perjantai 9. tammikuuta 2026

Miettisen aarteita

Seinällä Rainer Fettingin maalauksia ja 
lattialla Kirsi Mikkolan kolme GLO-tyttöä esittävää muoviveistosta.

Helsingin taidehallissa on viimeistä viikko Katson kohti maata -niminen näyttely, jossa on esillä 150 taideteosta Timo Miettisen keräämästä 1500 teoksen kokoelmasta. Vuonna 1928 valmistunut, roosaksi maalattu taidehalli on yksi monista lempimuseoistani Helsingissä (täällä). Juuri sopivan kokoinen helposti taideähkyn saavalle mummille. Kaksi korkeaa pääsalia kauniine ruutuikkunoineen ja niiden välissä neljä pienempää huonetta intiimimpiä teoksia varten.

Vuonna 1955 syntynyt Miettinen kuuluu kansainvälisen teknologiayrityksen Enston omistajasukuun ja on paitsi monimiljonääri myös intohimoinen taiteen keräilijä. Nykyään hän asuu pysyvästi Berliinissä, jossa hänen kotinsa yhteydessä toimii taidesalonki - kohtauspaikka taiteilijoille, keräilijöille ja talouselämän vaikuttajille :)

Näyttelyä on kehuttu hienosti kuratoiduksi, mutta minusta se tuntui alkuun sekavalta. Aloitin kierroksen tapani mukaan vastapäivään - portaiden päässä vasemmalla olevasta pääsalista - ja koin suuret, vahvanväriset maalaukset jopa vähän päällekäyvinä. 

Onneksi salissa oli lisäkseni vain jokunen muu katselija, ja pystyin pikkuhiljaa rauhoittumaan. Ja aloin jopa pitää pääsalin täyttäneistä saksalaisen Rainer Fettingin (s.1949) ja suomalaisen - Berliinissä asuvan - Kirsi Mikkolan (s.1959) värikkäistä öljymaalauksista. Rainer Fetting sai jopa mustan seinän kyllästymään väreillä, kuten alla olevassa valokuvassa näkyy. Tykkäsin :)

Taidehallin näyttelyssä oli maalausten lisäksi joitakin kiehtovia veistoksia, kuten Venäjällä syntyneen, Berliinissä työskentelevän Witalif Fresen (s.1992) vettä soliseva pienoissuihkulähde ja brittiläisen, New Yorkissa asuvan Jesse Wisen (s.1983) ihmisfiguri, jolla oli maailman pisin taideteoksen nimi :) Kummatkin veistokset oli valmistettu lasitetusta keramiikasta. 

Tykkäsin myös toisessa pääsalissa olevasta yli kaksimetrisestä Antti Laitisen pajutyöstä 2D Tree (I), jossa oikea pajupensas lukuisinen haaroineen ja oksineen oli niitattu vanerille. Tosin olin jo elokuussa 2022 ihastunut Somerolla asuvan Laitisen (s.1975) luontoaiheisiin teoksiin nähdessäni niitä Väinö Aaltosen museossa Turussa (täällä). 

Miettisen kokoelmasta valitut teokset edustivat pääosin nykytaidetta, mutta mukana oli myös jokunen vanhempi teos, kuten Helene Schjerfbeckin (1862-1946) herkkä Isoäiti teoksesta ”Pääsiäisaamu”. Pääsiäisaamu tunnetaan myös nimellä Kirkkoväkeä, ja se kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin. 

Näyttelyssä oli myös monta modernia valokuvateosta. Esimakua näistä sai heti sisääntuloportaiden yläpäässä, jossa tulijoita vastaanotti komea ja suurikokoinen muotokuva Timo Miettisestä.

Loppujen lopuksi tykkäsin Katson kohti maata -näyttelystä, vaikka ensialkuun olinkin aika hämmentynyt :) Ja vaikka en edelleenkään ihan ymmärrä, mitä näyttelyn nimellä tarkoitetaan…

Rainer Fetting: Schwarze Mauer (Musta seinä), 2019

Witalij Frese: (Lost) Connection, 2025

Jesse Wine: I think you ought to know, I’m going through a creative stage 
some people find difficult to connect to (Sinun kannattaisi tietää, 
että käyn läpi luovaa vaihetta, johon joidenkin ihmisten on hankala löytää yhteyttä), 2016

Antti Laitinen: 2D Tree (1), 2017

Helene Schjerfbeck: Isoäiti teoksesta ”Pääsiäisaamu”, 1941

1 kommentti:

  1. Olinkin ennättänyt odottaa arviotasi tästä näyttelystä. Kyse on taidekeräilijän ostoksista aika laidasta laitaan. Suuren osan olisin jättänyt ostamatta. 😉Ei tietysti voinutkaan odottaa yhtenäistä linjaa, mutta olisin halunnut katsella mm. kapean käytävän kymmeniä teoksia ensinnäkin rauhassa, enkä niska kenossa ja etsien teosten tekijöitä kartalta. Kokonaisuudesta minulla oli suuremmat odotukset. Jäi valitettavasti sekava olo, olisin tarvinnut keräilijän paikalle selittämään, miksi oli päätynyt tällaiseen erään taideaarteitaan. MK

    VastaaPoista