Epävakaista

Kotini seiniä

Kari Juvan (1939-2014) piirrostyön sain neljännen lapsemme synnyttyä elokuussa 1988.

Kalajulisteen ostin tänä kesänä Momonosta Punavuoresta.

Artekin peili on lapsuudenkodistani ja ostettu ilmeisesti 1960-luvulla.

Lasimaljakko on kymmenisen vuotta sitten hankkimani käyttöesine.

Finellin keltaisen emalipurkin ostin tänä kesänä Hietalahden kirpputorilta. 

Ison keramiikkakulhon saimme häälahjaksi 1980 Ukin nuoruudenystävältä,

joka ei päässyt häihimme ja jota en ole koskaan tavannut :)

####

Punavuoren kaksio, jossa olen asunut runsaan vuoden, on kalustettu kirpputorilöydöillä ja muistoilla elämäni varrelta. Isoimmat huonekalut - parisängyn, sohvan, ruokapöydän ja kirjahyllyn ostin viime kevään ja kesän aikana tori.fi -nettikirpparilta. Kuten myös käsinkudotun ihanan marokkolaismaton, jonka myyjäksi vasta sitä hakiessa paljastui tanssikaverini. Kierrätyskeskuksesta hankin mm. lamppuja, laatikostoja ja pienempiä mattoja.

Muistot ovat pääosin rakkaita esineitä oman yli 60 vuotisen elämäni varrelta ja pientä kivaa vanhempieni tai isovanhempieni lapsuudenkodeista, kuten pieni pyöreä pöytä, puinen arkku, jokunen taulu ja isäni keräämiä julisteita.

Kaikki vanhaa ja käytettyä, mutta mukavaa, käytännöllistä ja rakasta.

Picasso-näyttelyn julisteen isäni on ostanut Tanskan Louisiana-museosta 

1980-luvun alussa pari vuotta ennen kuolemaansa. 

Sinisen Galerie Berggruenin esitteen isäni on hankkinut Pariisista, 

jossa kyseinen modernin taiteen galleria toimi vuosina 1952-82. 

Kuikkaemoa esittävän vanhan koulutaulun ostin viime kesänä Hietalahden kirpputorilta. 

Parkittu nahka on isäni lapsuudenkodin vintiltä Karkusta. Se on työstämätön satulanahka. 

Kullanvärinen Väinö Aaltosen kipsikohokuva on äitini lapsuudenkodista Töölöstä.  

Ikonin olemme Ukin kanssa ostaneet 1990-luvulla todennäköisesti Kreikasta. 

 Heljä Liukko-Sundströmin pienen keramiikkataulun sain 1970-luvulla ystävältäni Helenalta. 

Alimman kissataulun ostin kymmenisen vuotta sitten Hietalahden kirpputorilta. 

Tuttua reittiä

Salmelan näkymiä

Viime viikonlopun lyhyt Mikkelin reissumme (täällä) sujui tutun kaavan mukaan. Mennessä kahvittelimme viitostien varrella tutussa Miekankosken kahvilassa (täällä). Ihana kuppila ihanassa paikassa. Itseleivottuja herkkuja ja leppoisa tunnelma. Ja yllättävän tyylikkäät ja selkeät nettisivut :):)

Kävellessäni kosken rantaa Murun kanssa näin lähietäisyydeltä koskeloemon ison poikueen kanssa harjoittelemassa sukeltamista. Mieleenpainuva kokemus, kun pikkusintit pikaisesti piipahtivat pinnan alla ja lähes juoksivat vedenpintaa valtavalla vauhdilla pitkiä matkoja.

Paluumatkalla poikkesimme Salmelan taidekeskuksessa Mäntyharjun kirkonkylässä (täällä). Valtavasti väkeä, koska päätalon kesäinen taidenäyttely oli auki viimeistä päivä. Mutta yllättäen ruuhka ei häirinnyt. Ennustuksista poiketen ilma oli upea ja lämmin ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Ja näyttelyyn sai ottaa koiran mukaan - ihana yllätys! Murun kanssa me sitten ihailimme niin värikylläisiä Wardin töitä kuin Eila Hiltusen pienoisveistoksia. Lähes kaikki esillä olevat työt olivat myyty tai varattu - kannustavaa järjestäjille.

Yllättävintä ja ihaninta Salmelassa oli kuitenkin Arja Koriseva, jonka kaunis ääni kaikui puistossa kävellessäni. Hän harjoitteli Salmelan esiintymislavalla myöhemmin alkavaa yhteislaulutilaisuutta varten.

