Marraskuu.

Kurtturuusu Töölönlahden rannalla Helsingissä marraskuun lopussa 2016.

Joulua kohti 2

Joka joulu kaivan komeron perältä nämä parisenttiset pikkutontut, jotka kolme pikkutyttöäni väsäsivät askartelumassasta 1990-luvulla - kuten jo blogini alkumetreillä olen kertonut (täällä). Asettelen  tontut huolellisesti pöydän kulmalle tai ikkunalaudalle, jossa ne ovat ilahduttaneet kasvanutta perhettämme vuodesta toiseen. Ne tuovat minulle muistoja joulunalusajoista, jolloin viisi pientä availi täpinöissään joulukalenterin luukkuja ja unelmoi jouluaaton lahjavuoresta.

Muutenkin jouluamme koristavat samat, vuosien varrella rakkaimmiksi valikoituneet tontut, tähdet ja kynttilänjalat. Vanhojen koristeiden joukkoon ostetaan paljon uusia kynttilöitä, kukkia ja havuja. Ja suklaata!

Vanhassa vara parempi...

Kiitos valosta!

Käpy kutsuu

Äitimuori Espoosta tykkää Hakaniemen hallista Helsingissä. Viikkotapaamisemme tavanomainen kahvipaikka Tapiolan keskustassa vaihtuukin välillä Hakaniemen kauppahallin kahviloihin ja kesäisin torin ulkokuppiloihin.

Perjantaina istahdettiin hallin yläkerran Hallikahvilaan (täällä) ja tilattiin tavanomaiset perussämpylät - mauttomia ja mielikuvituksettomia - ja jälkkäriksi Äitimuori otti voisilmäpullan - maukas ja perinteinen. Minä päätin räväyttää ja maistaa vitriinin mehevännäköistä käpyleivosta. Kuulemma jonkin pienleipomon valmistama. Ja olipahan herkku! Runsaalla pehmeällä marsipaanilla peitetty kostea kakkupala ja välissä runsain mitoin kreemiä ja herkullista keltaista hilloa. Aivan ihana - kannatti poiketa rutiineista.

Tankattuamme ja rupateltuamme kiertelimme pitkän tovin hallin yläkerrassa tutkien pikkuliikkeiden tarjontaa - aina yhtä kiehtovaa. Ja löysihän Äitimuori ostettavaakin: herttaisesta Lahjaduosta (täällä) elävästi lepattavan patterikäyttöisen saksalaisen Sompexin kynttilän. Sikakallis, mutta paras tekokynttilä mitä olen nähnyt! Ja ainoa turvallinen vaihtoehto kynttilöitä rakastavalle Äitimuorille.

Harmaata Töölöä

Harmaata ja sateista, tyyntä ja lämmintä. Pilvet roikkuvat melkein niskassa. Kosteus korostaa upeasti luonnon värejä myös kaupungissa.

Kärräsin pojanpoikaa jälleen ympäri Töölönlahtea. Ruskeaa, kellertävää ja vihreää kymmenissä eri sävyissä. Koiraihmisenä osaan varautua joka säähän, ja vauva pärjää loistavasti nykyaikaisissa vaunuissa paksujen sadesuojien suojassa. Joten sade ei Mummin eikä Maxin menoa haittaa. Mutta pimeys....

Onneksi kuukauden kulutua päästään talvipäivän seisaukseen, ja suunnataan kohti valoa!

Miehet matkassa

Isän sylissä maailmaa tutkimassa.

Ateneumin Moligdiani

Ateneum pettää harvoin. Jo rakennus itsessään on upea. Tulija voi valita hulppean sisääntulon rautatieaseman puolelta tai modernimman oven Ateneuminkujalta. Toisen ja kolmannen kerroksen näyttelytilat muodostavat kaksi sopivankokoista ympyrää jylhän kiviportaikon ympärille. 

