaina ajettiin Gijonista Corunaan - puolet matkasta nopeita pikateitä ja runsaat sata kilometriä Avilesista Lugoon kaunista ja rehevää vuoristoista maaseutua, jonka kiemurateillä Ukkikaan ei pystynyt hurjastelemaan. Peräjälkeen pieniä kyliä, kirkkoja, mummoja ja pappoja. Hyvin hoidettuja pieniä maatiloja, syksyn kukkia ja omenapuita.

Ja pyhiinvaeltajia, sillä reittimme risteitsi useasti Camino Primitivoa. Se on yksi Pohjois-Espanjan paristakymmenestä pyhiinvaellusreitistä eli caminosta ja kulkee Oviendosta Santiagoon.

Gaudin oikku

Torstaina vuokrattiin Ukin kanssa Bilbaosta auto ja ajettiin Pohjois-Espanjan rantoja pitkin Gijoniin. Matkalla pysähdyimme lounaalle pienessä rantakaupungissa Castro-Urdialeksessa (paikkakunnan nimi selvisi vasta jälkeenpäin) ja jaloittelemaan Comillaksessa, josta pitkän hakemisen jälkeen löydettiin Antoni Gaudin (1852-1926) suunnittelema yksityistalo Capricho de Gaudi eli Gaudin oikku tai päähänpisto. Samaa tunnistettavaa tyyliä kuin kuuluisammat Gaudi-rakennukset Barcelonassa. Mielenkiintoista, värikästä ja kekseliästä - 1880-luvulta.

Illan hämärtyessä saavuimme Gijoniin, jossa majoituimme puistonlaitaan mielenkiintoiseen Hostel CostaGijoniin (kahden hengen huone wc/suihkulla ja aamiaisella 45 euroa/yö) ja illastettiin vasta iltakymmenen jälkeen - täysin vastoin iltaunisen Mummin tapoja.

Saimme nauttia koko päivän upeista maisemista. Vehreää ja vuoristoista, paljon laiduntavia lampaita ja lehmiä. Tuli mieleen Toscanan maisemat - lisänä vain mereltä puhaltava tuuli ja vehreyden välissä vilahtavat vaahtopäät.

Bilbao lumosi

Vajaa vuorokausi Bilbaossa, ja olen ihastunut. Siihen tarvittiin vain yksi Guggenheim, ravintola Mina (täällä) ja aurinko.

Bilbaossa 1997 avattu Guggenheim-museo on kuuluisan yhdysvaltalais-kanadalaisen Frank Gehryn (1929- ) suunnittelema. Paksuista titaanilevyistä ja -laatoista sekä lasista rakennettu kymmeniin suuntiin sojottava valtava rakennus lumoaa minut täysin. Rakennus ikäänkuin kurkottaa viereiseen Nervion-jokeen ja liittyy hienosti osaksi muutakin ympäristöä. Valoa ja heijasteita rakastavana en voi muuta kuin ihailla, miten titaani- ja lasipinnat taittavat valoa ja heijastavat museon rakenteita. Jokaista yllättävää nurkkaa ja lasipintojen läpi avautuvia näkymiä niin museon sisään kuin rakennuksesta ulos voisi tuijottaa loputtomiin.

Rakennus ja sen arkitehtuuri vaikutti minuun voimakkaammin kuin esillä olleet näyttelyt. Museon kolmesta kerroksesta keskimmäinen oli näyttelyn vaihtumisen takia suljettu. Alakerroksen suurimmassa tilassa oli yhdysvaltalaisen minimalistisen kuvanveistäjä Richard Serran (1939- ) kookkaista metallilevyistä rakennettuja spiraaleita ja käytäviä, joihin pääsi sisään "eksymään" ja "kävelemään taiteeseen". Tykkäsin.

Pitkän lounaan ja perinpohjaisen museokierroksen jälkeen jaksoimme vain hetken kävellä Bilbaon keskustassa. Kauniita, hyvinhoidettuja ja koristeellisia kerrostaloja, kaduilla baarien eteen kerääntyneitä iloisia ihmisiä ja pikkupuistoissa mummoja, äitejä, isiä ja pikkulapsia.

Ja paljon murandereita eli pieniä valkoisia koiria!