Uusi reissu?

Corunassa eksyimme eräänä päivänä Ukin kanssa lounaalle täpötäyteen Pulpeira de Melide -ravintolaan Plaza de Espana -puiston reunalla (täällä). Ruoka-annokset jo tilattuamme huomasimme, että kaikki muut ruokailijat - paikallisia - söivät herkullisen näköistä, uunilautaselta tarjottavaa mustekalaa. Mitä lie? Me emme olleet tilanneet mustekalaa, vaan jotain mitä en enää edes muista...

Paluumatkalla Madridin kalahallissa tajusin, että muiden syömä herkku oli Pulpo Galegoa ja netistä luin, että kyseinen ravintola oli kuuluisa juuri tästä erikoisuudesta. Pulpo Galego on tyypillinen galicialainen tapa tarjota mustekalaa: tapaslautanen, jolle on kauniisti järjestetty erimuotoisia grillattuja mustekalan paloja.

Olisikohan riittävä syy uuteen reissuun? Toivottavasti...

Simo-eno 88v.

Äitimuori ja Simo-eno juhlatamineissaan ilmeisesti rippijuhlissa. 

Simo-eno - Äitimuorin isoveli, joka on muoria vain vajaa vuoden vanhempi - täytti pari viikkoa sitten 88 vuotta. Hän syntyi Helsingissä 3.10.1927. Kaikki Äitimuorin kolme sisarusta - veli ja kaksi yli 80-vuotiasta siskoa - ovat edelleen elossa ja veljeä lukuunottamatta omatoimisia ja hyväkuntoisia. Simo-eno oli 1960-luvulla pahassa auto-onnettomuudessa, jonka vaikutukset terveyteen ovat ikääntyessä korostuneet. Mutta sinnikkyyttä ja huumorintajua löytyy edelleen.

Alla valokuva Simo-enon ja Anneli-tädin vihkiäisistä kesällä 1950 vain pari kuukautta Äitimuorin isän eli isoisäni kuoleman jälkeen. Morsiamen vieressä istuu Alma-mummi ja hänen vieressään vihkipappi. Pöydän päässä istuvat Äitimuori ja isäni, jotka tuolloin olivat vasta kihloissa, sekä oikealla Äitimuorin vieressä hänen nuorin siskonsa Eeva. Äitimuorin sylissä istuvaa lettipäistä tyttöä en tunnista, lienee morsiamen sukulaisia.

PS. Simo-eno kuoli joulukuussa 2015 Espoon hoivakodissa rauhallisesti tyttärensä läsnäollessa.

Comer?

Vuosikymmeniä sitten opiskelin lukiossa pari vuotta ns. minikielenä (= yksi tunti viikossa) espanjaa. Sittemmin kieli on jäänyt, ja harvoin edes lomamatkoilla käytän vähäisiä espanjan sanojani. Aiemmat Espanjan matkani ovat suuntautuneet Etelä-Espanjan aurinkorannikolle, Kanariansaarille ja Barcelonan tienoille (täällä). Näillä seuduilla ravintoloissa ja kaupoissa ymmärretään vähintään auttavasti englantia, joka minulle on luontaisempi kieli kuin espanja ja johon laiskuuttani helposti vaihdan. Toisin on Luoteis-Espanjassa, jossa kuppilan pitäjät tai bussikuskit eivät yleensä osaa (tai suostu ymmärtämään) sanaakaan englantia. Vähäinen espanjan kielen taitoni nousikin matkalla arvoon arvaamattomaan. Buenos dias!

