Kirkon kissa

Kensington High Streetin ensimmäiseen kortteliin on piilotettu upea vanha kivikirkko St. Mary Abbotts. Se paljastuu viimeistään sunnuntaiaamuisin, jos sattuu kävelemään lähistöllä. Kirkon tornissa on kymmenen kirkonkelloa, joiden ääni kantautuu pitkälle ja voimistuu ympäristön korkeista rakennuksista. 

Lontoon matkamme viimeisenä aamuna olimme kävelyllä Kensingtonin pikkukaduilla, kun St. Mary Abbottsin kellot alkoivat soittaa upeaa moniäänistä melodiaansa ja kutsuivat meitä kohti kirkkoa. Ukki jäi istuskelemaan kirkon pieneen puutarhaan, mutta minä tapani mukaan painelin ihastelemaan kirkkoa myös sisältä.

Kirkossa valmistauduttiin pyhäpäivän hartaustilaisuuteen - kuoropojat ja apupapit (oma tulkintani) kiiruhtivat pitkin käytäviä. Ainoa, joka otti sunnuntaiaamuna rennosti, oli lihava raitaturkkinen kissa. Se nukkui sikeästi vihreällä samettituolilla keskellä valtavaa kirkkoa.

Hellyttävä ja kirkkoa inhimillistävä yllätys.

Vikatikki

Matkoilla(kin) tykkään herkutella. Nautimme molemmat Ukin kanssa rauhallisista, venytetyistä aamiaisista, joille kömmimme yleensä ensimmäisten joukossa heti tarjoilun alkaessa. Joskus tosin kokoamme aamupalan lähikaupoista ja istumme hotellihuoneemme parvekkeelle nauttimaan herkuista ja auringosta.

Välillä syömme päivän pääateriaksi myöhäisen lounaan, jolloin ruokailuun saattaa kulua kolmekin tuntia. Valitsemme yleensä paikan, josta voi joko tiirailla rauhoittavaa merta tai seurata paikallisten ja/tai turistien hektistä hyörinää torilla tai kävelykadulla. Välillä säästämme pääaterian iltaan, jolloin ajoitamme ruokailun niin, että pääsemme heti sen jälkeen kömpimään sänkyyn täyden vatsan viereen.

Ruoka ja ruokailu on nykyään iso osa matkustamistani. Välillä ruokapaikka valikoituu sattumalta - mikä näyttää tai tuoksuu kutsuvimmalta. Välillä olemme nälän iskiessä seudulla - esim. vaellusretkillä, jossa on vain yksi vaihtoehto, johon pääosin olemme olleet tyytyväisiä. Välillä taas hifistelemme ja valitsemme paikan etukäteen netistä ruokasivustojen suositusten tai lehtiartikkeleiden perusteella. Aiemmin ravintolan valinta oli yksin Ukin harrastus, mutta nykyään minäkin luen mielenkiinnolla blogien ravintolavinkkejä.

Lauantaina Lontoon lounaspaikaksi Ukki oli nettivinkkien perusteella valinnut Gastronhome-nimisen ranskalaisen fine dining -ravintolan Batterseassa (täällä). Tarkoitus oli juhlistaa Lontoontytön onnistunutta näyttelyä pitkällä ja herkullisella lounaalla.

Vaan toisin kävi. Lounas oli pitkä, vaan ei herkullinen. Onneksi Ukki ja Lontoontyttö tykkäsivät edes semisti, mutta minusta kolmen ruokalajin lounas oli vikatikki. Sekä alkuun tarjottu kalahässäkkä että pääruoaksi valitsemani lohi lisukkeineen olivat mauttomia, ja jälkiruoan monimutkainen päärynähärdelli oli makean ystävällekin liian makea ja maistui säilykkeeltä. Tarjoilu ja esillepano oli kovasta yrityksestä huolimatta päälleliimattua, eikä alkuunkaan luontaista. Joskin päätarjoilija - omistaja? - oli paikalle ehdittyään erittäin ystävällinen ja huolehtivainen. Tilana ravintola oli arkisen mukava ja intiimi, vaikka sisälle ei koko aikana eksynyt lisäksemme muita kuin kaksi japanilaista tyttöä.

