Lisää lintuja

Mökillä on tullut aina seurattua lintuja, vaikka en mikään lintubongari enkä luontoaktiivi olekaan. Nykyisissä erikoisoloissa linnuilla ja luonnolla on arjessa entistä suurempi merkitys. Lintujen tarkkailu antaa tekemistä ja luonto voi korvata lähikontaktien vähentymistä - ehkä.

Talipalloilla käy päivittäin kymmeniä sini- ja talitiaisia ja viherpeippoja. Värikkäästä sinitiaisesta on tullut yksi lempilintujani - jaksan pitkiä aikoja seurata sen kauniita värejä. Myös tuttu käpytikka vierailee palloilla useamman kerran päivässä ja harmaapäätikkakin on näkynyt. Väliin lintulaudalle eksyy jokunen keltanokkainen mustarastas. Järvellä on jo useamman viikon viihtynyt kaksi kyhmyjoutsenpariskuntaa, ja viikolla näin aina yhtä kiehtovan koskeloparven sukeltelemassa sulavan jään reunaa seuraten.

Viime päivinä lintuperheemme on lisääntynyt telkkäparilla sekä kahdella kurjella, jotka kiirehtivät äänekkääseen lentoon kun koirien kanssa ohitin lähitienoon kaislikkoa. Syödessämme lauantaina mökin lasikossa silmäni kiinnittyi viereistä koivua kiertävään pieneen värittömään lintuun, joka tikan lailla nokitti puun kuorta. Sehän oli puukiipijä !! jonka vasta viime kesänä olen oppinut tunnistamaan.

Toissapäivänä jäin lyhyellä metsäkävelylläni tavoistani poiketen makoilemaan lämpimään ja kuivaan kallion koloon. Yllättävän rauhoittavaa. Ehkä seuraavaksi kokeilen puiden halaamista...

Västäräkkejä ja pääskysiä odotellessa...

Karanteenisynttärit

Eilen kolmantena koronasunnuntaina Esikoisen keskimmäinen täytti kahdeksan vuotta. Tuttuun tapaan äiti, isä, isoveli ja pikkuveli hiipivät aamulla sängyn viereen ”yllättämään” päivänsankarin. Tuttuun tapaan sankari teeskenteli nukkuvansa, huolimatta että oli herännyt ajat sitten levottomana odottamaan yllättäjiään. Lopulta sankari sai pongahtaa sängystä Paljon on-nee-a vaan -laulun säestämänä tutkimaan lahjapakettejaan ja äidin leipomaa karkkikakkua.

Kaikki muu sankarin päivässä olikin sitten erilaista. Ei kaverisynttäreitä, ei sukulaissynttäreitä. Molemmat mummit sekä Ukki ja Pappa onnittelivat skypen kautta, kummit ja Lontoon täti facetimen välityksellä. Mutta sankaria rutistamaan pääsivät vain äiti, isä, isoveli ja pikkuveli. Ainakin isovanhemmilla rutistuskaipuu alkaa kasvaa lähes sietämättömäksi.

Ekaluokkalainen on - muiden koululaisten tavoin - heti ensimmäisenä kouluvuonnaan kohdannut muutakin uutta ja erilaista. Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen opettelu jatkuu ilmeisesti koko kevään etänä nettiyhteyksien kautta ilman kavereita ja opettajan fyysistä läsnäoloa. Aika kovia haasteita kouluelämää vasta opettelevalle pikkupojalle.

Haleja kaikille pikkukoululaisille. Ja jaksamista heidän vanhemmilleen ja opettajille.

Haikuharjoitus

Hesarissa (taas :) oli tänään Suvi Aholan juttu, jota varten hän oli kysynyt viideltä kirjoitusoppaan tekijältä ”Mitä kannattaisi kirjoittaa nyt, koronaviruksen aikaan, huviksi, hyödyksi tai terapiaksi?” (HS 29.3.20). Päivi Haanpää ehdotti kokeilemaan haikupäiväkirjaa. Hauku on japanilainen kolmerivinen runo, jossa on yhteensä 17 tavua: ensimmäisellä rivillä 5, toisella 7 ja kolmannella 5 tavua.