Italialaisen Amedeo Moligdianin (1884-1920) työt on esillä museon kolmannessa kerroksessa. Upeita, värikylläitä ja mielenkiintoisia muotokuvia, jotka on asetettu katsojaystävällisesti esille. Tarvittaessa huoneita on jaettu rauhoittavilla verhoelementeillä. Näyttelystä löytyy sopivasti tietoa taiteilijasta ja 1900-luvun alun Euroopasta. Ja portaikon seinälle heijastetut videot kuvaavat kauniisti mennyttä maailmaa.

Moligdianin seuraan sopii hyvin Kaarina Kaikkosen (s.1952) käytetyistä paidosta koottu Valon paino, joka levittäytyy hienosti Ateneuminkujan puoleisen aulan kattoon. Kannatti piipahtaa...

Moligdiani: Punainen pää 1915

Kaarina Kaikkosen tilateos

Yö museossa

Pikkupojat Lontoontytön vieraana.

Risteily-ylläreitä

Syysaamu merellä.

Tukholman tarjousmatka Silja Symphonyn 11. kerroksen parisägyllisessä hytissä kahdelle hengelle erikoisaamiaisineen maksoi 180 euroa. Yllätyksenä hintaan sisältyi myös tervetulokuoharit ja ilmaiset oluet, vedet ja limut hytin jääkaapissa.

Isompi yllätys oli laivan Bon Vivant -ravintolan ruoka. Edellisellä kerralla runsas vuosi sitten menu oli pettymys (täällä), joten odotuksemme eivät olleet korkealla. Nautimme viiden ruokalajin  Nordic-menuun viineineen, ja se osoittautui huomattavasti odotuksiamme maukkaammaksi. Saimme vielä ikkunapöydän, jotka viime reissulla pidettiin kuulemma varattuina neljän hengen seurueille - eli useimmat tyhjinä koko illan. 

Aamiainen rauhallisessa Tavolata-ravintolassa oli tavanomainen munakokkeleineen ja leikkeleineen. Erikoisuutena tarjottu sienipiirakka muistutti lähinnä sienimuhennosta ja italialainen pestoleipä oli kuiva ja mauton. Aamiaisen iloinen yllätys oli pieni suklaamuffinssi, joka jäi melkein maistamatta, kun näytti niin kuivalta. Onneksi kokeilin, sillä tumma muffini osoittautui aamiaisen helmeksi: tuore ja kostea sekä täynnä ihanaa makeaa moussea.

Rauhaa rakastavien eläkeläisten matkanautintoja: maittava, rauhassa nautittu ruoka ja hyvä, rauhallinen sänky. Iloksemme kumpikin toteutui! Ja bonusyllärinä ystävälliset hyttisiivoojat, joihin törmäsin kun laivasta lähdön jälkeen hain hyttiin unohtuneen laturini.

Bon Vivantin kaunis jälkkäri, jossa mm. haudutettua omenaa ja piimäjäätelöä.

Ostoksia reissusta

Ruotsin reissulla sorruin ennakkoaatoksista huolimatta ostelemaan vähän suurta ja paljon pientä. Laivan lego-kaupasta pakattiin lähes-kuusivuotiaalle synttärilahjaksi ainakin mummista cooli starwars-huppari. Vastapäisestä muotikaupasta mummi löysi itselleen alennuksessa olleen juuritarpeellisen polvipituisen mustan ja kevyen sadetakin.

Tukholman Horngatanin suloisesta butiikista ostin joulupöydän koristeeksi pihlajanmarjajäljitelmistä pujotetun nauhan ja itselleni ihanat seebrakuvioiset farkut. Kaupassa oli kiva myyjä, joka ystävällisenä etsi sopivia kokoja vajaakieliselle suomalaismummille. Aiemmilla Ruotsin reissuilla olen herkästi vaihtanut kielen sujuvampaan englantiin, mutta nyt Ukin esimerkin innoittamana pitäydyin kouluruotsissa, ja yllätyksekseni sain äärestystavällistä palvelua. Ja oli kivaa!

