Sateen suojaan

Sateen uhatessa uroskin hyppää pesän päälle ja yhdessä naaraan kanssa suojaa poikasia. Auringon paistaessa joutsenperhe liikkuu jo pitkiä matkoja ravinnon perässä ja pesä on päivisin pääosin tyhjä. Yötä myöten ja sateella perhe kerääntyy pesälle ja kuusi untuvikkoa häviää näkymättömiin vanhempiensa alle.

Seikkailu jatkuu...

Tulppaanien taikaa

Ukin syli

Tanssin riemu

Tanssi antaa minulle valtavasti. Kolmen tunnin paritanssitreenin jälkeen hiki valuu, mieli kuplii ja huulet vetäytyvät hymyyn. Hyvänolon tunnetta on vaikea sanoin kuvailla.

Kahden vuoden tanssiharrastuksen aikana olen oppinut tunnistamaan rytmin, liikkumaan musiikin tahdissa, seuraamaan viejää ja ajoittain jopa rentoutumaan. Useimmiten uskallan olla levollisesti ja rauhallisesti vieraan ihmisen lähellä, vastata kumppanin vientiin selkeällä vasteella ja ottaa oman fyysisen ja henkisen tilan. Pääosin en enää häpeä tai anteeksipyytele ikääni.

Nautin suunnattomasti tanssiaskelten ja uusien kuvioiden opettelusta ja oppimisesta. Osaan foksin, fuskun ja valssin perusaskeleet - fuskusta jopa krumeluurejakin. Sensuelli tango tuntuu edelleen vaikealta - osin harjoituksen puutteesta, osin viejien kirjavista ja persoonallisista otteista. Toivon, että luontaisesti aika jäykkä vartaloni uskaltaa vähitellen antautua myös tangomusiikin rytmiin ja ilmentää sitä liikunnan riemua, jota sisimmässäni tunnen.

Se että rohkeasti ja avoimesti katsoo tanssiparia silmiin, kunnioittaa partneria ja on läsnä, helpottaa sekä omaa että toisen tanssia sekä lisää yhteistä onnistumisen iloa ja tanssin riemua. Kuten muussakin yhteiselossa.

Elinan kirja

Luin uudelleen 1994 ilmestyneen, lääkäri Kaisu Pitkälän ja psykoanalyytikko Pirkko Siltalan toimittaman kirjan "En lähde itseltäni salaa". Kirja kertoo nuoren Elinan - kahden pienen lapsen äidin ja lääkärin - sairastumisesta rintasyöpään ja kuolemasta 35-vuotiaana. 

Kirjassa on 12 lukua, joissa Elinan ystävät, lääkärit ja hoitajat kertovat Elinasta ja kokemuksistaan kuoleman kohtaamisesta Elinan rinnalla. Elina halusi ja osasi ottaa lähellä eläneet kokemaan ja jakamaan omaa suruaan ja luopumistaan. Joskus jopa vaati. Lukujen lomassa on pohdiskelevia lainauksia Elinan päiväkirjasta hänen sairautensa ajalta.

Kolmen vuoden aikana Elina valmistautui kuoleman mahdollisuuteen, vaikka toivoi paranemistaan ja uskoi vahvasti selviytymiseensä viimeisiin joulukuun viikkoihin asti. Elina puhui rohkeasti, rehellisesti ja avoimesti kuolemasta perheensä, ystäviensä ja hoitajiensa kanssa. Hän uskalsi ja osasi ilmaista myös pelkoaan, suruaan ja raivoaan - rakkauttaan ja ikäväänsä. Sylin kaipuutaan ja luopumisen tuskaa.

"Pieni tyttö piilottelee jotakin kädessään ja on asiaakin - vaimolleni. Nyrkeistä paljastuu vähän käytetyt huulipuna ja puuterirasia. Näitä meidän äiti ei enää tarvitse, nämä ovat sinulle. Tyttö livahtaa vauhdilla leikkeihinsä eikä enää mikään linnunpoika. Elina tiesi."

Syvältä koskettava ja puhutteleva kirja. En lähde itseltäni salaa.

Vautsi!

Kuusi poikasta kuoriutui 26.-27. toukokuuta.