Mieluisan matkamme jälkeen espanjan kieli on alkanut uudelleen kiinnostaa minua. Ja koska ruoka ja ruokailu on iso osa matkustamistamme, kirjaan muistiin pari kaloihin ja äyriäisiin (pescados e mariscos) liittyvää sanaa seuraavaa Espanjan matkaamme varten. Galiciassa ruokalistojen ymmärtämistä vaikeuttaa se, että espanjan lisäksi siellä puhutaan edelleen galician kieltä (täällä), johon usein törmää myös tarjoilijoiden suosituksissa ja menuissa. Comer? Syöttekö? Si. Un menu, por favor.

almeja = simpukka
atun = tonnikala
bacalao = turska
berberecho = sydänsimpikka (pieni)
bigaro = merikotilo
bogavante = hummeri (lagosta galician kielellä)
bonito = tonnikalan sukuinen kala
calamar = mustekalan renkaita
caracol = etana
caranquexo = taskurapu
gamba = pienikokinen katkarapu
langostino = isokokoinen katkarapu
mejillon = sinisimpukka
merluza = eräs turskalaji
navanja = pitkä simpukka 
pulpo = jättitursas eli iso mustekala
rape = merikrotti
rodaballo = piikkikampela
salmon = lohi
sardina = sardiini
vieira = kampasimpukka (zampurina galician kielellä)
zipirhone = pikkumustekala

Muista myös että a la plancha tarkoittaa grillattua ja cana (lausutaan kanja) on tuoppi, huevo kananmuna, tortilla perunamunakas ja Albarino hyvä galicialainen valkoviini. Un vaso de Albarino, por favor!

Kirja makuuni

Kirjaa, joka heti ensimmäisillä sivuilla nappaa otteeseensa, ei voi vastustaa. Kirjaa, jonka viimeiset sivut jäävät askarruttamaan pitkään, ei voi unohtaa. Kirja, jonka jännite ja kaari kantavat viimeiseen lukuun ja viimeiseen sanaan - yli 600 sivua. Kirja, jonka luettua toivoo että lukukokemus olisi vielä edessä. Hieno loppu! - mutta ei siitä sen enempää, jos on vielä joku joka ei ole kirjaa lukenut.

Kirja makuuni on Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär (Otava 2009), johon Esikoisen kehuista huolimatta tartuin vasta nyt. Kirjahyllyssäni vuoroaan odottaa myös Oatesin Putous (Otava 2006) - liekö sekin yhtä lumoava?

PS. Putous ei ollut yhtä kiehtova lukukokemus. Kerronnan kaari ei kestänyt loppuun asti - puolen välin jälkeen kiinnostus tekstiin alkoi lössähtää. Kirjan loppuosa oli tylsä ja sekava, ja loppu liian lukijaa kosiskeleva.

Mainio Mina ym.

Ravintola Minan kokkiarmeija työssään.

Pohjois-Espanjan kierroksella syötiin hyvin ja pääosin edullisesti. Toisinaan nähtiin vaivaa ja etsittiin ruokapaikkaa netistä, toisinaan suunnistettiin nenän ja intuition mukaan ja toisinaan astuttiin nälkäisinä lähimpään kuppilaan. Useimmiten saatiin tuoretta ja herkullista - mutta ei aina.

Bilbaossa onnistuttiin erinomaisesti. Lounas ravintola Minassa (täällä) vanhan kaupungin laidalla täytti kaikki odotuksemme - mina on suomeksi kaivos. Rento gourmet-paikka, jossa oli kymmenkunta pöytää ja ruoka valmistettiin silmien edessä. Seitsemän ruokalajin maistelumenun jokainen ruokalaji helli gurmee-Ukinkin makunystyröitä.

Gijonin kansanomaisessa siiderikapakassa annoksia auttavalla espanjalla tilatessa ihmettelimme, miten halvan kuppilan tapasannos voi maksaa 12 euroa ja miksi tarjoilija kysyi: "Haluammeko kaikki pöytään yhtä aikaa?" Kotvan kuluttua pöytään kannettiin höyryävä tarjoiluvati, jolla oli 12 kpl juuri grillattuja jättimäisiä 15-senttisiä katkarapuja. Sinä iltana opimme, että ainakin Pohjois-Espanjassa tapaksia on pieniä ja isoja annoksia - jälkimmäiset on tarkoitettu jaettavaksi koko pöytäseurueelle. Söimme kaksin kaikki! Ja päälle paikallista siideriä, joka muuten oli parempaa kuin englantilainen...

