Hetan piparitalo

Jouluisia hetkiä

Maailman kaunein joulukuusi, jonka Ukki haki Salon torilta 

ja tyttäret koristivat lapsuutensa aikaisilla joulupalloilla ja -enkeleillä. 

Vävypojan paistama mehukas kinkku ja hyvä lanttulaatikko, 

jonka tuunasin Kokkikartanon valmislaatikosta 

lisäämällä siihen yhden munan ja hiukka kuohukermaa.

Ja Kokkikartanon huippuhyvä bataattilaatikko - sellaisenaan.
Mutta itsetehty imelletty perunalaatikko ei taaskaan onnistunut 
täyttämään korkeita odotuksiani.

Ja (liikaa) suklaakonvehteja.

Esikoisen kasvava vauvavatsa ja joulua jännittävät Pikkupojat.
Thaimaasta Suomeen lentänyt Lontoontyttö,
joka jaksoi jetlagiin tottuneena imuroida tuvan ja pestä saunan.
Ja Opiskelijatytön loihtima valtavan taidokas piparkakkutalo.

Yllätin itseni ja perheen tiskaamalla - mökillä ei tiskikonetta - yöllä

jättimäisen joulutiskin katsellen samalla telkkarista Vatikaanin joulumessua,

kun moni oli kehunut. Ei kuitenkaan ollut ihan minun makuuni.

Aattohartaus Suomusjärven puukirkossa, joka on aina tavattoman kaunis ja rauhoittava,
mutta jossa joulusaarnat ovat viime vuosina olleet tavanomaisia ja täynnä korulauseita.
Kaipaan vuosien takaista nariseva äänistä miespappia,
joka piti nasevia ja arkikristittyäkin usein koskettavia saarnoja.
Ja puhui alttarin edestä eikä korkealta saarnastuolista, kuten nykyiset.

Lisäksi paripäiväiseen jouluuni mahtui joululaulujen kuuntelua, Ligrettoa, palapeliä
ja vähän riitelyä - ja sovintoja.

Tonttuja liikkeellä

Kaksi kappelia

Jouluradiota kuunnellessa totesin taas miten nostalgisia ja rauhoittavia joululaulut voivat olla. Tämän innoittamana päätin mennä torstai-iltana kuuntelemaan ja laulamaan kauneimpia joululauluja Puotilan kappeliin.

Puotilan kappeli on pieni kivikirkko, joka alkujaan 1859 rakennettiin viereisen kartanon viljamakasiiniksi. Kirkoksi se remontoitiin vasta 1963, minkä jälkeen se on ollut suosittu mm. vihkikirkkona. Kappeli on ulkoa sopusuhtainen ja kaunis, mutta sisältä se on ahdettu liian täydeksi. Korkeita seiniä kiertää ekstraistumaparvi ja sinänsä kaunisääniset urut täyttävät alttarin viereisen kulman. Tokihan penkkijärjestelyillä saadaan kaikki halukkaat mahtumaan sisään, mutta pienen kirkon ihana intiimi tunnelma kärsii ja mielestäni jopa katoaa.

Näin kävi juuri joululaulutilaisuudessa. Liikaa väkeä. Vaikka hyvähän se on kun lauluhalukkaita kirkkoon riittää ja kaikki mahtuu. Ehkä olen liian erakko yhteislaulutilaisuuksiin. Laulaa silti tykkäsin...

Toinenkin kappeli kutsui minua tällä viikolla. Viedessäni kimpun punaisia tulppaaneja isäni haudalle Leposaaren hautausmaalle ihastelin hautausmaan pientä kappelia, jossa on ollut sekä anoppini että Äitimuorin äidin eli Alma-mummin siunaustilaisuudet 1980-luvulla.

Leposaaren hautausmaa Kulosaaressa on minulle muutenkin tärkeä - asuinhan nuoruuteni kävelymatkan päässä hautausmaalta. Nykyään asun kauempana, mutta piipahdan siellä usein - toisin kuin nuoruudessani. Monesti kiertelen pientä saarta omissa mietteissäni hautakiviä tutkien. Lähes aina löydän uuden yhteyden menneisyyteeni - ehkä opettajani Kulosaaren yhteiskoulusta, ehkä jonkun luokkakaverini vanhemman tai nykyään yhä useammin myös entisen luokka- tai koulukaverini.

Rakastan joululauluja ja hautausmaita, kunhan niihin saa tutustua omassa rauhassa ja omaan tahtiinsa. Tulipahan taas todettua...