Chachan askelluksesta

Aluksi hämmennyin, kun eri opettajat laskivat saman chacha-rytmin eri tavoin: Pirjon rytmitys oli Yks-kaks-cha-cha-cha ja Maijan Yks-kaks-kol-cha-cha. Aloitus oli kummassakin toki sama eli nainen ottaa vas askeleen sivulle ja sitten oik taka-askel ja paluu vas tukijalalle.

Pirjo ohjeistaa "Yks-kaks-cha-cha-cha" seuraavasti: Napakat, aksenttimaiset askeleet. Paino päkiöillä ja lyhyet askeleet, jotka lähtevät polvi edellä. Jalkaterät ulospäin kuin Aku Ankalla. Yks-kaks -askeleet lyhyet. Tsatsat voi olla pidemmät, ja ne askelletaan jalkaterän sisäsyrjällä - välissä jalkaterät yhteen. 

Maija opastaa "Yks-kaks-kol-cha-cha" seuraavasti: Askellus maadutetaan, ei hypitä. Ja paino Ja kroppa siirretään joka askeleelle, myös kaks-askeleelle, mutta ei valuta takakenoon. Ykkös-askel on pitkä ja kakkos-askel kiertää tukijalan kautta. Kakkos-askeleen taakse/eteen vetoa voi vähän pidätellä tai hidastaa. Myös cha-chan eka osa otetaan pitkänä, muuten askellus saattaa helposti karata etutahtiin.

Ja sitten vaan lonkat ja kroppa mukaan askelluksen rytmiin! 

Suomen "ruusuja"

Ukki oli lentokentällä vastassa Ranskan matkalaisia. Jätettiin Äitimuori Tapiolaan, joten kotona oltiin vasta kahden aikaan. Yökonsertti yllätti: ainakin kaksi satakieltä pisti parastaan viereisessä puistikossa. Väsymyksestä huolimatta piti pysähtyä nauttimaan - yön hiljaisuudessa satakielen laulu ikäänkuin voimistuu. Upeaa!

Ja aamulla tietenkin tarkastettiin puutarhan uudet kukkijat.

Emäntä hommissa

Siskon puutarhassa riittää ahkerallekin puuhaa. Onneksi Siskon mieli lepää kuihtuneita ruusuja leikellessä ja Miehensä rentoutuu nurmikentän leikkuussa. 

Ja vieraat saavat nauttia eteläranskalaisen pihan kauneudesta.

Picassoa ja kävelyä

Eilen ajettiin Antibesiin - viehättävään rantakaupunkiin. Hullaannun jatkuvasti Välimeren heleän voimakkaasta turkoosinsinestä - merestä, jota jaksaisin tuijottaa loputtomasti. 

Aamupäivällä tutustuimme meren äärelle rakennettuun upeaan linnaan, jossa Picasso (1881-1973) asui ja työskenteli puoli vuotta sodan jälkeen 1946. Nykyään Picasso-museona toimivan ja aiemmin Grimaldin ruhtinassuvun omistaman linnan vanhimmat osat ovat peräisin jo 1100-luvulta. Museon ylimmässä kerroksessa on vaatimaton kokelma taiteilijan maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. 

Minut lumosi etenkin komea kivirakennus ja sen ikkuna-aukoista ja terasseilta avautuva häikäisevä meri ja lahden takana kohoavat uskomattoman kauniit lumipeitteiset alpit. Upea näkymä tallentui vain muistoihin, sillä sen ikuistaminen kännykän kameralla osottautui mahdottomaksi. 

Lounaalla mukavin yllätys oli ystäväni Ina, joka yllättäen syöksyi kaulaani. Siis ystävä koti-Suomesta keskellä turistien täyttämää Ranskan rivieraa. Höpöttelimme hetken, molemmat toistensa päälle: "Mitä täällä teet? Kenen kanssa? Missä asut?" Lämmin kohtaaminen lämpimässä maassa.

Lounaan jälkeen Siskon Mies ja Äitimuori palasivat autolla kämpille ja jättivät minut ja Siskon seikkailemaan Välimeren rannikolle. Vaihdoimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme kävelemään Cap d'Antibesin ympäri. Reitti ei ollut Siskollekaan tuttu, joten emme löytäneet rantoja kiertävää kävelypolkua, vaan vahingossa jatkoimme Boulevard de la Garoupea eteenpäin Boulevard John F Kennedylle, kun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle Chemin de la Garoupelle. Oikaisusta huolimatta kävelimme yli kaksi tuntia ja noin 7-9 kilometriä pääosin rantoja pitkin Picasson museolta Antibes-Juan les Pinsin rautatieasemalle. Loppumatkan kämpille seisoimme perjantairuuhkaisessa paikallisjunassa.