Gastronhomesta jäi tunne kuin kuvan kirkon portaista: juhlat oli joko ohi tai vasta edessä...

Ilta museossa

Ukin ja minun Lontoon matkan varsinainen syy oli täällä kertaa tyttäremme - Lontoontytön - yhden illan popup-näyttely Victoria ja Albert -museossa (täällä). Tässä kiehtovassa museossa on kerran kuukaudessa erikoisperjantai, jolloin museo on auki poikkeuksellisesti iltakymmeneen. Museo täyttyy tällöin musiikki- ja lauluesityksistä ja lisäksi kymmenkunta nuorta suunnittelijaa kutsutaan esittelemään töitää.

Viihdyttävä ilta. Monenikäisiä ihmisiä - lapsiperheitä, eläkeläisiä ja nuoria - kierteli museon käytävillä ja gallerioissa. Heti sisääntuloaulassa kaikui komeasti parin nuoren miehen esittämä elektroninen musiikki ja infotiskiltä sai ostaa virvokkeita ja pientä purtavaa. Illan pimetessä ison sisäpihan ulkoilmakahvilaa valaisi tyylikäs valonäytelmä ja sisätilan kupolitavintolassa nuori nainen lauloi pianon säestyksellä oopperasävelmiä. Nuoret suunnittelijat olivat levittäytyneet museon käytäville kertomaan töistään ja esittelemään työskentelyprosessejaan.

Viktoria ja Albert -museo on maailman suurin sisustusesineiden museo - Lontoontytön suosikki, jossa tuhansien käsi- ja taideteollisuuden tuotteiden lisäksi on esillä mm. vanhaa maalaustaidetta. Valtava 150 gallerian rakennus, joka on rakennettu ja avattu jo kuningatar Viktorian eläessä yli 160 vuotta sitten. Tällä vuosituhannella museon tiloja ja esillepanoa on uudistettu kävijöille ystävällisemmiksi - ja siinä on mielestäni onnistuttu hyvin.

Tällä kertaa tutustuimme lähinnä erikoisillan tarjontaan, emmekä jaksaneet kiertää museon kymmeniä gallerioita. Ehkä toiste...

Taas Sudensuussa

Helmikuisella Lontoon reissullamme ihastuimme Ukin kanssa keskustan Bocca di Lupo -nimiseen italialaiseen ravintolaan (täällä), joten pitihän sinne päästä uudelleen. Kolmisen viikkoa sitten Lontoontyttö yritti soittamalla varata pöytää torstai-illaksi, mutta kolme paikkaa löytyi enää vain baaritiskille. Mukavaksi nekin osattautuivat, etenkin kun saatiin baaritiskin kulma, jossa istuimme ikäänkuin puolipyöreän pöydän ääressä.

Ja ruoka oli edelleen herkkua. Kunhan ensin selvisimme alun hässäkästä, jossa jouduimme parin muun asiakkaan kanssa odottamaan varattujen paikkojen vapautumista lähes puoli tuntia. Mikä lie hässäkkä yllättänyt. Ponteva tarjoilijatyttö onnistui onneksi lepyttämään hermostumisen partaalla olevan Ukin tarjoamalla meille odotuksen päätteeksi talon piikkiin kuohuviiniä ja sakeaa herkullista lihalientä.

Edelliseltä kerralta mieleen oli jäänyt maukas merilahnacarpaccio ja mielenkiintoinen fossiilikala (täällä), joten niitä tilattiin toistamiseen. Lisäksi herkuttelimme burrata-juustolla papupyreen ja chilin kanssa ja bigoli-pastalla (muistuttaa spagettia, mutta hieman paksumpaa), jota syötiin ankanlihakastikkeen kera. Aterian kruunasi vadillinen lehtisalaattiia, joka oli jälleen taivaallista - tuoretta ja maukasta. Käsittämätöntä että yksinkertainen salaatti voi viedä kielen.

Bocca di Lupoa - suomeksi suden suu - ei voi kuin suositella.