Joulurauhaa etsimässä

Joulu on tänä vuonna hiipinyt hiljaa ja yllättäen. Pääosin syynä on kaksiviikkoinen Thaimaan matka joulukuun alussa. Mutta tämä tuntuu sopivan minulle hyvin - turha hössötykseni jää vähemmälle.

Perjantaisen paluun jälkeen olen pikkuhiljaa makustellut joulua. Jetlagin johdosta herään edelleen ennen kuutta. Ulkona on pilkkopimeää ja koko talo nukkuu. Avaan jouluradion (102 MHz), sytytän kynttilät partsin kahteen isoon lyhtyyn, haen hesarin ja pisitän Murun.

Aamupalan ja hesarin selailun jälkeen istun tuttuun sohvannurkkaani ja kääriydyn filttiin. Muru käpertyy ihanan lämpimänä viereeni. Huomaan partsin kauniit kynttilät, lasikon rauhoittavan vanhan paperitähden ja punaisen joulutähden olohuoneen pöydällä. Rauha hiipii sisääni.

"Kerro mulle mikä joulu on...  Se on aavistus, joka mielen hiljentää...  Sitä ei voi selittää",  laulaa Paula Koivuniemi.

Vuoden lyhin päivä

Tänään on talvipäivänseisaus, ja päivän pituus Helsingissä on 5 tuntia ja 49 minuuttia. Huomenna päivä on jo pari sekuntia pidempi. Kesäkuiseen kesäpäivänseisaukseen saakka päivät pitenevät keskimäärin 3 minuuttia vuorokaudessa, ja kesäpäivänseisauksena päivän pituus Helsingissä on 18 tuntia ja 56 minuuttia.

Eli kohti valoa :):)

PS. Piti ihan tarkistaa, onko lyhyt-sanan vertailumuoto lyhin vain lyhyin. Kumpikin on oikein. Lyhyin perustuu lyhyt-sanaan ja lyhin vanhaan lyhä-sanaan.

Keittoa Kampelassa

Ystävän suosituksesta ajoin eräänä sateisena päivänä lohikeitolle Vuosaaren ja Aurinkolahden taakse Uutelaan. Venesatamasta, meren ääreltä ja luontopolun alusta löytyy kahvila Kampela (täällä). Ahdas ja pieni, mutta kotoinen, lämmintunnelmainen ja ihana. Lisää tilaa järjestyy lasitetusta verrannasta ja heti kevättalven ensimmäisinä aurinkoisina päivinä saattaa tarjeta jo isolla ulkoterassilla.

Lohikeitto oli ihan jees, mutta kuppilan ehdoton valtti on rento ja kodikas tunnelma sekä meren läheisyys. Kevään koittaessa täytyy käväistä uudelleen, ja Murun kanssa.

Thaimaan taivasta

Auringon ja pilvien tanssia, 

sateen ja sumun säpinää.

Borta bra, hemma bäst

Mukava olla taas kotona. Thaimaan matka onnistui jopa odotuksia paremmin. Pitkät lennot sujuivat yllättävän sutjakasti. Koneeseen istuessaan sitä ei edes odottanut, että kohta oltaisiin perillä, vaan ikäänkuin asettui matkustusmuudiin ”ollaan perillä kun ollaan”. Ja yhtäkkiä oltiinkin jo perillä.

Yhdessä asuminen ja matkanteko aikuisten tyttärieni kanssa sujui yllättävän hyvin. Äiti-tytärkärhämä jäi minimiin. Uskon että kaikki kolme nautimme, ja opimme ehkä jopa tuntemaan toisiamme paremmin - millainen kukin meistä on tässä kohden omaa elämäänsä. Oli myös kiva omin silmin nähdä, miten ja millaisessa ympäristössä tyttäreni Thaimaassa asuu.

Voisin vaikka heti lähteä uudelleen. Eli aika hyvä reissu...

Rantavaatteet käsikassiin

Kaksi hellehattua: Jackpotin kukkahattu (kirpparilta), joka kulkee mukana vaikka vyölaukussa 

ja vuosia sitten Madeiralta hankittu notkea naruhattu.

Lensimme Bangkokista viikoksi lomasaarille. Otimme mukaan vaatetta vain sen verran kuin kunkin käsimatkatavaroihin mahtui. Tytöillä ei ollut mitään ongelmia, sillä kumpikin on tottunut matkustamaan pitkiäkin matkoja vähillä matkatavaroilla. Minä taas olen tottunut pakkaamaan pienellekin matkalle kaikkea 'varmuuden vuoksi'.