Ihana, aurinkoinen, rento ja reipas lomapäivä. Ja illalliseksi Siskon ja Miehensä valmistamaa langustinopastaa, joka vei kielen. Kiitos!

Ranskan ruusuja

Nice for birds

Päästiin Äitimuorin kanssa taas käymään Siskon ja Miehensä luona Etelä-Ranskassa. Tänä aamuna tultiin ja sunnuntaina palataan iltakoneella. Lähes neljä päivää saadaan nauttia sukulaisten vieraanvaraisuudesta, rehevästä puutarhasta ja virkistävästä uima-altaasta.

Ja puutarhan mielenkiintoisista linnunpöntöistä!

Larun koti

Elämäni ensimmäiset vuodet (1952-61) asuin Lauttasaaressa - Lauttasaarentie 31 -, minkä jälkeen viisihenkinen lapsuudenperheeni muutti tänne, kunnes vuonna 1973 lähdin opiskelemaan Ouluun. Larun talo on edelleen tukevasti pystyssä ja ulkoisesti lähes entisen näköinen. 

Perheemme asui alimmassa kadunpuoleisessa kerroksessa, kuvassa parvekkeemme on juuri suojatiemerkin takana. Viereisessä kaksiossa asui talonmiehen perhe (muistan Arjan ja Tarjan sekä tyttöjen jännittävät isoveljet) ja ylimmässä kerroksessa talon suunnitelleen arkkitehti Eija Saijonmaan perhe Hellä-apulaisineen. 1950-luvulla kivijalassa toimi nykyisen kukkakaupan paikalla baari ja oikean puolen myymälässä oli vaihtuvia toimijoita. Lapsuudessani talon takana oli rakentamatonta seikkailumetsää.

Alla on alimman kerroksen alkuperäinen pohjapiirros, joka vahvistaa muistikuvani asunnon huonejärjestyksestä. Oikealla parvekkeen vieressä oli ruokailuhuone, sitten keittiö ja kolmantena apulaisen (mm. Riia ja Kirsti) huone. Kuvassa alimpana oikealla isän työhuone, sitten vanhempien makuuhuone ja kolmantena lastenhuone. Väliin jäi iso ja valoisa olohuone ja tilava eteinen, josta oli ovi pikkuvessaan. Lastenhuoneen vieressä oli kylpyhuone.

Nykyään Lauttasaarentie 31 määritellään kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi (Helsingin rakennuskulttuuri - Lauttasaaren rakennusinventointi. Helsingin kaupungin tutkimuksia ja raportteja 2/2003). 

Laskettu aika?

Joutsenen poikaset eivät vielä ole kuoriutuneet Roihuvuoren ja Tammisalon väliseen kanavaan rakennetussa pesässä. Munat ovat saaneet olla rauhassa jo yli kuukauden (!!), ensimmäiset kahdeksasta munasta munittiin 7. 4 (täällä). Eilen munia näytti puuhakkaan emon alla olleen vielä kuusi, tulva kuulema hukutti kaksi. 

Netin mukaan kyhmyjoutsen hautoo muniaa keskimäärin 36 vrk. Pesän ympärillä pyörivät aktiivit tietävät kertoa, että viime vuonna kysyinen joutsenpari hautoi muniaan 42 vrk.

Joten kuoriutumista odotellessa...

Matkan varrelta

Viime päivinä olen puutarhuroinnin ohessa lueskellut kahta puhuttelevaa parisuhdekirjaa: Heidi Valasti: Rakasta rohkeasti - uskalla lähteä, uskalla jäädä (Minerva 2008) sekä Pruuki, Timoria ja Väätäinen: Pari suhteessa - tunne itsesi, uskalla rakastaa (Otava 2013). Ihmisenä olemisen ja parisuhteessa elämisen perusasioita - vaan miksi välillä niiiin vaikeeta?