Syömisen ja juttelun lomassa oli ilo seurata baarimestarin taiturillista ja keskittynyttä työskentelyä.

Ruokaa kentällä

Lentomme Lotooseen lähti kahdelta iltapäivällä, joten ajattelimme Ukin kanssa kokeilla rauhallista lounasta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vuosien mittaan olemme usein nauttineet lähtökahvit, oluet tai kuohuviinit lentoaseman eri kuppiloissa ja joskus kokeilleet joitakin pikaruokapaikkoja, mutta emme koskaan istuneet kunnolla ’nautiskelemassa’. Eläkeläisinä päätimme repäistä...

Muistin, että kentän puolivälissä on vuosia ollut kakkoskerrokseen piilotettu ravintola, josta on näköala suoraan lentokentälle. Sen kummemmin kentän ravintolavalikoimaa tutkimatta päätimme kokeilla vuodesta 1969 toiminutta Fly inn -ravintolaa (täällä).

Ravintolan plussia ovat taivaallinen rauha, lentokoneiden seuraaminen, levollinen taustamusiikki ja ystävällinen palvelu. Mutta ruokavalintamme eivät osuneet nappiin. Maalaissalaattini oli kaunis, mutta pääaineosa eli salaatti maistui seisseeltä ja tilli-jogurttikastiketta oli lirutettu päälle vain jokunen millilitra. Eli annos ei ollut hintansa väärtti, eikä Ukin lohisoppakaan vetänyt vertoja Löylyn keitolle, jota maistelimme pari päivää sitten (täällä).

Sinänsä ravintolan konsepti, jossa listalla on vaihtuva osuus, ”jonka päätähtenä vierailevat palkitut ja tunnetut ravintola-alan tekijät”, on hyvä ja kannustettava. Ruokaillessamme vuorossa oli ravintola Gösta, johon vuosi sitten rakastuimme (täällä). Harmikseni nyt listalta kokeilemani Göstan jälkkäri ’Mintulla maustettua avokadoa’ ei täyttänyt korkeita odotuksiani. Minttuavokado oli mautonta, vadelmasorbettipallo (joka korvasi listalla mainitun mansikan) oli ontto ja paahdettua valkosuklaata oli niukasti.

Ravintolan nettisivuilla lupaama ”laadukas, persoonallinen ja ajaton ravintola, jonka elektinen ilme ja palvelukonsepti yhdistää elementtejä suomalaisesta luonnosta ja käsityöläisyyskulttuurista kansainvälisellä ja modernilla otteella” ei kohdallamme täyttynyt. Mitä tuo koukeroinen kieli sitten tarkoittaneekaan...

Mutta nousukiidossa olevien lentokoneiden ja räntäsateessa kenttää kyntävien kymmenien aura-autojen katselemisesta nautin. Ja siksi saatan pistäytyä Fly Innissä toistekin.

Muru yökylään

Mummi lähtee tänään reissuun ja Muru joutuu/pääsee yökylään. Ekaa kertaa nelivuotisen elämänsä aikana. Aiemmin koiraa on hoitanut kotiin jäänyt Ukki tai joku kotiin matkan ajaksi asumaan tullut lapseni. Tällä kertaa ei kenellekään sopinut, joten ihana Sisko lupautui koirahoitajaksi.

Muru siis matkustaa viikonlopuksi Siskon ja miehensä hoiviin Espooseen. Eniten varmaan jännittää Mummi. Muru taitaa ottaa aika rennosti - toivottavasti - ja Sisko selviää entisenä koiranomistajana ja nykyisenä koirakaihoajana vanhalla rutiinilla. Ennen lähtöä pakkasin valmiiksi Murun tärkeimmät: hihna ja flexi, sadetakki, kuivamuonaa, herkkupaloja, kakkapusseja ja oma peti, jossa tuttu viltti. Ja Siskolle suklaalakuja!

Mummi siis lentää räntäsateen ja sumun keskeltä Ukin kanssa Lontooseen, josta lisää jatkossa.