Kiitos Arja kahdesta ihanasta tangosta, joita pysähdyin kuuntelemaan - tanssijalka vipattaen...

Miekankosken kahvitupa

Lisää Tertistä

Kartanon majoitustiloja.

Tertin kartanosta ei selviä yhdellä blogitekstillä :):) Herkuttelun (täällä) jälkeen minua alkoi kiinnostaa kartanon historia ja puutarhat. Netistä löytyvien kirjoitusten mukaan mukaan Tertin nimi juontaa 1700-luvulle, jolloin tilan omistivat Samuel ja Henrik Hertz ja kansan suussa nimi muuntui Hertzin tilasta Tertin tilaksi (??).

Nykyiselle omistajasuvulle maatila siirtyi 1894, kun Aatami Pylkkänen osti tilan. Aatamin poika Iivari aloitti maatilan kohennustoimet. Ravintola- ja matkailuyritykseksi tila kunnostettiin vasta nykyisen isäntäparin Matti ja Pepita Pylkkäsen ottaessa sen hoteisiinsa 1978 yli 40 vuotta sitten, ja tilaa alettiin kutsua kartanoksi.

Tertin kartanon alueelta löytyy paljon kaunista ja kiinnostavaa myös tiiviin keskuspihan ulkopuolelta. Ensivisiitillä näkemättä jäi Suomen vanhin hopeapaju (istutettu 1894) ja entisen kivinavetan raunioihin luotu, englantilaistyylinen muuripuutarha.

Ehkä palaan toistekin Terttiin...

Tertin kartanon kauniita sisätiloja, jotka toimivat kesäisin ravintolana.

Kahvilarakennuksen takaa löytyi juhlatilana käytetty iso lasikko. 

Herkuttelua Tertissä

Olemme 1980-luvulta lähtien käyneet vähintään pari kertaa vuodessa Mikkelin seudulla useimmiten Parasystävää sekä hänen perhettään ja ystäviään katsomassa. Alkuvuodet kasvavan lapsikatraamme kanssa ja tällä vuosikymmenellä etupäässä kaksi Ukin kanssa - yhden tai kahden koiran kulkiessa mukana. Mikkelin torit, musiikkijuhlat ja Mannerheim-jutut, keskustan kaupat ja alkot ovat tulleet tutuiksi. Mutta Tertin kartanossa ei ole tullut käytyä, vaikka monta kertaa on ollut ajatuksissa.

Perjantaina tämä pitkäaikainen ajatus viimein toteutui. En odottanut mitään, sillä parin vuoden takainen käynti Anttolan hovissa oli pienoinen pettymys (täällä). Hämmenyinkin täysin, kun ajoimme komeaa koivukujaa pitkin kauniin kartanorakennuksen ohi ruispellon viereen autoja täynnä olevalle parkkipaikalle. Heti alkoi soida ”ruislinnun laulu korvissani”.

Vaaleanpunainen kutsuva kartano, jota vastapäätä pihan toisella puolella kodikas kahvilarakennus - jonka takaa löytyy lumoavan romanttinen lasikko pitkine pöytineen ja pitsiverhoineen. Rakennuksilla suljetun pihan muilla laidalla olivat punamultainen, matala pitkulainen talo, jossa viisi kutsuvaa vierashuonetta omilla sisäänkäynneillään ja tätä vastapäätä tilava toimisto/varastorakennus. Talojen ympäröimällä nurmipihalla on pensaita ja valkoisilla pöytäliinoilla peitettyjä pyöreitä pöytiä tuoleineen.

Kaikkialle olivat koirat tervetulleita, jopa päärakennuksen koristeellisiin ravintolahuoneisiin :):) Ja jokainen vastaantuleva työntekijä hymyili ystävällisesti ja toivotti tervetulleeksi. Olin myyty, ja täysin valmis maksamaan 42 euroa päärakennuksessa tarjoiltavasta juhlavasta kesäbuffeesta, jota tarjoillaan juhannuksesta koulujen alkuun. Eli satuimme paikalle viimeisenä mahdollisena viikonloppuna.

Ja kyllä kannatti. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, en ole buffeepöytien ystävä (täällä). Mutta Tertin kartanon kesäpöytä oli värikäs ja jumalaisen kaunis, tavallista kekseliäämpi ja vieläpä maukas. Löytyi Haukichevicetä, sitruunaa ja tilliä / Tertin pateeta, savusinappia ja mustaherukkahyytelöä / Hiillostettua taimenta ja metsäsienimuhennosta. Muun muassa...