Horngatanin kulmassa jäi käymättä mukavan näköinen mm. pellavavaatteita myyvä KetUS-butiikki (täällä) - hyvä syy uuteen Tukholmen reissuun!

Päivä Tukholmassa

Käytiin taas Siljan kyydillä Tukholmassa. Kuusi tuntia kuluu siivillä, tällä kertaa lähinnä Södermalmilla. Tuuli oli kylmä, mutta onneksi aurinko paistoi - onni matkassa, sillä viime viikolla Tukholmassa oli kuulemma satanut 70 senttiä lunta eli enemmän kuin Helsingissä. 

Käveltiin Söderin kupeessa kulkeva Monteliusvägenin maisemareitti, joka hiekotuksesta huolimatta oli lumisateen jäljiltä edelleen liukas. Kannatti kumminkin, sillä vastarannalla Kungsholm hehkui auringossa. Ihastuttiin muutenkin Hornsgatanin seutuun, mm. kivoja butiikkeja ja kirppiskauppoja. Lähipäivien lumisateista huolimatta usean kuppilan ja kaupan ulkopuolelle oli aseteltu kukkia, penkkejä ja/tai kynttilöitä. Ruotsalais-tanskalaista hyggeä?

Hornsgatanin toisessa päässä on Helsingin Punavuorta muistuttava Hornstullen kaupunginosa ja Tantolunden siirtolapuutarha-alue, jossa viihdyimme edellisellä Tukholman reissulla (täällä). Tästä huolimatta seudulla täytynee vierailla vuelä uudelleen, mm. kesäviikonloppuina rantaan pystytetään markkinat ja kirpputoreja (täällä).

Iltapäivällä kävimme Magasin III -taidehallissa (täällä), joka sijaitsee vanhan varastorakennuksen toisessa kerroksessa Värtahamnin vieressä Frihamnissa. Yksityisessä taidehallissa oli kaksi taitavasti ja katsojaystävällisesti esille asetettua näyttelyä: amerikkalaisen Tony Ourslerin (s. 1957) äärettömän kiehtovia moderneja videotöitä ja ruotsalaisen Christine Ödlundin (s. 1963) tutkielmia, joissa yhdistyi mielenkiintoisesti kasvitiede, taide, liike ja ääni. Magasin III on käymisen arvoinen nykytaiteeseen keskittyvä ihmisenkokoinen taidehalli.

Tukholma on marraskuussakin helppo ja kodikas matkakohde!

Saunan rentouttamat

Saunottiin Äitimuorin kanssa kaksistaan - pitkästä aikaa. Tavallisesti Äitimuori saunoo kerran viikossa Poikakaverinsa kanssa. Viime viikkoina hän ei sairastelujen takia ole päässyt eikä jaksanut torstain saunavuorolla mennä kerrostaloasunnon alakertaan. Ehdotin, että jos hakisin autolla meille ja saunottaisiin yhdessä. Naisporukassa, toisiamme tukien. Muori ilahtui ja innostui.

Löhöttiin sähkösaunan leudossa lämmössä silmät kiinni jalat vastakkain - kumpikaan ei kaivannut kipakampaa löylyä. Molemmat omissa ajatuksissaan. Puolen tunnin päästä siirryimme pesuhuoneen puolelle ja autoin Äitimuorin istumaan tukevalle puujakkaralle. Haaleaa vettä, pehmeä harja ja paljon saippuaa.

Molemmat nauttivat. Toinen vanhan äitinsä rauhallisesta pesemisestä ja toinen pesemiselle antautumisesta. Yksinkertaista ja sanatonta läheisyyttä. Lopuksi löhöttiin pukuhuoneessa Murun ihmeteltävinä.

Kiinalaista Kulosaaressa

Kulosaaren vanhassa ostoskeskuksessa on HS:n Nyt-liitteessäkin kehuttu Chengdu-niminen kiinalainen ravintola (täällä). Ukki ja Juniori on pistäytynyt pari kertaa, ja olleet tyytyväisiä. Perjantaina kävimme kolmisin eli minut kutsuttiin herrojen seuraan.