Ihana vinkki. Päätin heti kokeilla :):) Seuraavasta haikustani saan - toivottavasti - toiveikkaamman.

Kotiin vyötetty -

lintu sirkkuu kevättä.

Välissä lasi.

Maaliskuun tytöt

Isosisko Anni (s. 24.3.1952) ja pikkusisko Riitta (s. 19.3.1954)

Käsi kädessä 1950-luvulla ja käsi kädessä 2020-luvulla.

Maailma mutkalla

Jään mökille - urg

Tilava mökkimme Salossa on oikeastaan aina ollut ennemmin perheemme kakkosasunto kuin tavanomainen kesämökki. Viime vuosina Ukki on jopa asunut mökillä enemmän aikaa vuodesta kuin myyntiä odottavassa Itä-Helsingin asunnossamme.

Koronapandemian alkupäivinä Ukki oli juuri siirtynyt kaupunkikodista mökkikotiin asuakseen siellä lokakuuhun asti. Oltuaan mökillä pari viikkoa tuli voimaan yli 70-vuotiaiden kotikaranteeni, joka koski myös 71-vuotiasta Ukkia. Osin Ukin karanteenin avittamana myös minä siirryin Punavuoren kodistani asumaan mökille Ukin seuraksi ja kauppakassiksi.

Eilen pääministeri antoi tiukkasanaisen suosituksen, että mökeille matkanneiden uusmaalaisten pitäisi siirtyä takaisin kaupunkikoteihinsa. Yön pähkäiltyämme päätimme yhteistuumin, että jäämme molemmat edelleen asumaan kakkoskotiimme.

Elämme täällä lähes täydellisessä eristyksessä, lähin naapuri on kilometrin päässä ja pieni, runsaan tuhannen hengen kyläyhteisö kauppoineen 7-8 kilometrin päässä. Täällä on lääniä kävellä törmäämättä yhteenkään ihmiseen, toisin kuin Helsingin suosituimmilla kävelypoluilla. Ukki hoitaa kaiken kommunikoinnin muihin ihmisiin puhelimen ja netin kautta. Ja minun ainoa lähikontakti ihmisiin - turvavälillä - on kerran viikossa tekemäni ostosmatka kyläkaupalle, josta uskon saavani kaiken tarvittavan.

Toistemme lisäksi puhumme kumpikin pitkiä aikoja puhelimessa - milloin minnekin päin Suomea tai Lontoossa asuvalle Lontoontytölle. Usein rupattelemme myös kahdelle koirallemme sekä talipalloja ja siemeniä ahkerasti syöville sinitiaisille. Jos sairastumme tai muuten tarvitsemme terveydenhuollon palveluja, ajamme autolla Helsinkiin, jonne mökiltä on noin tunnin ajomatka.

Päivä vain ja hetki kerrallansa...

Hesarista helppiä

Olen aiemmin jo maininnut, että paperihesaria tulee karanteenipäivinä luettua tavallista tarkemmin (täällä). Asiallisen koronatiedon lisäksi lehdestä on löytynyt mm. useita käytännön neuvoja: Minne sairastuessa pitää ottaa yhteyttä? Mistä voi tilata ruokaa kotiin? Löytyykö netistä terapia-apua? Kymmeniä kirja- ja leffavinkkejä? 

Ensimmäisen karanteeniviikon aikana lehdessä on ollut myös monta mielenkiintoista ”psykologista” artikkelia, mm. lapsiperheiden pärjäämisestä ja pitkäaikaisen eristyksissä olon vaikutuksista. Eilen lastenpsykiatri Janna Rauhala puhui viisaasti kuuntelemisen merkityksestä ja siitä, miten tärkeää lapselle (ja meille kaikille) on saada kokemus että hänelle merkittävä ihminen kuuntelee häntä ja hänen tunnekokomuksensa saa olla totta. Ja kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro sanoitti huolen eristyksissä olon henkisestä raskaudesta: ”Ihmisen keskeisimpiä psykologisia perustarpeita ovat sosiaalinen vuorovaikutus ja tunne oman elämän hallinnasta. Määräys kotona pysymisestä iskee suoraan niihin molempiin.”