Elämämme tärkein matka on matka itseemme. Ihmisen tehtävä on tulla siksi, mitä hän jo sisimmässään aidosti on. Herkin korvin kuunnella ja hellin silmin katsella: kuka minä sydämessäni olen? Armahtava, mutta realistinen suhde omaan itseen mahdollistaa aidon ja myötäelävän läheisyyden toiseen ihmiseen. Viisautta tarvitaan myös katsellessa ja kuunnellessa toista ihmistä, hänen historiaansa ja tarinaansa - joskus kovin erilaista kuin omani.

Osaanko tunnistaa ja käsitellä tunteitani - olla aidosti yhteydessä tunteideni kanssa? Kykenenkö ilmaisemaan toiselle, mitä tunnen ja mitä tarvitsen? Pysähdynkö kuuntelemaan, mitä toinen tuntee ja tarvitsee? Uskallanko nähdä ja kertoa oman tarinani? Kaiken mikä on tehnyt minusta sen, mikä minä tänä päivänä olen. Onko toinen halukas kuuntelemaan minua ja jakamaan puolestaan omaa tarinaansa? 

Toimivassa parisuhteessa elää kaksi erillistä aikuista, jotka kumpikin tietävät omat rajansa ja osaavat ilmaista ne toisilleen. Selkeästi ja ymmärrettävästi eikä kautta rantain. Ja jotka kumpikin kunnioittavat toistensa rajoja.

Jospa pystyisimme katsomaan lempeästi sekä itseämme että toisiamme. Ja olemaan läsnä.

Mökillä klo 08.34

Ukki käpelöi mieleni maisemaa eli sahasi mökkirannan kalliolla kasvaneen vanhan koivun, jonka lehvistö kehysti lasikosta näkyvää lahtimaisemaa (mm. elokuun blogipäivitys täällä). Siksi päädyin hieman siirtämään kuvakulmaa oikealle. Katsotaan, kummalla näkymällä jatkan.

Alla olevissa valokuvissa näkyy koivunoksan katoaminen kuvan vasemmasta nurkasta tänä aamuna otetussa kuvassa verrattuna viime elokuun kuvaan. Ukin puolustukseksi täytyy kertoa, että rantakoivu oli lahoamassa, ja parin vuoden takainen myrsky oli jo kaatanut puun monimetrisen latvuksen.

But my wiev, my wiev...

Toukokuu 2015

Elokuu 2014

Äiti

Olen onnekas. Olen äiti ja saan rakastaa viittä aikuista lastani - omalla vailinaisella tavallani. Olen oppinut vastaanottamaan 86-vuotias Äitimuorini tapaa ilmaista rakkauttaan minulle - eläkkeellä olevalle lapselleen. Saan ylpeänä seurata, miten Esikoiseni on rakastava äiti kahdelle uteliaalle, aurinkoiselle ja riehakkaalle pikkupojalleen - Mummin mussuille.

Olen onnekas.

Kevätsadetta

Tanssia Pavilla

Fuskua, fuskua ja lisää fuskua! Rakastan tätä letkeää ja ilakoivaa tanssia. Tanssitreeneissäni on ollut yli kuukauden tauko, ja treeneihin meno tuntui paussin jälkeen nihkeältä. Mutta onneksi sain itseni liikkeelle! Maanantaina kolme tuntia fuskua Malmilla Pirjon osaavassa opissa ja tiistaina Pavilla Lapista palanneen Maijan joikaavassa johdatuksessa. Molemmilla saleilla paljon väkeä, mutta daamien iloksi lähes tasaparit. Ja ei kun menoksi, mummiseni!

Se ilo minkä musiikin sykkeessä liikkuminen tuottaa, ei ole iästä eikä edes kunnosta kiinni. Kunhan itse hyväksyy omien kremmojensa luomat rajoitteet ja uskaltautuu nauttintoon. Ja herrojen vietäväksi.

Ja Mummi on selvästi edistinyt parin vuoden enemmän tai vähemmän aktiivisten treenien ansiosta. Aiemmin pidempien taukojen jälkeen liikeradat olivat usein hakusessa, mutta nyt ne sujuivat kuin olisivat nousseet jostain salaisesta liikemuistista. Ja rytmirikoissakin pystyin useimmiten seuraamaan viejää. Osasin nauttia liikkeen ja tanssin riemusta, ilman että kauhiasti piti pinnistää askelluksen kanssa - paitsi hetkittäin. Bravo Mummi, vanhakin oppii! Ja se nautinto - niin tanssista kuin oppimisesta - ruokkii ja rentouttaa sielua.

