Herkkuja Tallinassa

Aurinkoinen Tallinna-päivä kului Ukin kanssa kävellessä (täällä) ja herkutellessa. Vinkkejä ravintoloista etsin netistä, mm. Liemessä-blogista (täällä). Hyvä lounas viinin kera nautittiin KaksKokkaa-ravintolan (täällä) ikkunapöydässä. Alkupalaksi jaettiin kampasimpukka-annos. Ihan ok, mutta ei voittanut Ukin mökillä loihtimaa annosta (täällä). Pääruoaksi valittiin molemmat paistettua kalaa - Ukille turskaa (alla) ja minulle kuhaa. Ukin annoksessa parasta oli uusista perunoista ja sipulista loihdittu lämmin perunasalaatti ja minulla kuohkea ja kevyt bearnaisekastike - jota oli riittävästi. Jätskijälkkäri jaettiin ja oli herkkua (alla).

Illalla olimme suunnitelleet kokeilla kehuttua fine dining -paikkaa ravintola Ö:tä, mutta kumpikin oli maukkaasta ja runsaasta lounaasta vielä niin täynnä, että päätimme jättää kokemuksen seuraavaan kertaan. Suuntasimme Stockmannin suunnalla sijaitsevaan Salt-ravintolaan (täällä). Yllätykseksemme pieni ravintola oli seitsemältä keskiviikkoiltana jo tupaten täynnä. Lupasivat kuitenkin järjestää meille pikkupöydän, jos syömme nopeasti - runsaassa tunnissa. Päätimme jäädä. Onneksi, sillä tunnelma oli kiva, palvelu erittäin ystävällistä ja ruoka herkullista.

Saltissa Ukki söi tosihyvän risoton - Ukin kehut painavat paljon, sillä Ukkihan tekee itse huippuhyviä risottoja. Minä otin mustekalaa: miehen peukalon paksuinen, kymmensenttinen paistettu lonkero, mutta murea ja maukas - lisänä makeita paistettuja minitomaatteja ja gorgonzolakastiketta. Yllättävä yhdistelmä, joka oli herkkua! Saltiin on pakko palata paremmalla ajalla ja varattava pöytä etukäteen!

Muuta matkan herkkua oli hotelli Crun aamupalapöydän makea tumma leipä, johon oli leivottu mukaan siemeniä ja hedelmiä, sekä Telliskiven Rival Cafen lehtevä rahkapulla (1,2 e).

Kaks Kokka -ravintolan turska-annos :):)

Kaks Kokka -ravintolan jälkkäri: kookosjätskiä ja päärynää, nam! 

Cru-hotellin aamupalaleipää :):)

Tallinna tänään

Piipahdus Ukin kanssa Tallinassa. Laivalla kaksi tuntia per siivu, ja yö pienessä ja kodikkaassa Cru-hotellissa (täällä) Viru-kadulla Vanhankaupungin ytimessä. Ystävällinen henkilökunta ja ihana aamupala. Yksilölliset ja kivat huoneet, mutta huono äänieristys - ääntä naapurihuoneista, ei kadulta.

Laivoista Superstarissa on miellyttävämmät tilat - etuosan "tanssibaarissa" on avaraa ja mukavat nojatuolit - kuin Starissa, jossa melkein kannatta etukäteen varata paikka "gourmetravintolasta" ja syödä jotain pientä, taikka pyrkiä ns. comfort-luokan edessä oleville ikkunapaikoille 9. kerrokseen, minkä jonossa ryntäilevät muut eläkeläiset näyttivät jo tietävän. Ysikerroksen avarassa hampurilaisbaarissa selvisi myös hengissä, toisin kuin 8. kerroksen snackbaarissa, jossa väentungos ahdisti.

Keskiviikkona Tallinassa paistoi aurinko. Käveltiin Ukin kanssa Kalamajan rantaa Lentosataman museoon (täällä), jonka pysyvässä näyttelyssä pääsee tutustumaan mm. toisessa maailmansodassa palvelleeseen Lembit-sukellusveneeseen ulkoa ja sisältä. Hieno ja mielenkiintoinen kokemus! Museon erityisnäyttelynä on vielä maaliskuun ajan Kilpajuoksu maailman ääriin, jossa kuvin, filmein ja sanoin kerrotaan Scottin ja Amudsenin retkikuntien uskomaton tarina Etelänavan valloituksesta. Toinen retkikunta onnistui ja palasi, toinen saavutti etelänavan, mutta menehtyi paluumatkalla. Mummihan on hullaantunut seikkailijoiden tarinoihin (täällä ja täällä).