Tänään Väestöliiton johtava asiantuntija Heli Vaaranen kehotti aloittamaan jokaisen karanteenipäivän kysymällä kanssa-asujalta, mitä hänelle kuuluu. Vastaukseksi ei riitä ”ihan hyvää”, vaan Vaarasen mukaan kysymykseen voi vastata esimerkiksi kertomalla omista tunteistaan, kuten sanomalla, että olen tänään vähemmän huolestunut kuin eilen. Näin olemme edes hieman kartalla, missä toinen menee...

Rutiinit, liikunta ja yhteydenpito läheisiin ovat uuden korona-arjen peruspilareita. Periaatteessa yksinkertaisia asioita, mutta käytännössä haastavia, sillä nämä tutut toiminnat pitää rakentaa uudelleen ja uudella tavalla. Ei helppoa, mutta tarpeellista että selviämme seuraavat viikot ja kuukaudet - toisille helpompi toteuttaa kuin toisille. 

Tsemppiä sinulle ja minulle :):)

Koirista oppia

Täytyy myöntää, että välillä korona ahdistaa. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea vielä on edessämme ja miten kauan tämä kaikki kestää.

Mieleni on toistaiseksi ollut tämä kaiken käsittämättömän keskellä pääosin levollinen ja rauhallinen. Mutta elimistöni on reagoinut väliin yllättävänkin vahvasti. Keho tuntuu usein jännittyneeltä, rintakehää puristaa ja henkeä salpaa. Vähän niin kuin paniikkioireita...

Tosin kehoni reagointi ei ole ihme. Onhan aktiivinen tanssiharrastukseni loppunut kuin seinään. Useamman vuoden ajan olen käynyt kolmen tunnin tanssitreeneissä keskimäärin kolme kertaa viikossa ja tämän lisäksi viikonloppuleireillä vähintään parin kuukauden välein. Viimeiseen pariin viikkoon en ole tanssinut yhtään, en edes yksinäni. Kehoni ja mieleni kaipaa valtavasti tanssin tuomaa liikuntaa, ihmiskontakteja ja iloa. Samanaikaisesti myös päivittäiset, toista tuntia kestäneet koiralenkit ovat lyhentyneet pariin varttitunnin pissalenkkiin. Toisin kuin tanssitreenit pidemmät pissalenkit ovat vain järjestelykysymys, jonka toivottavasti saan kuntoon.

Kehoni saattaa kangistella myös siitä, kun mietin miten moninaisten elämäntilanteiden keskelle koronakaaos on aikuisten lasteni elämään iskenyt. Miten valtavasti joustamista, venymistä ja sopeutumista tilanne heiltä kuten muiltakin työikäisiltä vaatii. Minä ja kaltaiseni (hyväosaiset) eläkeläiset kyllä pärjäämme.

Yritän ottaa oppia Chloelta - yli 10-vuotiaalta espanjanvesikoiralta. Hermoilu ei auta minua, ei läheisiäni eikä muitakaan kanssaeläjiä.

Koronapullia

Esikoinen on perheineen etätyössä ja etäkoulussa omalla mökillään, joka on vain viisi kilometriä meidän mökiltä. Ukin karanteenin takia emme kuitenkaan tapaa, vaan kommunikoimme puhelimen ja facetime-yhteyden avulla. Tänään mm. autoin ekaluokkalaista facetimen kautta matikkatunnin yhteen- ja vähennyslaskuissa. Kummasti sekin sujui...

Illalla ekaluokkalainen oli äitinsä kanssa leiponut mummille ”koronapuusteja”, jotka hän kaksivuotiaan pikkuveljensä kanssa kiikutti oman mökkitiensä risteykseen, josta ”karanteeni-Ukin” kanssa haimme ne autolla ja jätimme vastaavasti pussillisen kirjoja Esikoiselle.

Ihania olivat, kuten aiemminkin. Kiitos :):)

Suomen sineä