Aattokuoharit

Socca ja Eclair

Nizzalainen socca

Kävellessämme Opiskelijatytön kanssa Punavuoressa päätimme mennä kaksistaan syömään. Ensimmäinen kohdalle osuva ravintola oli täynnä eikä seuraava ollut vielä auki. Mutta kolmannesta eli Pastiksesta (täällä) löytyi oven suusta vapaa pöytä kahdelle.

Ja onneksi löytyi, sillä pikkuRoban pienen ranskalaisravintolan lyhyeltä listalta löytyi kummallekin mieluinen annos - vaikka emme listan raskankielisiä termejä ymmärtäneetkään. Opiskelijatyttö tykkäsi kovasti haukisiikapullista voisen punaviinikastikkeen kanssa ja minun socca-annokseni (kikhernejauhoista valmistettu ja sienillä ja vihanneksilla täytetty kreppi) oli rapea ja herkullinen. Ja rasvainen. Jälkkäriksi jaoimme eclair- eli tuulihattuleivoksen (ei ihan makuuni) pistaasijäätelön kanssa.

Pitkästä aikaa oli mukava jutella rauhassa mukavan tyttäreni kanssa. Äiti sai kuulla mitä tyttärelle kuuluu, ja tytär tenttasi sopivasti äitiä. Lämpimin mielin erosimme.

Täällä taas

Suomen keväässä on sellaista harmautta, haurautta ja voimaa, jota en voi olla rakastamatta. Ja jota en tahdo jättää väliin. Viikon voi juuri ja juuri olla poissa.

Viikossa on tapahtunut monta ihmettä - jäät lopullisesti kadonneet, leskenlehdet täydessä kukassa, puutarhapihat sinisenään sinikelloja, lähimetsän valkovuokkojen nuput räjähtämässä, puiden ja pensaiden silmut ymmyrkäisinä. Ja jatkuva huumaava sirkutus ja kirkuna. Eikä ilta enää pimene.

Ja Pienenpieni on kasvanut tarkkaavaiseksi isoksi vauvaksi. Vaan jollakin on vielä nastarenkaat...

Hyvästit Hanialle

Kauniissa vanhassa kaupungissa riitti väriä sekä aamuisin että iltaisin.

Maukas moussaka

Kermainen, tuhti ja maukkaan mieto - eli juuri sellainen kuin oletinkin, että kreikkalaisen mamman valmistama moussaka olisi. Ohut kerros perunaa, useampi kerros munakoisoa ja kesäkurpitsaa, välissä jauhettua lampaanlihaa sekä runsaasti valkokastiketta ja juustoraastetta ja ehkä vähän tomaattikastiketta - hitaasti kypsytettynä paistoksena.

Herkuttelin moussakalla, kun Ukin kanssa kävimme viikon Hanian lomalla toistamiseen Mikion tavernassa. Ekasta kerrasta (täällä) viisastuneena Ihanaisemme halusi, että Ukki maistaa pienen palan lihaa ennen kuin hän tilaa annoksen talon jogurttilammasta. Tänään lammas kelpasi Ukillekin - oli hyvää, joskaan ei taivaallista. Eli minä taisin vetää taas pitemmän korren moussakallani.

Rentoa, kotoisaa ja kivaa - eikä tätä hyvänmielen ruokapaikkaa voi kuin suositella Hanian kävijöille.

Hotellin kissa

Tietää paikkansa - sisälle ei ole tulemista.

Lisää aamun avauksia

Haniassa parhaimpia ovat aamut. Lyhyen rantakavelyn (täällä) jälkeen istahdamme Ukin kanssa yleensä yhteen ja samaan rantakuppilaan seuraamaan kaupungin heräämistä: ”One americano with milk and one cappucino, please”.

Ennen yhdeksää olemme takaisin hotellilla, jossa kannamme aamupalan kolmannen kerroksen huoneeseemme. Ja nautimme parvekkeella valosta, auringosta, merestä ja lämmöstä. Ja tietenkin pehmeistä vaniljamunkeista ja hunajan kanssa syötävästä kreetalaisesta jogurtista - Lucia-hotellin jogurtti on erityisen herkullista.

Auringosta huolimatta kreetalaisen partsin kivilattialla ei keväällä tarkenisi ilman suomalaisia villasukkia!

Majakka kiehtoo

Olen heikkona majakoihin, joten jaksoin tuijottaa ja valokuvata Hanian hotellin parkekkeelta näkyvää 21-metristä ns. venetsialaista majakkaa useamman kerran päivässä. 

Kivimajakka on alkujaan rakennettu 1500-luvulla, ja nykymuotoonsa korjattu 1800-luvulla. Se on vanhimpia edelleen pystyssä olevia majakoita maailmassa. Majakka ei ole enää toiminnassa, ja nykyään se on suljettu myös turisteilta. Majakan juurelle pääsee kävelemään pitkää ja kapeaa kivistä rakennettua kannasta/aallonmurtajaa pitkin.