Löylyn lumoissa

Piipahdimme taas - viimeksi maaliskuussa (täällä) - extempore Ukin kanssa syömään ravintola Löylyyn (täällä) Hernesaarenrantaan. Eikä taaskaan petytty. Löylyssä ehdottomasti parasta on arkkitehtuuri ja maisema, ja toiseksi parasta palvelu - edelleen. Onnistuimme vielä saamaan pienen ravintolan parhaan pöydän, kuten tarjoilijakin totesi - eli rauhallisen ja katseilta piilossa olevan kahden hengen pöydän meren ja takkatulen välissä. Ja tarjoilijaksemme osui ihana, nauravainen ja huumorintajuinen nuori mies.

Minulle voi ravintolassa tarjoilla lähes mitä vaan, kunhan ympäristö, palvelu ja seura on priimaa. Tällä settingillä kaikki maistuu aina vähintään ookoolta. Tänään söimme Löylyn nimikkoannosta eli kermaista lohikeittoa ja jälkkäriksi suklaakakkua - valkoviinin siivittämänä. Keitto oli hyvää, vaikkei huippua - plussaa oli runsaat kirjolohi- ja savulohipalat. Kakku oli makuuni liian kuivaa, mutta Chardonnay hyvää.

Mutta kuten sanoin, kokonaiselämys oli taas huippu, ja palaan varmasti. Viimeistään joulukuun hämärässä takkatulta ihailemaan - ehkä Siskon kanssa.

Hallayö Hesassa

Kultakuu

Lähes koko alkukuu on satanut, joten lokakuu ja liejukuu ovat olleet enemmän kuin osuvia kuukauden nimiä. Mutta tänään aurinko on hellinyt ainakin Etelä-Suomea, ja kuukausi onkin yhtäkkiä tuntunut ja näyttäytynyt kultakuuna.

Kiitos keltalehdet kävelylenkin kultaamisesta!

Vaatteita Fidaan

Kiikutin pari ikea-kassillista vanhoja vaatteita ja kenkiä Itäkeskuksen Fidaan Putinharjun vanhaan ostoskeskukseen (täällä). Samalla jäin kiertelemään ja tutkimaan.

Yllättävän kiva, siisti ja valoisa kirppis, josta vaatteiden lisäksi löytyy lähes mitä vaan - astioita, levyjä, lamppoja, laukkuja, sähköjohtoja, liinavaatteita, mattoja, huonekaluja ymymym. Hyvässä järjestyksessä, mutta silti kirppikselle tärkeä löytämisen ilo on säilynyt. Myös hyvää kirjallisuutta halvalla (2-4 euroa), pääosin viimeisen viiden vuoden ajalta.

Löysin kahdella eurolla ohuen, puuvillaisen, korvatpeittävän, kirkkaankeltaisen urheilupipon eli juuri sellaisen, jota olin kaivannut mustan lenkkipiponi tilalle, sekä sopivan kokoiset, tukevasti neulotut ja käyttämättömät villasukat 5,80 eurolla. Ja yhdellä eurolla kummitätini Anneli Talvitien pitkäsoitto-vinyylilevyn, jolle hän on kauniilla sopraanollaan vuonna 1977 laulanut hengellisiä lauluja Tauno Äikään urkusäestyksellä. Pitihän levy ostaa, kun lähes luonnollisen kokoinen Anneli-tädin pää hymyili kutsuvasti levykannessa...

Iltapäivällä ilmestynyt aurinko, kirpparikiertely ja huomisen tanssiretken odotus pelastivat lokakuisen perjantaini. Ja Radiosuomesta hetki sitten alkanut Puhelinlangat laulaa...

Lokakuu edelleen

Lokakuuta

Hanko Hangö

Turusta viimeviikkoinen Länsi-Suomen turneemme jatkui ruotsinkielisen maaseudun läpi pikkuteitä pitkin Hankoon. Rantakaupunki oli kesän jäljiltä hiljentynyt ja lähes sulkeutunut. Silti viihdyimme. Tapaamamme ihmiset olivat ystävällisiä ja odotuksistani poiketen puhuivat suomea :):) Ja auki olevien kahviloiden pöydillä paloi kutsuvat kynttilät.