Mutta huomasin, miten hyvin selviää vähemmälläkin. Valokuvasin huvikseni kaiken, mitä rantalomalla oli mukana - päällä ja matkalaukussa. Lisäksi oli vain alusvaatteet, hygieniatuotteet ja aurinkolasit. Ja tietenkin kirjat ja ipad latureineen.

Vaatteet on kuvattu likaisina ja ryppyisinä viimeisenä matkapäivänä - sorry. Pääosin vanhaa ja hyväksi havaittua, ja hyvin pärjäsin.

Lähtöaamuna Helsingin Stockalta ostettu uimapuku

ja stretsikangasta oleva uikkarin päälle vedettävä hame (kirpparilta).

Kaksilla kengillä pärjäsin hyvin helteessä, 

vaikka kolmannet siistimmät, mutta kevyet olisivat olleet välillä tarpeen.

Fuksianpunaiset crocsit ja Kreikasta ostetut rakkaat nahkalipsukkaat. 

Viitisen vuotta sitten Köpiksestä alennuksesta ostetut 

Masain ohuet viskoosipolvihousut, joita käytin lähes joka päivä.

Kolme t-paitaa: Valkoinen (kirpparilta) ja vaalea lime (pari vuotta sitten Lontoosta).

Luonnonvalkoinen, jonka ostin viitisen vuotta sitten Kreetalta.

Viimeinen osoittautui parhaaksi - riittävän väljä 

ja peittää olkapäät, muttei ole hiostavia hihoja.

Kaksi ohutta pitkähihaista: Ohut rosa taskupaita, jonka ostin aikoinaan Sitgesistä Espanjasta, 

kun helle yllätti tammikuussa - tosi toimiva joka tilanteessa.

Valkoisen pellavapaidan ostin rantahotellin myymälästä Thaimaassa.

Earth Collectionin ohut hupullinen ja vetoketjullinen puuvillaneule,

jonka olen vuosia sitten ostanut Fiskarsista.

Ei käyttöä rantalomalla, mutta tarpeen kylmissä lentokoneissa.

Usein mukana matkoilla, koska tykkään tosi paljon.

Turkoosi pitkä ja röpelöhelmainen ohut puuvillamekko, 

jonka ostin toissa kesänä Hietsun kirpparilta.

Vasta nyt oli niin kuumaa, että pystyin käyttämään, ja osoittautui aivan ihanaksi.

Liukuvärjätty römppähame, jonka ostin edelliseltä Thaimaan matkalta 10 vuotta sitten.

Kolme huivia, jotka kaikki on kirpparilta ja jokainen oli matkalla tarpeen.

Iso vaalea ja pehmeä puuvillahuivi lämmitti mm. kylmennetyissä sisätiloissa.

 Creamin iso ja ohut kukkahuivi suojasi tarvittaessa auringolta.

Pieni kukikas silkkihuivi peitti tarvittaessa hartiat.

Vanha Jackpotin iso puuvillapaita (kirpparilta), jota käytin yöpukuna.

Uniqlon puuvillakalsarit, jotka toimivat monena: yölämmikkeenä, oloasuna hotellihuoneessa

ja paremman puutteessa myös joogahousuina.

Marimekon ikivanha ohut villatakki, joka on aina mukana matkoilla. 

Ja aina tulee tilanteita, jossa sitä tarvitsee - myös hellemaissa :):)

Täällä kertaa mm. vedin villatakin välillä öisin yöpuvun päälle, 

kun tytöt halusivat pitää ilmastointia lähes täysillä.

Pieni lastentyyny, joka kulkee aina mukana matkoilla.

Hotellien tyynyt ovat usein minulle liian paksuja.

Muumi-tyynynpäällinen on kirpparilta.

Vanha ohut kangaskassi rantakassiksi.

Marimekon pieni pussukka, joka jaettiin lentokoneessa, osoittautui tarpeelliseksi:

rannalle mennessä sinne mahtui sopivasti puhelin ja huoneen avain :):)

Käsilaukuksi otin mukaan vanhan ja kuluneen, mutta ihanan oranssin nahkalaukun (kirpparilta).

Kaikki mahtui hyvin kauan palvelleeseen pieneen matkalaukkuun, 

jonka saa ottaa käaimatkatavaraksi.