Eikä seurassakaan - Ukki sekä Parasystävä ja Miehensä - ollut valittamista :):)

Kerkkäpannacottaa, mustikkaa ja puolukkacrumblea 

Kartanon kukkaissokerikakkua

Käsintehtyjä karamelleja 

Tontun tekosia

Lähestyessämme Parasystävän mökkiä kivimenninkäiset alkavat seurata etenemistämme pari kilometriä ennen päämääräämme. Tien pientareella - isompien kivien päällä ja puiden juurilla - on kivoja toteemipaalun tapaisia kivikasoja ja erikokoisia kivistä koottuja ukkeleita ja eläimiä. Yksin, kaksia ja ryhmissä. Ehdin nähdä useita kymmeniä, ehkä toista sataa kivihahmoa ennen kuin tuttu vaalea talo alkaa pilkottaa puiden lomasta.

Perillä Parasystävä kertoo, että kiviukot ovat naapurin Reetan harrastus maataloustöiden ja maatilamatkailun ohella. Ihania ilontuojia - Kiitos :):)

Ystävien huomassa

Piipahdimme Ukin ja Murun kanssa Parasystävän ja Miehensä kesäpaikassa Mikkelin lähellä Saimaan rannalla. Yhden illan ja yön aikana ehdimme ihmetellä isännän istuttamia ruusuja, herkutella savustetulla nieriällä ja ihailla auringonlaskua ja rannalla edestakaisin lipuvaa ja sukeltelevaa kuikkaparia.

Eipä sitä onnistunut ilta tässä iässä enää muuta kaipaakaan. Mitä nyt hiukka leppoisaa jutustelua, vähän isäntäväen keskinäistä naljailua ja tilkka Waimeaa - Parasystävän lempirypäleestä eli Sauvignon Blancista valmistettua valkoviiniä.

Kiitos Ystävät!

Huputettu kesäkoti

Palatessani Kasnäsista pistäydyin Söderlångvikin kartanossa. Helsingissä pääosin asuva, aikansa mediamoguli Amos Anderson osti kyseisen tilan synnyinseuduiltaan Kemiönsaarelta vuonna 1927 ja laajennutti sen mahtavaksi kartanoksi ja kakkoskodikseen.

Amos Anderson (1878-1961) vaikutti ja osallistui monipuolisesti Suomen liike-elämään ja kulttuuriin. Omaisuutensa perustan hän loi ensimmäisen maailmansodan aikana tekemillään kiinteistökaupoilla. Suomenruotsalainen Anderson toimi pitkään Hufvudstadsbladetin kustantajana ja päätoimittajana ja oli arvostettu taidemesenaatti. Hän osallistui merkittävällä panoksella mm. Ruotsalaisen Teatterin ja Taidehallin korjaus- ja rakennustöihin ja tuki Åbo Akademin toimintaa. Hän ehti myös olla joitakin vuosia kansanedustajana 1920-luvulla. Eli mies eli monessa mukana.

”Aamupäivä-Amos teki bisnistä, ja iltapäivä-Amos keskittyi vieraisiin, taiteeseen ja kulttuuriin”, kuten emäntä Synnöve Gustafsson Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehdessä 2012 julkaistussa toimittaja Anna-Silja Suutarisen artikkelissa osuvasti sanoo (täällä).

Poikamiehenä pysytellyt Anderson testamenttasi omaisuutensa perustamalleen yhdistykselle Konstsamfundetille. Yhdistys harjoittaa museotoimintaa. Syksyllä 2018 avattu Amos Rex -museo jatkaa vuodesta 1965 asti Yrjönkadulla olleen Amos Andersonin museon toimintaa. Lisäksi Konstsamfundet jakaa stipendejä taiteen, journalistiikan ja ammattikoulutuksen tukemiseksi.

Kaksikerroksinen, valkoiseksi rapattu ja yli 500-neliöinen komistus aukeaa Söderlångvikin lahdelle laskevalle upealle nurmikentälle ja hiekkarannalle, joka kaartuu kauniisti pitkälle lahden pohjukkaan. Kartanon nykyinen omistaja Konstsamfundet aloitti tänä keväänä mittavan remontin kartanossa, minkä takia rakennus on huputettu ja suljettu ainakin syksyyn 2020 asti.