Parhaat sinisimpukat ikinä saatiin pienessä Muxian rantakaupungissa rantakadun turrekuppilassa. Tuoreita, isoja, pehmeitä ja maukkaita! Osattiin jo sujuvasti tilata myös pullollinen alueen valkoviiniä - Albarinoa.

Santiago de Compostelassa löydettiin sivukujilla kävellessämme sattumalta tosi kiva ja hyvä ruokapaikka, jossa kapean kujan päässä oli myös pari tuulelta suojattua ulkopöytää. O Curro a Parra -ravintolassa (täällä) Ukki söi yhden elämänsä parhaista kala-aterioista - tonnikalaa muistuttavaa de burela -nimistä kalaa. Viihtyisä paikka ja ystävällinen palvelu.

Corunassa lempipaikaksemme muodostui keskustan pihvipaikka El Charrua (täällä), jossa Ukki tilasi jonkun paikan monista avotulella valmistetuista pihveistä ja Mummi ruokaisan avokado- tai mozzarellasalaatin. Lisäksi otettiin aina herkulliset ja tuhdit tryffeliöljyssä paistetut ranskalaiset. Ja tietenkin jälkiruoaksi kielen vievää limetorttua. Tuhtia tavaraa, joten yksi riitti kaikille, silloinkin kun Lontoontyttö oli mukana. Nam!

Hyviä kala- ja äyriäisherkkuja syötiin myös Lontoontytön kotona. Lähikaupan laajasta kalatiskistä valittiin oudon näköisiä kaloja tai äyriäisiä, jotka Ukki valmisti tytön pienessä keittiössä. Eikä tainnut ravintola-annoksille hävitä! 

O Curro da Parra -ravintolan kala

Muxian rantaravintolan sinisimpukat 

El Charruan limepiirakka

El Charruan avocadosalaatti

Tahvanaisen tango

Joensuulainen Juhani Tahvanainen kiertää opettamassa ns. wanhaa tangoa ympäri Suomea (täällä). Lauantaina Juhani oli Vantaan Puistokulmassa - neljä tuntia vanhan tangon alkeita. Paikalle oli ehtinyt runsaat 30 harrastajaa - miehiä kaivattiin. Vuosi sitten kokeilin ekaa kertaa vanhaa tangoa (täällä). Mukavaa oli, mutta eipä ole sen jälkeen tullut kokeiltua ja askeleetkin on päässyt unohtumaan.

Tanssiasento muistuttaa argentiinalaista tangoa: A-asento ja ylävartalot yhdessä, tai oikeastaan nainen nojaa rintakehänsä vasemmalla neljänneksellä miehen oik rintaan eli naisen asento on hieman (vain hieman) avoin. Naisen katse oikealle alaviistoon. Naisen vas kyynervarsi nojaa miehen oik olkapään ja niskan väliin ja kietoutuu takaa kevyesti miehen kaulalle, naisen oik käden kyynerpää alaspäin. Mies ohjaa tanssia ylävartalollaan.

Hidas - nop - nop - hidas. Perustangosta poiketen polvet pidetään lähes suorina. Nainen aloittaa vas jalalla taakse tai sivulle vasemmalle miehen viennin mukaan (hidas), sitten oikea (nop) ja vasen (nop) suoraan taaksepäin, paikalla askeltaen tai ohiaskelilla, ja lopuksi oikea jalka taakse tai vinosti oikealle (hidas). Rytmirikot mahdollisia. Jalkoja liikutetaan maata viistäen ja tukijalka vedetään nopeasti astuvan (uuden tuki)jalan viereen. Askelten välissä jalat aina yhteen! Nainen vetää jalan hieman toisen taakse siten, että vaivasenluu (mummokielellä) koskettaa uuden tukijalan kantapäätä.

Lopuksi harjoiteltiin vielä hetki tangovalssia eli vanhan tangon askelilla tanssittiin valssimusiikki. Ei valssin keinuntaa, mutta kylkiä voi hieman venyttää musiikin tahtiin. Kivaa ja leppoista!

Kolme hostellia

Olin etukäteen varannut netistä kolme hostellia matkalle Madrid - Bilbao - Gijon - Coruna. Espanjassa hotelleja edullisemmat hostellit ovat yleensä siistejä ja turvallisia. Madridissa asuttiin kaksi yötä viehättävässä Persal-nimisessä hostellissa (täällä) rauhallisella sivukadulla Solin keskusaukion vieressä. Mukava, siisti ja persoonallinen. Leppoista yöpymistä suurkaupungin keskellä.

Bilbaossa yövyttiin edullisessa Pension La Salvessa (täällä) - kahden hengen huone 55 euroa/yö - kävelymatkan päässä Guggenheimin museosta. Meillä matka tosin piteni, kun en suostunut käyttämään oikotiesillalle pääsyn edellyttämää vanhaa rätisevää hissiä - kävelemällä kumminkin päästiin. Nukkumaan mennessä pelkäsin, että edessä olisi uneton yötä, sillä hostellin seinät olivat pahviakin ohuemmat ja junarata kulki ikkunan editse. Toisin kävin - naapurihuoneen nuoriso hiljeni täysin puoleltaöin, ja junaliikennekin lakkasi jo tätä ennen. Nukuttiin kuin tukit!

Gijonin rannikkokaupungissa sijaitsevaan Costa Gijoniin (täällä) saavuttiin automatkan päätteeksi vasta iltakymmeneltä. Mielenkiintoinen hostelli, joka sijaitsi rauhallisella laitakaupungilla suuren kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Liekö vajaat kymmenen huonetta, meillä omalla vessalla ja suihkulla (45 euroa/yö). Erittäin ystävällinen ja avulias emäntä, joka englantia osaamattomana selvitti asiat elektoronisen tulkkaajan avulla. Huone siisti ja vuode hyvä. "Matkan paras sänky", totesi Ukki hyvin nukutun yön jälkeen.

Yllä kuva perinteisestä luoteisespanjalaisesta viljavarastosta. Maaseudulla niitä näkee lähes joka pihassa, talosta riippuen hoidettuja tai hoitamattomia. Ne rakennetaaan yleensä kivestä (joskus puusta) - eläinten takia erityisten jalkojen päälle - keskimäärin 1-1,5 x 2-3 metrisinä suunnikkaina. Edelleen käytössä - vaan ei asumiseen kuten Orvokki (täällä) luuli!

Majoitusta ja varastoa moneen makuun.

Lähtö Portosta

Lähtiessämme sateisesta Portosta kävimme keskustan ulkopuolella olevassa Servallesin nykytaiteen museossa. Kuten minulle nykyään usein käy, modernin museon arkitehtuuri kiinnosti näytteillä olevia töitä enemmän.

Portugalilaisen arkitehdin Alvaro Siza Vieiran (1933- ) suunnitelema museo on valmistunut vuonna 1999. Kulmikkaan, marmorista ja graniitista rakennetun museon geometrisuus ja ympäröivään puistoon aukeavat ikkunat viehättävät. Tasapainoinen kokonaisuus ja rauhoittava kokemus - sateesta huolimatta.

Ja keskiviikkona Madridin kautta Suomeen - Murua halaamaan.

Porto ja portviini

Porto on valokuvauksellinen, värikäs, mäkinen ja ränsistynyt, mutta kaunis joen halkoma kaupunki. Yhden mummon yhden päivän kokemus lyhykäisyydessään. 

Lauantaiksi oli ennustettu sadetta, joten lähdimme liikkeelle goretexit päällä (paitsi tyylikäs Lontoontyttö) ja sateenvarjo repussa - tai siis niin luulin, mutta tarpeen tullessa huomasin varjon unohtuneen majapaikan sängylle. Onneksi ennustukset olivat väärässä ja päivän aikana tihutti vain pari kertaa ja silloinkin lyhyesti. Mutta pilvinen ja kostea ilma vaikeutti valokuvaamista. Kaupunki oli erittäin valokuvauksellinen, mutta hyvien valokuvien saaminen kännykkäkameralla osoittautui mahdottomaksi. Ajatus oikean kameran hankkimisesta vierähti taas pari ratasta eteenpäin.

Söimme hyvän lounaan vinho verden kanssa Cantinho do Avillez -ravintolassa (täällä) muistellen 1990-lukua, jolloin vietimme koko perhe useana vuonna lomia Etelä-Portugalissa. Pari kertaa myös Parasystävän perheen kanssa, jolloin neljän aikuisen lisäksi porukkaan kuului kahdeksan 0-11 -vuotiasta pellavapäätä. Kaihoisaa muistelua!

Lounaan jälkeen Ukki kaipasi aaltoja ja ettoneita ja suuntasi majapaikkaan. Lontoontytön kanssa jatkettiin Douro-joen toiselle puolelle 1800-luvulla rakennettua korkeaa ja komeaa Dom Luis I -siltaa pitkin. Silta oli nuoren Gustave Eiffelin suunnittelema ja siltaa kävellessä tulikin mieleen Eiffel-tornin rautarakenteet.

Vastarannalla yritimme suunnata majapaikan isännän suosittelemaan Taylorin portviinikellariin, mutta eksyimme. Mummi väsyi mäkien kiipeilyyn, ja päädyimme Taylorin sijaan tutustumis- ja maistiaiskierrokselle Cockburnin kellariin. Portviini on sekä Lontoontytön että Mummin herkkua, mutta viiniasiantuntijoiksi meistä ei ole. Tasan 200 vuotta vanhoissa kellareissa kiertämisen jälkeen maisteltiin kolmea eri-ikäistä punaista portviiniä. Totesimme erimakuisiksi, mutta laatueroja ei osattu puntaroida. 

Opittiin, että normaalihintainen portviini säilyy avaamattomassa pullossa viitisen vuotta ja avattuna vain noin viikon. Kotiin palattua pitänee pari vuotta vanhat avatut portviinipullot heittää harakoille.

Porto ja meri

Pilvinen varhaisaamu ja tyrskyävä meri Portossa

Viikonloppu Portugalin Portossa Ukin ja Lontoontytön kanssa. Ajettiin autolla Corunasta tytön töiden jälkeen ja saavuttiin perille vasta ennen puolta yötä. Ystävällinen isäntä vastaanotti meidät hymyillen kotitekoisen kakun ja portviinin kera. 

Flattered-huoneisto (täällä) Porton reunalla Atlannin rannalla lumosi meidät kaikki välittömästi. Ensimmäinen kerros ja kolme isoa ikkunaa, joiden edessä kapea tie, hiekkaranta ja valtameri - esteetön näkymä suoraan merelle. Illan pimeydessäkin valtameri kuului ja tuoksui. Vanha rakennus, mutta sisustus pohjoismaisen tyylikäs - siisti ja hyvin varustettu. 

Yö oli yllättävän lämmin. Nukuttiin iso ikkuna auki ja aaltojen pauhu täytti huoneiston. Kiehtovaa ja rauhoittavaa. Aamulla oven ulkopuolella odotti kori, jossa oli kolmen hengen aamiainen, mm. vastapuristettua appelsiinimehua, lämpimiä sämpylöitä ja Portugalin herkkuja pastel de nata -leivonnaisia (voitaikinaa ja vaniljakreemiä).

Viiden tähden aamiainen viiden tähden näkymällä - aitoine ääniefekteineen.

Aurinkoinen Galicia

Aamunäkymä Lontoontytön kämpästä

Mainitsin aiemmin Galician sateista (täällä), mutta me olemme viikon aikana saaneet nauttia useista aurinkoisista hetkistä ja päivistä. Lähes joka päivä olemme voineet Ukin kanssa syödä lounaan ulkona - mistä kumpikin nautimme. Ja kävellä pitkiä matkoja kaupungin loputtomia rantoja - ja kuunnella merta.

Valtameren ja vuorten väliin sijoittuvan Corunan ilman ala ja lämpötila saattavat vaihtua nopeasti. Vaikka aamupäivällä sataisi rankasti, iltapäivällä aurinko voi jo paistaa pilvettömältä taivaalta. Etukäteen on vaikea tietää, nousevatko taivaanrannassa näkyvät tummat pilvet kaupunkiin vai hajoavatko ne horisonttiin. Samoin on tuulen kanssa. Välillä tuuli pyörittää niin, että se nostattaa korkeita tyrskyjä ja vaikeuttaa pystyssä pysymistä, välillä ilma ja meri ovat yllättävän tyyniä.

La Coruna on iisi, arkinen ja ystävällinen kaupunki - kaupunki makuuni.

ja ilta...

Un cafe, por favor

Cafe solo tarkoittaa pientä kupillista vahvaa kahvia eli se vastaa Italian espressoa. Hyvässä solokahvin pinnalla pitää olla vähän vaahtoa (crema). Cafe cortado on espresso, johon on lisätty tilkka maitoa ja se tarjotaan usein pienestä lasista. Cafe americano (cafe grande?) on espresso, jota on jatkettu kuumalla vedellä, ja cafe con leche eli maitokahvi on espresso, johon on lisätty saman verran kuumaa maitoa (fifty/fifty).

Galiciassa Ukki otti yleensä cafe con lechen ja Mummi aamulla cafe americanon ja ruoan jälkeen cafe solon. Paitsi kämpillä Mummi hörppi kotoisasti nessistä purkista.

Hallista hautausmaalle

Coruna ja sen ympäristä on paratiisi, jos rakastaa kaloja, äyriäisiä ja muita meren herkkuja. Tuoretta, edullista ja HERKULLISTA! Parasta, mitä minä olen saanut. Jättikatkarapuja, erilaisia simpukoita, mustekalaa monella tavalla ja monia ennen näkemättömiä kaloja. Tänään syötiin Santiagossa bonito de burela -nimistä tonnikalaa muistuttavaa kalaa. Parasta ikinä!

Ja pitihän meidän käydä Corunan valtavassa kauppahallissa. Se on modernisoitu - mielestäni epäonnistuneesti - joitakin vuosia sitten, mutta sen unohtaa kun uskomattoman pitkät ja leveät kalatiskit - toistasataa? myyjää - täyttyvät kymmenistä (sadoista?) tuntemattomista kaloista ja muista merenelävistä. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ja taas törmättiin ystävälliseen pyöreäänn tätiin, jokaa hymyillen opasti meitä paikallaan hyöriviä turisteja. "Carnes, frutas", osoittaen sormellaan yläkertaan.

Kotimatkalla poikkesimme ilmeisen tunnetulla yli 200 vuotta vanhalla San Amaron hautausmaalla. Rakastan hautausmailla kiertelyä, mutta ensi kertaa törmäsin hautausmaahan joka vain ahdisti - tuli halu pois. Upealla paikalla meren rannalla, mutta liian ahdas (20 000 hautaa), liian vähän vehreää, kuihtuneita (!) tekokukkia. Hautausmaa, jonka pitkät ja kapeat käytävät muistuttuvit ennemminkin ruumishuonetta kuin hautausmaata.

Päivän saldo: elävä ja vilkas kalahalli ja hautausmaa, josta kuolleetkin karkaavat!