Majoituimme rannan tuntumassa olevassa tyylikkäässä ja kodikkaassa hotelli Regatassa (täällä). Hotellin on piirtänyt Lars Sonck vuonna 1898 ja se on hyvällä maulla ja onnistuneesti saneerattu 2012. Joskin uusimisen yhteydessä hotellin ja meren väliin - hotelliin kiinni ja merinäköalan eteen - on rakennettu nelikerroksinen kerrostalo. Harmi. Alkujaan nykyisen kerrostalon paikalla oli 1900-luvun alussa rakennettu kaksikerroksinen paviljonki, joka 1960-luvulla oli korvattu ilmeisen epäonnistuneella, laatikkomaisella hotellin lisärakennuksella.

Yön aikana kaunis, pilvetön ja lämmin ilta vaihtui tuuliseen ja koleaan aamuun. Siitä huolimatta aamupalan jälkeen kävelimme vanhan kylpylän ja kasinon ympärille sata vuotta sitten rakentuneella huvila-alueella. Vanhimmat talot ovat 1800-luvun lopulta ja useimmat edelleen ympärivuotisessa asunto- tai ainakin kesäaikaisessa majoituskäytössä. On tornia, parveketta ja kuistia. On Villa Maijaa, Evaa, Liisaa, Garboa, Angleterrea ja Solgardenia, ja kaikkien nimet on kauniisti kirjoitettu sisääntulon yläpuolelle. Katseltavaa ja kurkkailtavaa riittää - vastaavaa isojen puuhuviloiden aluetta ei Suomessa liene toista.

Ukki olisi kaivannut vähän enemmän elämää, mutta minua kiehtoi talvilevolle asettumassa oleva pikkukaupunki - käpertynyt tunnelma jota harmaa syyspäivä korosti.

Yllätys kirkonmäellä

Turun tuomiokirkon ulkopuolella törmäsin sekä kivaan että tylsään ylläriin. Kivaa tai humoristista oli risti viereisen linnunpöntön katolla. Tylsää tai jopa ärsyttävää oli hevosen tuore läjä kirkon rappusilla pääsisäänkäynnin edessä. Liekö vahinko vai kiusantekoa?

Herkuttelu Turussa jatkuu

Ruokaturneemme toiselle päivälle ei ollut etukäteissuunnitelmia. Käveltyämme aikamme Turun katuja päätimme syödä lounaaksi susheja ravintola Kadossa - suomeksi nurkka (täällä). Oiva päätös, sillä Turun kauppahallin sushit olivat erittäin hyviä - raaka-aineet tuoreita ja riisi tahmeaa ja oikeaoppisesti isossa puuastiassa valmistettua.

Ennen sushilounasta pistäydyimme vielä viereisen Fortunakorttelin nurkan taakse piiloutuvaan ravintola Sapakseen (täällä) oluelle, koska luulin - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi luuloksi - että kauppahallissa ei saa olutta ja minulla oli kova olutjano. Ulospäin Sapas vaikutti nukkavierulta, aikansa eläneeltä olutkapakalta - miksi sinne poikkesimmekin. Sisälle astuttuamme huomasimme tulleemme valoisaan, tosi viehättävään ja moderniin pikkuruiseen ravintolaan, jossa ihastuttava nuori nainen esitteli meille paikan olutvalikoimaa. Sapas on avattu viime keväänä ja erikoistunut suomalaisiin tapaksiin eli sapaksiin, mutta osin ehkä huomaamattoman sijaintinsa vuoksi tyhjä. Tosin ei meitäkään sapakset kiinnostaneet...

Sushilounaan jälkeen hörppäsimme hyvät kahvit ja jaoimme herkullisen shampanjasuklaaleivoksen kauppahallin toisessa päädyssä sijaitsevassa kahvila/leipomo M-Bakeryssa (täällä). Namia oli.

Näillä eväillä jaksoimmekin ajaa Länsi-Suomen turneemme seuraavaan etappiin eli Hankoon :):)

Ravintola Sapaksessa voi istua pehmeissä nojatuoleissa 

ja seurata isoista ikkunoista lähikorttelin kulkijoita.