Kukkia ja temppeleitä

Kolmen päivän aikana tutustuimme kolmeen Bangkokin nähtävyyteen - tiistaina Jim Thompsonin kotimuseoon, keskiviikkona Suureen Palatsiin ja torstaina kukkamarkkinoihin. Ruuhkaista ja hämmentävää. Kokemusten kuvaaminen parilla kuvalla tai parilla selkeällä lauseella tuottaa yllättäviä vaikeuksia. Yleensä osaan tiivistää ja löytää itselleni oleellisen. Mutta täällä kaikki on niin runsasta ja nopeatempoista. Vierasta ja outoa, mutta samalla niin kiehtovaa. Järki-ihmisenä minulta katoaa kyky sanoittaa kokemaani - ehkä välillä hyvä niin...

Liikkuminen Bangkokissa on ruuhkien ja kuumuuden takia yllättävän vaikeaa. Helpoimmin kolmesta nähtävyydestä on saavutettavissa Thompsonin kotimuseo, jonne jaksaa hyvin kävellä läheiseltä Siam Central -metroasemalta. Sekä palatsialueelle että kukkamarkkinoille pitää ajaa taksilla, mikä Bangkokissa on helpommin sanottu kuin toteutettu. Takseja on paljon ja ne ovat halpoja. Ja nykyään kuskit viimeistään huomautuksen jälkeen pistävät mittarin päälle. Taksit on myös helposti pysäytettävissä kadulla, mutta siihen se helppous usein loppuu. Osa kuskeista ei ymmärrä englantia, ja huolimatta auttamisen halustaan osa ei ilmeisesti osaa lukea edes thain kielellä karttaan tai lapulle painettuja paikan nimiä eikä osoitteita.

Takseilla ajaminen ei Bangkokissa asuvan tyttäreni kanssa tuottanut mainittavia ongelmia. Hän tuntee maan tavat ja osaa tarvittaessa sanoa joitakin sanoja myös thain kielellä. Mutta kun liikuimme kaksin toisen tyttäreni kanssa, törmäsimme moniin ongelmiin. Laitakaupungilta napattu sinänsä mukava kuski ei tahtonut millään keinoin ymmärtää, että haluaisimme mennä katsomaan Bangkokin kuuluisinta nähtävyyttä Grand Palacea, joka kohoaa neliökilometrin alueella keskellä kaupunkia. Lopulta pitkällisen ja hartaan elekielen ja kartan pyörittelyn jälkeen suuntasi liikkeelle ja jo tunnin päästä olimme temppelialueella.

Suuren Temppelialueen kymmenet pari sataa vuotta vanhat temppelit ovat upeita - hienosti kullattuja ja mosaiikein koristeltuja. Mutta jos hikeentyy väenpaljoudesta - kuten minä - niin liikkuminen alueella on haastavaa, sillä sekä muurien sisällä että laajalla alueella niiden ulkopuolella tungeksii tuhatpäin ihmisiä. Osin keskipäivän kuumuudenkin takia en yksinkertaisesti pystynyt jäämään alueelle, vaan tunnin ruuhkassa liikkumisen jälkeen pakenimme molemmat paikalta. En jaksanut ottaa edes yhtä valokuvaa, mitä harvoin tapahtuu...

Myös Jim Thompsonin kotimuseo oli ruuhkainen, mutta pienen kokonsa takia helpompi lähestyä kuin jättimäinen temppelialue. Kaunis ja mielenkiintoinen - ehdottomasti käymisen arvoinen.

Amerikkalainen Jim Thompson ihastui 1950-luvulla maahan ja sen ihmisiin, elvytti maan silkkikäsityöperinteen ja rakennutti Bangkokiin kauniin kotinsa. Thompson kuoli 61-vuotiaana vuonna 1967 epäselvissä olosuhteissa työmatkalla Malesian viidakossa. Lapsettoman Thompsonin peri hänen veljenpoikansa, joka ei halunnut setänsä kotitaloa. Vanhaa thaimaalaista rakennusperinnettä vaaliva seitsemän pienen puutalon kompleksi ja sitä ympäröivä kaunis pieni puutarha säätiöitiin ja avattiin museona. Jim Thompsonin vuonna 1948 perustama Thai Silk Company -yhtiö toimii edelleen ja sen valmistamia korkealaatuisia silkkituotteita myydään ympäri maailma.