Amos Anderson pelasti neljä parimetristä naishahmoista pylvästä Ruotsalaisen Teatterin remontin alta 1930 ja siirsi ne helsinkiläisestä teatterista Kemiönsaarelle koristamaan kartanonsa autotallin seinää. Kuvannee miehen kekseliäisyyttä ja laaja-alaista rakkautta taiteeseen.

Vaikka päärakennus oli suljettu, alueella oli mukava kierrellä ja kuvitella Amos kävelemässä ajatuksissaan hiekkarannalla tai viihdyttämässä kansainvälisiä vieraitaan. Kivoja kävelypolkuja ja kaunista luontoa. Pisteenä iin päälle entisestä navettarakennuksesta löytyi ihana Vivan -kesäkuppila, jossa oli hyvä ja edullinen seisova pöytä -tyyppinen lounas. Ja mitä herkullisinta porkkanakakkua...

Kirkko joka vie sydämen

Auringon paahtaman hautausmaan ympäröimänä, kumparemaisen maaston keskellä kohoaa sopusuhtainen keltainen ristikirkko. Kaunis ja tasapainoinen puinen rakennus torneineen lepää kapealla kannaksella, joten ovella seisoessa vesi näkyy kahdella eri suunnalla. Kirkko on rakennettu 1700-luvun puolivälissä ja kutsuttu aikoinaan silloisen hallitsijan, Ruotsin kuninkaan Adolf Fredrikin mukaan Adolfin kirkoksi.

Kun avaan oven ja astun eteisen kautta kirkkosaliin, vastaan tulviva valo ja puurakenteiden laventelinsini lumoavat minut täysin. Penkistön maali ja muut sisäpinnat ovat huippukunnossa, pitkät penkit kutsuvasti pehmustettu ja lukuisat kyntteliköt odottamassa pimeneviä iltoja. Kaunista, tunnelmallista ja rauhoittavaa. Tulee tunne, että tätä kirkkoa huolletaan, käytetään ja rakastetaan.

Dragsfjärdin kirkko vei sydämeni.

Huone Täyshoitolantiellä

Remonttikiireisen viikon jälkeen olin viikonlopun tanssileirillä (täällä) Kasnäsissa Kemiönsaaren kärjessä. Lauantaista maanantaihin yövyin kylpylähotelli Kasnäsissa (täällä) merenrannalla Kasnäsin vilkkaassa satamassa.

Hotellissa asutaan pääosin rivitaloissa, joissa on oma terassi ja osasta myös merinäköala. Jos rakastaa kylpylöitä ja tykkää lapsiperhevilskeestä ja lohikaloilla kyllästetystä saaristolaisbuffeesta, viihtynee myös Kasnäsissa. Mutta tämä kombo ei ole minun ykkösjuttujani, joten se että majoituin jo toista kertaa hotelli Kasnäsissa, johtui ainoastaan käytännöllisyydestä. Urheilukursseilla on mukavinta ja helpointa, kun treenit, majoitus ja ruokailu ovat saman katon alla.

Tanssitreenit alkoivat lauantaiaamuna. Pari päivää aikaisemmin keksin, että lähtisinkin Kemiönsaarelle jo perjantaina. Kasnäsin hotellissa ei ollut enää tilaa, mutta läheisen Dragsfjärdin Panget-nimisestä hostellista minulle löytyi pikkuruinen huone veeseellä ja yhteissuihkulla.

Viihdyin kodikkaassa ja ystävällisessä, menneen ajan rappioromantiikkaa tihkuvassa ympäristössä, jossa kaksi lihavaa kissaa tassutteli asiakkaiden jaloissa ja jossa tarkkasilmäisempi olisi huomannut useamman fiksausta kaipaavan nurkan. Kun ei kiinnittänyt huomiota repsottavaan kukkatapettiin eikä käteen jäävään pöntönkanteen, saattoi täysin siemauksin nauttia emännän keittämästä sametin pehmeästä aamupuurosta ja ilmeisesti lähileipomon hyvästä kauraleivästä. Ja rauhasta.

Panget on toiminut Täysihoitolantiellä vuodesta 1930, ja nykyinen emäntä Birgitta Holmström kunnosti ja avasi paikan uudelleen 2015. Kuolleen näköinen terassi, suljettu kellaripubi ja hylätyn oloinen rantasauna panivat minut miettimään hostellin tulevaisuutta.

Toistaiseksi elämä hostellissa jatkuu uusia vieraita odotellessa. Lähtiessäni pihan pitkillä pyykkinaruilla kuivui parikymmentä lakanaa leudon merituulen puhaltaessa läheiseltä lahdelta.

Hostellin kodikas ruokasali