Seinällä Rainer Fettingin maalauksia ja
lattialla Kirsi Mikkolan kolme GLO-tyttöä esittävää muoviveistosta.
Helsingin taidehallissa on viimeistä viikkoa Katson kohti maata -niminen näyttely, jossa on esillä 150 taideteosta Timo Miettisen keräämästä 1500 teoksen kokoelmasta. Vuonna 1928 valmistunut, roosaksi maalattu taidehalli on yksi monista lempimuseoistani Helsingissä (täällä). Juuri sopivan kokoinen helposti taideähkyn saavalle mummille. Kaksi korkeaa pääsalia kauniine ruutuikkunoineen ja niiden välissä neljä pienempää huonetta intiimimpiä teoksia varten.
Vuonna 1955 syntynyt Miettinen kuuluu kansainvälisen teknologiayrityksen Enston omistajasukuun ja on paitsi monimiljonääri myös intohimoinen taiteen keräilijä. Nykyään hän asuu pysyvästi Berliinissä, jossa hänen kotinsa yhteydessä toimii taidesalonki - kohtauspaikka taiteilijoille, keräilijöille ja talouselämän vaikuttajille :)
Taidehallin näyttelyä on kehuttu hienosti kuratoiduksi, mutta minusta se tuntui alkuun sekavalta. Aloitin kierroksen tapani mukaan vastapäivään - portaiden päässä vasemmalla olevasta pääsalista - ja koin suuret, vahvanväriset maalaukset jotenkin päällekäyvinä.
Onneksi salissa oli lisäkseni vain jokunen muu katselija, ja pystyin pikkuhiljaa rauhoittumaan. Ja aloin jopa pitää pääsalin täyttäneistä saksalaisen Rainer Fettingin (s.1949) ja suomalaisen - Berliinissä asuvan - Kirsi Mikkolan (s.1959) värikkäistä öljymaalauksista. Rainer Fetting sai mustankin seinän kyllästymään väreillä, kuten alla olevassa valokuvassa näkyy. Tykkäsin :)
Näyttelyssä oli maalausten lisäksi joitakin kiehtovia veistoksia, kuten Venäjällä syntyneen, Berliinissä työskentelevän Witalif Fresen (s.1992) vettä soliseva pienoissuihkulähde ja brittiläisen, New Yorkissa asuvan Jesse Wisen (s.1983) ihmisfiguri, jolla oli maailman pisin taideteoksen nimi :) Kummatkin veistokset oli valmistettu lasitetusta keramiikasta.
Tykkäsin myös toisessa pääsalissa olevasta yli kaksimetrisestä Antti Laitisen pajutyöstä 2D Tree (I), jossa oikea pajupensas lukuisinen haaroineen ja oksineen oli niitattu vanerille. Olinhan jo elokuussa 2022 ihastunut Somerolla asuvan Laitisen (s.1975) luontoaiheisiin teoksiin nähdessäni niitä Väinö Aaltosen museossa Turussa (täällä).
Miettisen kokoelmasta valitut teokset edustivat pääosin nykytaidetta, mutta mukana oli myös jokunen vanhempi teos, kuten Helene Schjerfbeckin (1862-1946) herkkä Isoäiti teoksesta ”Pääsiäisaamu”. Pääsiäisaamu tunnetaan myös nimellä Kirkkoväkeä, joka kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin.
Näyttelyssä oli myös monta modernia valokuvateosta. Esimakua näistä sai heti sisääntuloportaiden yläpäässä, jossa tulijoita vastaanotti komea ja suurikokoinen muotokuva Timo Miettisestä.
Loppujen lopuksi tykkäsin Katson kohti maata -näyttelystä, vaikka ensialkuun olinkin aika hämmentynyt :) Vaikka edelleenkään en ihan ymmärrä, mitä näyttelyn nimellä tarkoitetaan…
Rainer Fetting: Schwarze Mauer (Musta seinä), 2019
Witalij Frese: (Lost) Connection, 2025
Jesse Wine: I think you ought to know, I’m going through a creative stage
some people find difficult to connect to (Sinun kannattaisi tietää,
että käyn läpi luovaa vaihetta, johon joidenkin ihmisten on hankala löytää yhteyttä), 2016
Antti Laitinen: 2D Tree (1), 2017
Helene Schjerfbeck: Isoäiti teoksesta ”Pääsiäisaamu”, 1941
Olinkin ennättänyt odottaa arviotasi tästä näyttelystä. Kyse on taidekeräilijän ostoksista aika laidasta laitaan. Suuren osan olisin jättänyt ostamatta. 😉Ei tietysti voinutkaan odottaa yhtenäistä linjaa, mutta olisin halunnut katsella mm. kapean käytävän kymmeniä teoksia ensinnäkin rauhassa, enkä niska kenossa ja etsien teosten tekijöitä kartalta. Kokonaisuudesta minulla oli suuremmat odotukset. Jäi valitettavasti sekava olo, olisin tarvinnut keräilijän paikalle selittämään, miksi oli päätynyt tällaiseen erään taideaarteitaan. MK
VastaaPoistaKiitos MK kommentistasi. Se oli minulle tärkeä kommentti. Sitä lukiessa huomasin, että sinä puit selvemmin sanoiksi sen, mitä itsekin ajattelin ja koin Miettisen näyttelyssä. Varsinkin viimeisen huoneen pikkuteoksiin tutustuminen oli lähes mahdotonta, kun niitä ei kunnolla nähnyt ja teoksen ja tekijän yhdistäminen oli lähes mahdotonta ahtaassa huoneessa, kuten sinäkin kirjoitit.
VastaaPoistaKommenttiasi lukiessa huomasin, että omassa kirjoituksessani yritin liikaa pehmentää ja silotella ajatuksiani. Pelkäsin kirjoittaa suoraan, että koin näyttelyn sekavana ja pettymyksenä, ja yritin löytämällä löytää teoksia, joista tykkäsin. Ja löysinkin niitä toki useita, mutta perusfiilis oli silti pettymys.
Talvisin terkuin InnaAnni