Illan hämärtyessä 

Aaltojen tuiskeessa

Mainio Mikio

Vihreäliinainen Mikio ennen ruokailijoita

Aamupaivällä lorvailimme Hanian kujilla. Ohitimme pari pientä kodikkaantuntuista perheravintolaa. Nappasin muistoksi valokuvan ja sanoin Ukille että tänne tullaan lounaalle. Onneksi palasimme hyvissä ajoin ennen yhtä, sillä kuusipöytäisen Mikion paikat täyttyivät alta aikayksikön. Eikä ihme, sillä hotellilla googlatessani huomasin että Mikio oli Tripadviserissa rankattu Hanian 8. parhaaksi ravintolaksi.

Rankkaus palautti vähän luottamustani Tripadviserin ravintolavinkkeihin, sillä Mikio oli enemmän kuin loistava - lukuunottamatta Ukin listan ulkopuolelta tilaamia grillattuja lampaanselyksiä. Kriittiselle Ukille selykset olivat ylikypsät ja vähälihaiset. Tarjoilijan tiedustellessa ”miten maistui” Ukki oli omaan tapaansa suorasanainen. Ihana tarjoilijamme oli heti samalla aaltopituudella ja sanoi välittömästi ettei veloita annoksesta ja jatkoi kertomalla ystävällisesti ja pitkään vanhempiensa pitämästä maatilasta, jossa pääosa perheravintolan raaka-aineista tuotetaan.

Mutta pienet friteeratut katkaravut olivat rapeita ja maukkaita ja kreikkalaisen salaatin sijaan tilaamamme kreetalainen salaatti tuoretta ja maustettu hyvällä öljyllä. Maksaessamme ihana tarjoilijamme kysyi ”maistuisiko tilkka rakia”, johon Ukki tokaisi - ystävällisesti tosin: ”It’s not my favorite.” Ihanaisemme oli taas mukana juonessa ja sanoi tuovansa meille sitten hunajalla maustettua rakia, mikä maistui ainakin minulle. Ja Ihanaisemme skoolasi kanssamme - tosin perusrakilla.

Mikiosta tuli välittömästi suosikkimme. Eikä yksin Ihanaisen takia!

Fried aubergine

Fried small shrimps

Kashmir or cotton?

Ukki osti oikeanpuoleisen lilanvärisen huivin Hanian kauppahallista 15 eurolla - tinkimättä. Huivi on iso ja pehmeä, eikä siinä ole tuoteselostelappua. Ystävällinen kauppias kehui huivin ihanuutta kertomalla sen olevan valmistettu kashmirista ja silkistä.

Palattuamme ostosreissulta hotellille Ukki alkoi muistella, että hänellä taitaa olla jo samanlainen (ihmettelin, että mitä tuo oikein horisee). Mutta Ukki kaivoi kuin kaivoikin matkalaukustaan kuvassa vasemmalla olevan huivin. Ja todentotta - hänellä todella oli ennestään sama huivi, mutta eri värisenä. Silloin myös minun muistini palautui - olin vuosi sitten ostanut kyseisen vihreän huivin Ukille tuliaisiksi ranskalaiselta markkinatorilta. Olimme siis molemmat autuaasti unohtaneet, vaikka Ukki oli jopa pakannut huivin mukaan Kreetan matkalle :)

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tutkiessani Ranskasta ostamaani huivia löysin sen kulmasta lapun jossa luki 100% cotton. Eli se siitä kashmirista :):) Joskin jo kauppoja tehdessä epäilin - iso kashmirhuivi 15 eurolla?

Mutta molemmat huivit ovat kauniita ja lämpimiä. Ja tulevat käyttöön - kunhan jompi kumpi meistä horopäistä muistaa huivien olemassaolon :):)

Aamun avauksia

Aamuisin Hanian satama on kahdeksaan asti tyhjä ja hiljainen - liikkeellä on vain koiria ja lava-autoja, jotka saavat yhdeksään asti tuoda ruoka- ja juomatäydennyksiä rannan lukuisiin ravintoloihin. Aurinko alkaa seitsemän jälkeen pilkistää talojen takaa ja pikkuhiljaa aamuhämy tekee tilaa silmiä häikäisevälle päivänvalolle.

Loistava hetki rauhalliselle aamukävelylle - saa kuunnella merta ja ihailla vanhoja kivivalleja ja -rakennuksia. Rakastuin mm. turkkilaisten 1600-luvulla rakentamaan moskeijaan, jonka vaaleanrosanväriset kupolit vaihtavat jatkuvasti väriä - valon määrän ja suunnan mukaan.

Turkkilainen moskeija

Näkymä majakalle johtavalta kivikannakselta.

Kujia, kissoja ja pääskysiä

Näkymä hotellin partsilta :):)

Eilen lensimme Ukin kanssa viikoksi Kreetan Haniaan. Vuosien varrella olemme käyneet Kreikassa useamman kerran - viimeksi vajaa viisi vuotta sitten Esikoisen ja hänen silloin kaksi- ja puolivuotiaitten vaippaikäisten kanssa (täällä).

Tällä kertaa ostimme Norwegianin suorat päivälennot ja Ukki varasi netin kautta hotellin - toiveena keskustahotelli merinäköalalla. Ja toive toteutui enemmän kuin hyvin. Kolmetähtinen hotelli Lucia (täällä) on aivan vanhan kaupungin rannassa ns. venetsialaisessa satamassa ja kolmannessa kerroksessa olevan huoneen pieneltä parvekkeelta saa ihastella merta ja auringon nousua.

Muutenkin Hania sopii eläkeläisille. Meri sekä pikkukujien pienet ravintolat ja putiikit löytyvät heti hotellilta lähdettäessä ja merenrantaa voi kävellä useita kilometrejä molempiin suuntiin. Eli kaikki tärkeä on vain parin askeleen päässä. Ja pääskyset - ne sirkuttavat ja lentävät isoina parvina satama-altaan yllä.

Onneksi reissu jatkuu vielä jokusen päivän...

Yksi kymmenistä kissoista.

Yksi kymmenistä kujista.

Seitsemänkymppistä vietiin

Ukki täytti seitsemänkymmentä.

Sen kunniaksi kiertelimme lauantai-iltapäivän Kiasmassa,

jossa mm. Grayson Perryn tapahtumia pursuavia ryijyjä ja kantaaottavia keramiikkavaaseja.

Ja herkuttelimme Keskuskadun Emossa kuuden ruokalajin yllätysmenulla.

Pitkästä aikaa koko perhe: Ukin ja minun lisäksi Esikoinen miehensä ja kolmen pikkupojan kanssa. Lontoontyttö, joka poikkesi Helsingissä matkatessaan Bangkokista Milanoon. Opiskelijatyttö, 

joka oli pari tuntia aiemmin palannut lomamatkalta Japanista. Ja rakkaat aikuiset poikani - Opiskelijapoika puolisonsa ja vajaa kaksivuotiaan vilkkaan vesselin kanssa 

sekä pahnanpohjimmainen eli Juniori.

Perry pakahdutti eikä Emo pettänyt - menu maistui ja palvelu pelasi. Ja seura lämmitti.

Kaikesta hellimisestä huolimatta seitsemänkymmentä hämmentää...

Västäräkistä vähäsen

Tänään näin kevään ensimmäisen västäräkin - jee. Kanavareitille on harmaalokin (täällä) seuraksi ilmaantunut myös kalalokkeja, neljä telkkäpariskuntaa, useampi koskelo ja jokunen meriharakka. Jokapäiväisillä koiralenkeillä on ihana seurata (tuttujen) vesilintujen kevättouhuja :):)

Ruuhkavuosina kevään ja lintujen seuraaminen jäi auttamattomasti työn ja lasten hoidon jalkoihin. Silloin kevään etenemisen huomasi lähinnä loputtomasta kurahousujen pukemisesta, talvirenkaiden vaihdosta ja äitienpäivän valkovuokoista. Ja tietenkin valloittavasta valosta, jota ei kiireisinkään voinut eikä voi olla huomaamatta.

Aika aikaa kutakin...

Lokki paikallaan

Olen jo parina vuonna kiinnittänyt Murua ulkoiluttaessani huomiota yksinäiseen lokkiin, joka istuu kanavareitin varrella lähes aina jommalla kummalla kahdesta viereisestä kivestä. Sorsaparven keskellä ja erillään kirkuvista lajitovereistaan. Olen saattanut mainita siitä blogissanikin...

Tänään huomasin tämän kauniin ison harmaalokin keväisen sumun keskellä ensi kertaa tänä vuonna. Uskon että kyseessä on sama lokki, vaikken lintujen käyttäytymistä pahemmin tunnekaan.

Kirppistuolit yöpöydiksi

Viimeviikkoisella kirppisreissulla (täällä) löysin kaksi filippiiniläistä käsinmaalattua rottinkituolia, jotka maksoivat 4,5 euroa kappale - siis neljä ja puoli euroa! Tykästyin tuoleihin, ja päätin ostaa ne kaupunkikotiin parveketuoleiksi. Ja mahdollisesti kesän jälkeen heittää ne roskikseen, mikäli aurinko ja sade kuluttaisivat niitä liikaa.

Mutta toisin kävi. Pestyt tuolit löysivät lopulta paikkansa yöpöytinä makuuhuoneesta, jossa ne kivasti piristävät huoneen rauhallista värimaailmaa.

Luonto-Suomessa sanottua

Eilen pääsiäismaanantaina kuuntelin radiosta Luonto-Suomen perinteistä Luonto herää kevääseen -ohjelmaa, jossa iki-ihanat Asko Hauta-aho ja Pirkka-Pekka Petelius selostivat pari tuntia suorana Pukkilasta niityn reunalta kevään etenemistä. Tällä kertaa selostus meni lähinnä lumimyräkän kuvailemiseksi, sillä kylmyys vaiensi linnut ja lumisade peitti luonnon ja esti näkemisen. Mutta juttu ja huumori eivät herroilta loppuneet.

Tiukentaessaan suojahaalareitaan jompikumpi totesi ilman mitään sarkasmia, että tämä on Suomen kevättä parhaimmillaan. Miesten sanoin kevät sisältää kaikki vuodenajat, ja siksi se on niin kiehtova ja ihanan arvaamaton.

Pääsiäismaanantai