tiistai 31. toukokuuta 2016

Lintumiehiä

4 kommenttia:

  1. No mutta lähelleppä on lintu miehet päässeet.
    Osallistuppas mun kastehelmi arvontaan blogissani.
    Oikein hyvää tiistai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesintää ihmettelevät lähes jokainen ohikulkija - mutta hieman etäämmältä kuin nämä miehet.

      Poista
  2. Pahoittelen ihmetykseni, mutta eikös tuo ole ihan laissa sanottu, että lintujen pesinnät ovat rauhoitettuja? Koiratkin on pidettävä pesinnän aikana kiinni? Surullinen ja eläimiä epäkunnioittava tapahtuma :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon heti, että ei ole tuttujani, vaan kuvasin ohikulkumatkalla. Mutta pesä on jo toista kesää aivan ruuhkaisen kävelypolun vieressä ja linnut ovat tottuneet(?) ihmetteleviin ihmisiin, jotka pysähtyvät kävelypolulle. MUTTA harva asettuu näin kiinni pesään kuin nämä kaksi veikkoa. Toinen heistä käy pesällä päivittäin ja linnut näyttävät jopa "tunnistavan" miehen. Mutta kieltämättä erikoista. Ehkä linnuista on tullun citylintuja, samoin kuin meillä puhutaan citykaneista... Viime vuonna joutsenet onnistuivat pesimään samassa paikassa ja viisi poikasta kuoriutui ja kasvoi aikuisiksi.

      Poista