Edes Mustikkamaalle

Vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää, että rakastan merta. Asuin lapsuuteni Itä-Helsingissä meren rannalla, mutta silloin meri ei minua puhutellut. Nuoruudessani opiskelin lähes kuusi vuotta Oulussa - merenrantakaupungissa - mutta merellä ei ollut sijaa elämässäni. Ukkiin tutustuttuani hankimme kesämökin järven rannalta Lounais-Suomesta. Vaihtoehtona oli myös mökki meren saaresta, mutta kumpaakin miellytti silloin enemmän järvimökki. Osa syynä oli toki pienet lapsemme, joille arvelimme järven olevan mukavampi ja turvallisempi - lämpimämpi ja tyynempi - kuin meri.

Lomamatkoilla olen aina rakastanut kävellä pitkiä hiekkarantoja aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin rannat ovat usein tyhjiä ja rauhallisia. Välillä tiirailen kaukaisuuteen - merta ja taivasta - taivaanrantaa ja pilvien liikkeitä. Välillä pysähdyn tuijottamaan rannan pikkukiviä, joista pehmeimmät (!) piilotan taskuun ja kuljetan matkalaukussa Suomeen.

Viime vuosina olen saanut tehdä kolme ikimuistoista merimatkaa - viikko Siskon ja tämän Miehen veneellä Välimerellä pieniä rantakyliä kierrellen, viisi päivää Saaristomerellä Suomen majakkaseuran järjestämällä majakkaristeilyllä ja kaksi vuorokautta Ukin ja poikien kanssa Bengtskärin majakalla myrskyävän meren vankina. Unelmana on vielä palata majakoille ja pyöräillä Turun saariston rengastie.

Olin unohtanut, miten mukavan merinen Helsingin Mustikkamaakin on - ja näin syskyn ja talven välissä myös rauhallinen ja kaunis. Ei enää Korkeasaaren turisteja eikä vielä murtomaahiihtäjiä. Joten paremman puutteessa Mustikkamaakin kelpaa!