Cool

La Coruna, Espanja

Sateinen Galicia

Aamunäkymä Lontoontytön kämpästä

Galician maakunta Espanjan luoteiskolkassa on Euroopan sateisinta aluetta. Kesät muistuttavat Suomen lämpimiä kesiä ja talvet Lontoon sateisia kuukausia. Tuttuuden tunteesta huolimatta Lontoontyttö ei ymmärrettävästi rakasta Galician ilmastoa.

Luonto on vehreää ja kaunista - kiitos sateiden. Ja vuoristoista. Aluetta kutsutaankin vihreäksi rannikoksi (Costa verde), johon Galician lisäksi kuuluvat pohjoiset itsehallintoalueet Asturias ja Cantabria. Alueella on pitkien pyhiinvaellusreittien lisäksi useita lyhyempiä patikointireittejä, ja rannikolta löytyy lukuisia upeita luonnon muovaamia valkohiekkaisia hiekkarantoja ja surfaajien paratiiseja. Ja mummin iloksi majakoita.

Galiciassa asuu vajaa 3 miljoonaa ihmistä ja espanjan lisäksi alueen toinen virallinen kieli on galego, joka muistuttaa portugalia. Etenkin maaseudulla harva ihminen osaa englantia. Ukkikin yrittää oppia huikkaamaan hola, buenos dias ja muchos gracias. Ja tietenkin la cuenta, por favor. Kaikki tapaamamme ihmiset ovat kuitenkin olleet erittäin ystävällisiä ja elekielellä on selvitty hyvin. Gijonissa pikkuhostellin emännällä oli jopa puhesimulaattori, jonka avulla selvitimme niin parkkikellarin sijainnin kuin lähistön parhaat ruokapaikat.

Galician suurimmat kaupungit ovat sisämaan Santiago de Compostela ja rannikon satamakaupunki La Coruna. Edellinen on tunnettu Camino de Santiagon pyyhiinvaellusreitin päätepisteenä ja jälkimmäinen on Opiskelijatytön kotikaupunki - toistaiseksi.

Corunan rantabulevardin kerrostaloja lasitettuine parvekkeineen. 

Lasisten julkisivujen takia Coruna on saanut lempinimen kristallikaupunki.

Tuulen tyttö

Torre de Hercules, La Coruna

Merta ja majakoita

Punta da Parcan majakka

"Tämä on minun onnen päiväni", sanoi nelivuotias Ukille, kun Ukki osti Salon Anttilasta pojalle starwars-legoukon ukkojen kahdenkeskisellä mökkimatkalla.

Minun onnenpäiväni oli lauantai, kun sain käydä kahdella majakalla Galician edessä olevalla ns. kuolemanrannikolla, joka espanjaksi on Costa de la Muerte ja galician kielellä Costa da Morte. Ensin tutustuttiin Muxian rantakaupungissa Punte de Barcan vaatimattomaan majakkaan, jota ympäröi upeista valtameren hiomista kivenjärkäleistä muodostunut niemeke. Horisontissa majakan takana häämätti jo lupaavasti toisen majakan, Cabo Vilanin torni.

Edelleen toimiva Cabo Vilanin upea majakka ja sieltä aukeava huima valtamerinäkymä hurmasi meidät kaikki. Lähes 30 metrinen majakkatorni on rakennettu 105 metriä korkealle kallionjärkäleelle. Vuonna 1890 avattu majakka on aikoinaan ollut Espanjan ensimmäinen sähköistetty majakka ja sen valo kantaa 55 km. 

Jylhää, jumalaista ja meditatiivista. Merta ja horisonttia jaksaa tuijottaa. Ja tunnustella sileitä kiviä. Onneksi Lontoontyttö on tässä tullut äitiinsä ja näyttää aistivan samat voimat.

Malcipan satama

Capo Vilanin upea majakka

Vuorista Asturiaa

Perjantaina ajettiin Gijonista Corunaan - puolet matkasta nopeita pikateitä ja runsaat sata kilometriä Avilesista Lugoon kaunista ja rehevää vuoristoista maaseutua, jonka kiemurateillä Ukkikaan ei pystynyt hurjastelemaan. Peräjälkeen pieniä kyliä, kirkkoja, mummoja ja pappoja. Hyvin hoidettuja pieniä maatiloja, syksyn kukkia ja omenapuita.

