Täällä taas

Suomen keväässä on sellaista harmautta, haurautta ja voimaa, jota en voi olla rakastamatta. Ja jota en tahdo jättää väliin. Viikon voi juuri ja juuri olla poissa.

Viikossa on tapahtunut monta ihmettä - jäät lopullisesti kadonneet, leskenlehdet täydessä kukassa, puutarhapihat sinisenään sinikelloja, lähimetsän valkovuokkojen nuput räjähtämässä, puiden ja pensaiden silmut ymmyrkäisinä. Ja jatkuva huumaava sirkutus ja kirkuna. Eikä ilta enää pimene.

Ja Pienenpieni on kasvanut tarkkaavaiseksi isoksi vauvaksi. Vaan jollakin on vielä nastarenkaat...