perjantai 7. helmikuuta 2014

Tyhjä Tallinna


Taas Tallinnassa! Nyt Ukin kanssa kaksistaan - huomiseen asti. Kaivattiin vaihtelua ja päätettiin eilen lähteä Matkalle. En ole koskaan ennen nähnyt kaupunkia ja sen ravintoloita näin tyhjinä. Kaduilla ja toreilla pari hassua ohikulkijaa. Outoa, kun on tottunut lämpimämpään Tallinnaan, jonka keskusta kuhisee turisteja. Mutta sopii hyvin meille erakoille. 

Olemme saaneet tosi hyvää palvelua niin taksissa, hotellissa kuin ravintolassa. Söimme lounasta italialaistyylisessä Bocca-ravintolassa Olevimägi-kadulla. Tyylikäs iso tila (jossa meidän lisäksi vain yksi toinen seurue), suloinen tarjoilija (vain meitä varten), maittavat alkuruoat (Salmon carpaccio with avocado and strawberry salad ja Scallop and king prawn with asparagus in delicate white wine and ginger sauce), mutta pääruokarisotto ja sitruunakakku vain tavanomaisia. Viini ja seura hyvää!

Alkuillasta Esikoinen soitti Suomesta ja kertoi, että menevät huomenna päivämatkalle pikkupoikien kanssa Tallinaan. "Arvaa, missä me olemme." "Ei voi olla totta!" Sovittiin, että vaihdamme huomiset paluulippumme myöhemmäksi ja pidämme hotellihuoneen iltapäivään. Mummi ja Ukki pääsevät lounaalle Esikoisen perheen kanssa ja pikkupojat päikkäreille hotellisänkyyn rattaiden sijaan. Kiva yhteensattuma.

Illalla nautin hotellin isosta kylpyammeesta, katsoin Ukin kanssa telkusta Sotshin avajaisia ja söin laivalta ostettuja Halvan salmiakkikaloja.

8 kommenttia:

  1. Siellä en ole ollut, Viipurissa jossa isäni syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Vaikka paljonsuomalaisia ja ruotsalaisia matkaajia, niin kaupungista löytää myös rauhallisia kolkkia ja mukavaa palvelua. Ja kivoja kahviloita!

      Poista
  2. Venäjällä halusin venäläistä viiniä (e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinassa joimme kyllä italialaista viiniä......

      Poista
  3. Ihana yhteensattuma!
    Ja muutenkin kiva reissu ja upea lounaspaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhytkin reissu tuntuu usein pitkältä, kun tutut rutiinit muuttuvat.

      Poista
  4. Kyllä näyttääkin tyhjältä tuo tori! Mukavaa, että saitte pienelle matkallenne noin hyvää yllätysseuraa :)

    VastaaPoista