Illalla käveltiin vielä pari kilometriä pieneen, mutta ihastuttavaan Salt-ravintolaan (täällä) Vase-kadulle. Aamulla vanhusten jalat olivatkin sitten kävelystä jäykkinä.

Naistenpäivää!

Silloin ennen

Pari päivää sitten esiteltiin vuoden 2016 äityispakkaus. Suomessa on vuodesta 1937 lähtien jaettu synnyttäville naisille äitiyspakkauksia. Alkuun vain vähävaraisille äideille, mutta vuodesta 1949 pakkauksen sai jokainen suomalaisäiti. Ainakin 1950-luvulta lähtien tuotteet on pakattu samanlaiseen pahvilaatikkoon kuin nykyään.

Meidän perhettä pakkaus on ilahduttanut viidesti vuosina 1981-1992. Jokaisen pakkauksen vaatteet ovat olleet ahkerassa käytössä, mutta ymmärrettävästi ovat jo vuosia sitten päätyneet kierrätykseen.

Yritin netistä etsiä kuvia vuosien 1981, 1983, 1986, 1988 ja 1992 pakkauksista palauttaakseni mieliin lasteni ensimmäisen vuoden vaatetusta. Kelan sivuilta kuvia löytyi vain vuoteen 1994 asti, googlen avulla löytyi jotain. Esikoistytön vaaleanpunaisen (1981) ja kakkosen vaaleansinisen (1983) makuupussin muistan hyvin. Kuvia löytyi myös Juniorin hempeän vaaleanvihreästä pussista (1992) ja valkovihreäraidallisesta, seebran kuvalla koristellusta kollariasusta, jota pojalla käytettiin paljon.

Rakkaita ja kaihoisia muistoja yli 30 vuoden takaa...

Potta tarpeeseen

Mökkieläjälle sattuu ja tapahtuu. Ukki oli viikonlopun, ja lähtiessään hän vilkaisi varmuudeksi paskasäiliötä. Ääriään myöten täynnä, joten rouvan toaletin käyttö loppui hetsillään. Säiliöauto pääsee paikalle vasta perjantaina, joten keskiviikon pikamatka Tallinaan osuu sopivaan saumaan.

Onneksi pihanperällä on edelleen vanha, mutta toimiva huussi. Eläkeläisen yöpisuja varten kaivoin varastosta varmuudeksi vanhan joulunpunaisen potan. Hippo-potta on palvellut perhettämme uskollisesti. Ensin omilla lapsilla 1980-luvulla, ja viime vuodet Esikoisen pikkupoikien mökkipottana.

Ja nyt Mummin yökaverina!

Hertta ja Aarne

Luin kaksi kirjaa kahdesta merkittävästä suomalaisesta kommunistivaikuttajasta. Heidi Köngäksen romaanin Hertta (Otava 2015) ja Aarne Saarisen Kivimies-nimisen omaelämänkerran (toim. Pentti Peltoniemi, Otava 1995).

Hertta on fiktiivinen kertomus Hertta Kuusisen (1904-1974) ja toisen kommunistipolitiikon Yrjö Leinon (1897-1961) suhteesta 1940-luvulla. Ennen avioitumistaan 1945 ja Suomen Kommunistisen Puolueen laillistamista 1944 molemmat olivat olleet tahoillaan sekä naimisissa että vankilassa poliittisten mielipiteidensä takia.

Hertta Kuusinen muutti 18-vuotiaana isänsä Otto Wille Kuusisen perässä Neuvostoliittoon, jossa hän osallistui aktiivisesti politiikkaan, meni naimisiin ja sai vuonna 1924 ainoan lapsensa Jurin. Kuusinen palasi Suomeen 1934 suorittamaan isänsä määräämää poliittista tehtävää, josta tuli odotettua pidempi kun Hertta joutui vuosiksi vankilaan. Moskovasta lähtönsä jälkeen hän ei enää tavannut poikaansa, joka kuoli 18-vuotiaana työleirillä Siperiassa.

Köngäksen romaanin jännite rakentuu oletukselle, että Yrjö Leino olisi ollut Suomen Valtiollisen poliisin (Valpo) edeltäjän Etsivän keskuspoliisin (EK) vasikka eli ilmiantaja, ja hänen käskyttäjänään olisi toiminut EK:n päällikkö Esko Riekki (1891-1973). Vasikointia ei historian tutkimuksessa ole voitu todentaa. Leinolla oli aiemmista avioliitoistaan kaksi lasta, joista Lieko Zachovalova tunnetaan etenkin Tsekkoslovakiasta raportoineena radiotoimittajana.

Tykkäsin Köngäksen romaanista. Mukavalukuinen, vetäväjuoninen ja sodanaikaista historiaamme huonosti tuntevalle fiktionakin paljon kertova. Ja aktivoi sodanjälkeisten vuosien poliittisten faktojen (?) etsimiseen.