Ja pyhiinvaeltajia, sillä reittimme risteitsi useasti Camino Primitivoa. Se on yksi Pohjois-Espanjan paristakymmenestä pyhiinvaellusreitistä eli caminosta ja kulkee Oviendosta Santiagoon.

Gaudin oikku

Torstaina vuokrattiin Ukin kanssa Bilbaosta auto ja ajettiin Pohjois-Espanjan rantoja pitkin Gijoniin. Matkalla pysähdyimme lounaalle pienessä rantakaupungissa Castro-Urdialeksessa (paikkakunnan nimi selvisi vasta jälkeenpäin) ja jaloittelemaan Comillaksessa, josta pitkän hakemisen jälkeen löydettiin Antoni Gaudin (1852-1926) suunnittelema yksityistalo Capricho de Gaudi eli Gaudin oikku tai päähänpisto. Samaa tunnistettavaa tyyliä kuin kuuluisammat Gaudi-rakennukset Barcelonassa. Mielenkiintoista, värikästä ja kekseliästä - 1880-luvulta.

Illan hämärtyessä saavuimme Gijoniin, jossa majoituimme puistonlaitaan mielenkiintoiseen Hostel CostaGijoniin (kahden hengen huone wc/suihkulla ja aamiaisella 45 euroa/yö) ja illastettiin vasta iltakymmenen jälkeen - täysin vastoin iltaunisen Mummin tapoja.

Saimme nauttia koko päivän upeista maisemista. Vehreää ja vuoristoista, paljon laiduntavia lampaita ja lehmiä. Tuli mieleen Toscanan maisemat - lisänä vain mereltä puhaltava tuuli ja vehreyden välissä vilahtavat vaahtopäät.

Bilbao lumosi

Vajaa vuorokausi Bilbaossa, ja olen ihastunut. Siihen tarvittiin vain yksi Guggenheim, ravintola Mina (täällä) ja aurinko.

Bilbaossa 1997 avattu Guggenheim-museo on kuuluisan yhdysvaltalais-kanadalaisen Frank Gehryn (1929- ) suunnittelema. Paksuista titaanilevyistä ja -laatoista sekä lasista rakennettu kymmeniin suuntiin sojottava valtava rakennus lumoaa minut täysin. Rakennus ikäänkuin kurkottaa viereiseen Nervion-jokeen ja liittyy hienosti osaksi muutakin ympäristöä. Valoa ja heijasteita rakastavana en voi muuta kuin ihailla, miten titaani- ja lasipinnat taittavat valoa ja heijastavat museon rakenteita. Jokaista yllättävää nurkkaa ja lasipintojen läpi avautuvia näkymiä niin museon sisään kuin rakennuksesta ulos voisi tuijottaa loputtomiin.

Rakennus ja sen arkitehtuuri vaikutti minuun voimakkaammin kuin esillä olleet näyttelyt. Museon kolmesta kerroksesta keskimmäinen oli näyttelyn vaihtumisen takia suljettu. Alakerroksen suurimmassa tilassa oli yhdysvaltalaisen minimalistisen kuvanveistäjä Richard Serran (1939- ) kookkaista metallilevyistä rakennettuja spiraaleita ja käytäviä, joihin pääsi sisään "eksymään" ja "kävelemään taiteeseen". Tykkäsin.

Pitkän lounaan ja perinpohjaisen museokierroksen jälkeen jaksoimme vain hetken kävellä Bilbaon keskustassa. Kauniita, hyvinhoidettuja ja koristeellisia kerrostaloja, kaduilla baarien eteen kerääntyneitä iloisia ihmisiä ja pikkupuistoissa mummoja, äitejä, isiä ja pikkulapsia.

Ja paljon murandereita eli pieniä valkoisia koiria!