M-Bakeryn shampanjasuklaaleivos

Herkuttelua Turussa

Länsi-Suomen turneemme sai alkunsa siitä, kun Ukki halusi mennä maistelemaan kehutun ravintola Kaskiksen (täällä) herkkuja ja onnistui varaamaan pöydän erääksi syyskuun torstaiksi.

Herkutteluhetkemme oli vasta illalla, joten päivällä kaipasimme 'kevyttä lounasta'. Kävellessämme Aura-joen rantaa törmäsimme ravintola Smöriin (täällä). Katutason alapuolelle, entiseen puhelinkeskukseen rakennettu holvimainen, viehättävä tila, jossa mukava nuori miestarjoilija opasti meidät ystävällisesti pöytään, vaikka tulimme sisään juuri lounasajan lopussa - minkä tosin huomasimme vasta pois lähtiessämme.

Tarkoitus oli säästää vatsaa illaksi ja tilata 'jotain pientä'. Minä en kuitenkaan voinut vastustaa Smörin kolmen ruokalajin lounasmenuuta. Onneksi Ukki oli järkevämpi ja kovahermoisempi, ja päätyi vain pääruokaan - hauki-lohipullaan (maukasta) - joten jaoimme alkuruoan eli nautacarpaccion ja herkkujälkkärin. Minun pääruokani oli turskaa - jota yleensä vältän - mutta Smörissä se oli herkullista: rapeakuoriseksi paistettua eikä yhtään kuivaa ja tarjoiltiin herkullisen pyreen sekä sopivasti kypsennettyjen pikkuperunoiden ja makeiden porkkanoiden kera. NamMamNam.

Ravintolan ainoa miinus tuli akustiikasta. Syömässä ei ollut montakaan asiakasta, mutta silti nurkkapöydästä selvänä kaikuva puhe häiritsi jopa tavallista jutustelua.

XXXXXX

Illalla kiipesimme odotukset korkealla ylös Kaskenkatua kohti ravintola Kaskista. Saimme hyvän ikkunapöydän ja valitsimme kahdesta menuvaihtoehdosta - neljä tai kuusi ruokalajia - jälkimmäisen.

Kuudesta annoksesta mieleenpainuvin ja herkullisin oli ensimmäisenä pääruokana tarjoiltu upeasti paistettu kuha, joka tuotiin tattipyreen, rapeiden pienten suppilovahveroiden, ihanan purjon ja savuvaahdon kera. Toinen herkku oli silmiä hivelevä jälkkäriannos, jossa oli suklaata ja vadelmaa kolmella tavalla. Sen sijaan ravintolan klassikko eli kalaympyrä ei meille tarjoiltuna (syys?)versiona hurmannut. Sokerisuolattu siika oli tosin maukasta, mutta sitä oli tosi vähän - kalaa oli jopa vaikea tunnistaa muiden makujen joukosta. Ympyrässä kalan sijaan/kanssa oli perunaa, juustoa ja omenaa, jotka eivät mielestäni tukeneet siikaa. Kolmessa muussa annoksessa maistelimme seitinohutta laardia, kylmäsavustettua ankkaa - kuvankaunis annos - ja hyvin kypsennettyä kotimaista lammasta.

Kaikki annokset olivat kauniita ja sopivan kokoisia - ei liian pieniä. Ravintola oli kotoinen ja viehättävä, ja tarjoilijamme äärestihana. Tarjoilija kertoi ruoka-annoksista ja viineistä, ja hoivasi meitä muutenkin kuin kukkaa kämmenellä.

Kaskis-kokemuksemme oli mukava, vaan ei heavenly. Ehkä etenkin Ukin odotukset olivat olleet liian taivaissa...

Smörin turskaa, lehtikaalipyreetä? ja vihanneksia

Smörin kurpitsajäätelöä, hunajajäädykettä ja kurpitsansiemenmarmeladia

Kaskiksen kaunista ankkaa

Kaskiksen maukasta kuhaa

Kaskiksen herkullista jälkkäriä