Aarne Saarisen (1913-2004) elämänkerran löysin divarista ja kiinnosti, miten siinä kuvataan kommunistien myöhäisempiä vaiheita Suomessa. Kivityömiehen nousu Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtajaksi (1966-1982). Kirjan ensimmäinen kolmannes oli kiehtovaa luettavaa - Saarisen lapsuutta ja nuoruutta:

Muistan kun isä teki minulle ensimmäiset, haapapuiset sukset. Laudat kuivatettiin kesäaikana, ja syksyllä alkoi hoylääminen ja muotoilu. Isä muovaili tervaskannosta kärkien taivutuslaitteen. Kärjet pehmitettiin taivutuskuntoon padan kuumassa vedessä, minkä jälkeen ne asetettiin taivuttimeen. Tämän jälkeen sukset tervattiin ja niihin kiinnitettiin nahkasiteet.

Luistimet teimme itse: tarvittiin vain koivuklapi ja vanha sahanterä. Klapi muokattiin puukolla sopivan pituiseksi ja muotoiseksi siten, että jalan etuosa ja kantapää tuli leveämmäksi ja keskusta hoikemmaksi niin, että se muistutti naisen vartaloa. Klapin alaosaan sahattiin ura, johon sahanterä upotettiin hammaspuoli sisäänpäin. Viilalla ja tahkolla pyöristettiin terän etuosa, minkä jälkeen klapiin kiinnitettiin kiinnityshihnat nahasta. 

Loppu eli kaksi kolmannesta kirjasta oli tylsää, paperista kerrontaa Saarisen poliittisesta urasta ja hänen tapaamisistaan lukuisten poliittisten vaikuttajien kanssa. Olisin kaivannut enemmän henkilökohtaisuutta. Ehkä olen liian epäpoliittinen...

Kevät korkattu

Ajettiin Ukin kanssa ostamaan kalaa Salon torille, jossa odotti iloinen yllätys. Hämmästykseksemme torikahvila oli auki ensimmäistä päivää - mukava puheen pörinä jäisestä lattiasta huolimatta. Varmin merkki keväästä!

Kirjolohen lisäksi ostettiin kaksi uutta linnunpönttöä. Ja kuorittuja auringonkukansiemeniä, jotta saadaan houkutelluksi mökipihalle tiaisten lisäksi mm. punatulkkuja.

Lintujuttuja

Parin viikon aikana olen kävelylenkeillä useamman kerran nähnyt ison mustan lintuparin lentelevän niin puiden latvoissa kuin aluskasvillisuuden suojissa. Ihmettelin aikani, kunnes lauantaina arvoitus ratkaisi.

Äkkäsin samaisen linnun mökkipihan laidassa nokkimassa pitkällä ja voimakkaalla nokallaan lumikinosta ja sain rauhassa tarkastella sitä lähietäisyydeltä. Palokärkihän se oli - nokkimassa ravinnokseen muurahaisia lumen alle piiloutuneesta muurahaispesästä. Eikä siivonnut jälkiä!

Tänään jututin kilometrin päässä asuvaa naapurin rouvaa. Hän kertoi osoittaen lähistöllä törröttävää korkeaa vanhaa mäntyä: "Joo, käpytikkapari asustaa tossa kelossa. Yksi naapuruston lintubongari innostui asiasta ja yritti rengastaa linnut, muttei onnistunut." Kelossa todella näkyi kaksi päällekäin olevaa, noin kymmensentistä tasareunaista koloa.

Lintutuntemukseni lisääntyy päivä päivältä...

Takas talolle

Parin päivän kaupunkivisiitin jälkeen pääsin takaisin mökille. Kuin kotiin olisi tullut. Outoa, sillä aiemmin kaupunkikoti on ollut koti ja mökki "vain" loma-asunto. Nyt järjestys tuntuu kääntyvän... Mökki alkaa tuntua enemmän ja enemmän kodilta ja kaupunkikoti visiittipaikalta - ja liian isolta. Saas nährä miten mummin käy...

Helminkuussa olin mökillä lähes kolme viikkoa (täällä). Kävelin Murun kanssa, ruokin lintuja, pyydystin hiiriä ja kuuntelin radiota. Kudoin kuviosukkia ja katsoin telkkarista Australian Masterchefiä. Nautin elämästä! Tänään palasin mökille mukana Muru ja kassillinen Isoveli-lankoja.

Naapuri kertoi, että kurkipariskunta on jo kierrellyt jäisellä lahdella - reviiriä merkkaamassa.

Maaliskuu, jee