Alkuun jaoimme friteerattuja katkarapuja ja naudanlihaa viisimauste-kastikkeella. Edellisillä kerroilla katkaravut ovat olleet kulemma herkkua, nyt mielestäni aika mauttomia. Naudanliha oli tavanomaisia kylmiä lihasiivuja, mutta viisimauste-kastike oli superhyvää.

Pääruoaksi Juniori tilasi maukasta lihaa ja Ukki herkullista kanaa. Minä valitsin "teelehdillä syvä-friteerattua, savustettua ankanrintaa", joka vei kielen mennessään. Erinomainen, rapea ja rasvainen ankka-annos - lisukkeena friteerattua tofua, raikasta porkkanaa ja makeaa, geelimäistä kastiketta. Juuri sitä mitä kiinalaisessa haluan. Iso annos, joka oli pakko syödä viimeiseen muruseen.

Siisti, tilava ja valoisa ravintola. Ystävällinen ja nopea palvelu. Perjantai-iltanakin aika tyhjä - meidän lisäksi kaksi keski-ikäistä miesporukkaa ja yksi nuori pariskunta. Ruokavisiitin väärtti.

Samin tango 2

Olin Sami Heleniuksen alkeistangon opissa viimeksi vuosi sitten. Tanssirupeamasta jäi silloin hämmentynyt ja osaamaton olo (täällä). Eilen Sami veti jälleen kolmetuntisen tangon alkeistunnin Malmin työväentalolla. Jotain olen vuodessa oppinut, sillä tunnin opit olivat pääosin tuttuja, ja sain rauhassa keskittyä hienosäätöön. Treenistä jäi hyvä fiilis. Pitempäänkin treenannut oppii alkeista paljon uutta - sellaista, jota ei vasta-aloittajana hiffannut alkuunkaan.

Samista välittyi positiivista energiaa ja hän tuntui viime vuodesta vielä rentoutuneen. Opettaessaan hän oli hyväntuulinen ja innostava. Perusope eli Pirjo Kärnä ei ollut paikalla, joten tarvitessaan tanssiparia Sami tanssitti vuoron perään eri kurssilaisia, mikä tuntui kivalta. Hän ei valinnut vietäväkseen vain kauneimpia ja notkeimpia, kuten osa miesopeista tekee - ymmärrettävästi tosin.

Sami korosti, että tangossa astutaan kolme yhtä pitkää askelta ja neljäs viereen. Eli hänen mukaansa tango on sähäkkää kävelyä, jossa jalkaa nostetaan hieman irti maasta. Reidet toisiaan hipoen. Minkä Sami ilmaisi siten, että nainen astuu ensimmäisen taka-askeleen "kiinni" eli samaan linjaan tukijalan kanssa ja toisen taka-askeleen "auki".

Tangossa on tärkeää, että molemmat pitävät painopisteen tukevasti omalla puolellaan ja siirtävät painonsa aina selvästi jommalle kummalle jalalle. Muistan erään viejän huomauttaneen minulle, että ei tunne kummalla jalalla seison. Silloin en kunnolla ymmärtänyt hänen huomautustaan. Ei-tukijalka lepää tukijalan vieressä lähes irti lattiasta ja polvi on hieman ylempänä kuin tukijalan polvi. Naisella oik jalka on puoli jalanmittaa vasemman ohi jalkapöydän kohdalla.

Samin kanssa tanssiessa hänestä välittyi ääretön keveys ja jäntevyys. Huomasin myös, että hän piti oikean kätensä lähes irti naisen selästä ja ohjasi naista tukien oikean kyynervartensa alaosan naisen vasempaan kylkeen. Tätä kysyessäni hän vain hymähti ystävällisesti. Liekö kilpatanssin tapa?

Tunnista jäi päällimmäisenä mieleen tanssihetki höyhenenkevyen Samin kanssa.

Kaksi isää ja vauva

Isänpäivän onnea!

Pojat pilkkumaassa

Käytiin Ukin ja Pikkupoikien kanssa Yayoi Kusaman näyttelyssä Helsingin taidemuseossa (täällä).Kusama on 87-vuotias japanilainen naistaiteilija, joka tunnetaan etenkin suurikokoisista tilateoksista. Helsingin takautuvassa näyttelyssä saa mm. kurkistaa tai astua sisään pieniin huoneisiin, joissa kymmenet peilit ja vesipinnat heijastavat lattiasta ja katosta riippuvia monenvärisiä palloja ja pilkkuja. Tila tuntuu jatkuvan loputtomiin. Näyttelyn nimihän on In Infinity, jonka suomentaisin Äärettömyydessä.

Kiehtovaa ja kaunista. Tilateokset kuplivat iloa ja ruokkivat leikkisyyttä. Ehkä Mummi oli värien ja muotojen ilakoinnista jopa pikkupoikia innostuneempi.

Näyttelyssä oli lauantai-iltapäivänä yllättävän paljon väkeä - kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Mutta hyvin mahduttiin, ei minkäänlaista ahtauden tunnetta ja henkilökunta oli silmiinpistävän lapsiystävällistä ja avuliasta.

Ehkäpä piipahdan vielä toistekin ennen tammikuuta...

Kahvia modernisti

Käytiin Siskon suosittamana Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä avatussa Pauligin Kulmassa (täällä). Kaksikerroksinen valoisa kahvila, jonka isoista ikkunoista oli mukava seurata lumisilla kaduilla ohikäveleviä ihmisiä. Istuttiin yläkerrassa yllättävän mukavissa katosta roikkuvissa korituoleissa nauttien myöhäistä aamupalaa.

Tiskillä oli valittavana kymmenkunta eri kahvilaatua, ja tämän jälkeen piti vielä päättää lähes kymmenestä eri valmistustavasta. Espresso ja cappuccino olivat tuttuja, mutta muista vaihtoehdoista en ymmärtänyt mitään.

Lisäksi oli tarjolla smootheja, raakakakkuja ja nyhtökauralla täytettyjä gluteiinittomia sämpylöitä. Mummi oli ymmyrkäisenä, mutta Siskon avustuksella selvittiin. Tilasin yksinkertaisimman juoman eli nepalilaisen suodatinkahvin (pieni kuppi, joka vastasi entisajan isoa kuppia), tuorepuuron (Siskon ylipuhumana) ja kardemummapullan (ensi viikon Tukholman matkan innoittamana). Sisko osasi nuorempana tilata minulle täysin tuntemattoman flat white -kahvin. Peruskahvini osoittautui maukkaaksi, ekaa kertaa maistamani tuorepuuro oli herkkua ja kardemummapulla superhyvä - mausteinen, kostea ja sopivan kokoinen.

Kuppilassa oli kivasti tilaa ja mukava tunnelma, joten palataan toistekin. Ja tuorepuuroa uskallan tämän jälkeen maistaa muissakin kahviloissa.

Valssin lumo

Maijan torstaiset valssitreenit Käpylän Karjalatalolla - kolme tuntia hidasta valssia, jatkotaso ja tasaparit - oli unelmieni täyttymys. Ei tarvinnut ajatella, ei pelätä eikä toivoa, tuleeko joku hakemaan, pääseekö parketille. Tottelee vain Maijan ohjaavia komentoja: "Ja parin vaihto!" ja siirtyy seuraavan viejän ohjattavaksi. Saa innoissaan opetella uusia askelkuvioita, koska jatkotasolla viejätkin ovat yhtä ahkeria harjoittelijoita kuin vikkelät mummot eivätkä ärsyynny kymmenistä toistoista. Aina joukkoon eksyy jokunen tanssikonkari, ja silloin saattaa heittäytyä partaveitsen ja musiikin vietäväksi ja vain nauttia.