Kukkamarkkinoille menimme taksilla Lontoontytön kanssa. Pääsee myös jokilaivalla - selkeästi englanninkielällä merkattu pysäkki. Moista en ole missään nähnyt. Valtava, pääosin katettu alue jossa myydään tukuttain kokonaisia kukkia, kukkien nuppuja, terälehtiä ja jos mitäkin osaa. Ja kaikkea muuta kukkakoristeiden tekemiseen tarvittavaa. Siellä täällä jokunen tuoli, jolle saattoi istuutua ja ostaa parilla rahalla jotain juotavaa.

Vilskettä ja vilinää...

Tytön kotikatu

Bangkokissa asuimme vuoden alusta kaupungissa asuneen tyttäreni - Lontoontytön - kotona. Hän asuu kerrostalossa Thong Lo (eli Thong Lor) -nimisellä alueella lähellä samannimistä metroasemaa (skytrain). Seutu on Bangkokin mittapuun mukaan rauhallista, ja alueella asuu paljon muitakin ulkomaalaisia. Lähistöllä on monia baareja, ravintoloita, kauppoja ja hierontapaikkoja.

Molemmat valokuvat ovat tytön kotikadulta, ylempi kuvattu metroasemalta ja alempi lähempänä kotitaloa.

Bangkok

Bangkok on kuuma, hikinen ja ruuhkainen - yötä päivää. Kaoottinen, mutta mielenkiintoinen. Sen tunnelmaa ja elämää on vaikea vangita pariin valokuvaan. Jokapuolella tapahtuu ja vilisee. Vastakohtia ja ristiriitaisuuksia näkyy kaikkialla. Uutta ja vanhaa vuoronperään, modernia ja perinteistä rintarinnan. Kiirettä ja hoppua yhtäällä, pysähtyneisyyttä ja seesteisyyttä toisaalla. Köyhyyttä siellä ja vaurautta täällä - usein vierivieressä. 

Taksit seisovat ruuhkissa jopa tunteja, ja automatka saattaa kestää kauemmin kuin saman matkan käveleminen. Mutta kuumuus tekee kävelystä haastavaa, ja haastetta lisää se, että kapeilla kaduilla ei ole mitään reunatilaa eikä suojateitä kunnioiteta. Toisaalta jokilaivoista ihmiset juoksutetaan jonoissa ulos, kun on muka kiire päästä jatkamaan matkaa. Ja kaikki rynnivät kaikkialle.

Bangkok on myös päriseviä mopoja ja roikkuvia sähköjohtonippuja. Pilvenpiirtäjiä, valtavia ostoskeskuksia ja rapistuneita asuntoja. Temppeleitä. Tuoksuja ja hajuja. Ja huutoa, melua ja bensan katkua. Työnnettäviä tai poljettavia myyntikärryjä, joista saa lähes kaikkea harjoista hedelmiin ja kahvista kanoihin. Ja jatkuvia katuruokakojuja.

Bangkok pitää itse nähdä, kuulla ja haistaa. Ja tietenkin maistaa... 

 

Toka saari jäi taakse

Rauha ja levollisuus. Ne sanat kuvaavat parhaiten Koh Yao Noi -saaren Paradise-hotellia (täällä) ja sen rantaa. Asuimme hotellissa perjantaista maanantaihin - eli Opiskelijatyttö ja minä yhden vuorokauden alkuperäistä suunnitelmaamme pidempään, vaikka Lontoontytön piti palata Bangkokiin sunnuntai-iltana - työviikko kutsui. Ja viihdyimme kaikki paremmin kuin hyvin.

Rakastuin saarella rauhan ja levollisuuden lisäksi mm. seuraaviin juttuihin:

Taivas - ehdoton ykkönen. Sen seuraaminen tuotti jatkuvaa iloa.

Pilvikuviot ja väritys muuttuivat alinomaa. 

Näimme upeita auringonnousuja (klo 6.30) ja -laskuja (klo 18),

mahtavia myrskypilviä ja ukkosrintamia.

Ranta, jota reunusti ja suojeli molemmissa päissä korkeat kalliot

joten itse ranta jäi hevosenkengän muotoisena suojaan lahden perukalle. 

Luonto, johon sai turvallisesti tutustua kauniilla, muttei liikaa puunatulla hotellialueella.

Kukkien lisäksi  lintuja, liskoja, sammakoita ja paljon perhosia. 

Opiskelijatyttö näki joogasalilla jopa apinan.

Aamiainen - last but not least - hotellin viihtyisässä ravintolassa aivan rannalla.