Tanssi on todella terapiaa - kaikille! Ja vaikka lähtisin tanssiin apeana ja pikkupakosta, niin palaan useimmiten innostuneena ja virkeänä - mitä nyt lihaksia saattaa pakottaa.

Kallio kiehtoo

Olohuone, Flemminginkatu 7

Lauantaiaamun löntystelin Kalliossa, lähinnä Karhupuiston ja Brahenkentän välisissä kortteleissa. Eläväistä ja nuorekasta aluetta, jonne mummit mahtuvat hyvin sekaan. Korttelikapakoiden rinnalle on ilmestynyt useita valoisia ja kodikkaita kahviloita ja kivijalkamyymälöissä on avattu persoonallisia, pieniä kirpputoreja ja taiteilijoiden verstaita.

Piipahdin kahvilla Agricolankatu 13:ssa jo kuutisen vuotta olleessa Bear Park -kahvilassa (täällä). Viihtyisä kuppila, jonka kulmaikkunoista voi tarkkaila Karhupuiston tapahtumia. Plussana aurinkoisen seinänvierusta ulkopöydät. Netistä huomasin jälkeenpäin, että markkinoi itseään gaykahvilana. Mutta hyvin yksi mummi mahtui mukaan aamiaista nauttivien nuorten pariskuntien ja vauvaperheiden joukkoon. Ystävällinen ja kotoisa palvelu, jota pienen paikan ahtaus kivasti korostaa.

Karhupuiston toisella puolella (Viides linja 14) on vuosi sitten avattu valoisa Bergga, joka näyttää olevan nuorten aikuisten suosiossa ja kulman takana Flemminginkadulla löytyy Galleria Keidas (täällä). Kumpikin kuppila on Mummilta vielä kokematta, mutta Opiskelijatyttö on kehunut Berggaa (koiraystävällinen) ja Esikoinen luomu- ja lähiruokaa suosivaa Keidasta. 

Ennen lauantain jatkuvaa sadetta ehdin vielä pistäytyä kahdessa putiikissa, joiden nuoret omistajat ovat yhdistäneet kirppistä, kierrätystuotteita ja kuppilaa. GalleriaKeitaan vieressä sijaitsee mm. julisteita, koruja ja tyynyjä myyvä Olohuone (täällä) ja Kaarlenkadulla superviehättävä ja siisti, hyväkuntoisiin käytettyihin vaatteisiin keskittyvä Frida Marina.

Lopuksi pistäydyin Brahenaukiolla Udumbaran keramiikkapajalla, joka on auki sopimuksen mukaan. Omistaja sattui olemaan paikalla ja pääsin hiplailemaan mm. kotimaisesta punasavesta käsintehtyjä kukkaruukkuja. Ja pitihän pari ruukkua ostaa kotona istutusta odottaville posliinikukan pistokkaille. 

Udumbaraan palaan, sillä lupasin viedä saviruukkuun istutetun posliinikukan pistokkaan kaupan näyteikkunalle, jolle omistaja kertoi keräävänsä pistokaskokoelmaa. Perästä kuuluu...

Frida Marina, Kaarlenkatu 10

Udumbara, Kaarlenkatu 15

Vappu meni

Aatto istuttiin Ukin kanssa kaupunkikodin lasikossa ja herkuteltiin risotolla, merenelävillä ja kuohuvalla. Hulinat jätettiin suosiolla nuoremmille. Vappupäivänä Ukki lähti koirien kanssa mökille ja Mummi jäi rapsuttelemaan kaupunkipihaa. 

Puutarhanikkareilta (täällä) olin ostanut kuunliljoja ja punaisen sinivuokon taimen. Liljat istutin uuteen varjoisaan kohopenkkiin rodojen taakse ja vuokko löysi paikkansa aurinkoiselta talonseinältä. Kohopenkkiin siirsin myös pihalle levinneitä pikkutalvioita ja valkovuokkoja. Varjopaikkaan aitaa vasten istutin nopeakasvuisen ja isolehtisen humalan. Iltapäivän kitkin voikukkia ja siivosin romuvarastoksi muuttunutta partsin alustaa.

Se oli Mummin vappu se!