Kursseilla osa viejistä on taitavia tanssittajia ja rytmin rakastajia, osa arkoja aloittelijoita, mutta jokainen - pätkästä pitkään, opiskelijasta eläkeläiseen ja ujosta hölöttäjään - omalla tavallaan mukava. Positiivinen tanssikokemus edellyttää, että tanssiparin molemmat osapuolet malttavat asettua ja rauhoittua yhteiseen hetkeen, ja antavat tanssin sitoa heidät lyhyeksi ohikiitäväksi hetkeksi toisiinsa. Hyväksyen kroppansa ja taitonsa, itsensä ja toisensa.

Eilisissä tanssitreeneissä uskalsin, osasin ja maltoin heittäytyä hetkeen. Palkkioksi sain paljon naurua ja hyvän mielen. Ja ehkä hyväksyvän yhteyden - myös itseeni.

Tanssiin kutsu

HS 31.10.2016

Kukkuluuruu

Keittoa odotellessa

Sunnuntaina ruokittiin porukoita. Perinteisesti eli kukkakaalikeittoa, sitruunaista lammaspataa ja puolukkapiirakkaa. Keitto oli maukasta ja piirakka herkullista, mutta lammas olisi kaivannut lisää potkua. Pikkupojille oli ekstrana lauantailta jääneitä katkarapuja - poikien herkkujen herkkua. Ja aikuisille avautunutta ja pehmeää punaviiniä.

Lumisateesta huolimatta tai sen siivittämänä paikalle pääsi koko sakki - Lontoontyttöä lukuunottamatta: Esikoinen ja Vävypoika kahden viikarinsa kanssa suoraan Tatun ja Patun peffateatterista "kuulihan Mummo, siis peffateatteri", Opiskelijatyttö ja Poikakaveri, Opiskelijapoika ja Tyttökaveri nelikuisen Maxin kera sekä kotona asuva Juniori.

Ruokailun jälkeen neli- ja melkein kuusivuotias juoksivat ympyrää keittiön ja olohuoneen välillä, nelikuinen kesti levollisena retuutuksen sylistä toiseen ja huomiotta jäänyt koira tuijotti syyttävänä Mummia - sai sentään nuoltavakseen jätskipaketin jäämät...

Joulua kohti 1

Joulutähdet on ripustettu ikkunaan. Ostin myös ensimmäisen joulukukan - ison punaisen timanttiananaksen. Se hehkuu upeana marrakuisen auringon valossa ruokapöydän ikkunan edessä.

Joka vuosi ajattelen, että vanhoilla tutuilla mennään. Mutta edelleen löytyy uusia lajeja, joihin ihastun. Tänä vuonna ihastukseni on ehkä timanttiananas, jota saa myös juhlavan valkoisena.

Vauvaviikko

Olen toista viikkoa kärrännyt huonosti nukkuvaa nelikuista pitkin Töölöä. Ympäri Töölön lahtea ja pitkin Hesperian puistoa - alas Kivelänkatua ja ylös Välskärinkatua. Tienoot ovat tulleet tutuiksi, kun olen pyörinyt parin sadan metrin säteellä vauvan kodista, jotta (kiljuvan) nälän tultua on ehditty vikkelään tutuille rinnoille.

Rutiinejakin on viikossa muodostunut. Aamulla pojan nukkuessa istahdan pieneen konditoria Hopiaan (täällä) herkuttelemaan tuoreella juustosarvella ja iltapäivällä jätettyäni pojan vanhemmilleen huoahdan ja hörppään cappuccinon kahvila TinTinTangossa (täällä). Kumpikin paikka tuttuja jo vuosien takaa.

Kävelyn lomassa ollaan toki ehditty viivähtää myös pojan kotona. Ihmetellä rasvaa sisältävän pumppupullon kiehtovaa nokkaa, hörähdellä tyhjälle, kivasti rätisevälle muoviselle limupullolle ja kuunnella kymmeniä kertoja kameranmuotoisen soittorasian yksinkertaista melodiaa. Ja kivaa on ollut - molemmilla.

Kiitos viikosta Hymy-Max!

Ensilumi