Kävelen usein Helsingin keskustassa olevan Vanhan kirkon puiston läpi, kuten olen tottunut Bulevardin alkupäässä, Annankadun risteyksessä olevaa puistoa kutsumaan. Se on puisto, jonka toisella laidalla, Lönnrotinkadun varrella kohoaa vuonna 1826 valmistunut Vanha kirkko, johon tykästyin syyskuussa 2022 (täällä).
Puiston virallinen nimi on Vanha kirkkopuisto, jota 1960-luvun hesalaisnuoriso alkoi nimittää myös ruttopuistoksi. Lisänimen takia kiinnostuin puiston historiasta lukiessani Kuolemantanssi-maalauksesta, joka liittyi 1300-luvun ruttoepidemiaan eli mustaan surmaan (täällä).
Ruttobakteeri (Yersinia pestis) on aiheuttanut kolme maailmanlaajuista pandemiaa. Ensimmäinen näistä levisi 500-luvulla lähinnä Välimeren ja Lähi-idän maissa. Toinen ja tunnetuin ruttopandemia - ns. musta surma - alkoi 1300-luvun puolessa välissä ja aiheutti kuolemaa etenkin Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Musta surma jatkui pienempinä epidemioina aina 1700-luvun alkuun asti, jolloin tauti levisi ja tappoi ihmisiä varsinkin Pohjois-Euroopassa. Kolmas ja viimeisin ruttopandemia levisi 1800-luvun lopussa Kiinasta etupäässä Intiaan, jossa se kymmenessä vuodessa tappoi kymmenen miljoonaa ihmistä.
Minulle selvisi, että Euroopassa 1300-luvulla riehunut musta surma ei levinnyt laajemmin Suomeen. Tämän katsotaan johtuneen siitä, että maa oli niin harvaan asuttu ja syrjäinen - eristyksissä merenlahtien takana. Joten Ruttopuiston nimi ei viittaa 1300-luvun ruttoaaltoon - minkä vaikutuksesta alettiin tehdä Kuolemantanssi-maalauksia - vaan 1700-luvun alkuun, jolloin rutto tuli voimalla myös Suomeen ja tappoi neljän kuukauden aikana mm. joka kolmannen helsinkiläisen.
Syksyn 1710 aikana kuoli yli tuhat helsinkiläistä. Nykyisen Senaatintorin kohdalla ollut kaupungin hautausmaa oli alkanut täyttyä jo 1600-luvun nälkävuosien aikana, ja ruumiita oli jo tuolloin ryhdytty hautaamaan nykyisen kirkkopuiston kohdalle perustetulle tilapäiselle hautausmaalle. Tämä jatkui ruttoepidemian aikana, tosin ruton uhrit haudattiin pääosin nykyisen Annankadun kohdalle kaivettuihin joukkohautoihin.
Vuonna 1938 hautausmaan entiseen pääporttiin kiinnitettiin muistolaatta, jossa on edelleen luettavissa seuraava teksti:
Tällä paikalla oli se hautausmaa, johon vuonna 1710
neljän kuukauden aikana haudattiin 1185 Helsingin asukasta.
Ulkoa tullut kauhea rutto surmasi silloin kaksi kolmannesta Helsingin asujaimistosta,
Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kannattelevat iankaikkiset käsivarret.
5. Moos. 33:27
Pääportti valmistui 1828 eli pari vuotta Vanhan kirkon valmistumisen jälkeen - molemmat Carl Ludvig Engelin (1778-1840) suunnittelemia. Maa-alueen käyttö hautausmaana loppui vuonna 1829, mutta sisällissodan vuosina 1918-1919 alueelle haudattiin vielä joitakin vainajia. On arvioitu, että runsaan 130 vuoden aikana hautausmaalle päätyi yli 10 000 vainajaa.
Nykyään alue on puiden, istutusten ja risteilevien polkujen koristama vehreä puisto, jossa viihtyvät niin helsinkiläiset kuin keskustan turistit. Puistossa on jäljellä viitisenkymmentä vanhaa hautakiveä 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta sekä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun risteyksessä oleva Johan Sederholmin (1722-1805) hautakappeli.
Palaan vielä mustaan surmaan, ruttoon… Maailman laajuisesti tautia esiintyy edelleen harvakseltaan - WHO:n tilastojen mukaan noin tuhat tapausta vuodessa - mutta nykyään tartunnat on hoidettavissa mikrobilääkkeillä.
Hugo Simberg (1873-1917): Musta surma, 1906
Ateneumin Gothic Modern -näyttelystä (täällä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti